PÄIVÄKIRJA
ARKISTO
VALOKUVATMiltä näyttää?
Kumpi on tärkeämpää, se miltä asiat näyttävät, vai se, miten ne oikeasti ovat? No tokihan tämä oikea oleminen on tärkeämpää. Se, että minä tykkään tuosta Sampasta vaikka en aina näytä siltä että tykkäisin. Pääasia että tykkää, vaikka naama irveessä.
Se onkin sitten oma ongelmansa, että miten se näyttäminen ja oikea oleminen erotetaan toisistaan, mistä tietää millä puolella milloinkin pitää olla? Jos meidän kanat näyttävät terveiltä ja onnellisilta, niin ne ovatkin sitä, ainakin minun näkökulmastani. Samoin, jos talo näyttää sotkuiselta, niin harvemmin se kovin siistikään siinä tapauksessa on. On vaikea näyttää oikein onnelliselta, jos masentaa (vaikka joltakin poliitikolta kai sekin varmasti onnistuu.) Mutta eihän kaikki ole niin yksinkertaista kumminkaan päin. Sellaisen älykkään havainnon olen tehnyt, että jotkut asiat ovat sitä miltä näyttävät, ja jotkut asiat eivät ole. Niin kuin meidän Viiru esimerkiksi: sillä on matoja, mutta vain minä näen sen (hännänpää on kippurassa), mutta joku vierailija voi ihan hyvin sanoa, että onpa teillä herttainen hyvinvoivan näköinen kissa. Kokonaan eri asia on se, miten ne madot saadaan sieltä pois, ts. miten drontal-tabletti saadaan sullottua sen kurkusta alas. (Kaikkea on kokeiltu, ja turvauduttu jopa 30 euroa maksavaan valeluliuokseen, jota vain eläinlääkäri voi määrätä.)
Mutta tähän alkuperäiseen ongelmaan siis vielä palataksemme. Olen ollut huomaavinani, että on ihmisiä, jotka mieluummin paneutuvat siihen näyttävyyteen, toisin sanoen laittavat ja kunnostavat sitä näkyvää. Kun kaikki näyttää hyvältä, niin eiköhän se kaikki olekin silloin oikein hyvää? Yksi logiikka tuo. Toinen on sitten se, ettei niin panosteta siihen näkyvään, vaan panostetaan asioihin siellä ruohonjuuritasolla. Jos ei olla terveitä, niin aletaan tervehdyttämään ensin sielua, ja sitten vasta, kun sielu on reilassa (eli ei koskaan), niin ryhdytään panostamaan kropan huoltoon. Kun huusholli näyttää siltä, että se on ylösalaisin, niin ei uskota silmiämme vaan ajatellaan vain, että tämähän vain näyttää tältä, ei tämä oikeasti ole tällainen tämä siivo. No, jos joskus satummekin tulemaan siihen tulokseen, että huusholli on sekaisin, niin ajattelemme sitä perimmäisen kaapin perimmäisen nurkan pölykertymää viimeisen rojun takana, ja järkeilemme, että kaiken sotkun syy ja alkutodellisuus on lähtöisin sieltä. Ja siivouksen on siis lähdettävä sieltä. Ja koska emme välitä, miltä siivous ulospäin näyttää, vedämme kaapista ronskisti kaikki rojut ulos ja sukellamme jynssäämään peränurkkaa, johon tietysti väsymme pian ja jätämme siivouksen sikseen. No, miten tämä nyt muuttui vaivihkaa passiivista me -muotoon? Salakavalaa…
Joka tapauksessa, olen kuitenkin huolissani siitä, että tänä aikana asiat näyttäytyvät liikaa sellaisina, minä ne näyttäytyvät, ts. miltä ne asiat näyttävät. Syynä lienee kaiken maailman netit, kuvakalleriat ja veispuukit (ja plogit). Tämän päivän nuoret eivät ole välttämättä vioittuneita, mutta he ovat paljon kuvoittuneempia kuin minä olin nuoruudessani. Veispuukkiin isketään päivittäin kuvia itsestä, ja samalla kommentoidaan kavereiden kuvia mm. seuraavanlaisilla kommenteilla: Iihana :):) Suulonen!!!! Jne. Sitten syynäillään tarkasti, miltä kukanenkin näyttää missäkin kuvassa. Siinä on helposti koko nuoruuden ajan nenä kuvaruudussa kiinni (ja kuvaruutu läskissä). Minulla oli nuoruus puoli elämää sitten, ja se ei ollut mitään superhelppoa aikaa, en sitä väitä ollenkaan en, mutta onneksi silloin oli merkitystä kuitenkin enemmän sillä olemisella!
Ja sitten, kaikki kokeneet saavat neuvoa, miten drontal-kammoisen kissan saa puhtaaksi leveistä heisimadoista…
28.1.2010 klo 10:32
Samuli V. kommentoi:
Ei liity ehkä tähän, tai sitten liittyy, mutta minulle on joku joskus sanonut, että pitää olla rehellinen omille ajatuksilleen.
28.1.2010 klo 12:34
Marjo L kommentoi:
Olipa osuva kirjoitus..
Olen pohtinut samansuuntaisia ajatuksia.. Ihmisen jonka oma elämä ainakin ulkoisesti näyttää olevan reilassa, voi olla todella vaikeaa, jopa mahdotonta, oikeasti kohdata läheista jonka elämässä kaikki ei sujukaan yhtä mallikkaasti.
Tuo huushollin kunnossapito kirvoitti makeat naurut! Niin selvästi tunnistin itseni juuri semmoiseksi joka aloittaa siivouksen siitä perimmäisestä kaapin-nurkasta, sillä seurauksella että huusholli ei juuri koskaan “näytä” viimeisen päälle olevalta. Mutta sinne perimmäiseen kaapin-nurkkaan kelpaa kurkata(mielellään heti siivouksen jälkeen ;) Koska lapsiperheessä menee käytännössä niin, että kun saat huushollin kertaalleen kuntoon, voit samantien aloittaa kaiken alusta.. miksi siis aloittaakaan turhan usein?
30.1.2010 klo 9:27
Viena kommentoi:
Nyt sitten olet siinä iässä, että päivittelet (tai ainakin pohdit) nykynuorison tilaa. Kauankohan tässä menee, että itse on samassa pisteessä..
Mahtavaa kun nykyään päivität niin usein! Antoisaa luettavaa.
30.1.2010 klo 16:50
Samuli V. kommentoi:
Hauskaa tuossa Vienan kommentissa on tuo sana ‘päivittää’. Sehän kuulostaa ihan tietokoneajan termiltä, niiko joku feispuukki tai joku tulis mieleen. Että päivitetään, että mitä kuuluu. Että ollaan niiko ajan tasalla.
31.1.2010 klo 20:47
Anna K. kommentoi:
Hehee. Minä siivosin viimeksi yhden kaapinnurkan enkä sitten muuta. Mutta joo, se on pysynyt kauemmin järjestyksessä, kuin vaikka keittiö. Näyttää hyvältä aina kun käyn sillä kaapilla, mutta vieraat harvoin käyvät.
Oikeasti tarpeellinen jutunaihe taas tämäkin. Ja tuo tietokonekin on kans yks. Tuolle Samuli V:n kommentille Vienasta nauroin isosti. Kyllä ne feisbuukit ja vastaavat on sitä varten että voi kertoa itsestään toisille, se että siellä ois oikeasti kiinnostuttu toisesta on kyllä jotain valhetta mitä monet käyttäjät yrittää itselleen syöttää. Mulle se näyttäytyy sellaisena. Se on just sitä että näyttää joltain, pahvinen imago kepin nokassa niin kuin Emppu kerran osuvasti lohkaisit. Olen onnellinen että olen varjeltunut feisbuukilta, sillä olen heikko ja jos siellä olisin jatkanut, olisi se voinut viedä minut ja lapseni turmioon, noin niinkuin, enkä muuta tekiskään kuin istuisin ja päivittäisin ja siinähän se elämä kuluisi kivasti.
Harmi kun mulla ei heisimadoista ole kokemusta sitten ollenkaan.
1.2.2010 klo 17:15
Tuula H. kommentoi:
Minä olin pitkään sillä kannalla, etten feisbuukkiin liity, kun en oikein edes tiennyt, mikä se on. Sitten parisen kuukautta sitten liityin, ja yllätyin sen hyvistä puolista. Huonoa on mm. se, että joskus saattaa aikaa vierähtää liikaa tietokoneen ääressä ja onhan siellä kaikenlaista tyhmääkin ja tarpeetonta sälää. Hyvää mm. se, että sisarukset ja jotkut lähellä ja kaukana olevat kaverit tuntuvat olevan vielä lähempänä. Ja sukulaisiinkin tutustuu ihan eri tavalla ja uudestaan, muuten heistä ei tietäisi enää juuri mitään. Se on lisännyt myös face to face -kontakteja, kun sieltä on helppo spontaanisti pyytää kylään, vaikka ei muuten olisi tullut mieleen.
Onhan se kiva, että edes jossain voi näyttää itsestään sitä mitä haluaa, eikä kukaan tule eteen ja puhu päälle, ja oma profiili on vain oma. Ja toiset kommentoi, että onpa kivaa, tykkään tästä. Tulee ihan olo, että jee, minutkin huomataan. Sitä paitsi, se pahvinen imago on osa ihmistä. Ei kukaan pysty olemaan eikä kannatakaan olla kaikille täysin avoin, ja yhtä yhdenlaista omaa itseä tuskin on olemassakaan. Erilaisia rooleja on ja saakin olla yhdellä ja samalla ihmisellä. Eri juttu se, että hallitseeko julkisivua jokin liian iso rooli, joka ei tunnu omalta tai jota ei haluaisi.
Mutta niihän se on, että vanhetessaan pääsee onneksi ärsyttävimmistä omista rooleista ja pahveista ainakin jossain määrin pois, sellaisista joita ei halua. Se vaatii tai ainakin on vaatinut minulta tietoista työtä. Etenkin nuorempana ne ovat kyllä myös sekä suojaa että vain sitä nuoruuden epävarmuutta itsestä. Vanhempana on rennompaa, sanoisin minä!
Siivoamisessa olen sen verran laiska, että useimmiten tärkeämpänä pidän sitä, miltä näyttää. Kaapit ja laatikot ovat edelleen aika näyttämättömässä kunnossa. Paitsi joskus silloin, kun innostun pitämään sisäistäkin kauneutta ja puhtautta tärkeänä.
1.2.2010 klo 21:27
Emppu kommentoi:
Joo kyllähän sitä tuolla veispuukissa tulee väijyttyä vaikka ei kyllä millään myönnä, että siinä mitään hyvää olisi. –>Syyllisyys.
Tuossa näyttävyydessä on niin monta puolta ja kerrosta! Minä tykkään että on kauniisti pöytä katettu, (Samppa lähtee muuten nyt käymään lenkillä), jollekin muulle sillä ei ole niin merkitystä. Samoin tykkään olla ulkona kun on kaunis hyvännäköinen keli, niin kuin tänään. Aurinko oli jo kivunnut puunlatvojen yläpuolelle ja hanki hohti. Lapset hiihtivät pihalla.