Välitämmekö?

Välitämmekö?

Joulu lähestyy. Kalenteri näyttää sekaiselta ja täydeltä. Joka päivä on monta asiaa, mitkä täytyy järjestää ja hoitaa.

Sampan työkaveri oli valitellut viime viikolla töissä, että hirveä stressi kun kaksi lahjaa on vielä ostamatta. Hä? Täällä on ainakinkaksisataakaksi asiaa tekemättä, ja jonon häntäpuolella lahjat. Arvannette että ahdistaa. Tuomiosunnuntain tunnelmissa ahdisti vielä enemmän, mutta kun adventin aamu koitti, ulkona oli valkeus ja sisällä tuli piisissä, kaikki muuttui vähän helpommaksi ja pehmeämmäksi. Ystävät, jotka tulivat kuin enkelit taloomme, auttoivat kyllä asiaa. Mikä lahja! Sunnuntaina, hoosiannojen ja väkijoukkojen jälkeen kotona tuntui, että eiköhän tämä joulukin tästä selätetä. Rinnassa oli hetken jopa jotain rauhallisen tuntuista. Ja kalenterimerkinnät ovat onneksi useimmat tärkeitä asioita, sellaisia joista en ole valmis luopumaan. Lasten joulujuhlaa, laulua kirkoissa, palvelutalolla, vuodeosastolla, koulussa. Joululaulut ovat parasta, ne kantavat yli pimeän!

Lapset kyllä puhuvat siitä kaikesta, mitä ovat vailla ja tarvitsevat. Kuulemma jo melkein kaikilla kolmasluokkalaisilla on jo älypuhelin. Ja esikoinen katkerana ilmoitti olevansa jo viidennellä! En kestä enkä käsitä. Mielessäni ajattelin heti kirjoittaa tekstiviestin Oulu-lehden ruusuja -palstalle. Ehkä kirjoitankin. ”Kauneimmat ruusut teille äidit ja isät, jotka ette hanki lapsillenne älypuhelinta. Olette viisaita!”  Aion sotia tuota älypuhelinkatastrofia vastaan niin kauan kuin minussa henki pihisee. Ymmärrän, että on ihanaa suoda onni ja ilo lapselle, joka ei mitään muuta toivo kuin sitä. Kaikki muut toiveet unohtuu, kun vain sen saa. Helppoahan se on se toive toteuttaa, ja tosi mukavaa ja miellyttävää, edullistakin. Parhaassa tapauksessa hyllyltä löytyy valmiiksi jo vähän vanhempi malli, isältä tähteeksi jäänyt. Ei ole hullumpaa sekään, että yhdessä kävellään reippaan ja iloisen lapsen kanssa puhelinkauppaan, jossa trendikäs fiksu myyjä auliisti tarjoaa erilaisia puhelinpaketteja. Ei maksa paljoa, siitä vain valitsemaan. Loppuu se ininä, ajattelee iskä ja laittaa lapselle kunnon puhelimen. Ei ininä ja mankuminen ole yhtään mukavaa, senhän ymmärtää kuka tahansa uunokin.

Niin, ymmärtäähän kaiken tuon, mutta silti en ymmärrä. Olen kirjoittanut tästä aiemminkin, täällä, ja varmasti tulen vielä kirjoittamaan. Katselin viime viikolla hammashoitolan odotushuoneessa kuudesluokkalaisia. Pojat pelasivat, silmät kännyköissään. Tytöt yrittivät saada tuon kumaraisen rivistön huomiota heikohkoin tuloksin. No, välillä jokin ynähdys irtosi. Rupesin siinä istuessani muistelemaan nuoruuttani, myöhäislapsuuttani, niitä hyviä hetkiä kavereiden seurassa. Yhdessäoloa jonkun kotona, juttuja, joita kerrottiin ja kuunneltiin, katseita. Vitsejä ja lauluja, sitä tunnelmaa linja-autossa joka oli menossa joskus kohti Lappia, joskus kohti Keski-Eurooppaa. Välitunteja, ruokajonoja. Iltakyliä. Sitten kuvittelin nuo poikien käsissä heiluvat laitteet niihin muistoihin mukaan. Syvä puistatus.

Joka paikassa toitotetaan, mitä tarvitsemme. Tarvitsemme toisiamme, auttavaa kättä, kuuntelevaa korvaa, toistemme ääntä, hellyyttä ja yhdessä oloa. Tarvitsemme raitista ilmaa, liikuntaa. Tarvitsemme aikaa, tyhjää aikaa, hiljaisuutta. Me aikuiset tarvitsemme, mutta lapset vasta tarvitsevatkin. Lapset ovat kuin keskeneräisiä rakennuksia, jotka tarvitsevat kaikkea sopivasti, että heistä tulee kokonaisia.

No ennakkoluuloisuudesta ei ainakaan voi syyttää, kun vanhempi muitta mutkitta antaa lapsen omaan käyttöön kännykän, jossa on netit ja pelit. Eikä vanhanaikaisuudesta. Puheet ruutuajasta ja lasten suojelemisesta turhalta ja vahingolliselta tiedolta näyttävät vaimenevan ja häviävän jonnekin hämärään historiaan. Riippuvuuden vaaroista ei juuri puhuta. Aivotutkimuksessa tehdään koko ajan uusia läpimurtoja, mutta niitä ei jakseta ottaa huomioon. Minusta alkaa tosissaan tuntumaan, että emme välitä. Vai välitämmekö?

6 thoughts on “Välitämmekö?

  1. Meille koulun terveydenhoitaja lähetti Wilma-viestin, jossa varoitteli median ja älypuhelimien vaaroista. Siis kaikille meille koululaisten vanhemmille. Ja varoittipa vielä ostamasta joululahjaksi tietokonetta tai muuta mediaa. Se oli hyvä viesti.

    Olen ajatellut niin, että itse pystyy huolehtimaan oikeastaan vain omista lapsistaan. Sekin tuntuu hankalalta – et voisi päästää lapsia mihinkään, ei kavereille koskaan, jos et itse ole mukana vahtimassa. Kaikilla kun on ne älypuhelimet ja nettiyhteydet. Pitäisi osata onkia lapsilta tietoonsa, mitä nyt on tullut pelattua ja katsottua. Oikeasti varmaan pitäisi keskustella lasten kavereiden vanhempien kanssa, sopia yhteiset pelisäännöt — kuka aloittaa?

  2. Olipa viisas terveydenhoitaja.

    Sepä se, pystyy huolehtimaan vain omista lapsistaan. Yhteistä keskustelua juuri sen vuoksi tarvittaisiin paljon enemmän. Nykyisin ei ole ollenkaan turvallinen olo.

    Sen lisäksi, mitä sieltä netistä kaikkea löytyy, niin se, mistä kaikesta nuoret ja lapset jäävät paitsi kun kaiken aikansa käyttävät puhelimen räpeltämiseen. Aivot eivät tykkää hyvää jatkuvasta kuormituksesta. Ja kuinka paljon epäsosiaalisempaa elämä on näin fyysisellä tasolla! Kuinka monta keskustelua, juttua, katsetta vähemmän.

  3. Lasten saattaminen aikuiseksi tuntuu olevan yhä vain vaikeampaa ja vaikeampaa.Joskus kauan sitten sovimme kylällä asuvien äitien kanssa, mitä kenenkin kotona on lupa tehdä ja mitä ei.Meitä oli erilaisen maailmankatsomuksen omaavia ja eri asioita lasten kanssa korostavia aikuisia koolla meidän tupamme pöydän ääressä ja se tapaaminen oli hyvä. Sovimme, ettemme halua asettaa lapsia vaikeaan asemaan, ettei lapsi joudu kiusaukseen tehdä jotain mikä on kotona kiellettyä tai ei suotavaa. Kerroimme toisillemme toiveista, säännöistä ja tavoista eri perheissä. Sen jälkeen lapset pystyivät vierailemaan toistensa luona ja me aikuiset tiesimme, että kotiemme tapoja vastaan ei lapsemme toimi myöskään naapurissa. Tämä sopimus piti koko sen kahdeksan vuotta, jonka asuimme sillä kylällä.
    Älypuhelimet ja muutkin laitteet joihin on lisätty sana äly ovat minusta vastenmielisiä. Äly on jotain ihmisiin ja eläviin olentoihin liittyvää, eikä mielestäni koske koneita. Muutenkin tämä kamala mekastus puhelimesta tuntuu hölmöltä. Ajattele, jos olini pitänyt samanlaista mekkalaa siitä vanhasta puhelimesta, olihan siinä näppäimet renkaan tilalla, tai höyryäisin hellani väristä ja uusista ominaisuuksista, puhumattakaan leivänpaahtimestani, sehän sentään paahtaa neljä leipää kerrallaa ja siinä on Minni-hiiren kuva.
    Kummallista tämä uusi teknologiausko, ajattelemme kaiken olevan hyvin kunhan vain kykenemme hankkimaan uusinta uutta. Tuttavani lapsenlapsi sai nimekseen Lumia, isä oli kuulemma kehittämässä älypuhelinta. Kysyinkin kumpi on älyllisempi ja tärkeämpi.

  4. Tää on sellanen asia joka mietityttää kyllä usein. Viimeksi eilen kävi kyllä sääliksi raamattuluokassa yhtä teinipoikaa, joka muitten jutellessa yms. keskittyi omaan älypuhelimeen ja sillä pelaamiseen. Muutamalla muullakin oli kyllä älypuhelin mukana, mutta ne ei niitä oikeestaan räpläilly. Kun ei kuitenkaan voi loputtomiin suojella, nii pitäs osata opettaa lapsille teknologian järkevää käyttöä. Se on kyllä varmasti ihan kauheen haastavaa, mutta kyllä kai siihen joku keino kuitenki on, ku esim. ei varmaan kaikista vaikka tietokoneajan keskellä kasvaneista oo tullu tietokoneriippuvaisia. Tai että ku ne lapset tulee kuitenkin tämmösen teknologiamaailman keskellä elämään, nii ei niiltä voi tätä kaheksantoistavuotiaaksi asti suojella kaikelta vaan yrittää kasvattaa siten että ne osaa järkevästi tässä maailmassa sitten elää…

  5. Asiaa puhut. Onneksi osalla kouluista ollaan havahduttu asiaan ja kielletty puhelinten käyttö koulupäivien aikana. Itse olen sitä mieltä, ettei lapsi tarvitse älypuhelinta. ajattelen, että sitten kun nuori alkaa muutenkin vastata itse itsestään ja tekemisistään, hän voi laittaa ns. älypuhelimen. Oikeasti he eivät sitä valttämättä tarvitse, ei sillä läksyjä tehdä kuitenkaan. Meillä on lapsilla nettiliittymät puhelimissa vasta lähellä 17-18 ikää, sitä ennen pääsevät kotona tietokoneella nettiin. On riittänyt jo neljälle lapselle tämä käytäntö. Muutenkin netin käyttöä on mielestäni tosi tarpeen rajoittaa niin, ettei nuori voi yötä myöten olla netissä. Houlutus on liian suuri, jos kone on omassa huoneessa ja netti vapaaasti käytttävissä. Ei ole väärin vanhempana kontrolloida lapsen netin käyttöä, se on välittämistä lapsesta.
    Lipsuin hiukan aiheesta, mutta liittynee kuitenkin jotenkin asiaan.

    Eeva-Maija, sulla on hienoja pohdintoja, täyttä asiaa taas. Uskallat äitinä, kasvattajana ja aikuisena ottaa esille tärkeitä asioita taitavasti. Jatka samaan malliin!
    😉

  6. Hyvää keskustelua! Juuri näin Elina, hyvin muotoilit. Ennen ympäristöolosuhteet olivat yleensä ottaen suotuisammat lapsen kasvulle?

    Heini, se, miksi kaikki eivät sairastu riippuvuuteen, vaikka altistuisivatkin sille nuoruusiässä tai lapsena, johtuu monesta seikasta, on mm. tutkittu että varhaislapsuuden kiintymyssuhteet vaikuttavat siihen. Mutta yhtä kaikki, SS:n kanssa samaa mieltä että aikuinen on ratkaisevassa asemassa siinä, antaako se lapselleen mahdollisuuden sairastua riippuvuuteen vai ei. Aivotutkimukset osoittavat että lapsi/nuori ei kykene kontrolloimaan aikuisen tavoin käytöstään vaikka kuinka puhuttaisiin ja valistettaisiin. Ei viinakaapin avaimiakaan luovuteta alaikäiselle ja sanota että koitahan opetella käyttämään järkevästi. Tai ei pitäisi.

    Minun mielestäni aikuisetkaan eivät tuota älypuhelinta tarvitse, minäkään en tarvitsisi mutta kun mies on sitä mieltä että tarvitsee niin mikä siinä auttaa, vastaan on yritetty pullikoida tosissaan… Ja kaikki aikuisetkaan eivät osaa käyttää puhelinta. Olen nyt yrittänyt nyt tosissaan opetella, että otan puhelimen käteen seurassa (aikuisten ja lasteni) vain hätätapauksessa. Jos ei onnistu niin vaihdetaan mummomalliin sanoi mies mitä sanoi.

    Tuosta varhaislapsuuden kiintymyssuhteista ja stressistä ja kaikesta, nekään asiat eivät näytä olevan parempaan päin, kotiäitiys on vanhanaikaista ja älypuhelimet ja tämä internetti ym. ohentavat vuorovaikutusta perheenjäsenten kesken. Tämä karkeasti yleistäen, (mutta läheltä koettu.) Eli ei ole kaikissa perheissä ongelmana, mutta yleistymässä varmasti.

    Radiossa kesällä puhuttiin tutkijasta, kanadalaisesta, joka oli sitä mieltä että riippuvuudet masennuksen rinnalla tulevat olemaan maailmanlaajuinen mielenterveyskatastrofi jokusen vuoden päästä. Jos ei herätä asiaan ajoissa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *