Remonttirintamallakin puhaltavat ihan suosiolliset tuulet. Peltimiehet aloittivat eilen aamulla hommat ja nyt keskiviikkoiltana kaksi kolmasosaa katosta on pellitetty. Työn jälki näyttää hyvältä, mutta ennenkaikkea katto näyttää hyvältä. Olin pakahtua ylpeydestä, kun peltimies sanoi, että on mukava tehdä kattoa näin erinomaiselle pohjalle. (Oheinen kuva on tiistailta)

Saatiin tänään hinattua hyvin palvellut sitikkamme romut.. eikun siis korjaamolle. Hinausmatka oli varsin mieleenpainuva. Kysyin Eeva Maijalta haluaako hän hinata vai olla hinattavana. Valitsi hinauksen ja yksityiskohtaisten ohjeiden saattelemana lähdettiin matkaan. Ensimmäisellä nykäisyllä meinasi niskat nyrjähtää mutta pian kyyti tasoittui ja keskinopeus hakeutui kuudenkympin tuntumaan. Mielessä käväisi, että itse en uskaltaisi ajaa tällä tiellä ilman hinaustakaan näin kovaa, mutta en uskaltanut jatkaa ajatusta pidemmälle. Moottoritiellä mittarin kärki tavoitteli kahdeksaakymppiä ja voin vakuuttaa, että kolmimetrinen hinausköysi näytti kutistuvan silmissä. Viimeisessä risteyksessä kuiskasin Liinalle joka urhoollisesti istui kyydissä, että ehkä tästä selvitään. Samassa räsähti. Köysi katkesi ja siinä sitä jökötettiin ja ihmeteltiin keskellä liikenneympyrää.

Tarinan loppu ei ole ollenkaan mielenkiintoinen, saatiin nimittäin auto korjaamon pihaan. Ja tänään, niinkuin muinakin iltoina mietin, miten yhteen päivään voi mahtua niin paljon kaikenlaista. Vaikka päivä menee nopeasti, aamusta tuntuu olevan ikuisuus.

No, joka tapauksessa meillä on nyt ollut tämmöinen happening-poppoo kylässä. Voisin esitellä kaikki ikäjärjestyksessä, mutta en valitettavasti muista tarkkoja päivämääriä enkä kellonaikoja, niin esittelen ne ihan mielivaltaisesti. Mikä sattuu nyt ensimmäisenä tulemaan mieleen.

Ihan aluksi en kuitenkaan tunnusta, että olemme varanneet perheeseemme yhden jäsenen lisää. Se tulee vasta lokakuun lopussa, niin eihän sitä edes tarvitse mainita. Mutta tässäpä listaa: 1. Olin kaksi päivää työkavereiden kanssa virkistäytymässä Bombassa, Nurmeksessa. 2. Sain siellä ollessani taas angiinan (7. kerta vuoden sisään). 3.  Samuli-solttu on ollut kertausharjoituksissa tämän päivän Kajaanissa. 4. Kertausharjoitus oli vapaaehtoinen ja siellä on saattanut olla jopa mukavaa! 5. Peltikattoukot eivät ole vieläkään tulleet. Tai no ei tuota oteta, koska mitään ei siis ole tapahtunut. Laitetaan tilalle se, että tänä aamuna täällä oli ollut ukkonen ja rankkasade ja vesi tuli tuvan katosta sisään. 6. Autosta on kytkin hajonnut, se on ajokunnoton ainakin ensi torstaihin asti. 7. Erään ekaluokkalaisen ope soitti Sampalle ja sanoi että tämä kyseinen ekaluokkalainen on purrut purkkaa koulussa kolmesti ja leikkinyt koiraa jopa rasittavuuteen asti ja puhuttelussa nielaissut kielensä ja sanonut vain että “wihulha og gihha wiehy kieheng”.

Noita jengiläisiä on kyllä paljon lisää, mutta koska seitsemän on maaginen luku, niin siihen on esittelyt hyvä lopettaa. Jos itseäni ja omaa tilaani vielä esittelisin kuitenkin. Olen aika virkistäytynyt, ja hyvällä mielellä, koska aamulla aloitettu Kefexin -kuuri on jo alkanut tehoamaan. Minusta tuntuu myös että minulla on aika hyvä mies, vaikka itse sanonkin. Hyvä mies, vaikka talo oli tänään kotiin tullessani kuin Gustavin jäljiltä ja keittiössä ei ollut eväkään värähtänyt sitten torstai-aamun. Mies on sentään tehnyt ahkerasti remonttia kaiken liikenevän aikansa. Ei minua ärsytä juurikaan jos Liinan torstai-aamupalan jäljet on vielä pöydässä, sillä nythän on vasta perjantai-ilta. Tietysti mieleen heräsi kysymys, mitä tämä perheeni on torstai-iltana syönyt kun siitä ei ole jäänyt todistusaineistoa. Mutta historia on täynnä ratkaisemattomia arvoituksia. Sen oivalsin reissussakin, kun ihmettelimme, miten Paltaniemen kuvakirkon hautakellarin sadasta vainajasta vain yksi nuoren naisen ruumis on muumioitunut.

Minulla on myöskin ihanat lapset. Olin ensimmäistä kertaa yön yli erossa Martasta. Kun näin hänet taas eron jälkeen, hän tuli syliini niin kuin olisin ollut vieressä koko viikon ja osoitti heti Vienaa ja sanoi: “Katoppatuo.” Leevistä olen ollut erossa aikojen saatossa pitempiäkin aikoja, joten ehkä siksi hän protestoi  karjahtelemalla kuin leijona, joka on erehtynyt ilmoittautumaan häräksi johonkin härkätaisteluun. (Sillä eiväthän aidot härät karju?)  Sohvi protestoi heittelemällä kumppareita ja Liina tunki syliin väkisin vaikka siinä oli ennestään jo kaksi tunkijaa.

Että tämmöistä täältä tällä kertaa. Lukemiin!

Jälleen kerran suurkiitos uhrautuvaisille talkoomiehille sekä myös maksetuille apulaisille, hienoa työtä. Salonpään osuuskauppa näyttää jo ihan ryhdikkäältä.

Kesäloma on ohi, takana on jo muutama “työpäivä” ja huomenna tulevat oppilaat. Vaikka työpaikka ja oppilaat ovat tuttuja jo kahden vuoden takaa, sitä tiettyä jännitystä on ilmassa. Oli mukava järjestellä luokkaa ja suunnitella tulevaa lukuvuotta. Nähtäväksi jää miten raskaan kesän jälkeen jaksaa motivoitua opetustyöhön, joka (vaikka muuta ehkä voisi kuvitella) on myös raskasta. No, ainakin remonttihommat ovat olleet todellista vaihtelua opetustyöhön :) Vaikka kesä meni käytännössä alusta loppuun remonttia tehdessä, mahtui siihen muutamia oikein mukavia perheen yhteisiä hetkiä. Esimerkiksi lomareissu Kokkolaan ja Vaasaan ikimuistoisine karaoke-iltoineen (ei, emme olleet esiintymässä, pakon edessä kuulijoina kyllä) ja pärinäpoikineen oli kaikista koettelemuksista huolimatta mukava. Wasalandia oli lapsiperheelle oikein sopiva lomakohde. Mukavaa oli, vai voiko kuvasta päätellä jotain muuta?

Remonttirintamalla tilanne on se, että kodinhoitohuone ja pesuhuone ovat kalusteita vaille valmiina. Saattaa kuulostaa siltä, että tilanne on siis ihan hyvä. Valitettavasti asia ei kuitenkaan ole niin. Päätettiin nimittäin jo kesän alussa kalustefirmojen tarjouksia tarkastellessa, että tehdään kalusteet itse. Ensi viikolla pitäisi Ranualaiselta liimapuutehtaalta tulla lähetys, joka sisältää julmetun kasan liimapuulevyä. Ja siitä sitten vain rakentelemaan. Vessaan tein jo yhden kaapiston (kuvassa) harjoituskappaleeksi. Malli on yksinkertainen ja toteutuksessa on pyritty kunnioittamaan perinteisiä puusepän työmenetelmiä. Pinnassa on peittävä valkoinen puuvaha, jota ei kuitenkaan Eeva Maijan toivomuksesta saanut laittaa ihan peittäväksi. Tyyliin sopivat vetimet ovat vielä hakusessa.

Kattoremonttikin lähestyy uhkaavasti, mutta se onkin jo ihan eri juttu.

