Huono päivä

Huono päivä

Tänään ei sentään näyttäisi olevan huono päivä, vaikka sataa. Mutta totuus on, että onhan niitä huonojakin päiviä aina joskus.

Sitten kun paukkuu päässä ja oviaukoissa, niin blogissa on hiljaista. Tänne pitäisi kirjoittaa idylliä, niin olisi lukijoita. Kaikki kaipaavat kaunista ja sievää ja turvallista. Ei kiitos huonoja päiviä. Ei pahantuulisesta kirjoituksesta kukaan ilahdu. Tai voihan sitä tuntea vahingoniloa. Ja lohdutusta. Vertaistukea?

Tässä yhtenä päivänä hiljattain oli sateinen sunnuntai, ja ei se hyvältä tuntunut eikä näyttänyt. Sunnuntait ovat eräille vaikeita päiviä ilman sadettakin, varsinkin jos ne on perheessä sovittu lepopäiviksi. Eräille, jotka eivät osaa levätä. Ja vaikeana päivänä on vaikeampi olla hyvällä tuulella. Varsinkin, jos sataa. Ja kun ei ole hyvällä tuulella, niin kohta ei ole muillakaan hauskaa, varsinkaan vapaapäivänä. Silloin paukkuu.

Silloin tuntuu siltä, että oksetus, mitä lässytystä tuli kirjoitettua Sivuseikkaan viimeksi: ”pälljön önnellisempää” ja lässyn lässyn. Kattia kanssa, ajattelen ja paiskon kymmenvuotishääpäiväruusukimpusta tippuneita terälehtiä kompostiin. Tekisi mieleni paiskata koko kimppu lattialle ja tanssia siinä. Mutta olen tasainen luonne, enkä tee mitään hullua. Korkeintaan pistän ruokailun päättyessä pinkin muovimukin siankärsäksi naamaani ja ajattelen että olen Wagner. Kun tuo ukko tulee tuolta keittiöstä lautasensa ja repliikkiensä kanssa, niin minä suojaudun tänne kärsän taakse. Katson sikanaamapeilikuvaani seinällä olevan taulun pinnasta ja se ei näytä yhtään sialta, vain muovimukilta. Ruman väriseltä. Olen viisi vuotta ajatellut että sitten kun on kauniimpia laseja jostain löytynyt, niin nämä lähtevät hiekkalaatikkoleikkeihin. Turkasen ukko tuossa, se on sen syy varmasti. Rumat mukit ja pahantuuliset pyhäpäivät. Voi mua onnetonta!

Vieraitten tulo oli eilen klo 13.30. En perunut kyläilyä vaikka oli riitaa, loppuipahan riita siihen, kun ovikello soi. Oli mukavat vieraat ja kyläily. Vieraatkin olivat joskus kuulemma, näin meille kerrottiin, vähän riidelleet. Meitä nauratti.

Illalla ei talossa näkynyt jälkeäkään turkasen ukoista eikä sioista. Ärsyttävän mukavasti hersyi sisuksista hymy ja nauru, vaikka aamulla ei ollut puhetta että illaksi sovitaan. Ja ei kait sitä muistanut, että mikä se asia oli, mikä piti sopia. Oliko se joku aikatauluhomma vai mikä. Naurettavaa kinastelua, pikkukakaroitten hommaa, meillähän kyllä sujuu niin kuin on aina sujunut. Siinä huomattiin lasten kanssa jossain vaiheessa, että nyt se on tainnut syksy alkaa. Uskomattoman ihana tämä syksy, tulee ja karkaa käsistä joka ainoalaatuinen hetki, ajattelin. Melkein liikutuin, kun katsoin tuoretta sänkipeltoa ja ajattelin, että tämä onnellinen elämä tässä vain menee, koko ajan kuluu ja lyhenee.

Rehellinen puhuu totta. Ja totuus on oikeampaa kuin valhe. Joten eiköhän tämäkin juttu ole oikeutettu, oli se sitten vaikka huono.

5 thoughts on “Huono päivä

  1. Jep! Saa kirjoittaa huonostakin päivästä. Paljon kivempi lukea elämästä realistisempaa kuvaa kuin aivan idylliä. Ja vertaistukea, kyllä.

    Sitä paitsi. Minä ainakin sain naurut, enkä ollenkaan pahoittanut hyvää mieltäni.

    Se joka ei osaa levätä, voi oppia sitä. Ihan itsestään, ajan kanssa. Semmosta on täälläpäin nähty. Ja sitten voi keksiä hankaliksi lepopäiviksi jotain mukavaa ohjelmaa (ei remonttia), niin ei ehkä tarvi tapella niin paljon. Kuten vierailut tai retket.

    Hyvähyvä, kirjoita taas!

  2. Jos tähän vähän sympatiseeraisin, niin näyttäisit mulle kuitenkin ajatuksissasi kieltä ja ajattelisit, että lässyn lässyn, ja jos kertoisin miten mekin osataan riidellä ja millaisia huonoja päiviä on ollut, olis se taas liian intiimiä paljastettavaksi. Ties vaikka anoppi sattuisi lukemaan. Mutta juttusi sinänsä oli ihan verraton.

  3. Kiitokset symppauksista.

    Täytyy tunnustaa, että eilen kirjoittaessani tätä olin ehkä vielä vähän karhealla mielellä tuota ukkokultaa kohtaan, koska olin kirjoituksessani antanut ymmärtää että päivä meni pieleen hänen ansiostaan. Joskus on niinkin kyllä käynyt, mutta ei tässä tapauksessa.

    Raaka totuus on, että minä olin aloitteentekijä tässä päivän pilaamisessa.

    Mutta olen sitä mieltä, että perheriitelyn kuvaus on joskus paljon huvittavampaa ja naurattavampaa kuin sen ihanan sopuisan idyllin maalailu. Sellaisen sopivan turvallisen kinastelun sivusta todistaminen voi, (silloin kun siihen on mahdollisuus) olla kuin parhaan komedian seuraamista. Tietenkin jos on oikein tosi riita kyseessä, niin ei silloin varmaankaan. Mutta mulla on lapsuudesta mukavia muistoja, kun naapurin sisaruksen sanailivat keskenään ruokaillessaan ja minä seisoin ulkovaatteissa eteisessä ”odottamassa” enkä ollut lainkaan tylsistynyt.

  4. Joka päivä tämän lukemisen jälkeen olen aikonut etsiä yhden Aleksis Kiven lauseen sitaatiksi. Se menee
    jotenkin näin: ”niin kuluivat heidän päivänsä aamusärpimestä iltapuoliseen päivänkehrän kiertäessä taivaankannen halki liittäen päivät heidän elämänsä päiviksi, niin pahemmat kuin paremmat. Päälimmäisiksi paremmat.”

    Pahoittelen, etten ole sitä löytänyt, enkä muista ulkoa, joten sitaatti on karkea huononnus alkuperäisestä. Mutta se ajatus, toivottavasti se välittyy!

  5. Minuakin on tämä huono päivä -kirjoitus jollain kummallisella tavalla lohduttanut. Kun niitä huonoja päiviäkin on, ja niistä pääsee yli vain elämällä. Toivotan kuitenkin niitä parempia päiviä ja syysaurinkoa Ervastinkyläntielle.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *