PÄIVÄKIRJA
ARKISTO
VALOKUVATJutun paikka
Ajattelin tuossa hampaita pestessäni, että eiköhän se ole pienen jutun paikka. Tämä Sivuseikka näyttää nyt jotenkin sököltä, mutta ei anneta sen häiritä, ei se välttämättä ole silti sökö. Kun on jutun paikka, niin tässä se juttu on, näytti miltä näytti.
On perjantai-ilta, päällisin puolin mukavan viikon loppuosan alku. Ollaan oltu pienoisessa räkätaudissa, mutta kuumeet ynnä muut on vältetty. Väsymys ja päänsärky, yskä sekä räkä on vain vaivannut.
Tänään paistoi taas aurinkokin. Se on kultaakin kalliimpaa kultaa, joka kimaltelee tuolla korkeilla valkoisilla hangilla! Mentiin nuhista huolimatta pihalle, oikeastaan ensi kertaa minä yksin lasten kanssa tänä vuonna. Vein kompostin roskapönttöön (kompostori jäässä), hain halkoja Martan kanssa ja postin potkurin kanssa. Yritin ahmia auringonvaloa itseeni, mutta en tullut lainkaan kylläiseksi. Puolituntinen ulkoilu teki terästä kuitenkin. Loppujen lopuksi olin niin terästäytynyt, että sain aikaiseksi lounaan minulle ja lapsille, joka sisälsi nakkeja ja ranskalaisia. Kyllä tänään Espanjassa lomaileva kansa taisi saada pitkän nenän, kun aurinko pistäytyikin tänne pohjolaan meidän kotona käkkivien iloksi!
Mukava viikko on kyllä ollut, koska lapset ovat nuhan takia olleet hieman hitaampia kuin normaalisti. Legopalikoilla on leikitty, lueskeltu Lucky Lukea ja kuunneltu äänikirjoja ja tunnelma on ollut jopa rauhallinen! Mahtavaa että tuo nuha tympeydestään huolimatta antaa jotain hyvääkin. (Olen kyllä itse ollut usein sairas silloinkin, kun lapset ovat terveitä kuin pukit tai pässit, ja se ei aina ole oikein käynyt laatuun.) No nautitaan nyt joka hetkestä ja siitäkin kun pian taas ollaan terveitä! Ja muuten, oikea jalkani ei ole enää este ollenkaan, pieni hidaste vain.
Tuosta auringosta vielä, se tekee minullekin tepposiaan. Olen tilannut kahdesta eri verkkokaupasta kesäkukkien ja muiden esikasvatettavien kasvien siemeniä. Tänään otettiin pistokkaita parista huonekasvista ja Leevi ja Martta sai istuttaa ne omiin ruukkuihinsa. Kantoivat ne sitten yläkertaan omaan huoneeseensa (=aulaan) ja Leevi meinasi tuskastua kun ei ollut kunnon ikkunalautaa, ja piteli rahapuunalkuaan käsillään ikkunan edessä ettei se vain kuolisi valon puutteeseen. Martta päätti sijoittaa joulukaktuksenpoikasensa lattialle, keskelle automattoa legopalikoiden sekaan, “ettei te tipu”. Minä linkkasin ja avitin parhaani mukaan lapsia, mutta mielessäni rakentelin kesäksi kedolle kasvihuonelampolaa. Kesällä siellä kasvaisi tomaatit ja maissit ja melonit, ja talvella se saisi olla lampaiden pihattona. Loistava idea. Ei muuta kuin tekemään. Malttaisikohan tuota odottaa, että lumi kuitenkin sulaisi ensin, enpä tiedä.
Kevään olen huomannut siinäkin mielessä lähenevän, että luen erinäisiä ilmoituspalstoja netistä päivittäin. Olisi pikkuinen koirakuume. Pikkuinen ison koiran kuume siis. Kunnon koirasta on haaveiltu jo 4,5 vuotta, niin kauan kuin tässä talossa on asuttu. Oli meillä jo yksi koira, Minni, mutta se oli jo aikuinen meille tullessaan eikä ollutkaan tarpeeksi tottunut lapsiin, ja se oli sen pituinen se tarina. Vähän niin kuin tuo hevoshommajuttutarinakin. Niin eikö se olisi oikein ja kohtuullista joku koiranköriläs ottaa tähän huusholliin vielä. No huh huh, hulluhan minä olen, kyllä se on selvä (ollut aina.)
Kävin eilen ex-ratsastuksenopen luona haastattelemassa. Että mitä oikein tapahtui, miten “tulin tonttiin”. Tämä ope oli oikein ystävällinen ja kiltti ja selitti kaikki parhain päin ja yritti ottaa syitä niskoilleen. Mutta eihän siinä ollut ollut muuta kuin se, että olin tullut tonttiin, niin kuin kaikki ratsastajat joskus aina tekevät, mutta paikka oli ollut väärä. Alla oli ollut jääkökkäre. Sen pituinen se.
Joka tapauksessa olen loppujen lopuksi ollut iloinen että olen kaksi päivää peräkkäin pärjännyt ihan hyvin lasten kanssa omin avuin. Kyl se täst taas lähtee rullaan. Se on ihan hyvä yleensäkin elämässä että välillä tulee tonttiin, niin osaa taas arvostaa tämmöistä melko onnellista kotiarkea lasten kanssa. Pullaakin leivottiin ja sillain, ja kahvit on juotu joka päivä isännän kanssa.
Ja nyt menenkin tuon Sallin kanssa nukkumaan. Että tämän pituinen tämä.
13.2.2010 klo 12:34
Mikko kommentoi:
Aika jännä että tulin taas lukemaan tarinoitasi. Löysin tämän kirjanmerkeistä netti-selaimesta :)
13.2.2010 klo 19:08
Anna K. kommentoi:
Mikä väki on Espanjassa, isäntäkö vai sukulaiset vai serkut? Minkälaisesta isosta kunnon koirasta haaveilet? Minusta on niin mukavaa että olet tuolla lailla hullu, se on elämänmakuista, elämä ei pysähdy. Ei siinä, pysähtyminen sinänsä on hyvä, muttei ehkä pysähtyneisyys mitä minä joskus koen elämäni olevan. Tarttis varmaan hankkia koira tai mennä edes kissanäyttelyyn, tai jos ei muuta niin se pupu. Kukahan sitä hoitais sitten lomalla? Tai että olis jotain mistä haaveilla, sehän pitäis hereillä. Sulla taitaa olla milloin mitäkin ja olen vissiin ennenkin sanonut että on hyvä kun on innostunut jostain, sama sille mistä.
13.2.2010 klo 22:17
Lotta S kommentoi:
Täällä meillä yksi kappale kummi-tyttöjä lukee (suorastaan ahmii) koirakirjoja, opettelee koirarotuja, koiranhotoa, ensiapua, koiran käyttäytymistä, ilmeitä, eleitä… huh… Harmi vaan, että vanhemmista kumpikaan ei ole ollenkaan innostunut koira-ajatuksesta. Tyttö onkin päättänyt ottaa koiran heti, kun kasvaa isoksi!
Kyllä se kevät ja valo sieltä vielä tulee :)
14.2.2010 klo 23:27
Anna-Reeta kommentoi:
Ompa mukava kuulla että siellä jo pärjäilet ilman apujoukkoja! Meillä ei äidillä ole jalkapoikki, mutta siitä huolimatta ensi tiistaina aloittaa hoitaja/kotiapulainen, ja jännityksellä odottelen mitä tuleman pitää.
Tänään täälläkin aamupäivästä paistoi niin ihanasti aurinko että ihan mahan pohjasta otti. Varmaankin Ilona Almaleenan kunniaksi, vietimme tänään hänen ristiäisiä!
Ottakaa ihmeessä koira, se on mukava otus. Empä olis muutama vuosi sitten uskonut kenellekkään sanovani näin, mutta niin se vain on. Täytyy tunnustaa, että olen tuohon meidän Ruskaan “jonkunverran” ihastunut, vaikka Tuukan projektihan se vain piti olla ja ajattelin että minä en muuta kuin vain suostun että semmonen meille otetaan, ihan ok homma. Kummasti siihen on kiintynyt. Ja selitellään toisillemme miten hassu se on kun se loikkii tuolla lumihangessa (olen aina naureskellut kaikille koiraihmisille että miten ne voi niin innoissaan katella lemmikkejään ja kertoa miten hassunkurisia temppuja ne milloinkin tekee yms.). Et sillai.