Kesän aikana päivittäiset kahvihetket Eeva Maijan ja muun perheen kanssa ovat osoittautuneet päivän parhaiksi hetkiksi. Kahvin kittaamisen ohessa on aina vaihdettu kuulumisia, suunniteltu tai muuten vaan parannettu maailmaa. Eräänä päivänä ihmeteltiin, miten ihmeessä selvitään syksystä noin niin kuin logistisesti. Yksi kulkee Kaakkuriin töihin, toinen Oulunsaloon ja päivän aikana kenties Kempeleeseenkin, kolme pitäisi kuskata päiväkotiin ja jonkun pitäisi vielä huolehtia yhden kouluunlähdöstä ja kotiinpaluusta. Yhtälö vaikutti mahdottomalta, kunnes Eeva Maija kysyi, että enkö minä voisi ruveta kulkemaan työmatkaani pyörällä. Ehdotuksessa oli paljon hyvää. Tulevan syksyn liikunnallinen anti näytti olevan hyvin lähellä nollaa ja yhdellä autolla selviäminen vaikutti mahdottomalta. Niin ja sitten on tietenkin se ekologinen näkökulma…

Nyt tilanne on se, että ensimmäiset työmatkat pyörällä on tehty. Matkaa töihin on pikkuisen vajaa 15 kilometriä, keskinopeus n. 26 kilometriä tunnissa ja matka-aika sillä noin 35 minuuttia. Laskeskelin varovasti, että kun poljen työmatkat vuoden ajan, on työmatkoja varten hankittu pyörä maksanut itsensä takaisin. Lohdullista vai mitä?

Lapsetkin ovat pyöritelleet raha-asioita koko kesän. Kukkaroon kerätään kaikki kolikot, mitä suinkin käsiin saadaan. Niitä sitten lasketaan ja vertaillaan ja mietitään mitä niillä saadaan kaupasta. Yleensä homma päättyy siihen, että joko kukkaro tai sen sisältö on hukassa ja parku armoton.

Eeva Maija sai tänään Liinalta sähköpostiviestin. Se kuului lyhykäisyydessään näin: annamulle2000euroo. Ilmeisesti Liina ajatteli lopettaa kolikkojen pyörittelyn ja siirtyä setelirahan puolelle.

Seuraavassa pakollinen tilannekatsaus, ilman sen suurempia pohdintoja.

Pesuhuone / vessa alkaa olla valmiina. Laatoitus- ja saumaustyöt on tehty ja nurkkasaumat on silikoonattu. Pönttö on asennettu ja on vesikytkentää vaille käyttöönotettavissa. Toivottavasti kukaan ei ota käyttöön ennen sitä. Pesuhuoneesta puuttuu vielä sähkötyöt (muutama lamppu, pistorasia ja lattialämmityksen kytkeminen) sekä pöytätason ja kaapiston rakentaminen (huomenna). Myös ovi pitäisi asentaa, kunhan ensin rapsuttelisi vanhat maalit pois ja maalaisi uudelleen (ennen joulua).

Kodinhoitohuoneessa tilanne on lohduttomampi. Lankkulattia on asennettu ja “vesikalusteiden” vesieristykset tehty. Kaappien runkojen rakentelussa on vielä iso urakka, se alkaa heti kun pesuhuone on valmis.

Ulkonakin on vähän puuhattu. Talo on saanut uuden ison kuistinm jonka katon jiiri on rakennettu. Elokuun lopussa tulee kattopeltimies, saadaan tähän ihka-aito konesaumakatto, kunhan sitä ennen puretaan vanha, oikaistaan katto ja tehdään uusi laudoitus kunnollisella ilmaraolla. Siltä se siis tällä hetkellä näyttäisi. Kolmiorimahuopakatto on vielä mukana varteenotettavana vaihtoehtona.

Lopuksi vielä muutama plussia ja miinuksia tähänastisesta, ihan noin niinku mikä on onnistunut ja mikä taas ei ole mennyt niin kuin hyvin:

+ Tane, loistava työmies
+ Jasu, loistava työmies
+ Tarkka ja asiantunteva sisustussuunnitelma, ilman sitä olisi ollut kieli poskessa
+ Vaimo joka jaksaa kannustaa, vaikka olosuhteet elämiselle ovat aika kehnot
+ Sadekeli, ei ole harmittanut tehä sisähommia
+ K-raudan loistava LVI-myyjä

- Miljoona reissua rautakauppaan, jonka alennusprosentit ovat ihmeellisesti pienentyneet viidestäkympistä kahteenkymppiin
- Purkutyö on ankeeta hommaa
- Laatoitus- ja saumaushommissa työvälineitten pesu
- …

Ja vielä muutama kuva.

Palaan kuitenkin tuohon em. kauniiseen ja lauluun ja sen sanomaan vielä toviksi. Rakas laulu! Onnellinen olkoon hän, joka sen laulun lohdutusta ei useinkaan kaipaa. Mutta me, jotka tunnemme välistä elämämme olevan joka puolelta puristavaa, ahdistavaa ja maahan painavaa, saamme olla sillä hetkellä täynnä lohtua kun kuulemme (tai laulamme tai soitamme) tuon laulun. Kun äsken tein tuon iloisen löydön kukkapöydältäni, ajattelin, ettei niin pahaa etteikö jotain hyvääkin! Paljonhan minulla on toki ilon aihetta, mutta että tällaiset aivan odottamattomat kukkavarret puskevat ilahduttamaan! Monessa olen epäonnistunut, mutta orkideani ainakin muistavat minua lämmöllä.  Ne kiittävät emäntäänsä, joka on aina joskus jaksanut lorottaa tuoretta kraanavettä sääntöjen vastaisesti niiden päälle. Ne eivät ole vaativaisia eivätkä hankalia. Ne vain ovat ja kukkivat vain emäntänsä iloksi. Nict so traurig, Eeva Maija!

Katkeruus on jännä juttu. Sitä muistaa kärsimäänsä pahaa, tai no ei nyt ihan niin pahaakaan, sanotaanko esmes että kärsimäänsä ei mitään aina jonkun tovin, vaikka ei haluaisikaan. Ajattelee sitten, että minähän en katkeroidu, se pilaannuttaa minut, ja yrittää heittää ajatukset syrjään. Ja sitten huomaa harmikseen taas vähän perästä, että tässä sitä taas repostellaan niillä ei millään. Mutta onneksi useimmiten se ei mitään unohtuu pian kokonaan. Kun laitoin Marttaa sänkyyn ja katsoin ikkunan läpi kolmea isoa lammastani, ajattelin, että eläin on siitä hyvä, että se ei muista pahalla. Siis ainakaan lammas ei muista pahalla. Jos niitä ei aina kohtele tasapuolisesti, niin ei ne sitä laske eikä ne urputa. Ne mussuttavat kaikki seuraavana päivänä tasapuolisen tyytyväisenä heinää tai kauraa, huolimatta siitä, että yhdellä on kyljessään käsikeritsimisten jäljiltä nätihkö palkeenkieli. Mitä se yksi palkeenkielikaveri siitä hyötyisikään, jos jättäisi syömättä ruokansa muutamana päivänä ja kyräilisi ja laihtuisi tarhan nurkassa silmät viiruina hautoen katkeria ajatuksia emännästään. Samalla muut syödä mussuttaisivat senkin heinät ja nauttisivat onnestaan kaksin verroin. Yksinkertaista mutta totta. En palaa tässä enää ihmettelemään inhimillisiä heikkouksiamme, ne ovat niin luvattoman monimutkaista.

Remonttirintamalta kuuluu hyvää. Samuli on nauttinut tekemisestä täysin siemauksin, tällä viikolla ensimmäistä kertaa yksin. Aamu-unet ovat venähtäneet vaivattomasti tuonne kymmeneenkin, kun ei ole Tane tai Jasu kaverina. On vain kolme viiva viisi kaveria vieressä tuhisemassa, niin mikäpä siinä on nukkuessa. Mutta tiedän kuitenkin, että Samppa on nauttinut rempasta. Sen tiedän siitä, että pelipöksyt ovat pysyneet aika ehjinä. Yllättävänkin ehjinä, huomioon ottaen sen seikan, että vaimo voi iltaisin nukkumaan mentäessä urputtaa vähäsen. Kun ei enää jaksa ilman pyykkikonetta ja suihkua ja miestä ja lasten isää. Mutta tuo tämän jutun otsake sopii remontin tämänhetkiseen vaiheeseenkin myös oikein mainiosti. Nimittäin pian, ehkä jo tällä viikolla, saan laittaa pörisemään meidän Mielen tuolla keskeneräisessä kodarissa ja silloin voin hyvästikin sanoa että pyykkään Mielelläni.

Kiitokset kaikille ystäville ja sukulaisille avusta ja tuesta, sitä tarvitaan vielä. Tosi iso kiitos mummulalle Saunan löylyistä ja pyykkikoneen lainasta ja erityisesti kiitos Jaakolle talkooavusta! Pakko on kehua*, että hän uhrasi kolmen viikon kesälomastaan kokonaisen viikon auttaen veljensä perhettä remontoinnissa. Urhoollinen mies, jossa on kyllä sankariainesta, koska kesti murtumatta seitsemän päivää näissä oloissa vakaasti ja varmasti, eikä hätkähtänyt edes veljensä vaimon ajoittaista kiekumista eikä lasten lannistumattomia kiintymyksenosoituksia. Ilmankos hän on Sampalle sukua, sanoisi tähän Äitini ja niin sanon minäkin. Sunnuntaina ennen Jaakon kotiin lähtöä käytimme häntä vielä Rossossa syömässä lasten kanssa. Illalla kävimme sitten omalla perheellä Eedenissä peseytymässä ja uimassa. Kotiinpaluumatkalla Sohvi kysyi että milloin mennään taas Eedemiin ja Leevi kysyi että onko Jaakko jo Helsimmissä. Näin meillä.

*Viittaus siihen seikkaan, jos jotakuta kiinnostaa, että Jaakko on käsittääkseni vapaa mies.

Tane on tänään viimeistä päivää töissä meillä. Hän on Hirsitaito -nimisen firman leivissä ja on nimen mukaisesti taitava hirsimies. Tässä vanhan talon remontoinnissa hän on ollut kullan arvoinen apu.  Rahat ovat voineet mennä tyhmään monessakin suhteessa, mutta hukkaan Tanelle syydetyt rahat eivät ole menneet. Se onkin eri asia, mihin Tane rahansa pistää. No eivät nekään varmaan hukkaan mene, kolmen lapsen isä kun on.  Samppa on saanut paljon tietoa ja vähän taitoakin, miten vanha rossipohjainen hirsitalo remontoidaan kunnolla taloa vahingoittamatta. Keittiöremonttiin voimme ehkä jo uskaltautua yksinäänkin, jos vain aikataulu antaa myöten.

Sisustusarkkitehtitoimisto Air suunnitteli tilat ja kiintokalusteet pesu- ja kodinhoitohuoneeseen. Siis osittain, materiaalit valitsemme itse. Kiintokalusteet Samppa aikoo tehdä itse kanssa. (Rahat ovat menneet näet Taneen ja kaikkeen järkevään, ne eivät riittäneet enää keittiökalustefirman laskuun.) Onneksi Sampalla on erinomaiset puusepän työkalut käytössä. Järkevää siis, eikö vain, kun miehelläni on vielä innostusta hommaan, ja ehkä taitoa myös.

Yksi elementti tässä remontointihommassa on, joka ei ole niin järkevä. Nimeltä mainitsematon naishenkilö. Eilen kävimme ostamassa ulko-ovet. Kaupan varastossa ei ollut juuri sellaisia mitä olin kuvitellut. Oli vaikea päättää. Mutta päätettävä oli, sillä kauppa oli menossa kiinni. Kotimatkalla tulinkin siihen tulokseen, että ovet, jotka olivat peräkärryssä,  olivat väärät. Tällä hetkellä (kun kirjoitan tätä) Samuli on  vaihtamassa ovia. Onneksi hän ei mennyt vain ovien vaihdon takia turhaan, piti hänen ostaa ruuvejakin. Muuten, en ole ihan varma, onko minun syytäni myös, että pesuhuoneen yksi seinä on laatoitettu melkein kolme kertaa. Mutta minun syytäni taitaa olla se, että haluaisin vielä ottaa laatat siitä seinästä kerran pois, ja panna toiset laatat tilalle. No senhän voitte arvata (jotka minut tuntee), että syyttelyksi ja säätämiseksi tämä välillä ajautuu. Sisäovet ostimme Tanelta, mutta niissä on vähän laittamista. Ne ovat ainakin kauniit ja sopivat tähän taloon.

Liina on pikkurysällä, kaikesta huolimatta. Sohvi on saanut kasan mekkoja mummulasta ja tekee paljon suunnitelmia pukeutumisensa suhteen. “Ensin mää piän näitä vähän aikaa, sitten tätä kasaa, ja sitten kun tulee huonompi sää niin näitä. Syönnissä mää laitan tämän mekon ko se saa mennä likaseksi…” Tämä neiti on aina ollut tarkka pukeutumisestaan. Koko ajan pitää siis pukea ja riisua. Äidillänsä meinaa hermo pettää, kun pyykkivuori kasvaa ja pyykkikonetta ei ole vielä asennettu. (Isäntä lupasi asentaa koneen tänä iltana jollain kepulikonstilla, jes!) Leevi on oppinut yökuivaksi ja auttaa työmiehiä työhommissa erittäin mielellään. Yökuivuus alkoi siitä kun remppahommat alkoivat. Martta on oppinut kävelemään ja puhuu kovasti: “Katokatokato OHO! Katokato. Katokatokato oho.” Martta on meidän perheen ja erityisesti minun hengenpelastaja, koska on aina niin iloinen ja hyväntuulinen. Hän on ollut remppatyömaalla aina välillä koemaistajana. Tiedämmepä ainakin että saamme taloomme vain hyvänmakuisia materiaaleja.

Nyt täytyy suunnistaa pihalle lampaita hoitamaan, kun armon lapset nukkuvat vielä. Yhtä aitausta täytyy tilkitäkin vielä, etteivät karkaa poissaollessamme, nimittäin viikonlopuksi aiomme suunnistaa Sieviin. (Se lampaiden karkaamisjuttu on sitten ihan oma juttunsa erikseen, jonka kerron vain tarkan harkinnan jälkeen.) Toivotan sydämeni pohjasta oikein aurinkoista ja sateetonta viikonloppua kaikille!

Edellisen jutun kommenttiosastolla hehkutettiin oikein tosissaan kesää, kesälomaa ja kesälomareissuja. Meidän kesälomareissut taitaa tänä kesänä jäädä aika vähiin, mutta yhdyn toisten riemuun ja onneen oikein mielelläni.

Eilen tajusin, että sunnuntai eli pyhä on loistava keksintö. Usein pyhänä on tuntunut vaikealta olla “tekemättä työtä”, mutta nyt kun on päässyt ruumiillisen työn makuun, tuntuu pyhä taivaan lahjalta. Ja sellainenhan se onkin.

Meidän perheen kesälomailu painottuu varmasti pyhäpäiviin. Eilen käytiin pikaisesti Jäälissä, ystäväperheen huvilalla.  Yllä oleva kuva on otettu siellä. Lapset leikkivät rannalla ja aikuiset keskustelivat sivistyneesti ja asiantuntevasti rossipohjaisten hirsitalojen remontoinnista. Oli mukavaa.

Niin ja meillä on muuten tänään pistetty taloa palasiksi: Tane sahasi kodinhoitohuoneeseen uuden oviaukon ja pesuhuoneeseen uuden ikkunan. Rupesi päivä paistamaan. Toistaiseksi remonttihommien suhteen näyttää hyvältä.

Ensimmäinen ilta kahteen viikkoon, ettei oikein tiedä mitä tekisi. Arvioinnit on tehty, kuistin perustukset peruskivineen valmiina, 16 tonnia sepeliä pihalle levitettynä, puutavaralista odottaa laukussa huomista rautakauppareissua ja musiikkihommatkin äänityksineen ja editoimisineen lähestulkoon valmiiksi saatettuna. Sanalla sanoen nyt ollaan vauhdissa.

Se, miten kauan vauhtia riittää, onkin sitten ihan eri asia. Mutta ei nyt välitetä siitä vaan luisutellaan myötämäkeä, että riittäisi voimia sitten vastamäessä.

Vaan on se, kun istumatyöhön tottunut urbaani mies tarttuu lapionvarteen, niin aina on seurauksena uskomattomat kolotukset ja niskasäryt. Ja vaimo on töineen ja vyöhyketerapioineen niin kiireinen ettei hieromaan jouda. Eikä kaapista löydy edes mobilattia. Mikä avuksi?