Kirjoitukset
Kommentit
Valokuvat
Haku
Login
 
 

Kotiloma

Eeva Maija - 5. maaliskuuta 2010  klo 11:07 - Aihe: Sekalaiset jutut

Tänään lapset ja mies pääsevät hiihtolomalle. Kotiin. Vähän on hiljainen mieliala itsellä, kun ajattelee perheitä, jotka touhuavat ja pakkaavat ja puuhaavat ja hurauttavat toppatakkeineen ja aurinkolaseineen jonnekin päin Suomen luontoa. Me olemme kotona. Syitä on monia, enkä suinkaan väitä, etteivätkö ne olisi itseaiheutettuja. Minäpä minä, aivan juu, olen syypää siihen, että kauemmas ei lähdetä. Hiljaiseksihan se panee itsensä, mutta parempi olla hiljaa, nimittäin kaikkea ei voi saada. Jos on koiranpentu ja lampaita, joilla mahat pullottavat jo aika pahaenteisesti, niin kuka siinä enää kehtaa haikailla reissujen perään. En minä vain kehtaa. Olen sen sijaan koko lailla tyytyväinen kun minulla on vähään tyytyvä mies. (Enkä nyt tarkoita teknisiä härpäkkeitä vaan hiihtolomareissuja.) Onneksi tytöt ja mies lähtevät sentään pariksi päiväksi loman aikana leirille, se pelastaa paljon.

Ja sitä paitsi, mitä hiihtoloma-aktiviteettia me ei voitais täällä lähistöllä harrastaa? Mäenlaskua, arvaa joku. Väärin arvasi, nimittäin meillä on pihalla kaksi ja puoli metriä korkea mäki, jonka pappa on Leeville rakentanut. Sitten on Kempeleen mäki ainakin. Työkin luistelukentät ja hiihtoladut ovat kävelymatkan päässä, samoin sielläkin on yksi mäki. Ja lumessa saa peuhata ihan omalla pihalla mielin määrin. Retkelle voidaan myös mennä, on pulkkaa ja rinkkaa ja filttiä ja vällyä ja termospullo tietenkin. Liina pääsee ratsastamaan huomenna, onhan se sekin aktiviteettia. Uimaan voi hyvin mennä, jos ei nyt ihan Katinkullan kylpylään niin Zimmariin tai Raksilaan tai mihin muualle vain. Ainoa asia, mitä emme nyt voi kovin helposti harrastaa, on laskettelu. Mutta me olemme viisaita ja varovaisia, emmekä lausu sitä sanaa ääneen ollenkaan. Joku minua vanhempi äiti varoitti jo hyvissä ajoin ennen tätä lomaa, että kannattaa käyttää nyt lasten nuoruutta ja kokemattomuutta hyväksi ja viettää mielin määrin kotilomia kun he eivät vielä osaa laskettelurinnelomia kaivatakaan. Minä otin neuvoista vaarin.

Mukava kuitenkin, että on loma! Saadaan puuhata yhdessä vaikka mitä, tarkoitus on tosiaan harrastaa edellä mainitsemiani aktiviteetteja reilusti. Me aiotaan myös olla hyvällä tuulella eikä tiuskita yhtään väsyneenä lapsille! Tarkoitus on myös rakentaa Nallelle portaiden alle oma paikka, sekä lapsille kodinhoitohuoneeseen naulakko toppavaatteille. Ja muuten, ei tarvitse yhtään hoputtaa kouluun Liinaa ja Sohvia! Ai herkku.

Vielä kun tuo Samuli saisi päätökseen tuon flunssansa ja poskiontelo- ja hammaskipunsa, ja Sallilla menisi ohi tuo räkätauti, joka eilen palasi oltuaan viikon poissa. Ja vielä kun tuo aurinko tulisi esiin, niin muuta ei enää tarvita! (Paitsi tietysti rauhallinen hetki ja kuppi kuumaa noin kerran päivässä.) Oikein hyvää ja aurinkoista lomaa kaikille, joilla se vielä on!

Ps. Tämän kirjoittaminen oli hieman pätkivää, johtuen seuralaisistani Leevistä, joka rakentaa pöydästä ja leikkiuunista “hyppyponkkua” josta voi hypätä vierassänkyyn, Martasta, joka “värkkää” jotain luvatonta tyttöjen huoneessa tai milloin missäkin ja Sallista, joka haluaa olla sylissä mutta ei yhtään paikallaan. Samalla täytyy toki myös kuunnella lasten repliikkejä, kuten: “Äiti kato, ku mää parkouraan niin Sallikin hihittää kuin heinäseiväs!”

6 kommenttia

6 Kommenttia »

  • 5.3.2010 klo 13:23
    Anna K. kommentoi:

    Jos kaiken tuon saatte tehtyä, niin olette tosi aktiivinen perhe: retket, mäenlaskut, luistelut, hiihdot, uimiset, leirit, sairastamiset, ratsastukset, rakentamiset.

  • 5.3.2010 klo 13:37
    Emppu kommentoi:

    Saapa nähdä, ollaanko aktiivinen perhe. Mutta onhan meillä monta päivää aikaa. Listataan tänne sitä mukaa kuin aktiviteettejä kertyy :)

    (Pakkasten ja jalkavammojen takia olemme ehtineet aika vähän tänä talvena luistelemaan ja laskemaan ja hiihtämään, joten nyt olisi niiden aika, kelit näyttäisivät suosivan ainakin.)

