1. Ei tarvitse välttämättä koiralle erikseen vesikuppia. (On lojaali ja juo vessanpöntöstä, ja ei niin väliksi vaikka ei olisi pönttöä vedetty joka välissä.)

2. Saa liikuntaa kun juoksee sen perässä yrittäen ottaa sen hampaista silkkivillaista itseneulottua kaulaliinaa pois.

3. Hihnalenkillä venyvät kätevästi käsi- ja olkavarren lihakset.

4. Liika materialismi häviää pikkuhiljaa elämästä. (…kun huomaa että ne arvokkaimmat ja kauneimmat esineet on pureskeltu mössöksi.)

5. Ei tarvitse metsästellä pienenpieniä karvoja huushollista. (Voi vain kätevästi haravoida karvat kokoon kimpuksi ja kantaa kimpun olalla ulos.)

6. Ei tarvitse käyristää epäekologisesti selkäänsä kun kuljettaa sitä kaulapannasta.

7. Ei tarvitse käyttää suurennuslasia kun etsii sen jätöksiä pihalta.

8. Ei tarvitse pelätä että se hyppäisi etujaloillaan ruokapöydän reunaa vasten ja varastaisi omenapiirakat. Se saa herkut pöydältä suuhunsa ilman minkäänmoista hyppyä, sen kun vain kurottaa kaulaansa ja pistelee poskeensa.

9. Ei tarvitse välttämättä koirankakkapusseja, jos syöttää sille säännöllisesti parittomat sukat. Näin kakka on valmiiksi paketissa kun tulee ulos.

10. Tulee siivottua taloa paljon useammin kuin koirattomana aikana.

11. Saa helpommin hullun paperit. (Jos niitä sattuu jossain tarvitsemaan.)

12. Tulee tutuksi lähitienoot. Metsineen, marjoineen, sienineen ja koirineen.

Ja asiasta toiseen, meillä on mennyt Nallen kanssa mukavasti. Tokoharjoituksia ei ole tullut tehtyä niin paljon kuin koira haluaisi, ja sekös harmittaa. Mutta kaikkeen ei ehdi. Noudon Nalle on sentään oppinut. Aamulla Samppa oli antamassa Nallelle ruokaa, mutta ruokakippo oli olohuoneessa. Samppa sanoi ruokapussin luona että “hae ruokakuppi”. Nalle katsoi pää vinossa (söpöä) hetken, ja meni olkkariin ja palasi kohta ruokakuppi suussaan. Voi että se sai kehuja, seisoi siinä vain ja kuunteli ihmeissään kiitoksia ja odotti ruokaansa. Hyvä koira!

Ja Samppa on keksinyt, että monesti pääsee helpommalla jos lähtee koiran kanssa lenkille. Aina se kotiolot voittaa! Ja eihän sille voi mitään, että pikkuhiljaa Nallesta ja Sampasta on alkanut kehkeytyä oikein hyvä parivaljakko. Ja minullehan se sopii.

Maanantai-iltayönä ajeltiin kohti Oulunsaloa tuolta Kuopion suunnalta. Meinasi hengenahdistuskohtaus tulla kun käsitti että sitä asuu siellä Varjakan Ervastinkylällä pusikoitten keskellä eikä noissa kauniissa maisemissa tuolla järvien, niemien ja pohjukoiden takana. Aamuyöllä kotipihassa oli riemuisa tervetulokomitea kuitenkin vastassa, eihän niillä ollut ollut kunnon syötävää viiteen päivään. Hyttysillä siis. Kanoilla ja lampailla ja pupuilla oli ollut syötävää ja juotavaa, vaikkakin seuraavana päivänä käsitin senkin, että tuo lammaseläin ei niin järjen jättiläinen ole edelleenkään, ei vaikka meidän huushollissa onkin syntynyt ja kasvanut. Ennen reissuunlähtöä isonsimme kaksinkertaiseksi toisen lammasaitauksen, suurien turmelustuntemisien (Samppa) ja hyttysien (Samppa joka ei suostunut laittamaan suutuspäissään hyttysmyrkkyä) avustuksella. Minä naureskelin salaa ja tein kaikki nopeasti ja hyvin tietystä syystä. Sitten kun lammasaitaus N:o 2 oli taas kunnossa, siirsin Nallen avustuksella (se ei osaa paimentaa, mutta ajattaa kyllä) lampaat aitauksesta N:o 1 tähän aitaukseen N:o 2. Sinne ne menivät ja hengailivat tyytyväisenä ja katselivat lähtöämme. Kotiin palattuani huomasin, että nämä villaturrit eivät olleet hoksanneet, että vanha aita oli siirtynyt 40 metriä kauemmaksi edelliseltä paikaltaan. Laajennusosa oli aivan koskematon. Minun täytyi käydä näyttämässä niille, että hei hoksaatteko kundit täälläkin voi olla. Olen minä sentään aika viisas, kyllä se noiden lampaiden seurassa korostuu. Muutenhan en pääse sillä asialla hirveästi leuhkimaan.