Aurinkoista kevättä Oulunsaloon!
15.2.2010 klo 10:21
Venla kommentoi:
Minä luulen, että kyllä teillä siellä se yks koira vielä menee kaiken muun jatkona. Eikös? Eihän tuo sinun koirakuumeesi ole mitään uutta. Krooninen sairaus, johon kuuluu välillä pahenemisjaksoja. Minulla on myös kasvimaakuume – pitääpä käydä kyselemässä vinkkejä ja ohjeita.
Tätä kirjoitellessa Annika ehti ripotella kultahilepurkin villamatollemme. Lähdetäänpäs kaivamaan imuria esiin. Voimia, jaksamista ja toipumista keväauringon myötä!
15.2.2010 klo 10:57
Emppu S kommentoi:
Kiitos konmenteista!
Jontun porukka on Hispaniassa, samoin Viena sulhasineen ja Tuovi.
Lotta: voi Sanni-parkaa, se on niin ihana tuo koirakuume. Minullakin lapsena oli. Sano hänelle terveisiä, että niitten koirakirjojen lukeminen on huippu juttu, ja haaveilukin on hyvä harrastus!
Anna-Reeta, onpa mukava kuulla teistä! Ai teilläkö on koira, enpä tiennyt, minkä rotuinen? Sampalle on vissiin käynyt noiden meidän eläimien kanssa vähän niin kuin sinulle sen koiran kanssa. Että pikkuhiljaa varkain kiintyy… Ei se mua haittaa ollenkaan!
Venla, ymmärrän vähän liiankin hyvin kasvimaakuumeesi, voi kertakaikkiaan! Olen jo monta kertaa miettinyt että mitähän pensaita ja puita ja kasvihärpäkkeitä se Venkku aikoo sinne ihanalle tasaiselle pihalle (jossa kasvaa oikeita vanhoja puita) istuttaa.
Onhan tuo vähän hullu tuo koira-asia. Se on semmoinen juttu, että sen kyllä meillä täytyy olla koko perheen juttu, ei pelkästään minun. Ja nyt näyttää ihan hyvältä, Samppa on nimittäin myöntänyt, että jokin Berninpaimenkoira tai Leonberg olisi kyllä mukava. Meillä on se ongelma nyt vain että sellainen ei mahdu autoon. Ja onhan niitä muitakin ongelmia, mutta ne on jotensakin joustavampia. Että että, mietinnässä on, mutta ei vielä sen enempää…
15.2.2010 klo 18:38
mummu kommentoi:
No, nuorempi velipoika on kerran sanonut, että oikeastaan purjeveneistä haaveileminen on paljon ihanampaa kuin purjeveneen omistaminen. Mahtaakohan tuo päteä myös koirahaaveisiin. Itse en ole koskaan ollut kovin koirakuumeinen, kasvimaakuumeinen joka kevät kylläkin. Harmi vaan, kun se kasvimaakuume hiipuu aina yleensä heinäkuun helteillä jo. Kestäisi sadonkorjuuseen saakka!
15.2.2010 klo 21:07
Lotta S kommentoi:
Sanni voi varmaan tulla teille vähän oppiin sitten kun teille koira tulee ;) Berninpaimenkoirasta sekin höpöttää… ne kun on niiiiiiin ihania ja söpöjä!
16.2.2010 klo 19:20
Anna-Reeta kommentoi:
Meillä on Suomenpystykorva, uros.
Pieni tarkennus tuohon koiran ottamiseen, kyllä mä siis halusin koiraa meille, että ei se vastenmielinen juttu ollut, mutta en ajatellut sitä niinku omalle kohdalleni, vaan halusin kun lapset ja mies niin kovasti halusivat. Mutta nyt oon huomannut että kyllä se vaan itsellenikin jotain merkitsee!
