PÄIVÄKIRJA
ARKISTO
VALOKUVATNo tässä
Olen tuntenut itseni painostuneeksi, kun en ole saanut kirjoitettua. Kirjoitin jo kyllä tässä iltana muutamana yhden jutun, mutta se ei ehtinyt olla kauankaan julkaistuna. Se oli vissiinkin liian läpinäkyvää ja privaattia. Niin, jos ei saa olla rehellinen niin sitten pyyhitään koko juttu pois. Yritäpä nyt ruveta kiillottelemaan ja silittelemään, siinä voi tulla tämmöiseltä tumpelolta vaikka minkälaista jälkeä.
No kun kerran hiihtäjätkin, niin jospa minäkin vähäsen. Koettakaa nyt ymmärtää ja empatiseerata, kun selitän. En ole päässyt koneelle, kun “yks anonyymi tyyppi” on ollut koneella joka ihana ilta. Joku projekti taas kuulemma. Minä olen saanut tyytyä punavalkoiseen päiväkirjaan ja mustaan kuulakynään. Mutta, sen verran kun on geeniperintönä saanut tuota esiintymisen halua, niin eihän sitä omaan yksityiseen paperiseen kirjaan ole lähellekään niin hauska kirjoittaa kuin tänne sivuseikkaan. Ihan sama kuin sekin, että itsekseen kun jorisee ja paasaa, niin siitä puuttuu joku kumma hohto, vaikka sitäkin tulee tietysti harrastettua. Herra X on ehdottanut, että jos hankittaisiin minulle joku läppäri, niin saisin kirjoittaa sivuseikkaan vaikka sivu suuni jos niin sattuisi. Mutta eihän sitä semmoisia läppäreitä taloon tarvita. Saa tuo mies pyöriä nyt tuolla tuvassa vaikka kehää jos ei osaa muuta tehdä, minä kirjoitan ja sillä siili.
Tuosta yksinolosta (Saatte päättää, onko se yksi nolo vai jotain muuta) tulikin mieleeni, että se on aika mukavaa. Milloinkohan viimeksi olen ollut aivan yksin kotona? Joskus viime keväänä. Nyt on Salli aina kaverina, mutta hän yleensä sallii olla mun aiva rauhass’, kun ensin hänet syöttänyt oon ja kapalonsa kuivittanut. Tänään aamulla sain olla taas rauhassa kuitenkin, kun siis Salli nukkui ja muut olivat uimassa. Hirveät suunnitelmat tietysti olivat laaditut jo moneen kertaan ennen kuin kukaan uimaanmenijä oli ehtinyt edes uikkareita pakata. Silmät kavalasti viiruina ja kieli lipoen ahneesti ajatuksissani kämmeniä hieroen tein listaa, mitä kaikkea aion tehdä tuon autuaan parituntisen aikana. Kirjoitan sivuseikkaan, ja sitten lasten Hiirenkorvalla -kirjoihin. Laitan punaisen lammaspadan tulelle ja tyhjään* tiskikoneen. Jumppaan ainakin puoli tuntia. Juon jättikupillisen teetä ja tutustun vähän yhteen suunnitteluhommaan. Loppuajan lööpaan*.
