Kirjoitukset
Kommentit
Valokuvat
Haku
Login
 
 

No tässä

Eeva Maija - 25. lokakuuta 2009  klo 23:00 - Aihe: Musiikki ja taide, Sekalaiset jutut

Olen tuntenut itseni painostuneeksi, kun en ole saanut kirjoitettua. Kirjoitin jo kyllä tässä iltana muutamana yhden jutun, mutta se ei ehtinyt olla kauankaan julkaistuna. Se oli vissiinkin liian läpinäkyvää ja privaattia. Niin, jos ei saa olla rehellinen niin sitten pyyhitään koko juttu pois. Yritäpä nyt ruveta kiillottelemaan ja silittelemään, siinä voi tulla tämmöiseltä tumpelolta vaikka minkälaista jälkeä.

No kun kerran hiihtäjätkin, niin jospa minäkin vähäsen. Koettakaa nyt ymmärtää ja empatiseerata, kun selitän. En ole päässyt koneelle, kun “yks anonyymi tyyppi” on ollut koneella joka ihana ilta. Joku projekti taas kuulemma. Minä olen saanut tyytyä punavalkoiseen päiväkirjaan ja mustaan kuulakynään. Mutta, sen verran kun on geeniperintönä saanut tuota esiintymisen halua, niin eihän sitä omaan yksityiseen paperiseen kirjaan ole lähellekään niin hauska kirjoittaa kuin tänne sivuseikkaan. Ihan sama kuin sekin, että itsekseen kun jorisee ja paasaa, niin siitä puuttuu joku kumma hohto, vaikka sitäkin tulee tietysti harrastettua. Herra X on ehdottanut, että jos hankittaisiin minulle joku läppäri, niin saisin kirjoittaa sivuseikkaan vaikka sivu suuni jos niin sattuisi. Mutta eihän sitä semmoisia läppäreitä taloon tarvita. Saa tuo mies pyöriä nyt tuolla tuvassa vaikka kehää jos ei osaa muuta tehdä, minä kirjoitan ja sillä siili.

Tuosta yksinolosta (Saatte päättää, onko se yksi nolo vai jotain muuta) tulikin mieleeni, että se on aika mukavaa. Milloinkohan viimeksi olen ollut aivan yksin kotona? Joskus viime keväänä. Nyt on Salli aina kaverina, mutta hän yleensä sallii olla mun aiva rauhass’, kun ensin hänet syöttänyt oon ja kapalonsa kuivittanut. Tänään aamulla sain olla taas rauhassa kuitenkin, kun siis Salli nukkui ja muut olivat uimassa. Hirveät suunnitelmat tietysti olivat laaditut jo moneen kertaan ennen kuin kukaan uimaanmenijä oli ehtinyt edes uikkareita pakata. Silmät kavalasti viiruina  ja kieli lipoen ahneesti ajatuksissani kämmeniä hieroen tein listaa, mitä kaikkea aion tehdä tuon autuaan parituntisen aikana. Kirjoitan sivuseikkaan, ja sitten lasten Hiirenkorvalla -kirjoihin. Laitan punaisen lammaspadan tulelle ja tyhjään* tiskikoneen. Jumppaan ainakin puoli tuntia. Juon jättikupillisen teetä ja tutustun vähän yhteen suunnitteluhommaan. Loppuajan lööpaan*.