Tarkennus vain siksi, että niin kauan kun vielä en halunnut koiraa, minusta se olis ollut hullunkurista ottaa, vaikka kuinka olis muut halunnut. Minähän sekä lapset sen kanssa päivisin eniten aikaa vietämme!
17.2.2010 klo 8:20
papparainen kommentoi:
Ensi kerran vierailen tällä palstalla.Kuullut hyvää olen.Mielenkiinnolla luin jalkasi voinnista.Olin äidiltäsi saanut kuulla tapaturmasta ja huolestuinkin.Olen lapsena pelänyt putoavani pillastuneen tamman selästä.Se hätäili varsansa perään ja minä menetin otteen ohjaksiin.Tartuin harjaan kiinni.Kotipihassa pysähdyttiin varsan viereen.Satulaa ei ollut.Eikä ratsastuksen opettajaa.Hevonen on hyvä ratkaisu jos on hyvä hevonen.Sinun Saara-tätisi unelmoi monien muiden eläinten ja ihmisten,mm.mustalaislasten ja tavaroiden omistamisen ja hoivaamisen ohella myös hevosesta.Unelmilla on se paha vika,että ne pyrkivät toteutumaan.Hevosunelma Saaralla toteutui minun suureksi tyydytyksekseni vain 50%:sti.Hän näet alkoi ratsastaa naapurin hevosella.Se oli Saaran tuttu siitä syystä,että se kävi joka kevät muokkaamassa perunamaamme,isäntänsä suosiollisella luvalla ja ohjauksessa.Kuopukseni unelmoi koirasta.Unelma oli mielestäni iso samoinkuin koirakin.Asumme näet kerrostalossa.Poliisikoirakoulussa koulutettu Rölli sai perheemme täysivaltaisen jäsenyyden.Se oli pinenä tuotu koulunpenkille Saksanmaalta,mikä on sen syntymisen paikka.Komea se on ja kiltti.Isäntänsä mukana se muutti pois.Iloni on suuri,kun tapaan sen.Onnen hetki oli sunnuntaina,kun sain antaa Röllille vähän lampaanlihaa. Kohta Röllin mmuuton jälkeen meille soitti keittiöremonttimies.Hän tarjoutui tekemään ilmaisen kustannusarvion keittiömme uudistamisen hinnasta.Sanoin että aihe on ajankohtainen ja tärkeä.Olemme vaimoni kanssa useaan otteseen keskustelleet aiheesta.Kävimme läpi kalusteet ja kojeet,jotka on uusittava.Soittaja kysyi lopuksi:Ettekö te tarvitse tiskikonetta?Silloin minulla välähti.Hävettikin tunnustaa vanhanaikaiseksi,jolla ei todellakaan ole tiskikonetta laisinkaan.Sanoin tämän ja jatkoin.Te voitte kyllä panna laskelmiinnne tiskikoneen,vaikka siitä ei vaimoni kanssa ole keskusteltukaan.Nyt,kun Rölli,meidän rakas Saksanpaimenkoiramme,poliisikoiramme,muutti pois,niin tiskit ovat jääneet huolimattomalle pesulle.Olen sairaseläkeläinen ja vähän laiska nuolemaan ja hitaansitkeä muissakin toiminnoissani.Me voitas harkita sitä tiskikonetta,jos se ei oo kovin kallis.Tosin patologituttavani kertoi,että ruumiinavauksesta voi päätellä,onko vainajan kotona ollut tiskikone,vai manuaalinen pesusysteemi.Patologi väitti,että tiskinpesuaineista on vainajaan jäänyt vieraita aineita,jotka ovat saattaneet jopa jouduttaa hänen siirtymistään patologin pöydälle.Röllimäistä systeemiä käyttävien maallinen maja on puhdas. Langan päästä ei kuulunut mitään.Pelkäsin edustajan lyöneen luurin korvani.Me vanhat sairastamme sellaista elefanttitautia,jonka oireita on mm.se,että pitää pitkään puhua ja selittää,ikäänkuin asia ja minun ääneni ketään kiinnosaisi.Tämä nyt tekemäni vastikke Eeva-Maijalle on poikkeus.Tästä tulee lyhyt.Huutelin jo haloota.Lopulta kuulin vähän muuttuneen ja pettyneeksi käyneen äänen.Minkä ikäinen te olette?Juuri sivuutin 70 vuoden virstanpylvään.Asutteko yksin.Vaimoni kanssa asun.Onko hän paikalla nyt?Vaimoni on huvilalla.Milloin än tulee?Ei ole tarkkaa tietoa.Voitteko ilmoittaa sitten kun hän tulee,hyvissä ajoin.Kuinka paljon ennen?No,tuommoset pari kolme päivää.Ei onnistu.Tuntia ennen varmuudella voin ilmoittaa.Matka huvilalta tämnne kestää 1 tunnin ja 45min.Vaimoni on taiteilija eikä hän voi sitoutua kovin paljon ennen tapahtumaa.Jaa,no se on vähän hankalaa.Mutta ei tässä suunnittelussa vaimoa tarvita.Minä esitän asian hänelle ja uskon että hän paremminkin kannattaa kuin vastustaa hanketta.Kyllähän te naiset tiedätte.Varmaan olette itsekin naimisissa.Iloisiahan vaimot ovat helpotusta tuovista hankkeista.Kiitos Teille.Palataan myöhemmin sitten asiaan.Minä voin soitella.Kiitos kuulemiin.Soittoa ei ole tullut.Eeva-Maijan puutarhamestakin on ihan ok.Kiinalaisten onnen aihe ,miksei myös suomalaisten.Oli mukava tutustua vähän Sivuseikkaan.Lupaan voimieni mukaan lueskella enemmän tekstejänne.Mutta lupan olla kommentoimatta näin runsaskätisesti taikka runsassanaisesti.Sivuseikasta ei saa tulla myöskään pääasiaa,elämää suurempaa kysymystä.Rakkaat terveiset koko perheelle ja mummolaan niinikään.tv papparainen
17.2.2010 klo 11:29
Emppu S kommentoi:
Kiitos, papparainen.
Anna-Reeta, en missään tapauksessa tarkoittanut viitata sinun kommenttiisi, kun sanoin, että meillä tämän koira-hankkeen takana täytyy olla myös Samulin, ei vain minun ja lasten. Sanon sen sillä kokemuksella, joka meillä on Minni-koirasta ja Sampasta. Näet koirastahan on paljon vaivaa ja joskus riesaa, ja jos se on pelkästään toisen varassa, niin toinen syyttää silloin toista, ja syytettynä oleminen ei ole aina kovin kivaa. (Samuli joutui joskus näkemään vaivaa Minnin vuoksi ja sitten minun täytyi hyvitellä sitä hirveästi…)
24.2.2010 klo 22:09
Anna-Reeta kommentoi:
Kestipä vähän aikaa ennenkuin pääsin tänne asti uudelleen…
Empä tuota sen kummemmin ajatellutkaan noin, vaan mietin ettei joku ymmärtänyt niin että minä otin pitkin hampain meille koiran. Just niin itsekin sanoin Tuukalle, että ei auta ottaa koiraa jos se on vaan toisen juttu, molempien pitää siitä pystyä ja tarvittaessa haluta ottaa vastuuta. Ei se oikein onnistu että vaan toinen hoitelee sen homman.
Mutta me ollaan oltu kovin tyytyväisiä koira-hankkeeseemme, tosin viime päivinä on vähän nakertanut mieltä se, että naapurimme eivät jostakin syystä luota meidän taitoihimme ja ovat usuttaneet kunnaneläinlääkärin tarkastuskäynneille… Asiat ovat kuitenkin kunnossa, se on hyvä se. Harmittaa vaan tietenkin tuommonen kyylääminen, taitaa olla heillä itsellään joku henkilökohtainen ongelma.
Suloinen tuo Nalle, kerrassaan! Tuohan on oikein sopiva hetki ottaa koiranpentu kun Sallikin on jo vähän vanhempi, ei siis ihan pieni vauva. Mukavia pentupäiviä!
25.2.2010 klo 14:41
Samuli V. kommentoi:
Joo, ne siellä 108:ssa on vähän omituista porukkaa… ;)
26.2.2010 klo 20:21
Anna K. kommentoi:
Samuli V, mää jo mietin että miten ne talonumerot siellä meneekään.