Huomasinpa tässä senkin, mikä joulunalusajasta tekee kuluttavan. Jos pitää ostaa sitä ja tätä ja juosta kaupungilla. Siihen menee aikaa, se väsyttää ja kuitenkaan mitään sellaista ei löydy, mitä olin etsimässä. Siksi olenkin minimoinut kaupoissa juoksemisen. Lähikaupan ja -marketin valikoima saa riittää. Ja riittäähän se. Laitan yleensä myös mieheni asioille, hän on kaupassa huomattavasti tehokkaampi kuin minä ja ostaa vain tarpeellisen.

Vielä ainakin olen pysynyt päätöksessäni, ja kyllähän se on helppoa, kun on laiska ja saamaton pohjimmaiselta luonteeltaan. Vaikeaa on vain vetää raja, mikä on jouluvalmistelua ja mikä normaalia elämää. No jouluvalmistelut ovat varmaan ihan normaalia elämää tähän aikaan vuodesta.

Jos muotoilisin tuota päätöstä vähäsen: en stressaa joulukiireistä enkä aio missään tapauksessa väsyttää itseäni piippuun joulun takia. Lanttulaatikkoa voi Samuli ostaa kaupasta, jos minä en ole innostunut jonakin rauhallisena iltana tekemään sitä itse. Voin siivotakin, mutta siivoan sen mikä tuntuu hyvältä, enkä pilaa jouluani vaikka olisi juuri näin siistiä tai sotkuista kuin nyt on. Kyllä se kuusi tuonne tupaan tulee vaikka minä ottaisin ihan iisisti ja kutoisin vaikka sukkaa koko aatonaaton.

Niin että tämmöisiä luiseja tässä ollaan, ei luvata eikä myönnetä mitään tietenkään. Mutta se on selvää, että joulustressiä ja joulukiireitä en aio ristikseni ottaa, vaikka nyt jonkun kinkun uuniin työntäisinkin… ;)

Nyt tämän joulun alla koin oivalluksen, miksi joulua valmistellaan. Jos minulla on pakasteessa valmista ruokaa muutamaksi päiväksi, se säästää minut muutaman päivän ruoanlaitolta. Ehkä saan hetken levätä ja rauhoittua. Normaalirutiineilta on aikaa enemmän lapsille ja yhdessäololle.

Jokainen tehköön sen, mikä tuntuu mukavalta. Minusta lahjojen antaminen ja tekeminen on ollut aina mukavaa, kuten myös joulukorttien lähettäminen ja kirjoittaminen. Suuri osa joulukorteistani menee ihmisille, joilla ei ole tai jotka eivät juuri käytä internettiä – yhteyden saa soittamalla tai kirjeellä. Tiedän, että he tulevat korteista iloisiksi, ja se taas ilahduttaa minua. Harmittaa melkein, kun nykyään lahjojen antamista pidetään välttämättömänä pahana. Kaikki kai tulevat iloiseksi, jos saavat lahjan, josta näkee, että antaja on ajatellut lahjan saajaa. Aikaahan siihen menee ja joskus jonkin verran rahaakin. Sitä en kuitenkaan kannata, että ostetaan jotain turhaa ja ympäristöä kuormittavaa krääsää, koska on pakko antaa jotain.

Toiseksi, on hauskaa, jos kohta ei lainkaan vaikeaa, kuvitella tuon postauksen kirjoittaja siksi samaksi tyttöseksi, joka poskipäät koholla (kyllä, sen kuulee) laulaa ja kertoo, miten aamu vasta hämärtää, ja illalla vasta on joulu. Ja julmasti jännittää, tuo odotettu joulu! Että mitenköhän tuon ajan sais kulumaan, minä pikkuinen, kun tuolla äitilläkin, joka on kuitenkin aikuinen, on vaikeuksia saada sanaa suustaan, kun sitäkin niin paljon kutkuttaa.

Kolmanneksi, oli minulla vielä jokin ajatus, mutta niin se kuulkaa on, että ajatuksetkin ovat kuin lainaa konsanaan, tulevat ja menevät sitten kun lähdön aika on. Eikä kaikkia saa kiinni koskaan.