Lopulta nykäisin viimeisen kerran ulko-oven kiinni uimareitten mentyä (Sampan takajalka meinasi jäädä väliin), ja suutani maiskutellen ja huulia muikistellen kävelin eteisestä tupaan ja mietin, että nyt. Keitin ison kupin teetä, ja istuin lampaannahkatuolilleni, ja aloitin yksinolon. No noloa se tietysti oli, kun samalla hetkellä Salli heräsi vaunuissaan, eikä pysäyttänyt heräämistään. Aivan sama, ajattelin kuin pikkusisko konsanaan, otin Sallin kainaloon, ja häntä ja kuppia kantaen menin yläkertaan tietskan ääreen. Siinä vierähti tovi ja kuppi tyhjeni, Salli töllötti vasemmalla käsivarrellani silmät pyöreinä ja suu auki kirkasta kuvaruutua ja ehkä ajatteli syvällisiä, vaikka ei ihan heti siltä näyttänytkään. Siinä sitten muistin, että ainiin jumppa. Palasin alakertaan, ja rupesin miettimään, että tässäkö sitä lattialla ruvetaan verryttelemään. Laitoin Sallin jatkamaan uniaan, mutta en ehtinyt ottaa vielä huopaa alustaksi, kun keksin, että laatuaikaani säästääkseni voin siivota keittiön ja tiskata aivan hyvin samalla kuin jumppaan. Lämmittely marssien ja astioita koneeseen pistäen, yks’, kaks’, tahdissa mars. Vähän hankalaa kun nuo polvet eivät mahdu tässä niin hyvin nousemaan, täytyy lämmitellä näin sivusuunnassa, ajattelin ja muutin liikerataa. Puoli tuntia oli tavoite, radiosta kuului jumalanpalvelus Sipoosta, minä marssin ja heiluin ja hötkysin ja tiskasin Oulunsalon Ervastinkylällä. Käsien ja alavartalon liikeratoja en kattilaa tiskatessani saanut oikein mukavasti rimmaamaan, mutta olin sitkeä, enkä antanut periksi. Keittiö siistiytyi, ja sitten ajattelin että lelujen keräys seuraavaksi, jump jump.
Väkisinkin nauratti, kun lakkaamatta hilluen* kävin ympäri taloa tavaroita paikoilleen kuljetellen. Mutta yksin nauraminenkin on vähän turhauttavaa, jopa suorastaan noloa. Joko lopettaa koko jumppatouhun tai sitten jumppaa eikä naura. Pelleilemään ei voi ruveta, ilveily yksin tuntuu aivan kaistapäiseltä touhulta. Jos joku näkisi, niin sitten kyllä totisesti näkisi. Sama jumpata puolituntinen loppuun asti, vakavana ja tehokkaana. Sitten laitoin punaisen lammaspadan alulle, kuuntelin horitsonttia ja sitten tulikin jo porukka takaisin. Uimattaja oli jo väsynyt kuin uitettu koira, hermoissaankin vähäsen. Uitetut olivat nälkäisiä, kysyivät että mitä ruokaa, sanoivat vastauksen kuultuaan että hyi ja menivät penkomaan kaapista jotain hätävaraa. Mutta minun hymyni ei hyytynyt. Olinhan tankannut kaksi ja puoli tuntia akkujani ihan omassa rauhassani olellen, eikä minulla ollut mitään tarvetta olla äkäinen, eikä minulla ollut myöskään mitään tarvetta kertoa, mitä olin itsekseni puuhastellut. Kukaan ei sitä edes minulta kysynyt.
*Selvitykset lainasanoille: tyhjätä = tyhjentää (Tuomo K:n sanastosta), lööpata = laiskotella, hillua = riehua (opittu keskisuomalaisilta tutuilta).
26.10.2009 klo 10:40
Mirkku kommentoi:
Voi että mää nauroin tälle! :D Ihana Emppu!
26.10.2009 klo 13:07
Annukka kommentoi:
En tässä yhtään lastaa tahi painosta kirjoittamaan nopeasti lisää, mutta kyllähän oli taas niin mukava, kun sivuseikka tarjosi kuulumisiaan. :-D
26.10.2009 klo 22:36
mummu kommentoi:
Mistäköhän johtuu, että tästä jutusta tuli vaan mieleen, kuinka vuosia sitten olin äitiyslomalla. Eräs tyttäreni oli lukiossa. Koin aina autuaallisen hetken, kun väki oli saatu kouluihinsa ja jäin pienten kanssa tyhjäämään ja lööppäämään. Sitten jossain välissä alkoi väkeä palata. Kuinka mukavaa olikaan, kun se lukiolaistyttö tuli, ja alkoi tulostaa päivän aikaisia tapahtumia. Ei ollut lainkaan tylsää kuunnella, kuinka monsuunituulet ja pasaatituulet riehuvat, dna-kytkennät tai virranjakajat muodostuvat tai englannin verbit taipuvat kunkin opettajan oppien mukaan. Psykantunnilla kasvatuksesta tai bilsantunnilla kierrätyksestä tai eläintenhoidosta opituissa jutuissa oli joskus jopa hieman opettavainen sävy. Mutta kuinka millenkiintoisesti ja eläväisesti kaikki kerrottiinkaan! Ja kuinka vuosia myöhemmin tämä samainen tyttönen tuli jo rouvana jostain sunnuntaijumalanpalveluksesta, eikä voi olla totta, kuinka paljon kerrottavaa yhdestä saarnasta saattoi riittää. Ja jos saarna oli ollut puoleksikaan niin hyvä kuin se kertomus siitä saarnasta, niin täytyy sanoa, että täällä pohjoisen kirkoissa pidetään tosi korkeatasoisia saarnoja!
