Harrastepohdintaa

Nykyään lapsiperheys on aika spesiaali harrastus. Sitä voi oikeastaan harrastaa aika monella tavalla. Aktiivisimmat harrastavat oikein kunnolla kaikkia lajeja: sormiruokailua, vaipattomuutta, luomukestovaippailua, kantoliinailua, vaatteiden ompelua, kirppistelyä, lastenrattaita ja toppapukuja (niin kuin jotkut miehet harrastavat autoja), luomuruokailua, sosetehdasta, perhepetiä. Tähän lisäksi on kaikki eri kasvatus- ja vanhemmuusharrasteet: mitä niitä nyt on, vapaa kasvatus, curling-vanhemmuus, välinpitämätön ja välinpitävä, osallistuva ja vetäytyvä ja niin edelleen. Kansankielessä hyvä ja huono.

Meillä on panostettu tuohon perhepetiin. Viimekin yönä meillä oli 160cm leveässä sängyssä kuusi henkilöä. Joka yö ei ole ihan kuutta, sillä kolmanneksi nuorin lapsemme tulee sänkyymme noin arviolta kerran viikossa. Toiseksi nuorin tulee melkein joka yö, ehkä kerran viikossa unohtaa ja tulee vasta aamulla aikaisin, pirteänä kuin peipponen, ääntely on vain erilaista, tämä sanoo niin että ”nip nip nip, täältä se teidän pieni kultamussukka tulee, nip nip, mennään aamiaiselle, nip nip nip”. (Nip-ääntely on tehoste nipistelylle.) No, tuo on vähän harvinaisempaa, tavallisesti hän siis tulee jo alkuyöstä ja kiilautuu johonkin väliin. Nuorin lapsemme on perhepedin vakituinen asukas. Sitten on koira, joka on saanut hyvin johdonmukaisen koulutuksen: omassa pikku koiranpedissä ollaan siihen asti kunnes isäntä on nukahtanut. Sitten voi ihan vapaasti livahtaa sängyn jalkopäähän, kunhan sen tekee hiljaa ja isäntää herättämättä.

Ai niin, ja sitten on tietysti äiti ja isä,  meinasin melkein unohtaa. He nukkuvat siellä missä sattuu tilaa olemaan, ojentavat raajansa sinne missä on tyhjää väliä tarpeeksi. Jos ei ole, niin sitten rullaavat itsensä miten saavat ja koittavat saada unenpäästä kiinni miten saavat. Joskus eivät saa. Joskus isä saa tarmonpuuskan ja kantaa jonkun lapsen yläkertaan omaan sänkyynsä. Siitä voi seurata huutoa ja välitön paluu isän perässä takaisin sänkyymme kovaäänisesti niin että herkkäuninen kuopus herää ja nousee istumaan ja parhaassa tapauksessa seisomaan ja räpsyttämään äidin lukulamppua.

Aina kun harrastaa jotain, niin on aika ajoin hyvä pysähtyä pohtimaan, mitä harrastus antaa ja mitä ottaa, ja kannattaako asiaa harrastaa enempää. Me olemme pohtineet lopettamista jo monta vuotta, mutta tilanne elää, ja silloinhan on usein viisainta odottaa ja antaa tilanteen rauhoittua ennen päätöksentekoa. Yhdessä perheessä huomasin kerran, että siellä oli 210 senttimetriä leveä sänky niin, että kaikki halukkaat asukkaat mahtuvat sovussa paremmin nukkumaan. Aika fiksua. Mekin ajateltiin laittaa leveämpi sänky, seinästä seinään niin ettei kukaan voi tippua. Olisihan se ruhtinaallista, jokaisella olisi runsaasti tilaa ympärillään kääntyä kyljelleen ja selälleen oman mieltymyksensä mukaan, ai herkku. Vai olisiko? Onko alan aktiiveilla kokemusta?

Vielä ei ole saatu leveämpää sänkyä. Ja kyllähän tuo sänky sitten eläkeiässä taas meille piisaa, ei kannata tehdä hätiköityjä hankintoja. Minä en tee koskaan hätiköityjä hankintoja. Harkitsen aina vähintään niin kauan, että olen saanut tarpeeksi kokemusta siitä, olisiko hyödykettä tarvittu vai ei. Jälkeenpäin tietää paljon paremmin. Se on hyvä sitten vanhainkodissa vedellä johtopäätöksiä siitä että riittikö se 160 senttiä vai ei.

Harrastetaan meillä sormiruokailuakin. Paha vain kun perheen juniori tiputtaa ensimmäisenä lautasen, mihin makaronit tai banaaniviipaleet on laitettu, ja aloittaa syömäpuuhat vasta sitten. Serkuilla näimme semmoisen näppärän pöytään kiinnittyvän lautasen. Silikonisen. En tykkää silikonisista tavaroista, mutta tämä tuote näytti kyllä tarpeelliselta, vaikka ovathan nuo lapset kasvaneet ja syöneet ennen tätä keksintöäkin jotenkuten. Päätimme ostaa sen. Mies tykkää nopeista toimista ja kurvasi heti serkuiltatulomatkalla paikalliseen verkkokauppa.comiin hakemaan lautasta. Mutta ei, lautanen pitikin ensin tilata, se ei ollut varastotuote. Siihen loppui isännän into. Emännän into loppui siihen kun ei jaksanut rekisteröityä kyseisen puljun verkkosivuille asiakkaaksi. Ja lisäksi päättelimme että ensi kesänä tai vuoden sisällä viimeistään Ikea tekee vastaavan tuotteen neljäsosahinnalla.  Ostetaan se sitten, jos siis Ikeaan satutaan osumaan. Jos siis kuopus on enää sormiruokailuiässä, heh.

Siinäpä meidän perheharrastukset pääpiirteissään, paitsi eilen kävimme uimassa. Isä on käynyt lasten kanssa uimahallissa niin kauan kuin muistan, ja olen siitä iloinen. Tällä kertaa minäkin lähdin mukaan totuttamaan kuopusta uimahalliin. Ennusteet olivat huonot, kuopus nimittäin itkee hädissään jo kotisuihkussakin. Mutta elämä on täynnä yllätyksiä, sillä puolen tunnin altaassaistumisen jälkeen tyttö uskalsi hellittää otettaan äidin kaulasta ja kohta tuli yksi hymykin! Että kyllä hänestäkin uimari tulee. Isosisko antoi kunnon tulikasteenkin, kaatoi kaksi ämpärillistä vettä tuoreen uimarikokelaan päälle. Äiti yritti suojella pienokaista parhaansa mukaan mutta ensisijaisesti tietysti katseli ympärilleen ja huokasi salaa: onneksi kukaan ei nähnyt!

Silloin tuli kolmas sangollinen.

4 kommenttia artikkeliin ”Harrastepohdintaa

  1. Nyt on jo jätettävä kommenttia, kun niin usein on käynyt mielessä. Ensin kehut: Sun taito kirjoittaa niin aidosti ja viihdyttävästi on uskomatonta! On kuule lottovoitto illalla, kun nukuttaa the bossia ja huomaa, että sivuseikkaan on tullut uusi kirjoitus! Jotkut tekstit kolahtaa niin, että kyyneleet virtaa poskille ja toiset niin, että nukutuspuuhasta ei tuu mitään, kun boss ihmettelee, miksi äiti räkättää kokoajan. Kiitos siis, kun kirjoitat!
    Ja sitten neuvo: rakentakaa ihmeessä perhepeti, seinästä seinään! Se oli meijän perheen (lue minun, lapsethan ottaa sen oman tilan vaikka väkisin) pelastus. Kun kaikki neljä mukulaa ja me kaks isompaa lasta yritettiin saaha nukuttua siinä 160cm, ei omista unista tullu nättejä. Nyt on 240cm sänky, seinästä seinään ja välillä saa itekkin nukahtaa pissatusreissujen ja juomataukojen välissä, kun saa siirrettyä niitä iholta vähän kauemmasti! Suosittelen siis ihan kympillä, elämä helpottui valtavasti! Ihanaa kevättä teidän tupaan!

    1. Kiitos Nelli kiitoksista ja neuvosta! Ihana että jutuista on iloa. 🙂 Otamme leveämmän pedin vakavaan harkintaan kyllä viimeistään kesällä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *