Hallitsemattomia ajatuksia

Hallitsemattomia ajatuksia

Meillä on ollut loma. Olisin halunnut johonkin toiseen maisemaam pois näistä kotinurkista, mutta minulla ei ollut nyt tarpeeksi sisua taistella olosuhteita vastaan, jotka olivat eri mieltä. Mies ei halunnut pois, lapsilaumaa on työläs kuljettaa, hyvää paikkaa oli vaikea löytää, lomanjälkeinen työviikko vaati valmisteluja, ainainen raskausflunssa paheni taas ja täytyi yrittää levätä flunssaa pois ja ääntä heleämmäksi.

Ensimmäisenä lomapäivänä masensi, että enkö taaskaan saanut mitään aikaiseksi, semmoista mistä aina haaveilen kun ei ole loma. Mutta annoin masentaa, lupasin itseni olla vähän allapäin, makoilin ja neuloin, aloitin äänikirjan kuuntelun, hauduttelin poskionteloitani, join teetä, laiskottelin, lapset pyörivät kimpussani.

Alkoi olo vähän helpottaa. Mies lupasi touhuta lasten kanssa lomatekemistä, joka päivä jotakin aktiviteettia kotoa käsin, niin kuin oli kehunut. Ja touhusikin, kiitos siitä. Uintireissua, luistelua, hiihtoa, kiipeilyä ja laskemista. Serkkujen luona lomapaikassa kävimme koko porukalla riehumassa yhtenä päivänä, se oli hyvää vaihtelua myös, kiitos rakas sisko.

Sain nukkua keskellä päivää ja nukuin, sain olla itsekseni hiljaisuudessa ja olin. Hiljaisuus on ystäväni. Nytkin saan siitä nauttia, ja kirjoittaa näpytellä ajatuksiani omaksi ilokseni, toki toivon että sinä lukisit myös iloksesi.

Välillä harmin ja meilkein häpeän ja vihan tunteet vyöryvät pintaan. Nyt en saisi sairastaa, miksi minä aina? Voisin hakea vaikka kuun taivaalta jos pääsisin eroon tästä räheydestä, ja melkein haenkin. Sorruin johonkin noloon apteekin huijausaineeseen joka muka lyhentää flunssan kestoa, hui hai. Ja sitten muistan että harmitus ja stressi sairastuttavat lisää ja yritän ajatella jotain ihan muuta, olla rento ja tyytyväinen. (Ja tunnen olevani täynnä marjoja, tyrnejä, inkivääriä, piparminttua, hunajaa ja yrttiteetä.)

Eilen iltapäivällä hain postin laatikolta koiran kanssa, oli lauhaa ja valkoista. Kaikki tuntui hetken olevan oikeilla paikoillaan, lumi maassa, vähän puitten oksilla, pilvien välissä sininen taivas, punainen koti pihassa, ja ajattelin että nyt tunnen tyytyväisyyden tunteen.

Ajatuksiani en osaa hallita. Aina ajattelen yhden tai kaksi topakkaa virkettä mielessäni, että nyt kuule Eeva Maija, kyllähän sinä iso ihminen tiedät että tuo ei ole ollenkaan viisasta. Mutta niiden kahden virkkeen jälkeen ajatukset karkaavat heti salakavalasti omille teilleen, niin kuin tuo pieni koiramme jos se pääsee irrallaan livahtamaan tielle. Sitä ei ihan heti saakaan kiinni silloin jos niin sattuu. Pitäisi kouluttaa paremmin, koiraa ja mieltä. Koira on helpompi tapaus. Ilmeitä ja äänensävyjä voi hallita, se ei ole niin vaikeata, jos saa sitten joskus itsekseen vaikka itkeä. Voi hymyillä vain vaikka ei olisi syytä, se ei kuulemma ainakaan tee pahaa. Ei itkukaan tee pahaa, mutta aina sitä miettii kuitenkin että miksi nyt tuli itku. Punastumista ei voi hallita, mutta onko se ilme?

Kyky tuntea kauneutta, se on ihmisessä ihastuttavaa. Kuulla, nähdä, elää, ihastella. Lähteä mukaan, hypätä kauneuden siiville. Pysähtyä sen ääreen. Olla hiljaa. Se kyky on varmaan kaikissa syntyjään, mutta joillakin se tukahtuu pois. Kun kohtaan tällaisen tukahtuneen ihmisen, tunnen itseni yksinäiseksi ja vähän pelokkaaksi. Onneksi herkkyyttä ja kauneutta on monessa sydämessä toistenkin iloksi asti.

