On maanantai-ilta. Tytöt laulavat sävelmää “Aamu vasta hämärtää” sanoilla “diidiidiidii” huoneessaan, vaikka heidän pitäisi olla hiljaa ja nukkua. Salli on minusta näköyhteyden etäisyydellä lattialla mahallaan yöpuku päällään ja katsoo minuun ja sanoo “ä ä ä ä”. Leevi vislaa sängyssään. Samuli lähti iPhonensa kanssa iltalenkille. Minulla on niskan seudulla olevat lihakset kipeänä. Tulin tietokoneelle etsimään jumppaohjeita mutta olenkin nyt kirjoittamassa tätä.

Jalka on toipunut mainiosti. Pääsen erittäin hyvin kulkemaan yhden kyynärsauvan varassa. Pääsen kulkemaan myös ilman k-sauvoja kokonaan, mutta mieheni takia, ettei hän luulisi olevansa naimisissa vanhan linkkaavan mummun kanssa, yritän muistaa käyttää kyynärsauvaa ja kävellä hillityn tasaisesti.

Aamiaiseksi söimme jugurttia myslin kera. Martalla valui siinä vaiheessa tuntemattomasta syystä johtuen verta nenästä hieman. Perheemme jakautuu neljään eri kategoriaan jugurtin syönnin suhteen. On maustamatonta ja arkijugurttia. On muromysliä ja hedelmämysliä. Neljää erilaista yhdistelmää siis esiintyy. Olisi viideskin, mutta sitä ei hallituksemme hyväksy. Martta nimittäin söisi jugurttinsa ilman jugurttia ja lautasta muromyslin kera.

Olemme kuunnelleet Astrid Lindgrenin Saariston lapset -äänikirjaa. Luimme vuosi sitten kirjan iltalukemisina lapsille, ja mielellään sitä kuuntelee nyt uudestaan. Astrid L. on paras.

Lounaaksi teimme Heinin kanssa makaronilaatikkoa. Jälkiruoaksi ohukaisia, arkisesti kermavaahdon ja vadelmahillon kera. Kahvi on edelleen J. Mokkaa.

Pianonsoittotouhuissa annoin ajatuksissani sylissäni vääntelehtivälle Sallille jotain kättä pidempää, joka oli lähinnä oleva esine, tällä kertaa lyijytäytekynä. Hän tökkäsi kynän terävällä päällä silmäluomeensa reiän ja nenänvarteensa naarmun ja huusi sitten. Minä kauhistelin tyhmyyttäni ja yritin lohduttaa, mutta hän ei rauhoittunut ennen kuin annoin hänelle kynän uudestaan. Vaihdoin vaarallisen kynän selkäni takana vaivihkaa paksuun tylsään puuväriin, ja se meni täydestä kolme sekuntia.

Minä sain yhden neuletyöni valmiiksi. Langat siihen olin ostanut 11 vuotta sitten. Langoista olin neulonut puolikkaan mekon ja puolikkaan villapaidan Liinalle ja kolmasosaponchon itselleni. Tämä viimeinen neulomus “tuubi” tuli valmiiksi, kun katkaisin jalkani ja sain näin istumismahdollisuuksia enemmän ja toisekseen tein siitä tarpeeksi pienen. Samuli kysyi, että mikä lankakimppu sulla on kaulassa.

Iltapalaksi tein (huom. “teiN” ei “teimME”) kukkakaaliparsakaalipekonicashewpähkinäsipulimajoneesisinappimustapippurisuolasalaattia. Kaikki söivät. Leevi söi pekonit ja pähkinät, ja sanoi, että hän voi syödä yhden parsakaalinkin, jos saa lisää pekonia ja pähkinöitä. Vastaukseksi hän sai vain ähkinöitä.

Iltapalan jälkeen Martta oli luotettavimman tietolähteen mukaan noussut pesuhuoneen penkille ja ruvennut riisumaan villapukuaan samalla kun oli leikkinyt Leevin kanssa “sano lakka” -leikkiä. Hänellä oli juuri hihojenpoisto-operaatio käynnissä kun hän horjahti ja tippui kasvoilleen lattialle. Toinen etuhammas meni kolmeen osaan, joista yksi osa tippui heti pois. Huomenna menemme hammaslääkäriin. Martta oli ilmeisen tyytyväinen saamaansa huomioon ja hoivaan ja kävi näyttämässä hammastaan minulle ja sanoi, että häneltä meni hammas poikki ja hän menee huomenna lääkäriin ja saa kepit.

Salli istuu nyt sylissäni ja repii  suutani ja poskiani ja hymyilee. Nyt hän puklasi kaulassani olevaan lankakimppuun.

Minä ja mieheni Samuli J. Sorvari lähdemme levolle jälleen yltäkyllämystyneinä päivän antiin. ÖITÄ!