    Ja jospa tässä tulisi sitten karitsoimisetkin samaan syssyyn, huh huh! Jessin utareet näyttävät jo aika valmiilta imetykseen…

  • 6.3.2010 klo 19:29
    jonttu kommentoi:

    Mahtava, kun olette kotona. Nykyään kuvitellaan, että loma syntyy puitteista. Itse kolasin pihaa puhtaaksi päivällä auringon paistaessa, ja mietin, että miksi ei voisi enempää olla kotona. Käytiin siinä lasten kanssa sitten kävelemässä kestohangilla, nähtiin jäniksen, oravan, ketun ja lumimiehen jäljet, joita sitten lähdimme seuraamaan. Jälkien päästä löytyi lumikengillä kävellyt mies, joka oli lasten kertoman mukaan “valtavan suuri”. Nyt kuuntelemme tässä uutta cd_tä ja lapset värkkäilee pienen riehumisen jälkeen. Tämähän se sitä parasta.

    Ei sitä parempaa elämää synny muissa nurkissa. Oma koti kullan kallis.
    Hyvää lomaa teille!

  • 6.3.2010 klo 19:36
    Venla kommentoi:

    Me olimme suunnitelleet aktiivista hiihtopäivää Virpiniemessä. Yöllä sitten nuorimmainen huusi, ei nukkunut ja toiseksivanhin nosti illalla kuumeen. Aamulla molemmilta löytyi korvatulehdus. Olimme sitten kotona. Lapset tekivät ulkona lumitöitä isänsä kanssa, minä kävin hiihtolenkin. Teimme lime-hyytelökakkua ihan itselle. Saunoimme omassa pihasaunassa ja mietimme, että ei täältä kaipaa mihinkään. Ainoastaan olen kaivannut, että tulisko Sorvarit käymään meillä, mutta tuon sairastelun vuoksi en kuitenkaan soittanut. Tulkaapa joku toinen päivä.

  • 6.3.2010 klo 22:44
    Emppu kommentoi:

    Mukavia kommentteja, terveisiä sinne koteihinne!

    Meidän aktiiviloma on alkanut mukavasti: tänään oli auringonpaiste ja oikein tosilomakeli. Kävin uimahallissa Liinan ja Leevin kanssa, sitten kaupan jälkeen tultiin kotiin jossa isäntä oli tehnyt valmiiksi kaikille ruokaa, joka maistui hyvin. Isäntä on muutenkin ollut reippaana: eilen nikkaroi hyllyt ja naulakot kodinhoitohuoneeseen lapsille, ja minä olin kerrankin aivan tyytyväinen ilman mukinoita! Samoin tänään ilmaantui makuuhuoneen ikkunaan ikkunapuitteet vai mitkänenyton, ja LISÄKSI vielä tämä flunssainen ihmemies rakensi karitsointikarsinat Jessille ja Pilvelle, ts. Eskokin sai oman karsinansa. Kävipä tässä illan päälle vielä yhdet vieraatkin (kiitos käynnistä!) eilisiltaisten kahtien vieraitten lisäksi. Tosi piristäviä kyläilyjä, mutta Nalle oli kyllä kumpanakin iltana epäedukseen kun riehaantui ihan liikaa. Mutta kyllä se Nalle oppii, kun aikuiseksi kasvaa. Ja aikuinenhan se ehtii sitten olla ihan mukavasti (sitten tietysti muistellaan kuinka pieni ja lutunen te oli tilloin pienenä!)

    Ja Liinan idean mukaisesti paistettiin tänään pitkästä aikaa köyhiä ritareita. Ja Liinaa siteeraten ja samaa mieltä ollen: Että oli hyviä!

    Nyt toivon enää neljää asiaa: ensinnäkin a) flunssat paranisivat. Toiseksi b) aurinko paistaisi koko loman. Kolmanneksi c) pakkaset vähän löystyisivät (hehee) ja neljänneksikin d) Jessi karitsoisi vasta sitten, kun parinkympin pakkaset ovat ohi.

    Jatketaan loma- ja kotikuulumislinjalla!

  • 7.3.2010 klo 10:55
    mummu kommentoi:

    Ja muistakaa, että sekin on tärkeää, että vaan on yhdessä, eikä välttämättä tee mitään.

Jätä kommentti

Sivuseikka

Uusimmat kirjoitukset

Uusimmat kommentit

  • Heini kommentoi juttua
    Ekan kuun loppu
    Liina on selvästi äitiinsä tullu, muistan pienenä ku aina jos...
  • äiti itsekin kommentoi juttua
    Ekan kuun loppu
    Lennokasta tekstiä, nautinnollista luettavaa. Niin osuvaa kuvausta. Lukiessa suurimmaksi osaksi...
  • Emppu s kommentoi juttua
    Ekan kuun loppu
    Om tosi mukava jos tästä on iloa jollekin muullekin kuin...
  • Anni L kommentoi juttua
    Ekan kuun loppu
    Hyvä kuvaus lapsista! Tyttöjen savinaamiotouhut teki vaikutuksen. Ja leipääkin leipovat,...

Uusimmat kuvat

img_0443 img_0439 dsc_0059 dsc_0054 dsc_0050 dsc_0047

Aiheet