Aihearkisto: Kantaatit

Metsä!

Viime syksynä kävin paljon metsässä. Sitten tuli talvi ja paksut kinokset, ja ajattelin, että menen metsään heti kun lumet sulaa. Tuli kevät ja kiireet, enkä ehtinyt. Tänä iltana kävin siellä ensi kertaa pitkästä aikaa. Ja tunsin heti saman kuin viime vuonna, sen, että metsä on minun paikkani. Se rauha ja hämärä. Ja vanhat suuret puut. Kuin vanha gregoriaaninen kuoromusiikki. Poimin mustikoita käsin, koska kaikki eivät olleet vielä kypsiä. Päätin että käyn joka päivä metsässä niin pysyn elossa.

Niin, vaikka asummekin lattealla lakeudella pusikkojen ja hyttysten keskellä, niin meillä on tässä hyviä metsiä. Täällä voi asua.

Olin muuten piirustuskurssilla viime viikolla. Meillä oli mukava ryhmä ja ope ja hyviä keskusteluja ja oppimistuokioita. Oli lomaa saada piirtää tuntikausia, satumaista. Ihmeellistä oli myös yksi toinen asia, jonka panin merkille. Olen opiskellut musiikkia vuosia, ja valitettavasti täytyy sanoa että niissä kuvioissa ei ollut vaikea haistaa ilmasta ylpeyttä, kateutta, ylenkatsetta, kyräilyä ja kyynärpäitä. Viime viikon kurssilla semmoisista löyhkistä ollut tietoakaan. Toki se oli vain ”kurssi”, mutta kuitenkin. Olin ihastuksissani siitä ilmapiiristä, siitä että oltiin ihmisiä toisillemme, vaikka (vai sillä?) olimme kovin erilaisia keskenämme. En tiedä opinko paljoa tai kehityinkö, mutta innostuin piirtämisestä. Ei sitä vain tahdo ehtiä. Mutta sainpahan leikkiä viikon taiteilijaa, se oli hyvin mukavaa! (Musiikista sen verran, että rakastan sitä eikä sillä ole paljonkaan tekemistä jonkin musiikkioppilaitoksen haisujen kanssa. Olen onnekas kun olen päässyt tutustumaan klassisen musiikin jalokivikaivoksen rikkauksiin. Kaikkien pitäisi päästä, olen sitä mieltä. Kaikkien.)

Kotona isäntä toki joutui koville kurssini takia, mutta uskon että hän saa kaiken takaisin vähän miellyttävämpänä vaimona ja emäntänä. Kun elämässä on mukavaakin välissä, niin jaksaa itsekin olla mukavampi. Tänään kävimme valitsemassa kaakelit välitilaan ja ostamassa maaleja lattiaan ja seiniin. Yritimme myös uuden puhelimen ostoa, mutta eihän siitä mitään tullut. Muilla kaupassa jonottajilla oli varmasti hauskaa kun seurasivat meidän episodiamme, luulisin ainakin, en voi taata koska en viitsinyt katsella sen tarkemmin ympärilleni. Jos satuit olemaan paikalla, niin laitahan vain kuvausta kommentteihin, niin täälläkin saamme iloita yhdessä tapahtumista.

Remontti etenee, Lohien avulla saimme hilattua puuhellan sisään iltapäivällä. Isäntä raataa tälläkin hetkellä puutyöluokassa laatikoston kimpussa tai sitten hän istuu autossa jossakin ja syö troijalaista perinneruokaa.

Muuten onpa vaikea kirjoittaa kun Inkeri Wallenius tarinoi Pepistä teitokoneen kaiuttimissa. Mutta kirjoitinpa kuitenkin. Hyviä metsäreissuja!

BWV 2 – Ach Gott, vom Himmel sieh darein

Bachin teosluettelossa numeroa 2 kantaa koraalikantaatti ”Oi Jumala, katso alas taivaasta”. Se on sävelletty virren 187 pohjalta ja sen teksti mukailee virren tekstiä, joten kantaatin tapahtumista pääsee hyvin selville lukemalla virren sanat läpi.

Kuunteluversion valinnassa ei tällä kertaa ollut vaikeuksia, kirkkonummen kirjaston nettimusiikkipalvelusta löytyi Bach Collegium Japanin levytys. Pidän varsin paljon näistä Masaaki Suzukin johtaman kuoron  tulkinnoista. Myös levyjen solistit ovat alansa parhaimmistoa, mutta rehellisyyden nimissä on tunnustettava, että joillain levyillä altto-osia laulava kontratenori ei miellytä minua. Tämä mielipiteeni ei kyllä koske vain Bach Collegium Japania, vaan yleensäkin kaikkia Bachin kantaattien esittäjiä. Mutta annetaan toki ensin tämän levyn esiintyjille mahdollisuus näyttää olenko väärässä.

Kantaatin ensimmäisessä osassa synnintuntoinen ihminen pyytää Jumalalta armahdusta. Hitaasti ja raskaahkosti etenevä kuoro-osa luo hienosti tekstin mukaisen tunnelman jota iso orkesteri puhallinsoittimineen täydentää entisestään. Raskaudestaan ja synkkyydestään huolimatta osa on käsittämättömän kaunis, aivan kuin Bach olisi halunnut kaikesta huolimatta nostaa toivon toivottomuuden yläpuolelle.

