Mauri Kunnaksen kirjat ovat hyviä. Niistä tykkäävät kaikki, historian ja äidinkielen opettajatkin. Jouluna meille ilmestyi Robin Hood -kirja, jota on luettu sittemmin ahkerasti, päivittäin. Lapset ovat imeneet joka sanan, kuvan, vitsin ja kertomuksen. Henkilöistä puhutaan ja äidiltä ja isältä kysellään, missä Sherwoodin metsä on ja onko Robin Hood vielä olemassa.

Ja sitten leikitään. Leevi on Robin Hood, Martta on veli Tuck, äiti on Pikku-John, Salli Alan a Dale ja isä tietysti Nottinghamin sheriffi. Martta juoksee tämän tästä äidin luo nojatuolin viereen ja kysyy, että “mikä minä olin?” “Veli Tuck”, on vastaus ja sitten kysytään että mikä äiti on, ja kun äiti ilmoittaa olevansa Pikku-John niin sitten halataan. Jos ei muisteta heti halata, niin veli Tuck kyllä muistaa muistuttaa.

Martta on kovapäinen kaksivuotiaaksi. Mutta äiti on ovela. Hän on keksinyt, että päiväunille mennään Sherwoodin metsään ja siellä tapahtuu tänään jänniä juttuja. Jos veli Tuck ei tottele, niin Pikku-John sitten itkee. Äiti on huomannut, että Veli Tuck on vähäsen tottelevaisempi kuin Martta. Siis vähäsen. Välillä äiti tarvitsee apua, täytyy vaikka tuoda Sallille ei kun Alan a Dalelle lelu. Joskus Martta on reipas ja tuo lelun, ja antaa heti myös ohjeen: “Tano hyvä veli tuk!”

Yhtenä iltana kello oli paljon, äiti oli väsynyt ja istui jo hyvin kumarassa nojatuolissaan. Äidillä oli vaippa sylissä, mihin hän yritti pyydystää alastonta Marttaa. Se oli aika epätoivoinen tehtävä äidille, jolla ei vielä toinen jalka kantanut sitä vastoin kun pyydystettävällä kantoi erittäin hyvin jokainen jalka ja käsi joita näytti olevan paljon kun ne heiluivat sinne ja tänne ja tuonne. Pikkuinen vikkeläliikkeinen tyttö kävi sieppaamassa juuri nukahtaneelta vauvalta tutin suusta. “Tano huono veli tuk!” “Tutti takaisin ja heti”, yritti äiti mutta huomasi pian että ensin on tosiaankin sanottava “huono veli tuk”. Lopulta tuo pikkuinen alaston munkki laittoi ihanasti tutin Alan a Dalen itkevään suuhun, ja taloon laskeutui siltä osin hiljaisuus. “Tano hienoa veli tuk!” “Mikä julma olento”, ajatteli äiti itku kurkussaan ja tyhjä vaippa sylissään samalla kun munkki viipotti juoksujalkaa aivan väärään suuntaan ohjeistaen että nyt pitäisi sanoa “iliootti veli tuk!”