26.10.2009 klo 22:55
venla kommentoi:
hyvä emppu. Kannattaa jatkaa ehdottomasti sitä kirj.. ei kun jumppaharrastusta! Tai vaikka molempia
27.10.2009 klo 14:19
Lotta S kommentoi:
Olipas eläväinen ja hauska juttu :) En nyt oikein vaan osaa päättää, pitäisikö mun tuntea huonoa omaatuntoa vai ei… JOS mä saan joskus olla omissa oloissani, niin ei tulis edes mieleen olla noin tehokas. Saattaisin istahtaa askartelupöytäni ääreen ja tehdä jotain täysin turhaa… Vai voiskohan sitä askarrellakin samalla marssien, hmm…..
27.10.2009 klo 18:07
Samuli V. kommentoi:
Lotta, Minäkin odotin koko ajan, että jutun lopussa pettynyt emo toteaa, ettei ollut tarkoitus käyttää vapaa-aikaa siivoamiseen. Toisaalta, ymmärrän hyvin sitä riemua, kun voi kaikessa rauhassa, omaan tahtiin, saada jotain aikaan. Ja Annukka, minä patistan ihan häpeilemättä.
27.10.2009 klo 21:14
Marjo L kommentoi:
Luin kirjoitustasi, hiljaa mielessäni hymyellen ja sympatiseeraan! Yksinolo on harvinaista herkkua, mutta niin tarpeellista joskus.
29.10.2009 klo 0:54
Anna-Reeta kommentoi:
Minäkin olen kärkkynyt ja monen päiväni aloittanut sillä että käyn kurkkaamassa olisiko jo tullut uus juttu sivuseikkaan. Huolimatta siitä, että niin monet on minulle kertonut että kannattaa käydä lukemassa kuulumisia Eeva-Maijan ja Sampan sivuseikasta, empä ole sitä tullut tehneeksi. Suurelta osin se johtuu siitä, että tämä tietokone kapistus ei ole vielä päässyt mun kanssa sellaseksi kaveriksi että sitä aukoisin usein, vain silloin kun on laskuja tai pitää asiasta tehden käydä jotakin netistä selaamassa,tai kirjottaa sähköpostia. No se, miksi nyt sitten oon innostunut tästä johtuu armaasta äidistäni joka aavisti että saattaisimpa ilostua jos lukisin näitä juttuja. Eräänä syksyisenä päivänä äiti käveli tuolta naapurista ja varta vasten toi mulle nipun sivuseikan juttuja. Niitä oli ehkä 7-8 arviolta, kesän alusta alkaen. Äiti sano että ei saa hävittää, kun hän haluaa ne takas vielä. Ei siis varmaan muistanu että nehän saa netistä vielä tulostettua uudelleenkin.. Joka tapauksessa, otin lappunivaskan ja kiitin. Lapset olin just saanut pihalle ja ajattelen että luen vaikka vaan ihan yhen jutun ja sitten menen laittamaan ruokaa vai mikä nyt sitten olikaan kesken.
Kun olin yhden lukenut, ei voinu enää keskeyttää. Välillä itkin ja välillä nauroin. Kaikki luin kertaheitolla ja senjälkeen kävin lupaukseni mukaan palauttamassa paperinipun äitille. Uskomatonta että osaat kirjottaa noin elävästi ja itsesi likoon laittaen!! Sen jälkeen olen käyny tarkkailemassa sivuseikkaa useampaan otteeseen ja ei voi kuin ihmetellä että saatte vielä kaiken muun homman ohessa pidettyä yllä tämmöstä. Hienoa! Toisaalta tunsin pientä mielihyvää kun huomasin että niitä juttuja ei ihan joka päivä tullut uusia, muuten olisi saattanu kateus tai miksi sitä ny sanotaan niin iskeä että muilla sitä energiaa ja voimavaroja riittää kaikenlaiseen toisinkuin itsellä.
