PÄIVÄKIRJA
ARKISTO
VALOKUVATErilainen joulunalusaika?
Päätin hiljattain, yhtenä valaistumisen hetkenäni, että en laita tikkua ristiin tämän joulun eteen. Se oli helppo päätös sinänsä, koska lasten joululahja-asiat olivat jo järjestyksessä. Perhe on tehnyt päätöksen vielä helpommaksi: Salli ja Martta ja Leevi ovat työllistäneet minut niin täydellisesti, että en ole ehtinyt ajatellakaan jouluhömpötyksiä. Liina ja Sohvi ovat tehneet joulukortteja itsekseen, kotona, mummulassa ja koulussa. Liinan idea oli myös lähteä tonttuilemaan pitkin Ervastinkylää lyhty kädessä ja tonttulakit päässä ja joulukortit toisessa kädessä. Mukava seurata sivusta, kun asiat tapahtuu, vaikkei itse tee mitään, ei edes kannusta. (Kannustus ja kaikenlainen innostuneisuus minun puoleltani vain hidastaisivat asioita, kaiketi.) Heini teki juuri äskettäin piparkakkutaikinan huomisia leipojaisia varten. No joo, tässä kohti täytyy kyllä tunnustaa että mainitsin Heinille ihan kuin ohimennen, että JOS haluatte huomenna leipoa pipareita niin piparitaikinan VOISI tehdä tänään jos haluaisi. Ja Heini ja lapsethan haluavat, siitä minä en kanna huolta sen enempää.
Tänään tuli mieleen, että onnistuukohan tuo päätöksen pitäminen kuitenkaan, koska olisi niin mukava ommella tonttulakkeja lapsille, joita on viisi, ja tonttulakkeja vain kolme, ja nekin kaikki erilaisia keskenään. Jos tekisin ne vain hyvissä ajoin jouluksi 2010? Enhän minä voi estää, jos joku sitten välttämättä haluaa käyttää niitä jo tänä jouluna. Toinen kiusaus liittyy villalankaan, jota minulla on nyt paljon, ja siitä niin kuin väen vängellä muotoutuu tossuja ja muita ilmestyksiä. Voihan lahjoja tietysti antaa muuten vain. Siinä on tietysti se vaara, että joku luulee vahingossa lahjaa joululahjaksi, jos se annetaan vaikkapa aatonaaton iltana.
Muita kiusauksia ei ole tullut, koska mieheni S.S. sanoi päätökseni kuultuaan, että hyvä homma, pidä pääsi kans sitten! Jonkun tovin päästä se kuitenkin istahti kahvipöydän ääreen vastapäätä minua ja katsoi syvälle silmiini ja kysyi, että enkö edes aio paistaa kinkkua. Menin sanattomaksi. En ole varma. No jos se tuossa valmiina sulatettuna on, ja uuni lämpimänä, niin voin minä sen kinkun uuniin työntää. “Jos ei ole?” kysyi S.S. “Pahempi juttu”, ajattelin mielessäni mutta en sanonut mitään, katsoin vain halveksivasti keittiön laminaattisen lattian nurkkaan ja tuhahdin.
Mutta eipä tämä hieno päätökseni auta tähän joulunalusaikaan kuitenkaan. Ei lasten koulun joulujuhlasta voi olla pois, eikä muistakaan juhlista, ja kun lapset laulavat tiernatytöissä, niin eihän heitä voi kerta kaikkiaan olla pynttäämättä ja kuskaamatta keikoille. Ja kun tulee työhommia sopivasti, eikä harrastuksiakaan voi joulun tulon takia perua. Ja nuo pikkujoulut, itsehän niistä voisi olla pois, mutta entä lapset? Kun on koulun pikkujoulut, kerhon pikkujoulut, kuviksen pikkujoulut, kuoron pikkujoulut, omat pikkujoulut. Ja kaikkiin tai melkein kaikkiin saa (täytyy) viedä karkkia. Eihän puolihullun äidin päähänpisto voi lasten pikkujouluja teilata? Täytyy siis ravata siellä ja laukata tuolla, pistäytyä täällä ja taas kiiruhtaa pois ja takaisin. Ja lapset tarvitsevat ruokaakin, jopa useita kertoja päivässä. Kuka semmoisiakin muistaa? Täytyy syödä makaroonia ja kesällä pakastimeen unohtunutta atrilli-makkaraa. Sinänsä hyvää, mutta kuitenkin aika reppanan oloista. Mies tiuskii, on väsynyt ja murjottaa, koska on niin hässäkkää, ja koska kaikki muutkin tiuskivat ja ovat väsyneitä.
