Remonttirintamallakin puhaltavat ihan suosiolliset tuulet. Peltimiehet aloittivat eilen aamulla hommat ja nyt keskiviikkoiltana kaksi kolmasosaa katosta on pellitetty. Työn jälki näyttää hyvältä, mutta ennenkaikkea katto näyttää hyvältä. Olin pakahtua ylpeydestä, kun peltimies sanoi, että on mukava tehdä kattoa näin erinomaiselle pohjalle. (Oheinen kuva on tiistailta)

Saatiin tänään hinattua hyvin palvellut sitikkamme romut.. eikun siis korjaamolle. Hinausmatka oli varsin mieleenpainuva. Kysyin Eeva Maijalta haluaako hän hinata vai olla hinattavana. Valitsi hinauksen ja yksityiskohtaisten ohjeiden saattelemana lähdettiin matkaan. Ensimmäisellä nykäisyllä meinasi niskat nyrjähtää mutta pian kyyti tasoittui ja keskinopeus hakeutui kuudenkympin tuntumaan. Mielessä käväisi, että itse en uskaltaisi ajaa tällä tiellä ilman hinaustakaan näin kovaa, mutta en uskaltanut jatkaa ajatusta pidemmälle. Moottoritiellä mittarin kärki tavoitteli kahdeksaakymppiä ja voin vakuuttaa, että kolmimetrinen hinausköysi näytti kutistuvan silmissä. Viimeisessä risteyksessä kuiskasin Liinalle joka urhoollisesti istui kyydissä, että ehkä tästä selvitään. Samassa räsähti. Köysi katkesi ja siinä sitä jökötettiin ja ihmeteltiin keskellä liikenneympyrää.

Tarinan loppu ei ole ollenkaan mielenkiintoinen, saatiin nimittäin auto korjaamon pihaan. Ja tänään, niinkuin muinakin iltoina mietin, miten yhteen päivään voi mahtua niin paljon kaikenlaista. Vaikka päivä menee nopeasti, aamusta tuntuu olevan ikuisuus.

Kesäloma on ohi, takana on jo muutama “työpäivä” ja huomenna tulevat oppilaat. Vaikka työpaikka ja oppilaat ovat tuttuja jo kahden vuoden takaa, sitä tiettyä jännitystä on ilmassa. Oli mukava järjestellä luokkaa ja suunnitella tulevaa lukuvuotta. Nähtäväksi jää miten raskaan kesän jälkeen jaksaa motivoitua opetustyöhön, joka (vaikka muuta ehkä voisi kuvitella) on myös raskasta. No, ainakin remonttihommat ovat olleet todellista vaihtelua opetustyöhön :) Vaikka kesä meni käytännössä alusta loppuun remonttia tehdessä, mahtui siihen muutamia oikein mukavia perheen yhteisiä hetkiä. Esimerkiksi lomareissu Kokkolaan ja Vaasaan ikimuistoisine karaoke-iltoineen (ei, emme olleet esiintymässä, pakon edessä kuulijoina kyllä) ja pärinäpoikineen oli kaikista koettelemuksista huolimatta mukava. Wasalandia oli lapsiperheelle oikein sopiva lomakohde. Mukavaa oli, vai voiko kuvasta päätellä jotain muuta?

Remonttirintamalla tilanne on se, että kodinhoitohuone ja pesuhuone ovat kalusteita vaille valmiina. Saattaa kuulostaa siltä, että tilanne on siis ihan hyvä. Valitettavasti asia ei kuitenkaan ole niin. Päätettiin nimittäin jo kesän alussa kalustefirmojen tarjouksia tarkastellessa, että tehdään kalusteet itse. Ensi viikolla pitäisi Ranualaiselta liimapuutehtaalta tulla lähetys, joka sisältää julmetun kasan liimapuulevyä. Ja siitä sitten vain rakentelemaan. Vessaan tein jo yhden kaapiston (kuvassa) harjoituskappaleeksi. Malli on yksinkertainen ja toteutuksessa on pyritty kunnioittamaan perinteisiä puusepän työmenetelmiä. Pinnassa on peittävä valkoinen puuvaha, jota ei kuitenkaan Eeva Maijan toivomuksesta saanut laittaa ihan peittäväksi. Tyyliin sopivat vetimet ovat vielä hakusessa.

Kattoremonttikin lähestyy uhkaavasti, mutta se onkin jo ihan eri juttu.

Kesän aikana päivittäiset kahvihetket Eeva Maijan ja muun perheen kanssa ovat osoittautuneet päivän parhaiksi hetkiksi. Kahvin kittaamisen ohessa on aina vaihdettu kuulumisia, suunniteltu tai muuten vaan parannettu maailmaa. Eräänä päivänä ihmeteltiin, miten ihmeessä selvitään syksystä noin niin kuin logistisesti. Yksi kulkee Kaakkuriin töihin, toinen Oulunsaloon ja päivän aikana kenties Kempeleeseenkin, kolme pitäisi kuskata päiväkotiin ja jonkun pitäisi vielä huolehtia yhden kouluunlähdöstä ja kotiinpaluusta. Yhtälö vaikutti mahdottomalta, kunnes Eeva Maija kysyi, että enkö minä voisi ruveta kulkemaan työmatkaani pyörällä. Ehdotuksessa oli paljon hyvää. Tulevan syksyn liikunnallinen anti näytti olevan hyvin lähellä nollaa ja yhdellä autolla selviäminen vaikutti mahdottomalta. Niin ja sitten on tietenkin se ekologinen näkökulma…

Nyt tilanne on se, että ensimmäiset työmatkat pyörällä on tehty. Matkaa töihin on pikkuisen vajaa 15 kilometriä, keskinopeus n. 26 kilometriä tunnissa ja matka-aika sillä noin 35 minuuttia. Laskeskelin varovasti, että kun poljen työmatkat vuoden ajan, on työmatkoja varten hankittu pyörä maksanut itsensä takaisin. Lohdullista vai mitä?

Juhlistettiin tänään koulussa ystävänpäivää koko koulun voimin. Oli mukavaa katsella, kun oppilaat kiertelivät keräämässä ystäviltään nimiä paperisydämiinsä. Parasta oli se, että tänään kaikilla oli ystäviä ja kaikkien sydämiin kertyi nimiä. Aina se ei suinkaan mene niin.

Opettajillekin oli tehty kahvioon omat sydämet. Niihin sai jokaiselle jättää palautetta. Mieltä lämmitti erityisesti viesti, jonka mukaan olen nuori, mutta sydämestä sivistynyt herrasmies. Toki ymmärrän, että ystävänpäivä saattoi vaikuttaa palautteen luonteeseen, mutta en nyt jaksa välittää siitä. Tuli iloinen mieli ja sillä hyvä. Työpäivän jälkeen oli mukava ajella kotiin, jossa odottivat minulle tärkeimmät ystävät.

Oheisen kuvan myötä toivotan kaikille sivuseikan lukijoille oikein hyvää ystävänpäivää.

Ei tarvita Joosefin unenselittäjän lahjoja tulkitakseen, että tieto kouluumme avautuvista viroista sai aikaan sydämentykytystä.

Kysyin oppilailta mikä heidän mielestään saa jonkun tekemään tällaisen teon. Yksi oppilas sanoi, että ampuja oli varmasti sairas. Toinen ehdotti, että ampuja halusi päästä telkkariin ja uutisiin. Kolmas arveli, että ampuja oli suuttunut jostain. Kaikki olivat luultavasti oikeassa. Lopullista varmuutta teon motiiveista emme kenties saa koskaan, eikä sillä liene enää suurta merkitystäkään. Oli lähtökohta mikä tahansa, lopputulos on kovin surullinen.

Sovimme oppilaiden kanssa, että parhaiten ehkäisemme tällaisten tilanteiden syntymisen pitämällä toisistamme huolta, alkamalla kaikkia ja huolehtimalla että kukaan ei jää yksin.

Siinä olisi ohjenuoraa meille aikuisillekin.

Anna lapsille rakkautta, rakkautta ja vielä lisää rakkautta,
niin he oppivat tavoille kuin itsestään.

Kun nyt syyslomalla on ollut rahtunen normaalia enemmän aikaa olla lasten kanssa, niin tajuaa konkreettisesti miten oikeaan tuo ajatus osuu. Enkä nyt väitä, että lapsemme olisivat näiden kahden syyslomapäivän aikana oppineet tavoille, pois se minusta. Tajusin vaan taas kerran , miten paljon lapset kaipaavat äidin ja isän rakkautta ja hyväksyntää.

Sanovat (ja uskon sen kyllä), että viime vuosina tuloerojen lisäksi on kasvanut myös henkisen hyvinvoinnin erot. Kouluelämässä se näkyy suoraan. Kouluun tulee entistä enemmän lapsia, joista huolehditaan erityisen hyvin. Mutta samaan aikaan kouluun tulee myös entistä enemmän lapsia, joista huolehditaan huonosti. Tämä ei johdu siitä, että lasten lukumäärä olisi lisääntynyt. Erot ääripäiden välillä kasvavat ja keskivertoporukka pienenee.

Lapset, jotka jäävät kotona ilman rakkautta ja hyväksyntää, hakevat sitä koulussa opettajalta. Syyslomalle lähdettäessä monet opettajat totesivat, että viimeisenä koulupäivänä riitti taas sylissäistujia. Tällaiselle lapselle loma voi olla suorastaan ahdistava kokemus.

Olen jo lyhyen työhistoriani aikana huomannut käytännössä sen, että erittäin harvinaisia poikkeuksia lukuunottamatta lapsen lukuinnostus ja lukuharrastus ovat suoraan verrannollisia lapsen koulumenestykseen. Siis lukuaineissa. Matematiikka sekä taito- ja taideaineet ovat sitten asia erikseen. En osaa sanoa onko lukuinnostus syy vai seuraus. Uskoisin että sen olevan molempia.

Tällä hetkellä yksi arkityön keskeisimmistä haasteista olisi saada oppilaat lukemaan. Keinoja siihen on olemassa satoja. Monia niistä olen jo käyttänyt, mutta silti tuntuu, että muutamien kohdalla ei toimi mikään. Ja juuri heille lukeminen tekisi taatusti hyvää. Ennen luulin, että lukuinnostuksen herättämiseen riittää hyvä kirja, mutta ei se ole pelkästään sitä. Hyvä kirja kun on makuasia. Ja maku voi kasvaa kieroon. Siihen kyllä löytyy virikkeitä.

Mutta ettei tämä jäisi pelkäksi nykytilan surkutteluksi, poimin tähän muutamia kirjavinkkejä. Osa sopii vähän pienemmille, osa vähän isommille. Suurin osa kuitenkin molemmille.

Astrid Lindgrenin lastenkirjat

Sinikka ja Tiina Nopolan lastenkirjat

Viiru ja Pesonen -kuvakirjat

Tatu ja Patu -kuvakirjat

Mauri Kunnaksen lastenkirjat

Roald Dahlin lasten- ja nuortenkirjat

Eduard Uspenskin lastenkirjat

Timo Parvelan lasten- ja nuortenkirjat

Markus Majaluoman kuvittamat kirjat

Mikko Mallikas-lastenkirjat

Kristiina Louhen Tomppa- ja Aino-kirjat

Maikki Harjanteen lastenkirjat (mm. Minttu-kirjat)

Pekka Töpöhäntä-kirjat

Tämä on vain pintaraapaisu, jatka listaa omilla suosikeillasi.

Koulussa on ollut usein puhetta lasten tietokoneen käytöstä ja siihen liittyvästä univelasta. Viimeviikolla asiasta taas keskustellessamme koin huikaisevan oivalluksen tunteen kun tajusin, miten aikuiset voidaan jakaa noin karkeasti ottaen kahteen eri leiriin. Tarkastellessani kehittämääni teoriaa huomasin, että se sopii varsin moneen asiaan. Tässä yksi esimerkki:

Ensinnäkin on ihmisiä, jotka ideoivat, kehittävät, myyvät ja mainostavat tietokonepelejä. He tekevät sitä työkseen ja tähtäävät aina vain parempiin myyntituloksiin ja he saavat työstään palkkaa (useimmiten kai hyvää sellaista). Heidän kannaltaan on sitä parempi, mitä useampi lapsi jää heidän toteuttamaansa peliin koukkuun.

Toiseksi on ihmisiä, jotka yrittävät monin tavoin auttaa lapsia, jotka ovat joutuneet tietokonepelien lumoihin. Olkoon sitten kyseessä lapsen vanhempi, opettaja tai sitten jo ihan lastenpsykologi tai terapeutti, tavoite on sama: lapsi pitäisi saada koukusta pois. Nämäkin henkilöt saavat työstään palkkaa (no ei vanhemmat toki, mutta muut). Heidän työnsä on siis vapauttaa mahdollisimman monta tietokonepelin orjaa orjuudesta.

Ristiriita on siis varsin selvä. Oudoksi tilanteen tekee kuitenkin se, että nämä kaksi leiriä eivät oikein voi taistella suoraan toisiaan vastaan, vaan kiistakapulana (sallittakoon ilmaus) toimii lapsi, jota molemmat leirit tavoittelevat.

Toeriani mukaan tämä samainen kahtiajakautuminen sopii myös esimerkiksi makeistehtailijoiden ja hammaslääkärien taisteluun, virvoitusjuomatehtailijoihin ja painonvartijoihin… listaa voisi jatkaa pitkästi. Mielestäni tilanne on suorastaan traagisen koominen. Yhteiskunnallisesti ajateltuna sillä on tosin varsin työllistävä vaikutus. En edes uskalla ajatella mitä tapahtuisi, jos tätä herkkää systeemiä ruvettaisiin purkamaan. Ainakin siinä jäisivät tuhannet ja taas tuhannet ihmiset ilman työtä.

Oleellista lienee kuitenkin lopuksi kysyä, kummassa leirissä sinä seisot?