En leuhki silläkään, että olisin mitenkään looginen tai järkevä. Tiistaina näet rupesin jo pongailemaan etuovi.comista paikkoja tuolta pohjois-savosta ja sieltäpäin. Ja yksi mestahan sieltä löytyikin, jonka ostaisin heti kun olisin ensin myynyt tämän. Mutta mikä on kun tuo Samppa ei anna. Silloin pitää juua kahvia ja unohtaa kaikki. Mutta siltikin illalla pää tyynyssä sitä katselee salaa seinätapettia ja miettii, että sinne mestaan voisi ihan hyvin viedä lampaat ja muut elikot. Olis aika optimaalinen paikka. Mutta sen verran järkeä mullekin on suotu etten sentään mene sanomaan mitään ääneen. Mutta jos kuitenkin silti jollakin sattuis irtorahaa lojumaan nurkissa, niin tuota nuin, mulla olis sille käyttöä.

Kun Samppakin on kerta nykyään virkamies, ja täten Oulun maisemiin sidottu, niin täytyy vain tyytyä siihen, että ehkä me jouluksi saatettais saada pihasauna tonne muutaman koivun taakse. Ja siihen, että se on sitten sitä tehdastekoista höylähirttä eikä käsinveistettyä ja piilutettua. Tai voiskohan sen silti piiluttaa, ainakin löylyhuoneen puolelta? Ja taas tarvittais sitä irtorahaa. Onhan meillä ovet ja ikkunat jo sukulaisilta huiputetut, mutta ei niillä pelkästään saunaa rakenna. Mutta katsotaan katsotaan, kyllä se siltä vahvasti näyttää, että joku ihme tässä voi tapahtuakin syksyn mittaan. Vaikka ei ole viisas eikä järkevä, niin kyllä sitä kekseliäisyyttä löytyy täältäkin aina sen jonkun verran, saattepa nähdä!

Eilen pilkisti yhden kanan alta kaksi tipun päätä. Vaaleetoffee vai mikä sen emokanan nimi nyt olikaan. Lapsethan sen muistais, mutta heitä ei nyt tässä näy, lähtivät pyöräilemään mummulaan tätinsä synttäreille. Vielä voisi tulla vaikka yhdeksän tipua lisää, jos oikein hyvä säimä käy. Sitten täältä liikenisi myyntiinkin puhdasverisiä maatiaiskanoja ja tipuja kuuluisaa Alhon kantaa. Tervetuloa vaan shoppaileen tänne tipuja! Kaupanpäälle saa laadukasta lampaan lantaa, olkeen ja heinään sekoittunutta. Yhden peräkärryllisen saa talikoida ilmaiseksi mukaan, ja sitten juuri nyt sellainen super extra sesonkiale, että kolme kärryllistä yhden hinnalla. Talikko löytyy talon puolesta. “Kotipihasi Ruusut ja rentukat kiittävät, viinimarja- ja omenasato on sinulle suosiollinen, mikäli tarjoat niille Sorvarin Aitoa Lampaanlantaa!”

Eiköhän tässä nyt ollut täytettä näin yhdeksi jutuksi riittämiin. Lähden nyt tuonne kanalaan työntämään nokkaani sinne hautovan kanan pesään. Sitten jos aikaa jää, käyn ottamassa psykofyysistä terapiaa myös kukilta ja punajuurentaimilta. Sitten saatan salaa mennä riippumattoon, kun ei kerran muu väki ole kotona, muuta kuin Salli ja Nalle, jotka nukkuvat nokosiaan. Älkää kertoko kenellekään!

Aava kajahtaa tekniikka lähtökohta polveutua sanakirja käännös jotta keinotekoinen henkevyys ja statistinen analyysi on käytetty ajaksi kääntävä.

Oletko muuten huomannut, että monien vierasmaalaisten tuotteiden mukana seuraa ohjekirjanen, joka on mitä ilmeisimmin suomennettu tämänkaltaisella kielenkääntäjällä.

Liina toi eskarista mukanaan Valtion elokuvatarkastamon tekemän vihkosen, jossa valistettiin tietokone- ja konsolipelien ystäviä. Vihkosessa kerrottiin pelien ikäsuosituksista, sekä pelien sisältöä kuvaavasta symbolijärjestelmästä. Sisältösymboleja on seitsemän: Kauhu, väkivalta, seksi, huumeet, kiroilu, syrjintä ja uhkapeli. Vihkosen mukaan symbolit kertovat syyn pelin saamaan ikärajaan. (Mielestäni symboloiden tulisi ennemminkin kertoa syy pelin hyllyttämiseen.)

Pelien ikärajajärjestelmä on hyvä juttu. Siis siihen saakka, kunnes pelit päätyvät kaupan hyllylle. Kun äiti tai isä ostaa pelin “alaikäiselle” lapselleen ikärajasta välittämättä, ei sille taida enää olla oikein käyttöä. Roskikseen menee pelin pahvisten kuorien mukana.

Ajatuksessa on poikkeuksellisesti vähän rintaääntäkin. Koulussa moni alle kymmenvuotias kertoo pelaavansa esimerkiksi Haloa (Ikäraja 16+), RuneScapea (Ikäraja 13+) ja Warcraftia (Ikäraja 12+). Siis ihan kunnollisten perheiden lapset. Kunnottomien lapset eivät edes kerro mitä pelaavat. Enkä uskailla ruveta arvailemaan.

Arviointikeskuskusteluissa moni vanhempi valitteli, että pelaamisen kanssa on ongelmia. Aikaa ei meinaa jäädä edes läksyjen tekemiselle. Eivät nähdäkseni tajunneet edes hävetä.

Meillä on monesti pohdittu, miten perheessämme tullaan suhtautumaan lasten tietokoneen käyttöön. On pakko myöntää, että keskusteluissa on ilmennyt hienoisia näkemyseroja. Eeva Maija on asian suhteen ehdoton, suoranainen totaalikieltä(yty)jä. Minä taas kannattaisin turvallista, valvottua ja ohjattua käyttöä. Se ainakin kuulostaa hienolta.

Nyt kun elämme sitä vaihetta, että perheemme esikoinen on alkanut yhä kiihtyvään tahtiin kyselemään “voiko mennä tietskalle”, olen alkanut ymmärtää Eeva Maijan näkemystä. Minulle on pikkuhiljaa valjennut, että lapsen tietokoneen käyttöä on erittäin vaikea valvoa, jos tietokone on vapaasti käytössä. Ja vaikkei olisi, niin inhimillisiä unohduksia tulee, se on varma. Aina ei muista kirjautua ulos tai sammuttaa konetta ja näin ollen (mikäli koneessa on internet-yhteys (useimmiten on)) myös koko netin sisältö on muutaman napinpainalluksen päässä. Ja netistä kyllä löytyy loputon määrä sellaista sisältöä jolla on lapsen silmiin osuessa tuhoisia vaikutuksia.

En silti kannata nollatoleranssia. On väistämätöntä, että lapset pääsevät koulussa, kirjastossa, naapurissa tai jossain muussa paikassa tietokoneelle sillä tavalla, ettei aikuinen ole valvomassa. Mitä tapahtuu silloin, jos käyttöä ei ole yhdessä harjoiteltu ja pelisäännöistä sovittu? Mielestäni todennäköisyys “väärinkäyttöön” on tällöin paljon suurempi. Kun yhdessä sovitaan miten ja mihin tietokonetta käytetään, voi tämän asian suhteen nukkua yönsä vähän rauhallisemmin.

Ongelmaksi jää kuitenkin vielä se, että lapsi saattaa eksyä (ja jopa todennäköisesti eksyy) vahingossa epämääräistä sisältöä tarjoaville sivuille. Vaikka sivuseikkaan tätä kirjoitankin, asia ei ole sivuseikka. Lapsen kohdalla yksikin kerta on liikaa. Aikuisilla pitäisi olla eväitä estää nämä vahingot.