Niin että vaikka kuinka päättää sitä sun tätä, niin onko tämä tätä kurjuutta kummempaa kuitenkaan. Epäilen.
11.12.2009 klo 14:38
Anna K. kommentoi:
Odottelinkin, että kirjoittaisit jotain joulunaluksesta. Meinasin jo täällä ääneen peräänkuuluttaa kadonnutta joulumieltäni, mutta saatan löytää sen omin apuinenikin, varsinkin jos tänne sattuu eksymään jokunen lumihiudal. Minusta sinä olet rohkea, kun uskallat tehdä tuollaisen päätöksen olla tekemättä mitään joulun eteen. Eikös se ole vähän erilainen päätös, vai onko sittenkään? (Äitini tekee joka vuosi päätöksen olla ostamatta kenelläkään yhtään lahjaa, mutta sitä on jatkunut jo kolmekymmentä vuotta eikä se siis ole omassa kontekstissaan mitenkään erilaista.) Luulisin, että joulu voi tulla aivan hyvin, ehkä paremminkin kun ei ole pannut rikkoja ristiin. “Laps tyhjät kätes ihanat.” Kunhan et ala perumaan tai katumaan viimemetreillä, niin kuin minulle varmaan kävisi jos tuommoisia lupailisin, ja sitten oliskin koko elämä mullin mallin. Mutta tuntuis että luontevaa vois olla parin tonttulakin ompeleminen, mikäli siitä ei tule niskasärkyä vaan hyvää mieltä, ja ehkä lapsia voi kuskata ja laulattaa, mikäli siitä ei tule stressi. Kinkun paistaminen onkin sitten mutkikkaampi juttu, siihen en osaa ottaa kantaa enkä oikeastaan muutenkaan ota. Onnellista alusaikaa sinne teille kaikinpuolin!
12.12.2009 klo 18:59
Tuula H. kommentoi:
Kinkun paistaminenhan ei ole kovin vaivalloinen juttu, verrattavissa lohipastakastikkeeseen, niin mitä jos sen kinkun tekisi sillä ajatuksella, että jotain on kuitenkin syötävä, ja tällä hetkellä on tarjolla hyviä kinkkuja, kuten syksyllä hyviä porkkanoita ja nyt hyviä satsumaseja, niin mitä jos ottais ja ostais yhden kinkun ja paistaisi sen ruoaksi 24. pvä. Me harkitsimme kunnon kinkun ostamista ja syömistä jo viikkoja sitten, kun niitä ilmestyi pakastealtaisiin. Lopulta on ollut pakko tyytyä jo pariinkin kertaan pienempään rullakinkkuun kuljetusvaikeuksien vuoksi.
12.12.2009 klo 19:49
Samppa kommentoi:
Tuula: Tuota toimintamallia minäkin olen yrittänyt kaupitella. Kinkun lisukkeeksi saattaisi olla hyvä lämmittää muutama porkkana-, lanttu ja perunalaatikko. Ihan vaan siksi, kun niitä tuntuu kaupasta nyt löytyvän…
14.12.2009 klo 22:53
Samuli V. kommentoi:
Ensinnäkin, mitä kinkkuun tulee:
“Jouluna on lunta ja kulkuset kilisee.
Paukkuvassa pakkasessa lapsoset vilisee.
Kirkosta tulevia odottaa kinkku
Ja koko homma on kamalaa, jos olet sinkku.”