Lopulta nykäisin viimeisen kerran ulko-oven kiinni uimareitten mentyä  (Sampan takajalka meinasi jäädä väliin), ja suutani maiskutellen ja huulia muikistellen kävelin eteisestä tupaan ja mietin, että nyt. Keitin ison kupin teetä, ja istuin lampaannahkatuolilleni, ja aloitin yksinolon. No noloa se tietysti oli, kun samalla hetkellä Salli heräsi vaunuissaan, eikä pysäyttänyt heräämistään. Aivan sama, ajattelin kuin pikkusisko konsanaan, otin Sallin kainaloon, ja häntä ja kuppia kantaen menin yläkertaan tietskan ääreen. Siinä vierähti tovi ja kuppi tyhjeni, Salli töllötti vasemmalla käsivarrellani silmät pyöreinä ja suu auki kirkasta kuvaruutua ja ehkä ajatteli syvällisiä, vaikka ei ihan heti siltä näyttänytkään. Siinä sitten muistin, että ainiin jumppa. Palasin alakertaan, ja rupesin miettimään, että tässäkö sitä lattialla ruvetaan verryttelemään. Laitoin Sallin jatkamaan uniaan, mutta en ehtinyt ottaa vielä huopaa alustaksi, kun keksin, että laatuaikaani säästääkseni voin siivota keittiön ja tiskata aivan hyvin samalla kuin jumppaan. Lämmittely marssien ja astioita koneeseen pistäen, yks’, kaks’, tahdissa mars. Vähän hankalaa kun nuo polvet eivät mahdu tässä niin hyvin nousemaan, täytyy lämmitellä näin sivusuunnassa, ajattelin ja muutin liikerataa. Puoli tuntia oli tavoite, radiosta kuului jumalanpalvelus Sipoosta, minä marssin ja heiluin ja hötkysin ja tiskasin Oulunsalon Ervastinkylällä. Käsien ja alavartalon liikeratoja en kattilaa tiskatessani saanut oikein mukavasti rimmaamaan, mutta olin sitkeä, enkä antanut periksi. Keittiö siistiytyi, ja sitten ajattelin että lelujen keräys seuraavaksi, jump jump.

Väkisinkin nauratti, kun lakkaamatta hilluen* kävin ympäri taloa tavaroita paikoilleen kuljetellen. Mutta yksin nauraminenkin on vähän turhauttavaa, jopa suorastaan noloa. Joko lopettaa koko jumppatouhun tai sitten jumppaa eikä naura. Pelleilemään ei voi ruveta, ilveily yksin tuntuu aivan kaistapäiseltä touhulta. Jos joku näkisi, niin sitten kyllä totisesti näkisi. Sama jumpata puolituntinen loppuun asti, vakavana ja tehokkaana. Sitten laitoin punaisen lammaspadan alulle, kuuntelin horitsonttia ja sitten tulikin jo porukka takaisin. Uimattaja oli jo väsynyt kuin uitettu koira, hermoissaankin vähäsen. Uitetut olivat nälkäisiä, kysyivät että mitä ruokaa, sanoivat vastauksen kuultuaan että hyi ja menivät penkomaan kaapista jotain hätävaraa. Mutta minun hymyni ei hyytynyt. Olinhan tankannut kaksi ja puoli tuntia akkujani ihan omassa rauhassani olellen, eikä minulla ollut mitään tarvetta olla äkäinen, eikä minulla ollut myöskään mitään tarvetta kertoa, mitä olin itsekseni puuhastellut. Kukaan ei sitä edes minulta kysynyt.

*Selvitykset lainasanoille: tyhjätä = tyhjentää (Tuomo K:n sanastosta), lööpata = laiskotella, hillua = riehua (opittu keskisuomalaisilta tutuilta).

21 kommenttia

Tää on illalla juutuupissa

Samuli Sorvari - 4. lokakuuta 2009  klo 21:08 - Aihe: Sekalaiset jutut
1 kommentti

Sisarukset

Samuli Sorvari - 3. lokakuuta 2009  klo 21:19 - Aihe: Aiheeton

dsc_0007dsc_0012

3 kommenttia

Sivuseikka

Uusimmat kirjoitukset

Uusimmat kommentit

  • mummu kommentoi juttua
    Kotiloma
    Ja muistakaa, että sekin on tärkeää, että vaan on yhdessä,...
  • Emppu kommentoi juttua
    Kotiloma
    Mukavia kommentteja, terveisiä sinne koteihinne! Meidän aktiiviloma on alkanut mukavasti:...
  • Venla kommentoi juttua
    Kotiloma
    Me olimme suunnitelleet aktiivista hiihtopäivää Virpiniemessä. Yöllä sitten nuorimmainen huusi,...
  • jonttu kommentoi juttua
    Kotiloma
    Mahtava, kun olette kotona. Nykyään kuvitellaan, että loma syntyy puitteista....

Uusimmat kuvat

dsc_0025 dsc_0022 dsc_0020 dsc_0018 dsc_0016 dsc_0014

Aiheet