Kaksi runoa

Minä en pysy elämän perässä
en jaksa juosta!
kun se kaahaa kohti kesää
juoksee juhlia kohti
etuilee eräpäivien jonossa.
Ravaa ruokakauppaan säntää siivouspäivään
viuhtoo kodinhoitohuoneessa:
-pyykit kuivumaan mars!
-koneeseen vie!
-vedä, viikkaa, valkkaa!
En jaksa olla kärppänä
kun aika leikkii piilosta,
karkailee,
tekee lapsellisia katoamistemppujaan.
Vauvan päiväuniaika hupenee suunnilleen vartiksi
illan hiljainen hetki häviää kuin tuhka tuuleen
teekään ei enää nykyisin pysy kupissa kauaa!
En tahtoisi loikkia näin
Olen hidas ihminen!
Hölkkään hädissäni hetkien hännillä
kamppeeni eivät pysy kasassa,
tippuilevat sylistäni,
kun kerään yhden, kaksi muuta tipahtaa.
Elämä se vain hyppelee edellä
malttamattomana ja meluisana
huomiseen
ja siitä ylihuomiseen,
ensi viikkoon.

Rauhoitu jo!

Haluaisin kaivautua sekuntiin
yhteen hetkeen,
hiljaiseen.
Menisin sen sisään
työntäisin sen seiniä jaloillani
venyttelisin sen laajemmaksi.
Mukavaksi sopeksi,
sellaiseksi, jossa
voisin olla.
Ilman kiirettä, ilman vauhtia

paikallani vain.

Siinä syvässä laajassa hetkessä
poimisin lemmikin, yhden
tutkisin sitä tarkasti
katselisin sitä vaalean sinistä
hitaasti

ihan rauhassa.

Sitten näkisin
että siinä hetkessä on ikkuna.

Katsoisin hetken ikkunasta
taivaanrantaa

ja hengittäisin.

 

7 kommenttia artikkeliin ”Kaksi runoa

  1. Oh, niin hienoa!
    Loit taas sanoillasi näkymättömälle merkityksiä, ymmärrys lisääntyi ja jokin keveni <3

  2. …. ja kuuntelisin ihanaa musiikkia –
    kuten juuri äsken ylen ykköseltä Aava-naiskuoron laulamaa
    kesäpäivää Kangasalla –
    Kiitos siitäkin! —
    Juhannusta!

  3. Samoin ajatuksin. Kiitän, että sanoitat<3. Kun saisi joskus ihan vain olla, rajattoman hetken. Välillä on tunne, että vain on olemassa, eikä lainkaan ehdi elää.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *