Leikistä, paatoksella

Kirjoitan nyt vähän leikistä. Voisin kirjoittaa uskosta, toivosta ja rakkaudesta, ne ovat suuria ja elintärkeitä asioita, mutta se olisi liikaa yhteen juttuun. Joten nyt ihan vain leikkiä, olkaapa hyvät. Ja ottakaa huomioon, kirjoitan puolen yön jälkeen ja kännykälläni vieläpä, näen vain pienen pätkän tekstiä kerrallaan mistä johtuen tämä nyt saattaa olla hyvin proosallinen juttu tällä erää. Korjailen huomenna päivänvalossa vielä jos jaksan!

Leikistä siis. Nimittäin joskus, kun olen seisonut tuntikaupalla kuoron rivissä, hartiat jomottaen vaihdellut kädestä toiseen paksua kuoropartituuria, seurannut orkesterin harjoittelua, kapellimestarin työskentelyä, eri soittajien keskittymistä soolokohdissaan, kuunnellut laulusolistin selviytymistä mutkikkaasta kohdasta ja odottanut kuoron vuoroa, minulle on yhtäkkiä tullut epätodellinen olo. Että täällä nämä aikuiset, väsyneet, stressaantuneet, kiireiset – ja ehkä muutama uupunutkin tässä satapäisessä joukossa, kuluttavat kallista aikaansa äänien kanssa leikkien. Eri korkuisten, -pituisten ja eri tavalla tuotettujen äänien kanssa nämä hassut aikuiset leikkivät tuntikaupalla, täysillä ja tosissaan. Seuraavat mustia palleroita papereistaan kuin jotain jännittävää peliä, ja sitten kun oma osuus lähestyy, valmistautyvat ja ovat valmiit hyppäämään oikealla hetkellä kyytiin.

Kun lapsena mentiin kaikki suureen pulkkamäkeen välipäivän iltana, laskettiin serkkujen ja naapurien kanssa samaa mäkeä samaan suuntaan, saattoi siitä kehkeytyä leikki jossa yhtäkkiä kaikki olivat mukana, todellisuus kaikkosi ja aika alkoi kiitää. Leikin säännöt olivat kirjoittamaton laki jonka mukaan alettiin toimimaan kuin sanattomasta sopimuksesta. Jotain samaa on siinä, kun töissä ja opiskeluissaan väsyneet ihmiset raahautuvat harjoittelemaan arki-iltaisin vain siksi että leikki onnistuisi ja olisi hauskaa sitten kun on sen aika. Kaikki on oikein kiinnostavaa, jännittävää ja ennen kaikkea tärkeää. Huolehditaan että ollaan ajoissa, palkataan lastenhoitajia, järjestellään aikatauluja, kiirehditään paikalle. Vaikka se on vain leikkiä!

Ihan tosi. Vain puhdasta leikkiä!

Niin kuin kirjallisuus sanoilla leikkimistä. Kuvataide viivoilla ja väreillä, muodoilla leikkimistä. Aikaihmiset leikkivät aivan tosissaan.

Minä luulen että parhaat leikkijät eivät tärkeile. Siksipä kyseenalaistankin taiteen luokittelijat, analysoijat, tutkijat, ”kulttuuri-ihmiset” jotka kulkevat konserteissa tärkeilläkseen, vaatiakseen ja arvostellakseen. Tietääkseen.

Minulla on ystävä, joka on todellinen muusikko. Tunnen muitakin todellisia taiteilijoita, ihailen heitä kaikkia. Mutta kerron nyt tästä yhdestä todellisesta muusikosta. Hän se osaa leikkiä! Hän heittäytyy leikkiin koko olemuksellaan, sielullaan ja ruumiillaan eikä katsele ympärilleen että kuka näkee ja miten, ei muista kelloa eikä vuodenaikaa, ei turvaa selustaansa, lähtee lentoon jos on lähteäkseen. Hän ei mittaile leikkijöitä keskenään, huumaantuu leikin kauneudesta, ymmärtää helposti sen jujun ja juonen. Hän tietää että leikki on niin suuri ja arvokas asia ettei kukaan leikkijöistä voi olla suurempi, ei hän itse eikä muutkaan. Musiikin äärellä hän on nöyrä ja iloinen kuin lapsi leikissä joka sujuu. Hän kavahtaa piirileikkiä jossa ei edes hymyillä, ollaan vain tärkeinä leikkivinään. Hän keksii koko ajan uusia leikkejä, ja ne syntyvät vain ilon kautta. Ja innostuksen.

Kaikki eivät osaa leikkiä. Ajattele lasta joka ei osaa leikkiä! Joka on niin vakavissaan elämän tosiseikkojen edessä ettei pysty näkemään leikin kauneutta. Ei kykene heittäytymään virran vietäväksi, mäen rinnettä pyörimään tai möyrimään lumisotaa kun siinä ei ole mitään järkeä. Voi lapsi parkaa.

Onneksi leikkejä on niin monenlaisia, valinnanvaraa riittää. Kaikki taide kumpuaa lapsuuden leikkikentiltä, pihoilta ja majaleikeistä pöytien alta, piiloista ja pulkkamäistä, hiekkarannoista ja satujen loputtomista jännittävistä poluista jotka eivät lopu koskaan.

Minulle leikki on kaikkea sitä minkä avulla pysyn ilon puolella. Kun on pimeä talvi, kylmä maailma, kipeä ruumis tai kaipaava sielu, niin leikki pitää minut hengissä, selviydyn elämässä eteenpäin hetken kerrallaan, päivän ja yön, sitten toisen. Siksi leikki on niin tärkeää. Minun leikkeihini kuuluvat laulu, soitto, sanat, kirjat, värit, hassuttelu. Kaikki ne haluaisin antaa lahjaksi myös lapsilleni. Että he säilyisivät ilon puolella, elossa elämänsä loppuun asti.

5 kommenttia artikkeliin ”Leikistä, paatoksella

  1. Etenkin kun ottaa huomioon, että kännykällä, niin ihan hyvin selvisit. Minua on syytetty monta kertaa (ei siis monesta suunnasta) siitä, että en pysy asiassa ja häiritsen ihmisten keskusteluja kun puhun jostain ihan muusta ja vien sitten jutut pois turvallisilta vesiltä, tai valituilta vesiltä. Niinpä teen taas sitä, jota saamani palautteen mukaan osaan: annan assosiaation viedä. En sen kauemmas kuin erääseen kirjaan, jonka on kirjoittanut Pekka Hako. Hän on tehnyt kamalasti kirjoja. Tämä ”Säveltäjän maailmat – näkökulmia aikamme suomalaiseen musiikkiin” oli tosi kiva luettava. Ostin sen joskus jostain yliopiston poistomyynnistä kun menin hakemaan lähimmäiselleni jotain taidehistorian pääsykoekirjaa paikallisesta yliopiston kirjakaupasta. Tässä Pekka Hakon kirjassa on artikkeleita, joista yksi jäi erityisesti mieleen. Sen kirjoitti Timo Cantell. Artikkeli alkaa lystikkäästi, voin sen joskus jonnekin nettiin näpytellä. Samaisen artikkelin lopulla mainitaan konsertissakäymisen kulttuuri. Siihen olen tulossa, kun puhuit tuossa aiemmin kuorossakäymisen leikistä. Että jos kuorossakäyminen ja laulaminen on leikkiä, sen kuunteleminen yleisöstä voisi hyvin olla peliä. Cantell sanoo artikkelissaan, että kun kevyen musiikin konsertteja järjestetään ja kysytään paikalle saapuneilta ihmisiltä, miksi he saapuivat paikalle, vastaus sisältää lähes aina sosiaalisen aspektin: Tullaan, jotta nähdään ja tullaan nähdyksi, jotta koetaan yhdessä ja kuulutaan.

    Kun samaa asiaa kysytään klassisen musiikin konserteissa käyviltä, tulee vastaukseksi paljon kaikkea ylevää. Yksi loistaa poissalolollaan: sosiaalisuus. Kukaan ei tunnusta, että tulee paikalle, koska muutkin tulee. Että tulee paikalle, koska on hyvä näyttäytyä, kuulua johonkin, tai ihan vain että on mukava jutella tuttujen kanssa, jos sellaisia sattuu näkemään. Että voi jakaa elämyksen muiden samansuuntaisesti ajattelevien ihmisten kanssa.

    Kuoron konsertit ovat ehkä vähän eri juttu kuin nämä Cantellin kysymykseen liittyvät institutionalisatisoituneet isot sinfoniakonsertit, mutta en luvannut missään kohtaa pysyväni asiassa, ainoastaan assosiaatiossa. Jotta tortta olisi riittävän potortta, kirjoitan vielä Cantellin omaa tekstiä tänne pätkän:

    ”Jos kävijöiltä kysytään esityksiin tulon motiivia, yleensä esille nousevat esiintyjiin ja teoksiin liittyvät seikat eikä niinkään tapahtuman tarjoama sosiaalisen seurustelun merkitys. Näin ollen paikalla ollaan kuuntelemassa esimerkiksi Kimmo Hakolan klarinettikonserttoa Kari Kriikun esittämänä tai vaikkapa Mikko Franckin tulkintaa Beethovenin Pastoraalisinfoniasta. Sen sijaan harva myöntää, että konsertteihin liittyvillä sosiaalisilla merkityksillä – tuttavien tapaamisella, uusiin ihmisiin tutustumisella, yhteisen sosiaalisen tilan ja konserttikokemuksen jakamisella, väliajan kahvittelulla – olisi suurtakaan merkitystä. Nämä seikat yleensä torjutaan tai ainakaan niiden olemassaoloa ei tunnusteta. Saattaahan olla ”hienompaa” olla tunnustamatta tällaisten asioiden merkitys osana konserttikokemusta. Toisaalta jo alustavastikin yleisöä tarkkailemalla voi nähdä, että sosiaaliset seikat ovat hyvinkin tärkeitä, eihän esimerkiksi väliajan kuhiseva konserttivieraista koostuva ”muurahaispesä” konserttisalien auloissa olisi muuten selitettävissä.”

    Eli siis leikistä tuli mieleen peli.

  2. Voi että tämä virkisti sydäntä! Niin totta joka sana, vaikkakin kuoropiirit ovat minulle henkilökohtaisesti vieraampia.

    Suvi

    1. No mukava jos tunsit näin! Tämä nyt oli tällainen saarna, intuitiolla.

  3. Uutta odotellessa –
    ja vuotta aljettaessa luin sen, mitä viime tammikuussa kirjoitit.

    Siitä tuli hyvä.
    Parempikin.
    Vertailematta paras.
    Ainoa hankaluus lukijalle se, että kastui nenäliina toinenkin,
    onneksi olin varautunut.
    Aioin kyllä lähettää huippukommentin, mutta tyydynkin tähän.
    Ehkä tämäkin innostaa vähän – ? Mihin? No kirjoittamaan lisää!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *