Äiti-ihmisen elämä on sirkusta ja vuoristorataa. No ajatelkaapa vaikka: olla kotona, luonnonsävyisessä sisustuksessa koko päivä, puolen tunnin ulkonakäyntiä lukuunottamatta. Istua nojatuolissa seitsemän kertaa. Seistä hellan ääressä viisi kertaa. Kyykkiä pyykkikoneen edessä kolme kertaa. Kahdeksan tuokiota pöntön ääressä. Yksi tuokio sängyssä päiväunien yhteydessä. Kerätä legoja, valkosipulinpuristimia, tölleröitä ja talleroita satakaksikymmentä kappaletta. Juoda kahvia keittiönpöydän ääressä yhden yhtykäisen kerran. Istua pianon ääressä kuusi ja puoli tovia. Tietokoneen edessäkin istutaan, mutta ei ole reilua puhua määristä ja laaduista sen asian yhteydessä. Onneksi yleensä lasten valveillaoloaikana ei ehdi kovin kauaa tietokoneen luona käkkiä.

Vuoristorata tulee siitä, että kun pääsee yläkertaan, niin täytyy juosta alakertaan pyyhkimään. Tai jos istahtaa syömään perunamuusia ja lohipastakastiketta (hehe) niin täytyy nousta laittamaan tutti vauvalle. Kissakin täytyy päästää ulos ja sisään. Kaiken huippu on, että tämä kissapuuha täytyy tehdä myös yöllä. Onneksi meillä ei ole menty niin pitkälle, että äiti nousisi keskellä yötä. Isäihminen yleensä nousee tekemään sen, tietenkin. Jos isä ei nimittäin heti nouse, yritän äkkiä ruveta imettämään pienoista niin, etten millään pääse valitettavasti nyt päästämään Viirua ulos. Muutenhan kyllä tekisin sen tottakai, ilman muuta, melkein vaikka minkäkin asian uhalla.

Meillä on kuitenkin menty niin pitkälle jo kymmenessä vuodessa tai sinne päin, että isä tekee melkein kaikki samat jutut mitkä äitikin. Kun jouduin tässä päivänä muutamana lojumaan sairaalassa, niin isä kävi joka päivä katsomassa, ja kertoi uudesta elämyksestään, pyykinpesusta. “Pesin tänään punaista pyykkiä. Sitä muuten kertyy melkein eniten, onhan sitä tummaakin kyllä, sitä pesin eilen” ja sunnuntaina: “vietävä oli pakko tänäänkin laittaa yks koneellinen, oli just sillain sopivasti, huomenna olis ollu jo liikaa. Pyhätöiksi kyllä meni, mutta sillain siinä sivussa, huomaamattomasti.” Toinen juttu on tietenkin ruoanlaitto ja puuronkeitto. Nekin tuntuu onnistuvan ällistyttävän hyvin, äskenkin söin puuliedellä keitettyä neljän viljan puuroa, lehmänmaitoon* tehtyä. Se oli kuin linnunmaitoa, hyvin hautunutta ja hyvää. Niin että on se älyttömän mainio asia tuo sairaala, että vaikka tuntuu ettei sinne kuuluisi tämmöisen äiti-ihmisen joutua ollenkaan, niin kuitenkin jälkeenpäin ajateltuna kuusi päivää poissa isän ja lasten ja eläinten jaloista tekee eetvarttia.

Minä en enää millään muista, mikä oli se yks juttu, mikä minun täytyi kertoa, mutta kai se liittyi Marttaan tai Leeviin jotenkin. Kerron sen heti sitten, kun tulee mieleen. Mutta joka tapauksessa, kun viilettää koko ajan vuoristorataa ylös ja alas, ei kerta kaikkiaan ehdi olla luova ja lahjakas. Kaikki lahjat kääritään paketteihin ja lapset kuskaavat ne kaverisynttäreille. Ja Liinakin on ruvennut haluamaan khattiin, siellä voi kuulemma jutella kavereiden kanssa: “Äiti, mää olin tännään khatissa, ja Aaku oli siellä, ja se kirjotti jotain että xsaoih öoiarltuhalrg, mutta se olikin Tuomas, joka kiusas sitä, ja kun mää kysyin, että mitä tuo tarkottaa, niin se vastas että apua, isoveli kiusaa, ja mää kirjotin että höh. Sitten mää panin että nyt mun pittää lähtä, ja yks ansku laitto siihen että voi ei, se ansku oli aika kiva, vaikka en mää kyllä tunne sitä muutenku khatissa.”

*Lehmänmaito meillä tarkoittaa navetalta suoraan haettua maitoa, ei sitä paljon puhuttua maitoa, jossa on monta lehmänkuvaa purkissa ja joka tulee tuolta rapakon takaisista utareista.