Anonyymejä aatoksia

Anonyymejä aatoksia

On pääsiäinen.

On mukavaa. On raskasta. On tylsää. Yksitoikkoista. Rutiineja, toistuvia päivästä toiseen, aamusta iltaan, kunnes kuolee.

Siitä kumpuaa sitten jotain. Haluaa luoda. Haluaa vetää sinisen leveän vedon keltaiselle, mutta ei vielä. On pyhä. On vauva joka ottaa kiinni pensselistä. Sitä haluaa piirtää kauniin tyttären iltatunnelman paperille, mutta ei jaksa, on vauva joka ei nuku ja haluaa tarttua paperiin, rytätä sen ja mahduttaa suuhunsa. Luovutan jo melkein ennen kuin haluan.

Jos oikein haluaa, voi melkein olla vihainen vauvalle joka ei nuku. Vaikka tietää että vauva on onnellinen sylissä, tahtoo tutkia, tarttua ja maistella. Vauva on suloinen, paperi menee suloisesti ruttuun, suu on suloinen kun se avautuu ottamaan vastaan paperia mikä ei sinne mahdu. Pienet nyrkit ovat suloiset! Mutta silti joskus voi melkein vihata. Vaikkei aivan vihaa, tietenkään. Vaan rakastaa.

Ennen vihaa tulee väsymys, nukkumaanmenoaika ja puhelin, mitä voi sentään räplätä vauva kainalossa. Sitä ennen tuli nauru ja ilo, kun vauva halusi ottaa kiinni äidin hammasharjasta. Äiti katsoi peilistä miten koko vauva oli koko olemuksellaan kiinni hammasharjassa, joka heilui äidin suussa. Peilissä vauva nauraa hekotti, harjasi äidin hampaita. Äiti nauroi, havahtui: nauranko oikeasti vai vauvan mieliksi? Siksi että hyvän äidin kuuluu nauraa vauvan kanssa? Äidistä tuntui että hän nauroi lähes aivan oikeasti. Oikeammin kuin työpaikan kahvihuoneessa. Vauva oli suloinen siinä hammasharjan varressa. Tomera ja suloinen.

Ihmisillä on vastuksia. On sairautta, komplikaatiota, vastoinkäymisiä, vaikeita tilanteita. Mitä sitten jos on sellaisia vastuksia mitä ei mielellään kertoisi, varsinkaan ääneen, edes itselleen? Jos elämä on vähän vaikeaa vain. Vähän ongelmia. Lasten kasvatus vähän takkuaa. Vähän levottomuutta, ylivilkkautta, tottelemattomuutta. Jarraamista, junnaamista, väsymistä, pahoja sanoja. On liikaa työtä, jotka ovat kasautuneet vähän vahingossa, huomaamatta. Sotkua, kuraisella pihalla rikkinäisiä pyöriä, tai ainakin puhkikumisia. Kuka ne laittaisi kuntoon, millä ajalla. Kynttilä, jonka äiti sytyttää avautumattomien narsissinuppujen viereen että olisi jotain juhlavuutta. Kynttilä siis, jonka lapsi heti innoissaan puhaltaa. Kakku, jonka päältä syödään karkit, kun kakku ei ihan onnistunut, mutta se ei edes harmita, kun ei olisi kuitenkaan saanut pyydetyksi vieraita.

Onko jollain tuollaista? Ajatteleeko kukaan edes tuollaista, vieläpä päivänä jona Jeesus nousi haudastaan! En tiedä. Tulipa vain mieleeni, näin muuten vain, anonyymisti. Että jos jollain on. Ongelmia, sellaisia joiden kanssa saa katsella lähinnä peiliin.

No, eipä minulla tällä kertaa muuta. Ajattelin silti, että jos jollain jossain maailman kolkassa on ollut tuontapaista tai sen suuntaista, noin niin kuin vaikkapa yleisellä tasolla, ikään kuin anonyymisti, niin kerronpa. Täällä on yksi joka ymmärtää. Kyllä se siitä!

Hyvää pääsiäistä.


3 thoughts on “Anonyymejä aatoksia

  1. Tunnen yhden henkilön, en ehkä kuitenkaan tarpeeksi hyvin vielä, jolla on useinkin saman suuntaisia ajatuksia. Yritän oppia tuntemaan paremmin.

  2. Kuulostaa tutuilta ajatuksesi. Nimenomaan kun on niin monenlaista, ei välttämättä edes niin suurta ja mullistavaa vastusta niin siltikin tuntuu ettei aina jaksa. Ja tulee monenkinlaisia tunteita. Olen huomannut että toivo siitä omasta ajasta (minulla ompelu) auttaa. Paitsi jos liian kauan pitää sitä odottaa, silloin turhauttaa entistä enemmän. Kiitos ajatuksistasi, niitä on ilo lukea ja tsemppiä arkeen!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *