Kun tuota aikaa on kulunut tässä huomaamatta, niin täytynee tulla vakuuttelemaan tänne (etteivät kaikki vallan huolestu), että hyvin meillä pyyhkii.

Sideharsoliinalla ts. puklurätillä pyyhkii parhaiten. Tosin jos lammikko on kovin kookas, niin rättejä tarvitaan kaksi. Ja huuhtelu ja uusi pyyhkiminen. Onneksi Salli on lopettanut puklaamisensa, niin piisaa rätit pissanpyyhintään.

Ymmärsitte oikein, Nalle ei vielä ole oivaltanut, mistä ulos-tamisessa on kyse. Että se olisi tehtävä nimen omaan ulos. Vain ja ainoastaan ulos, ei sisälle. Kyllähän Nalle osaa siis uloskin tarpeensa tehdä, mutta ihan yhtä hyvin se luonnistuu sisälläkin, varsinkin pesuhuoneen lattialla. Tämä arki on yhtiä voittoja ja tappioita. Ulkoa tullaan yleensä voiton kera: Nalle pissas! Sisällä sattuu sitten niitä tappioita. Mutta on meillä Nallen suhteen muunlaisiakin voittoja, se on näet oppinut jo kaikenlaista, jos opettajalla vain on makupaloja käsissään ja taskuissaan. Se osaa tulla luokse ja istua ja maata ja pyytää lupaa syömiseen ja olemaan paikallaan kun opettaja käy kauempana. Nalle on jo luontevasti tullut osaksi vauhdikasta elämäämme ja häseltävää perhettämme, ja mukavasti se onkin kotiutunut, kun ei ole kertaakaan ainakaan minulle tullut valittelemaan että olis omaa emoa ikävä. Täytyy myöntää että ongelmiakin on, kun Nalle ei ymmärrä että lasten vaatteissa ja käsissä hampailla roikkuminen on kiellettyä. Lapset käytöksellään eivät auta asiaa juurikaan, kun pitäisi olla välinpitämätön ja katsoa eri suuntaan ja lopettaa “leikki” alkuunsa, mutta vaikka kuinka lahjakkaita nämä lapsemme ovatkin, niin tätä he eivät ole vielä oppineet. Mikä neuvoksi?

Salli osaa kontata ja on noussut isänsä mukaan lelulaatikkoa vasten seisomaankin. Hymy on nyt kaksi hammasta suloisempi kuin ennen. (Sallin hampaat ovat saaneet erityistä rakkautta osakseen, kun ne ovat niin viattomat ja syyttömät ja epäterävät verrattuna erään toisen suloisen olennon hampaisiin.)

Jessin ja Pilvin mahat hytkyvät ja muljahtelevat ja utareet ovat täynnä, mutta mitään ratkaisevaa ei ole vielä tapahtunut. No minä olen sanonut jo kaksi viikkoa, että viikon sisällä kyllä alkaa tapahtumaan, ja pysyn edelleen sanassani!

Leevi oksensi viime yönä seitsemän tai kahdeksan kertaa (Samulilta voi tarkistaa tarkemmat tiedot), onneksi nyt jo pystyy kisuamaan aika taitavasti tuossa Martan kanssa.

Olemme siis eläneet täyttä elämää, sen enempiä kehumatta. Välillä ei kehumista ole ollut nimeksikään, mitä sitä tosia asioita salailemaan.

Mutta jos se kevät tässä tulisi, niin paljon olisi jo voitettu. Ja jos pääsiäiseksi uskaltaisi matot laittaa lattialle, niin olisihan se jo juhlaa. Aurinko ainakin mukavasti jo lämmittää ikkunan läpi niskaan. Hyvää kevään odotusta!

Tänään lapset ja mies pääsevät hiihtolomalle. Kotiin. Vähän on hiljainen mieliala itsellä, kun ajattelee perheitä, jotka touhuavat ja pakkaavat ja puuhaavat ja hurauttavat toppatakkeineen ja aurinkolaseineen jonnekin päin Suomen luontoa. Me olemme kotona. Syitä on monia, enkä suinkaan väitä, etteivätkö ne olisi itseaiheutettuja. Minäpä minä, aivan juu, olen syypää siihen, että kauemmas ei lähdetä. Hiljaiseksihan se panee itsensä, mutta parempi olla hiljaa, nimittäin kaikkea ei voi saada. Jos on koiranpentu ja lampaita, joilla mahat pullottavat jo aika pahaenteisesti, niin kuka siinä enää kehtaa haikailla reissujen perään. En minä vain kehtaa. Olen sen sijaan koko lailla tyytyväinen kun minulla on vähään tyytyvä mies. (Enkä nyt tarkoita teknisiä härpäkkeitä vaan hiihtolomareissuja.) Onneksi tytöt ja mies lähtevät sentään pariksi päiväksi loman aikana leirille, se pelastaa paljon.

Ja sitä paitsi, mitä hiihtoloma-aktiviteettia me ei voitais täällä lähistöllä harrastaa? Mäenlaskua, arvaa joku. Väärin arvasi, nimittäin meillä on pihalla kaksi ja puoli metriä korkea mäki, jonka pappa on Leeville rakentanut. Sitten on Kempeleen mäki ainakin. Työkin luistelukentät ja hiihtoladut ovat kävelymatkan päässä, samoin sielläkin on yksi mäki. Ja lumessa saa peuhata ihan omalla pihalla mielin määrin. Retkelle voidaan myös mennä, on pulkkaa ja rinkkaa ja filttiä ja vällyä ja termospullo tietenkin. Liina pääsee ratsastamaan huomenna, onhan se sekin aktiviteettia. Uimaan voi hyvin mennä, jos ei nyt ihan Katinkullan kylpylään niin Zimmariin tai Raksilaan tai mihin muualle vain. Ainoa asia, mitä emme nyt voi kovin helposti harrastaa, on laskettelu. Mutta me olemme viisaita ja varovaisia, emmekä lausu sitä sanaa ääneen ollenkaan. Joku minua vanhempi äiti varoitti jo hyvissä ajoin ennen tätä lomaa, että kannattaa käyttää nyt lasten nuoruutta ja kokemattomuutta hyväksi ja viettää mielin määrin kotilomia kun he eivät vielä osaa laskettelurinnelomia kaivatakaan. Minä otin neuvoista vaarin.

Mukava kuitenkin, että on loma! Saadaan puuhata yhdessä vaikka mitä, tarkoitus on tosiaan harrastaa edellä mainitsemiani aktiviteetteja reilusti. Me aiotaan myös olla hyvällä tuulella eikä tiuskita yhtään väsyneenä lapsille! Tarkoitus on myös rakentaa Nallelle portaiden alle oma paikka, sekä lapsille kodinhoitohuoneeseen naulakko toppavaatteille. Ja muuten, ei tarvitse yhtään hoputtaa kouluun Liinaa ja Sohvia! Ai herkku.

Vielä kun tuo Samuli saisi päätökseen tuon flunssansa ja poskiontelo- ja hammaskipunsa, ja Sallilla menisi ohi tuo räkätauti, joka eilen palasi oltuaan viikon poissa. Ja vielä kun tuo aurinko tulisi esiin, niin muuta ei enää tarvita! (Paitsi tietysti rauhallinen hetki ja kuppi kuumaa noin kerran päivässä.) Oikein hyvää ja aurinkoista lomaa kaikille, joilla se vielä on!

Ps. Tämän kirjoittaminen oli hieman pätkivää, johtuen seuralaisistani Leevistä, joka rakentaa pöydästä ja leikkiuunista “hyppyponkkua” josta voi hypätä vierassänkyyn, Martasta, joka “värkkää” jotain luvatonta tyttöjen huoneessa tai milloin missäkin ja Sallista, joka haluaa olla sylissä mutta ei yhtään paikallaan. Samalla täytyy toki myös kuunnella lasten repliikkejä, kuten: “Äiti kato, ku mää parkouraan niin Sallikin hihittää kuin heinäseiväs!”