Kantaatti jatkuu resitatiivilla ja alttoaarialla. Molemmat jatkavat siitä, mihin ensimmäinen osa jäi. Sielunvihollisen juonet, maailman pahuus ja syntinen ihminen tulevat kaikki mainituksi. Synkähköstä tekstistään huolimatta varsinkin alttoaaria on Bachia parhaimmillaan, helmeilevän kaunis solistin ja viulun vuoropuhelu.

Dramaattisessa basson resitatiivissa tullaan tekstin käännekohtaan. Synkkyyden keskellä Jumala vakuuttaa: ”Minä olen kuullut rukouksenne, minun sanani on vahva.” Ja siitä onkin hyvä jatkaa ihanalla tenoriaalialla: ”Hopea puhdistuu palaessaan, Jumalan sana on ristillä todistettu oikeaksi. Siksi kristityt kaikkina kellonaikoina, olkaa kärsimyksissänne vahvat.”

Kantaatti päättyy koraaliin, jossa palataan musiikillisesti samaan teemaan jolla lähdettiin liikkeelle. Nyt kuitenkin musiikin sointumaailma on täysin eri, siinä missä alussa oli synkkyyttä loistaa nyt kirkas toivo ja luottamus: ”Jumala, vie meidät riemuun kerran”.

Lopuksi voi vain todeta, että kyseinen kantaatti on varsinainen helmi. En tiedä miten olen siltä tähän asti säästynyt, mutta nyt se kyllä päätyi suosikkeihini. Ja samalla jo yksi kantaattikatselmuksen tavoite täyttyi. Voin myös todeta, että kantaattia kuunnellessa, tekstin tuntemisella näyttäisi olevan suuri vaikutus kuunteluelämykseen 🙂 Niin ja Bach Collegium Japan ei muuten petä taaskaan, Esitys on upea, äänitys hyvä ja kokonaisuus varsin mieluisaa kuunneltavaa. Ja kontratenorista en tykännyt tälläkään kertaa.

Kantaatin voi kuunnella Pieter Jan Leusinkin ja Hollantilaisen poikakuoron tulkitsemana täältä.

BWV 1 – Wie schön leuchtet der Morgenstern

Kantaattikatselmuksen avaa juhlallisesti Kantaatti numero 1 – Wie schön leuchtet der Morgenstern, vapaasti suomennettuna ”kuinka kauniisti loistaa aamutähti”. Musiikista vastaa tällä kertaa Nikolaus Harnoncourtin johtama Concentus musicus Wien ja se tekee sen, kuten odottaa saattaa, hyvin. Mutta ei kuitenkaan niin hyvin, että saisi minut erityisesti syttymään. Äänitys on kuiva mikä omalta osaltaan vahvistaa laadukasta, mutta vaisuhkoa esitystä.

Wie schön leuchtet der Morgenstern on Marian ilmestyspäivän kantaatti ja osuu sattumalta nyt kuunneltuna oikealle kohdalle kirkkovuoden kulussa, olihan juuri viime pyhänä Marian ilmestyspäivä. Juhlallisen alkukuoron ja tenoriresitatiivin jälkeen kuullaankin kantaatin helmi, kaunis sopraanoaaria, jossa Maria iloitsee osastaan ja vakuuttaa uskollisuuttaan Jumalalle (joku paremmin saksaa ymmärtävä voisi tuon ehkä tulkita toisinkin :). Aarian jälkeen seuraa lyhyt bassoresitatiivi jonka tauottua tenoriaaria jatkaa siitä mihin Marian kiitos jäi ja tekee myös sen varsin kauniisti. ”Jumalani, lauluni ylistää sinua”. Upeaa musiikkia.

Kantaattikatselmus

Olen jo kauan kehitellyt mielessäni ajatusta. Tuo kauan tarkoittaa tässä tapauksessa vajaata vuotta. Muistaakseni viime kesänä ajatus ilmaantui tajuntaani ensimmäisen kerran. Siellä se on sitten hiertänyt ja hioutunut. Välillä se on unohtunut hetkeksi, mutta palannut sitten taas entistä jalostuneempana. Tänään tajusin, että nyt aika on kypsä. Päätin siirtyä ajatuksesta tekoihin.

Niin tuo ajatus. Se on eräänlainen unelma joka piirtää niin pitkän kaaren, etten vielä edes osaa kuvitella sen toista päätä. Unelmana olisi kuunnella järjestyksessä kaikki J.S. Bachin kantaatit ja kirjata niistä jotain muistiin tänne sivuseikkaan. Sellaista musiikkikritiikkiä maallikon korvin.

Urakka on valtava. Kantaatteja on pitkästi toista sataa ja jo pelkästään niiden kuunteleminen on iso urakka ajatuksien kirjaamisesta puhumattakaan. Mutta keskeisenä tavoitteena olisi kuitenkin nauttia hommasta. En aseta etenemiselle minkäänlaista aikataulua. Etenen juuri niin hitaasti kuin hyvältä tuntuu.

Niin ja yritän tässä jo ensi metreillä karistella urakasta turhaa glamouria pois. Tarkoitus ei ole tuottaa viiltävää musiikkianalyysiä vaan tarjota maallikon hajanaisia ajatuksia musiikista, joka itsessään on upeaa.

Nyt painan tuolta sinistä ”Julkaise”-nappia ja aloitan kantaattikatselmuksen. Kuulemiin.