Mutta olipa kyllä hauska kuvaus yksinolosta. Se on kyllä tosiaan tarpeen välillä olla ihan yksin. Minäkin sain sitä nauttia tässä muutama viikko takaperin kokonaisen viikonlopun! Mutta ei sen yksityiskohdista sen enempää.
29.10.2009 klo 8:32
Emppu kommentoi:
Anna-Reeta, kiitos kommentista! Voi että se sai lämpimän ailahduksen aikaiseksi tuonne sydämeen. Terveisiä hirveesti sinne teille!
Lotta, valitettavasti se on meillä sukuvika, että haalii kaiken maailman hommmia ja tekemisiä ihan liikaa. Ja vaikka saisikin jotain aikaiseksi, niin tämä ahneus tekemiselle takaa sen, että aina jää paljon kesken ja tekemättäkin. Olen vuosikausia yrittänyt päästä tästä taudista eroon!
29.10.2009 klo 9:06
Lotta S kommentoi:
Samppa, tunnustan ja tunnistan sukuviaksi. Mä olen ainakin ihan tietoisesti tehnyt töitä sen eteen, että AINA ei tarvi olla tehokas. Olen jo vähän oppinut. Toisaalta huomaan, että yritän kovasti todistella kokoajan itselleni, että voin mä vaan ollakin välillä, ikäänkuin siihen ei olisi oikeutta ilman kaameaa selittelyä itselle ja muille.
Samuli V: Mä kans odotin, että jutun lopussa lopen uupunut äiti-ihminen on vihainen ja pettynyt itseensä, kun ei osannutkaan ottaa rennosti, mutta se mokoma olikin tyytyväinen…
Terveisiä koko porukalle ja tsemppiä sellaisen kultaisen keskitien löytymiseen :)
29.10.2009 klo 9:26
Emppu kommentoi:
Öö, Lotta, tuota nuin, tuo oli minun kommentti, mutta tuli virhe. Mutta juu, tunnistan minäkin Sampassa tuon sukuvian, että on aina TEHOKAS. Nimittäin Samppa on tehokas. Tuo Sampan sukuvika on vain siinä mielessä eri, että “tehokas toiminta” on se avainsana, kun taas minulla se on sanottaisko “tekemättömien töiden haaliminen”.
29.10.2009 klo 15:01
Lotta S kommentoi:
Heh, oikeastaan ihan sama. Tehokas, mikä tehokas ;D Kun osais ottaa rennosti ja tehdä pakolliset silloin kun aikaa ja rahkeita on, ja ne muut sitten priorisois, jos jaksais tai antais olla… Kai sitä pärjäis vähän vähemmälläkin. No, oppia ikä kaikki!
29.10.2009 klo 21:02
Anna K. kommentoi:
No mutta tuo Anna-Reetan kommentti kyllä paljastaa viimeistään sinulle kirjoittajantaitosi, Emppu. Kirjoita kirja! Vaikka kokoat nämä jutut tällaisenaan kansien väliin ja tarjoat kustantajalle. Moni lukisi mielellään tällaista kirjallisen, toisenkin.
Ja saisikos taas pian kuulla teistä.
30.10.2009 klo 19:33
Samuli V. kommentoi:
Tuo “yks anonyymi tyyppi” herätti muistoja Sinikka ja Tiina Nopolan kirjaan, jossa Eila ja Rampe “seikkailevat” tai sanailevat. Ehkä sitä voi keskusteluksikin sanoa.
Eila kertoo Rampelle avautuneensa ystävättärelleen “eräästä erittäin läheisestä ihmisestä, johon hän on sitoutunut siihen asti, kunnes kuolema erottaa” jotain intiimihköä. Rampe epäili, että näinköhän se henkilöllisyys pysyi salassa. Muistaako joku, mikä se asia oli? Taisi liittyä kahvinkeittoon.
Eeva Maijalta olisi kiva kuulla myös kommenttipuheenvuoro valtakunnalliseen rokotekeskusteluun.
1.11.2009 klo 11:57
Anna K. kommentoi:
Lisää, lisää!
1.11.2009 klo 12:40
Emppu kommentoi:
Anna Koo mitä nää oikein selevität… häh.
Samuli Vee, Eila ja Rampe ovat huippuja, jostain syystä varsinki Rampe.
En ole päässyt oikein koneelle, on tämä elämä niin kiireistä. Tuossa rokotejutussakin olen täysi moukka, öö aapisen laidalla. Moukanjärjelläni ajattelen että rokotukseen en itseäni ja lapsiani vie. Sairaudesta on tiedossa paljon kokemuksia, mutta rokotteen vaikutuksista (pitkäaikaisemmistakin) aika vähän. En minä sikainfluenssaa pelkää. Minulle on sitä paitsi lapsena jo opetettu, että mitään ei tarvitse turhaan pelätä.
Että tässä nämä minun puheenvuoroni.
1.11.2009 klo 22:05
Anna K. kommentoi:
No ei kai siinä selevittämistä, sitä tarkoitan mitä sanon. Tätä pitäis saada lisää. Mutta en kyllä ymmärrä mitä rokotekeskustelut tähän blogiin liittyy. Se Eilan ja Rampen onkelma oli, että Eilalla tuli juoduksi liikaa kahvia kun se yks anonyymi tyyppi johon se oli kuolemaan saakka siroksissa halus sen Eilan kahviseuraksi niin monta kertaa päivässä. Muistaakseni. Eikä se Eila mitään ystävättärelle avautunut, vaan lääkärille.
2.11.2009 klo 11:02
Tuula H. kommentoi:
Niin, Emppu, sikainfluenssasairauden sivuvaikutuksena tiedetään olevan kohonnut kuolleisuus pienillä lapsilla, raskaina olevilla ja muilla riskiryhmillä. Rokotteen sivuvaikutuksina taas kipua, flunssaoireita, lyhytaikaista kuumeilua. :) Eihän sikainfluenssa mikään rutto ole, suotta sitä liikaa pelkäämään, mutta jos kerran rokotetta tarjotaan etenkin riskiryhmäläisille, niin mikä ettei. En tosin ole varma, jaksaisinko lähtä rokotetta ottamaan, jos en kuuluisi mihinkään riskiryhmään. Minä luotan rokotteen turvallisuuteen niin täysin kuin nyt mihinkään voi luottaa. Mansikkaankin voi kuolla. Se siitä rokotteesta.
9.11.2009 klo 16:09
Samuli V. kommentoi:
Niin, jos luottaisin täysin THL:n ja sitä rahoittavien lääkeyhtiöiden jakamaan informaatioon, en olisi hoksannut edes blograattorin mielipidettä kysyä. Ao. linkki ei liity sikaflunssaan, lääketieteen etiikkaan ehkä sitäkin tiukemmin.
http://www.washingtonpost.com/wp-dyn/content/article/2006/05/06/AR2006050601338.html
10.11.2009 klo 14:09
Tuula H. kommentoi:
Joo, niinhän ne lääkeyhtiötkin meitä vedättää, se on totta, mutta jos lähtisi tiukalle linjalle, niin ei voisi mitään lääkettä tai rokotetta käyttää. Aina löytyy tutkimuksia ja artikkeleita puolesta ja vastaan. Ja sitten oltaisiin aika paljon sairaampia ja lyhytikäisempiä kuin nyt keskimäärin ollaan. En minäkään sokeasti kaikkeen usko, vaan uskon nimenomaan siihen, että lääketiede ei ole eksaktia ja yksioikoista. Lääketieteessä pelataan todennäköisyyksillä (jotka kivasti muuttuvat koko ajan :)).
10.11.2009 klo 15:48
matti m. kommentoi:
Ehkä rokotekeskustelussa tympeintä on se, että julkisuudessa esiintyvien viranomaisten yksimielinen kanta tuntuu olevan: rokotuksesta kieltäytyvät on vastuuttomia. Ei jätetä tilaa omille ratkaisuille, vaan moralisoidaan niitä jotka haluavat tehdä valinnan oman harkinnan mukaan. Hyväksyn sen että suositellaan, mutta en sitä että painostetaan.