(Niilo Rauhanala)
Toiseksi, on hauskaa, jos kohta ei lainkaan vaikeaa, kuvitella tuon postauksen kirjoittaja siksi samaksi tyttöseksi, joka poskipäät koholla (kyllä, sen kuulee) laulaa ja kertoo, miten aamu vasta hämärtää, ja illalla vasta on joulu. Ja julmasti jännittää, tuo odotettu joulu! Että mitenköhän tuon ajan sais kulumaan, minä pikkuinen, kun tuolla äitilläkin, joka on kuitenkin aikuinen, on vaikeuksia saada sanaa suustaan, kun sitäkin niin paljon kutkuttaa.
Kolmanneksi, oli minulla vielä jokin ajatus, mutta niin se kuulkaa on, että ajatuksetkin ovat kuin lainaa konsanaan, tulevat ja menevät sitten kun lähdön aika on. Eikä kaikkia saa kiinni koskaan.
14.12.2009 klo 23:41
Venla kommentoi:
Mieheni tuossa ääneen epäilee, että et pysy Emppu päätöksessäsi. Tullaanko aattoiltana lurkkimaan ja urkkimaan, onko pelkästään Samppa valmistellut kaiken ?
Nyt tämän joulun alla koin oivalluksen, miksi joulua valmistellaan. Jos minulla on pakasteessa valmista ruokaa muutamaksi päiväksi, se säästää minut muutaman päivän ruoanlaitolta. Ehkä saan hetken levätä ja rauhoittua. Normaalirutiineilta on aikaa enemmän lapsille ja yhdessäololle.
Jokainen tehköön sen, mikä tuntuu mukavalta. Minusta lahjojen antaminen ja tekeminen on ollut aina mukavaa, kuten myös joulukorttien lähettäminen ja kirjoittaminen. Suuri osa joulukorteistani menee ihmisille, joilla ei ole tai jotka eivät juuri käytä internettiä – yhteyden saa soittamalla tai kirjeellä. Tiedän, että he tulevat korteista iloisiksi, ja se taas ilahduttaa minua. Harmittaa melkein, kun nykyään lahjojen antamista pidetään välttämättömänä pahana. Kaikki kai tulevat iloiseksi, jos saavat lahjan, josta näkee, että antaja on ajatellut lahjan saajaa. Aikaahan siihen menee ja joskus jonkin verran rahaakin. Sitä en kuitenkaan kannata, että ostetaan jotain turhaa ja ympäristöä kuormittavaa krääsää, koska on pakko antaa jotain.
15.12.2009 klo 8:16
Emppu S kommentoi:
Venla, olen tismalleen samaa mieltä kanssasi, vaikka oletkin kovin asiallinen. Mutta olethan lääkäri sentään. Kuka tykkää asiattomista lääkäreistä. Minä tykkään sinusta.
Vielä ainakin olen pysynyt päätöksessäni, ja kyllähän se on helppoa, kun on laiska ja saamaton pohjimmaiselta luonteeltaan. Vaikeaa on vain vetää raja, mikä on jouluvalmistelua ja mikä normaalia elämää. No jouluvalmistelut ovat varmaan ihan normaalia elämää tähän aikaan vuodesta.
Jos muotoilisin tuota päätöstä vähäsen: en stressaa joulukiireistä enkä aio missään tapauksessa väsyttää itseäni piippuun joulun takia. Lanttulaatikkoa voi Samuli ostaa kaupasta, jos minä en ole innostunut jonakin rauhallisena iltana tekemään sitä itse. Voin siivotakin, mutta siivoan sen mikä tuntuu hyvältä, enkä pilaa jouluani vaikka olisi juuri näin siistiä tai sotkuista kuin nyt on. Kyllä se kuusi tuonne tupaan tulee vaikka minä ottaisin ihan iisisti ja kutoisin vaikka sukkaa koko aatonaaton.
Niin että tämmöisiä luiseja tässä ollaan, ei luvata eikä myönnetä mitään tietenkään. Mutta se on selvää, että joulustressiä ja joulukiireitä en aio ristikseni ottaa, vaikka nyt jonkun kinkun uuniin työntäisinkin… ;)
15.12.2009 klo 12:43
Venla kommentoi:
Noniin, Emppu, nyt kuulostaa oikeammalta. Teet vain sen, mikä tuntuu hyvältä ja minkä kohtuudella ehtii. Ja: first things first. Aattona ehtii tehdä kaiken oleellisen (jos kinkku on laitettu uuniin edellisenä päivänä): sytyttää kynttilöitä ja laittaa punaisen liinan pöydälle. Kajauttaa joululaulun.