Näin ensimmäisen uneni virkahaastattelusta, joka on ensi viikolla. Kirkon piha oli täynnä porukkaa kuin pipoa, pitkä jono sikin sokin lähialueiden kanttoreita, jopa ystäviäni joiden en tiennyt kanttoreita olevankaan. Pänttäsivät musiikkisanastoa kun kirkkoherra kuulemma tykkää kysellä niitä. No, yritin olla rentona siinä unessa, vaikka musiikkisanasto ei ole vahvin alueeni.

Ensi viikolla nähdään, onko minun määrä alkaa kasvattamaan kanttori-identiteettiä itsessäni. Haastattelussa saa antaa yhden vapaavalintaisen näytteen, josta on hyötyä kanttorin työssä. Mieheni sanoi että voisin viedä hänet sinne. On hyvin hyödyllinen kanttorin apulainen, osaa laulaa ja kirjoittaa nuotteja puhtaaksi ja osallistuu vapaaehtoistyöhön. Olisi aika hyvä. Kuitenkin rupesin ajattelemaan että kaikenlaisia näytteitä sitä on omista hyödyistä jo tullut annettua, mies mukaan lukien, mutta sentään voisin säveltää jotakin vielä, varmaan osaisin jos yrittäisin oikein. Ja niin eilen urkupenkillä kehittelin paimenpsalmia säveliksi lapsi- tai naiskuorolle. Ja ajattelin vihreitä niittyjä, joilla saa levätä. Ja sitten kukkivia omenapuita ja kukkuvia käkiä. Ja sitä, että kaipaus taitaa olla ikivanha ihmisen tuttu.

8 thoughts on “Hallitsemattomia ajatuksia

  1. Kuin jotakin lempeää puuroa olisin kauhonut suuhuni, niin hyvältä tuntui tämä tekstisi. Niin kuin kaikki muutkin, en ole vain muistanut sitä sanoiksi pukea. Ajattelen kyllä monesti, on sinulla lahjoja sitten vaikka kuinka.

    Tiiätkö, näin unta siitä sinun virkahaastattelusta. Istuin piilossa jossakin kirkon penkkien välissä ja yritin kuunnella tarkasti, että kerrothan kaikki ne hyvät asiat ja ominaisuudet mitä sinulla olisi antaa aivan koko seurakunnalle. Ja en meinannut millään kuulla, puhuit niin hiljaa ja sievästi. Lopuksi kuulin vain jonkun rovastin sanovan, että ”no, päästetään pälkähästä – kyllä me sinut ollaan valittu tähän jo aikoja sitten!” Ja mulla pääsi riemuhuuto – jes, mää arvasin! Ja se kaikui siellä puukirkon seinillä pitkään.

    Toivotaan, että unet on enneunia ja kaikki menee oikein hyvin. Minulla ainakin ei uskonpuutetta tässä tapauksessa ole! 🙂

    Me ollaan vieläkin niin hyvillä mielin teillä vierailusta, oli niin mukava!

    1. Kiitos Juli, sinähän olet tosissasi hengessä mukana kun tuommoisia unia näät! Ei sitä tiiä miten kaikki menee, en oo tuommoisten nopeiden ja jännittävien tilanteiden ihminen. Varsinkin jänskättää mitä suusta sattuu tulemaan, kun ei välttämättä ole aikaa miettiä hirveästi… Mutta jospa puhuisin sievästi!

  2. Eipä tarvitse vielä kanttori-identiteettiä ruveta kasvattelemaan, virkaa en saanut. Mutta onpahan kokeiltu! Saan siis edelleen olla äiti, vapaa taiteilija ja haahuilija. Eiköhän niistä jotain kehkeydy!

    1. ”Virallinen” tai ei – olet joka tapauksessa oikein hyvä kanttori –
      osaat olla läsnä tilanteessa, kuuntelet, elät mukana, ohjaat kauniisti lapsia (tästä on omaa kokemusta paikallaolleena) ja samoin aikuisiakin, sen todistavat muut, jotka ovat innokkaita kuorolaisiasi. Nautit musiikista, ja sitä osaat esittää sekä laulaen että soittaen tunteella. – Toivottavasti pystyt ottamaan pettymyksen vastaan – niin kuin uskon – käsitellen sitä monipuolisesti… ei haittais vaikka täällä Sivuseikassa. Me, joilla on samanlaisia kokemuksia elämänmatkalta, saamme sanoituksia omiinkin tuntemuksiimme.
      SiihenKIN sinä pystyt.
      Laitan tämän nyt poikkeuksellisesti tänne enkä s-postiin. Tsempit!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *