Nyt on tiedossa kuiva juttu. Olen pannut nimittäin merkille, että silloin kun minulla ei ole oikein mitään asiaa, juttu syntyy helposti, ja aiheeksi riittää vaikkapa tikku. Sitten kun haluaisi oikeasti jotain sanoa, siihen tulee heti paasauksen pateettinen maku ja kaikki lukijat ottavat ironisen ilmeen toiseen suupieleensä kun lukevat jutun loppuun. Lukevat vain noin niin kuin muodon vuoksi, sen takia kun ovat ennenkin lukeneet, eivät sen takia, että juttu asiasisältönsä puolesta nappais. Mutta olen rohkea ja teen uhkiksen, joten olkaapa hyvä, ottakaa puolihuolimattoman välinpitämättömän huvittunut ilme, ja ryhtykää lukemaan kiitos.

Minulla olisi tässä jonkin verran materialistista asiaa. Se on sinänsä noloa kun minulla on kaksi elementtiä, joilla en haluaisi täyttää elämääni. Toinen on materialismi ja toinen on toisten aleksuminen, ts. katsominen toisia nenän vartta pitkin. Mutta suurena ajattelijana ja filosofina olen huomannut, että nykyihminen, tällainen suomalainenkin, on aika tavalla materialisti ihan väkisin, ja siihen on kasvettu kapalokääröstä lähtien joka päivä. Joten minäkin olen armoton materialisti, vaikka en haluaisi olla. Monet äidit varsinkin ovat, ja se on paha juttu. Mutta näin on. En sano, että sille ei voi mitään, mutta sanon, että harmi vain näin on päässyt käymään.

No, asiaan siis. Haluaisin mainostaa vähän eräitä tuotteita, niin kuin jossain muotiblogissa. “Lankesin taas tänään muutamiin aivan uskomattoman ihguihin korkkareihin, onneksi budjetti ei ihan hirveästi ylittynyt, koska sain kolmet kahden hinnalla, joten minulla meni kolmensadan erkin sijasta vain kaksi…” Minä nimittäin ostin yhden vaatekappaleen Sallille, ja minusta se oli aivan ihku, niin kuin sanotaan. Se siis on vieläkin ihku, vaikka sitä on jo käytetty ja pestykin. Mainostamisen arvoiseksi sen tekee ainakin viisi asiaa: a) Se on valmistettu Suomessa, b) se on luomupuuvillaa, c) hinta oli 11,90, d) se oli Prismassa myytävänä, e) se oli mukavan tuntuinen ja näköinen. Joten käykäähän kaikki ostamassa Marlon -merkkiset froteiset  ekopuuvillapotkuhousut ruoanhakureissullanne! Jos ette itse harrasta potkimista, niin joku läheinen varmasti ilahtuu housuista, joissa saa potkiskella eettisesti. (Tulee mieleen vanhan kaupan seinämainos: “Kumppaninne on teille suosiollinen, mikäli tarjoatte hänelle Laitilan limonadia.”) Mallistossa oli muutakin, ja kaikkia niitä vaatteita voi ostaa melkoisen hyvällä omallatunnolla, vaikkei niitä tietysti tarvitsisikaan. Aina pärjäisi ilmankin, kukaan ei voi sitä kieltää. Mutta materialismin orjina kuitenkin jotain ostamme, niin paras ostaa nämä Marlon -potkuhousut.

Toinen mainoskatko heti tähän perään samoin tein. Myin villoja eräille huovutusta harrastaville tyypeille, ja sain tietää, että toisella on oma blogikin. Siellä oli sympaattisia tonttuja ja muita maahisia. Jossain vaiheessa sinne saattaa ilmestyä minun lampaitteni villoista tehtyjä männinkäisiä, ja se tuntuu mukavalta. (Tämä huovutukseen hurahtanut olento pitää tässä lähiakoina Asemalla neulahuovutusillan, jossa jokainen osallistuja saa huovuttaa jouluksi iki oman tontun.) Minä en ole vielä tuossa huovutuksessa oikein päässyt vauhtiin. Mutta se on kuulemma terapeuttista. En ole näitä omia villamääriä oikein onnistunut jatkojalostamaan, kun ei Suomessa ole kehräämöjä, jotka tekisivät omista villoista “rahtina” lankaa näin pieniä määriä kuin minulla on. Tai siis yksi kehräämö on, mutta se on myynnissä, koska nykyinen kehrääjä taitaa jäädä eläkkeelle. Joku yritteliäs voisi ostaa tuon kehräämön, asiakkaita varmasti riittäisi.

Villasta pari sanaa. Niin nurinkuriseksi on tämä touhu kääntynyt jossain välissä, että me suomalaiset suomalaista monimuotoisuutta ja maaseutua rakastavat ihmiset tallaamme polkujamme villapaidoissa, joiden alkuperä on aika tarkalleen maapallon toisella puolella. Suomessa ei ole hirveän kannattavaa kehruu- ja villabisnes, kehräämöt eivät raaski ostaa villaa edes melkein ilmaiseksikaan, ja lampurit joutuvat raapimaan päitään, että mitä he noiden villojen kanssa tekisivät. Sitten he lopulta pää ruvella ajattelevat että ei tähän hommaan saa mennä liikaa aikaa ja vaivaa, kun rahaa ei tipu, joten poltetaan tuolla suon reunalla koko villakasa. Siinä menee hienot pehmeät karitsan villat ja muut sivu suun savuna ilmaan ihan meidän villaa rakastavien vilukissojen nenän edestä. No, eihän se mitään kun tuolta tulee laivalasteittain hienoa Uusseelantilaista tavaraa tilalle. Joten jos nyt joku tästä tekstistä herkistyi ajattelemaan suomalaisia lampaita ja niiden villoja, niin käykääpä esimerkiksi Pirtin kehräämön sivuilla ja tilatkaa iso paketti suomalaista villalankaa. Siitä on mukava neuloa ja huovuttaa pimeinä kylminä iltoina takkatulen räiskeessä kaikenlaista tarpeetonta hyvin eettisesti.

Lopuksi valittelen, että elämäntilanteeni ei mahdollista oikein mitenkään tätä jutuntekoa niin paljon kuin halajaisin. Kovasti on mietinnässä, mistä saisin aikaa ja rauhaa siihen, mutta vielä en ole suuria innovaatioita asian suhteen saanut aikaiseksi. Mutta vielä kuitenkin yritän, ja sekin on jo jotakin. Joten eiköhän sitä tässä taas palata juttuun paremmalla ajalla. Lukemiin.