Huomasinpa tässä senkin, mikä joulunalusajasta tekee kuluttavan. Jos pitää ostaa sitä ja tätä ja juosta kaupungilla. Siihen menee aikaa, se väsyttää ja kuitenkaan mitään sellaista ei löydy, mitä olin etsimässä. Siksi olenkin minimoinut kaupoissa juoksemisen. Lähikaupan ja -marketin valikoima saa riittää. Ja riittäähän se. Laitan yleensä myös mieheni asioille, hän on kaupassa huomattavasti tehokkaampi kuin minä ja ostaa vain tarpeellisen.
15.12.2009 klo 14:34
Emppu S kommentoi:
Venkku, minä en ole käynyt muualla kuin ruokakaupassa, paitsi marraskuun alussa kävimme Kärkkäisellä ostelemassa Sampan kans lahjat lapsille. Heini on meillä kolmatta päivää nyt viikon sisään mutta vielä en ole selvinnyt kaupungille, enkä tottavie ehdi enää ennen joulua, SS pitää minua kotiarestissa kun olen laukannut joka paikassa liikaa. Haittaa mitään.
22.12.2009 klo 11:44
emppu kommentoi:
Tämä joulunalus ja koko aika on nyt todella erilainen meidän perheelle. Minä makaan sairaalan sängyssä kännykkä kädessä ja reisi poikenneena mutta jo leikattuna. Tämmöiseen se voi ihminen itsensä ajaa, kun tieten tahtoen menee ratsastamaan jne jne. Samppa yrittää selvitä kuusen ja kinkun ostamisista ja syöttelee siinä lapset nuorimmasta vanhimpaan…
22.12.2009 klo 14:32
Anna K. kommentoi:
Vai niin on asiat. Hyvin lämpöisiä ajatuksia minulta sinulle ja Sampalle. Jää varmaan tämä joulu teidän perheellä mieleen. Tulkoon seimen lapsi teidän ja meidän ja kaikkien Sivuseikan lukijoiden jouluvieraaksi.
24.12.2009 klo 23:39
mummu kommentoi:
Aika mielenkiintoista lukea tätä päivitystä ekakertaa nyt jouluaattoiltana. Emppu näkyy pysyneen päätöksessään, mutta ei ehkä omasta ansiostaan. Jostain syystä joulumieli tuli tänä jouluna helpommalla, mielessä on soinut koko ajan laulunpätkä lapsuuskotini ainoalta joululevyltä: “Lahja ois se parhain vasta , jos sais äidin sairaalasta, jouluks’ kotiin silloin oisi joulu joulujen!”. Sitä muistan kuunnelleeni ja pienen mökin pienen tytön maailmaan liikuttuneena eläytyneeni… Tänään näin sivusta sen lasten oikean onnen ja riemun, mitä tuon toiveen toteutuminen lapsille toi.
Edessä on vielä rankka ja pitkä toipuminen, monta pulmaa ratkaistavana, mutta onhan tässä mahtava verkosto ympärillä! Voimia teille ja tulkaa taas mummulaan leikkimään. Laitetaan kaiteet sänkyyn, ettei kukaan tulisi pomppimaan kipeän jalan päälle. Kyllä teille varmasti annetaan voimia selviytyä tästäkin, vaikka aika mahdottomalta tuo tilanteenne nyt tuntuukin!
Minulla tuli, uskokaa tai älkää, oikein hyvä ja jouluinen mieli, kun käytiin jouluostoksilla. Mutta ehkä se, että sen “pakko ehtiä, pakko löytää, pitää vielä se ja se, -tunteen oli saanut pois, ja oikeasti teki vain sitä, mitä huvitti. Sellaiseenhan ei lasten ollessa pieniä ollut edes mahiksia, jotkut jutut vain OLI pakko tehdä. Nyt oli aikaa huomata, kuinka paljon kohteliaita ja ystävällisiä ja auttavaisia ihmisiä oli liikkeellä. Joulumieli kai sen teki.