Monissa kirjastoissa asiantilaan on puututtu ottamalla käyttöön esto-ohjelmia, jotka estävät pääsyn epämääräisille sivuille. Mäkeissä (tarkoitan siis mac-koneita) on käyttöjärjestelmään sisällytetty erittäin päteviä ja monipuolisia käyttörajoituksia, joiden avulla aikuinen voi varmistaa, että lapsi voi käyttää konetta turvallisesti. Myös windows-puolella tilanne näyttää kohtalaiselta. Nopea haku paljasti, että netistä löytyy lukemattomia maksullisia ja muutamia ilmaisia esto-ohjelmia kotikoneille. Lisäksi esimerkiksi googlen hakuun voi konekohtaisesti laittaa päälle ns. turvallisen haun, joka periaatteessa suodattaa epämääräiset sivustot hakutuloksista.

Lopuksi on kuitenkin todetattava, että mitkään esto-ohjelmat tai tekniset rajoitukset eivät kykene täydellisesti suojaamaan lasta sopimattomalta sisällöltä. Vanhemman vastuu tässä, niin kuin muissakin kasvatukseen liittyvissä asioissa on suuri. On turha syyttää internettiä lapsen psyykkisestä pahoinvoinnista, jos meillä ei ole aikaa opetella sen käyttöä yhdessä ja sen jälkeen myös valvoa käyttöä.

Muutamia linkkejä aiheeseen liittyen:
- Mannerheimin lastensuojeluliitto, viisaasti verkossa
- Ohjeet Googlen turvallisen haun asetuksiin
- Tietoa esto-ohjelmista
- Mac OS X:n lapsirajoitukset
- Lasten sivut

Isojen herrojen mukaan palvelu lisää yhteiskunnallista läpinäkyvyyttä ja ehkäisee korruption syntymistä. Verotietojen ja Verokoneen avulla voidaan havaita, jos jollakulla on enemmän varallisuutta kuin verotietojen mukaan kuuluisi olla. Naurettavaa, ajattelin. Palveluhan vain ruokkii sensaatiohakuisten ihmisten juoruiluviettiä ja kateellisten puheita.

Seuraavassa uutisessa kerrottiin Latvian hallituksen kriisistä. Jo neljä ministeriä on eronnut tai erotettu. Viimeisin ministeri erosi vastalauseena sille, että pääministeri oli erottanut korruptioviraston johtajan sen jälkeen, kun korruptiotutkinnoissa oli tullut ilmi joidenkin hallituksen jäsenten nimiä.

Ehkä tuo Verokone ei olekkaan niin huono idea…

Googlen kalenterisovellus on erittäin toimiva. Se on helppokäyttöinen mutta samalla myös monipuolinen. Kalenteri on luettavissa ja täydennettävissä sekä miltä tahansa tietokoneelta jossa on nettiyhteys että myös kännykällä. Mutta mikä parasta, jokaiselle tapahtumalle on laitettavissa haluttu määrä erilaisia muistutuksia mukaanluettuna loistavat tekstiviestimuistutukset.

Enää en unohda mitään.

Tekemättömien töiden listahan ei tässä kirjoittaessa kovin paljon lyhene, mutta paineentasaajana tämä toimii erinomaisesti.

Sibeliuksen kuolemasta tulee tänään kuluneeksi 50 vuotta. Mielestäni Sibelius on yksi suurimmista suomalaisista. Hän on elämällään ja tuotannollaan vaikuttanut erittäin suuresti siihen mitä suomalaisista maailmalla ajatellaan. Siksi suosittelen päivän musiikkipoiminnaksi Sibeliuksen mieskuoroteosta “Veljeni vierailla mailla”. Teos on Sibeliuksen protesti 1900-luvun alun toisinajattelijoille, jotka poliittisesti epävakaassa tilanteessa pakenivat maasta. Taisi olla Sibeliuksellakin tuolloin ahtopaineet korkealla.

Edelliseen kirjoitukseen viitaten: löysin Kirkkonummen kirjaston sivuilta tietoa musiikin etäkuunteluhankkeesta. Palvelu on tarkoitettu ko. kirjaston asiakkaille ja toimii ainoastaan sikäläisen kirjastokortin numerolla. Soitin kirjastoon ja ystävällinen virkailija luovutti minulle testitunnuksen. Lyhyen ensivierailun perusteella systeemi vaikutti toimivalta. Valikoima on todella kattava ja hakutoiminnot oli toteutettu käytännöllisesti. Palvelun kompastuskivi lienee äänenlaatuongelmissa, sillä musiikki tulee suoratoistona verkon yli 20 kbps – 128 kbps tasoisena. Lopullisen tuomion julistan kuitenkin vasta kun pääsen omien kaiuttimien ääreen testaamaan.

Jos palvelun kokeileminen kiinnostaa, niin ilmoita. Voin kuulemma lainata tunnuksia… 

Yritin etsiä asiasta lisätietoja, mutta hakutulokset näyttivät puhdasta nollaa. Kulttuuriuutisten sivujen lisäksi en löytänyt mitään aiheeseen viittaavaa. Jäämme odottelemaan lisätietoja asiasta.

Toinen asia:
Olen aina kuulunut Wikipedian mahdollisuuksien epäilijöihin. Tai itseasiassa epäilin sen mahdollisuuksia joskus aikanaan niin paljon, etten ole vaivautunut käyttämään sitä koskaan. Eilen tehdessämme oppilaiden kanssa tiedonhankintaprojektia, jouduin pakon edessä kertomaan oppilaille wikipediasta. Puhuessamme lähdekritiikistä, vertasimme muutaman eri julkaisijan tietokirjaa ja wikipedian tekstejä. Vertailun jälkeen käänsin takkini: Wikipedia on kasvanut huikeasti. Vielä on havaittavissa suurta epätasaisuutta, mutta nyt jo se tarjoaa erittäin hyvää ja huoliteltua tietoa.

Kolmas asia:
Näille sivuille harhautuu melko paljon porukkaa hakusanoilla “kebab pitaleivällä”. Pitäisiköhän perustaa kebab-ravintola :)

Varsinaisen yllätyksen koin kuitenkin huomatessani, että Areenan puolella tarjotaan mahdollisuutta kuunnella knallin ja sateenvarjon uusin jakso viikon ajan sen ilmestymisen jälkeen. Olen nauhoitellut jaksoja RadioSharkillani tasaiseen tahtiin, mutta äänenlaatuongelmien takia suora lataus areenasta houkuttelisi kovasti.

Matkassa on mutka. Yle on suojannut (tai ainakin yrittänyt suojata) areenan kautta kuunneltavat ohjelmat latauksilta ja ainakin minuun tuo suojaus puri; en minuutin tutkimisen jälkeenkään saanut knallia ja sateenvarjoa ladattua itselleni. Kuka auttaisi miestä mäessä? Onko lataaminen mahdollista ja onko se edes laillista?

Ja kun nyt avunannosta tuli puhetta, niin todettakoon että myös Topias tarvitsee apuasi.

Aamulla oli sängyssä ahdasta. Martta nukkui isän ja äitin välissä koko yön, Sohvi ja Liina kömpivät sänkyyn yöllä ja kun Leevikin vielä aamulla hyppäsi sinne, niin meidän perheen uusi ennätys syntyi. Kovin pitkään tilanteesta ei voinut nauttia, sen verran ahdasta oli.

Leevi on muuten varustettu erittäin hyvällä huumorintajulla. Liekkö tullut äitiinsä… Huumorintajun näkee monissa tilanteissa. Eilen iltapalapöydässä Leevi söi leipänsä päältä kaikki päälliset ja sitten muina miehinä laittoi leivän äidin eteen ja otti äidin päällisillä varustetun leivän. Kun äiti huomasi tilanteen, Leevi ehdotti pilke silmäkulmassa: “Vaihdettiin jooko, vaihdettiin.”

Olen viimepäivät pohtinut kovasti uuden kameran hankintaa. Tähän asti on pärjätty ihan hyvin peruspokkarilla (ixus 430) mutta mainosmihehet ovat saaneet synnytettyä tarpeen vähän monipuolisemmalle kameralle. Hentilän Lassilta saisi käytettynä Canonin Powershot S2 is:n aika halvalla. Kamera on nyt mulla testissä, mutta en tiedä oikein vastaako se tarpeita. Järjestelmäkamera houkuttelisi, mutta niiden hinta ei.

Eilen haettiin 124 paalia heinää Kempeleestä. Lampaat taitaa olla meillä talven yli, joten heinää tarvitaan paljon. Välillä ihmettelen, miten ihmeessä minä (urbanisoitunut tietokonenarkomaani) voin asua vanhassa hirsitalossa ja katsella pihamaalla juoksevia lampaita. Ihmettelyn jälkeen olen kuitenkin tilanteeseen varsin tyytyväinen. Jollain tavalla näistä elementeistä syntyy onnellisuutta. Vaikkei sitä ehkä heti uskoisi.