Maanantaina ajattelin kirjoittavani sivuseikkaan, että kehrään ja hyrisen. Että olen niin kertakaikkisen tyytyväinen, kun on loma. Yritin näytellä ihan tavallista, välttelin katsekontaktia pahoissa paikoissa. Kun ajoimme leipomoon Sampan ja tyttöjen kanssa keskellä päivää, katselin syksyistä maisemaa ja en viitsinyt liikaa puhua. Ettei vain paljastuisi, kuinka lapsellisen hyvällä mielellä olen.

Onhan tuo oleminen siitä tasaantunut ja lomaviikko kulunut. Tällä viikolla on i-syysloma ja ensi viikolla syysloma. Vauva ei ole vielä syntynyt, ei ole poikaa vielä suotu. Mahani on iso. Tuntuu että alkaa syntymisen ajat mennä ohi ja maha rupeaa pienentymään. Jos ei syntyntyt eilen niin tuskinpa vain tänäänkään. Saatikka huomenna.

Isäntämies siirsi tänään monisataakiloisen puuhellan paikoilleen. Alkuviikosta hän valmisteli alustaa ynnä muuta ja tänään muurasi reikää sopivamman kokoiseksi seinässä. Oli tarkoitus pyytää apumiehiä kantamishommiin mutta kun on järkeä päässä, saa hellan liikkumaan yksinkin. Kiskot vain alle ja vipuvarsi käyttöön. Muutama tunti meni ja tuli rakot käteen, ja ulkona paistoi välillä aurinko ja välillä oli harmaampaa. Eilen käytiin makuuhuoneen ovella mainitsemassa, että minäkin makaan sängyssä kuin joku korsteeni. En tiedä mikä korsteeni on mutta pakko oli laittaa kyynärvarsi kasvojen peitoksi ja purskahtaa nauruun. Illemmalla isäntä palasi kaupasta ja toi kuusi pientä limonaadipulloa mukanaan ja sanoi että tänään saunotaan viimeisen kerran tällä porukalla. Ja niin me saunottiin, kovassa metelissä ja iltavillingissä. Kun lapset tajusivat, että pullot ovat omia, niin alkoi säästely ja pihistely. Pari kertaa limukkaa kaatui lauteille, pärskähtäen ja sihisten. Saunatonttu oli vesitynnyrin takana ja aikoi puraista kaikkia jotka eivät ole rauhassa. Pienemmät rauhoittuivat mutta isommat menivät vuorotellen työntämään nenänsä nurkkaan ja alkoivat kovalla äänellä voivottelemaan kun tonttu niin kipeästi puraisi! Saunottiin siis kuin viimeistä päivää.

Hella on kuulemma ruma. Ei muodoltaan eikä muutenkaan olemukseltaan, mutta luukkujen väri, se on beige. Minä tuskittelin että jos olisi tarpeeksi ruma, niin silloin se voisi olla jopa hieno. Tuli kuitenkin mieleen kiitollisuus, että onneksi se ei ole tumman mintunvihreä niin kuin yhdessä myynti-ilmoituksessa. Ihmettelin että eikös beessi ole porvarillinen sävy. Kyllä ne luukut varmaan maalataan, vaikka minulle on tärkeämpää vain että on puuhella. Se on tuo isäntä niin tarkka esteettisessä mielessä. Toinen ongelma on siinä, että muhevan puuhellan viereen ei näytä passaavan mikä vain sähköhella. Ehkä passaisi semmoinen Opera retroliesi, jos semmoinen löytyisi kirpputorilta. Epäilen ettei löydy. Ehdotinkin, että jos yritettäisiin pärjätä ilman sähköliettä. En saanut vastausta. Kolmanneksi mietitään, että uskaltaako lieden taustaseinäksi laittaa valkoista laattaa ja saumaa. Vai olisiko muita vaihtoehtoja?

Nyt en osaa ajatella tulevaisuutta kovinkaan pitkälle eteenpäin. Tuskallista kun voisi oikeastaan suunnitella valmiiksi jo kaikenlaista, mitä pitäisi. Mutta sen verran jännittää tulevat koitokset että en kykene keskittymään mihinkään. Martan ja Sallin kanssa olemme laulaneet ja yrittäneet kutsua vauvaa esiin. “Tule pittu poitavauva sieltä, tule tänne minun syliin!” Salli taputtaa mahaa ja piipittävällä äänellään, suu tötteröllä anelee. Navasta kuulemma mahtuisi tulemaan. Kyllä minä ainakin tulisin jos noin kauniisti pyydettäisiin.