Artikkelin Tuntemuksia kommentit

Kirjoittaja: mummu

mummu — Sun, 02 Aug 2009 07:40:21 +0000

Ehkä tällaiset kaikki vaiheet ovat olemassa siksi, että paremmin ymmärtäisimme edeltäviä sukupolviamme…Miksi omat vanhemmat eivät toimineet sen viksummin..
Kun kasvattajalta aina joku puuttuu joko hermoja, viisautta, voimia tai huumoria…Joskus harvoin puuttuu tietoa- jopa rakkautta.
Kaikkihan TIEDÄMME, että silloin kuin nuo Vilpertit meitä kaikkein kovimmin raastavat, pitäisi vastata lämmöllä ja mahdollisimman positiivisella huomiolla- mutta jostain syystä hermot kiristyvät eikä millään tule ainuttakaan positiivista asiaa mieleen.
Onneksi on vauvoja. Salli on NII-IN suloinen! Katsokaa vaikka, millaisen ennennnäkemättömän hymyn hän on onnistunut tavallisesti niin vakavalta isältäänkin kirvoittamaan! :)

Kirjoittaja: Maija M

Maija M — Wed, 29 Jul 2009 10:47:13 +0000

Kiitos tästä kirjotuksesta! Arvostan suuresti, että tosiaan uskallat kertoa muillekin näitä asioita. Täällä yks hermoheikko viimeisillään raskaana ei meinaa millään jaksaa. Ja silti ei mitenkään vois myöntää sitä, että ei jaksa mahan kanssa touhuta yhtä tehokkaasti kuin tavallisesti. Ymmärrystä ei tahdo muilla (eikä aina itelläkään) riittää. Toivon tosissaan, että vika on vaan niissä hormooneissa. Kuulemma olette tulossa tänne päin. Toivottavasti nähdään!

Kirjoittaja: Lotta S

Lotta S — Wed, 29 Jul 2009 09:51:28 +0000

Kylläpäs vaan oli taas tutun kuuloista tekstiä. Musta alkaa tuntua, että niillä kaikilla naapurin tädeilläkin, jotka niin rauhallisilta ja lempeiltä näyttävät, on ihan samat hormoonit ja kohtaukset siellä kotona, mutta vaan niin turvassa neljän seinän sisällä,että kaikki luulevat toistensa olevan niin suloisia ja lempeitä ja onitse on aivan viallinen yksilö… Mä kun olen aina luullut, että SÄ olet yksi niitä maailman lempeimpiä ;D

Musta on mahtavaa, että joku kehtaa tuoda omat tunteensa noin avoimesti esille, useimapien mielestä kun pitäisi ainakin niille naapureille näyttää, että hienosti menee. Lisäksi olis tosi epänormaalia, ettei ihminen väsyisi (oli hormooneja tai ei), jos joutuu pitkään tsemppaamaan yksin. Siis YKSIN. Nykyään on kyllä pesukoneet ja muut värkit, mutta samanlaista apu- ja turvaverkkoa kuin ennenvanhaan oli, on äärimmäisen harvalla.

Mä olen yrittänyt olla itselleni armollinen ja antanut luvan olla väsynyt. Kun mies tekee pitkää päivää ja itse pyörittää isoa perhettä ja hoitaa lisäksi monen monta muuta juttua, niin saa kai sitä väsyä. Jos jaksaa ne pakolliset tehdä, niin se saa nyt riittää, ainakin tällä hetkellä.

Voimia sulle ja koko perheelle! Salli-pertti näyttää kyllä harvinaisen virkeältä tapaukselta ;D

Kirjoittaja: Anna K.

Anna K. — Tue, 28 Jul 2009 20:09:53 +0000

Suotta itseäsi syytät, ei sinussa ole mitään vikaa! Elämähän on kinkkistä, on se sitä miehilläkin vaikkei niillä ole niin kamalia hormooneja kuin meillä akoilla. Parisuhdehan nyt vain on maailman suurin kimurantti, ja sen jos oikaisee niin saa onnitella itseään. Toisaalta sitä varmaan sen takia on parisuhteeseen menty, että älyttäis oikaista ne kimurantit, joita vanhemmat ja puoliskon vanhemmat ja niitten esivanhemmat on mutkitelleet, ettei enää meidän lasten tarttis aikanaan omassa suhteessansa. Ja lapset nyt jotenkin liittyy siihen parisuhteeseen, en vain muista miten… Lampaista ja kanoista en muista liittykö ne.

Kirjoittaja: Sanna U.

Sanna U. — Tue, 28 Jul 2009 08:50:04 +0000

Kyllä mää silti luulen että jokaisella naisella ne hormoonit tai mitkälie on niin sekaisin raskauden aikana ja imettäessä, toiset vain osaavat paremmin peittää sen kuin toiset. Harva meistä oikeasti tietää miltä elämä näyttää siellä naapurin seinien sisällä.

Voimia elämääsi! Sitä vaatii arki viiden pienen ihmisen kanssa.

Eikä sille mitään voi että aina ei jaksa eikä huvitakaan. Eikä onnistu. Eikä kestä äänihuulet. Eikä hermot. Ei ainakaan minulla, vaikka minulla ei ole viittä lasta, eikä pienenpientä vauvaa hoidettavana. Ja huomaan itsestäni että kun pinna katkeaa niin se kans katkeaa, silloin minun pitää päästä kymmeneksi minuutiksi lepuuttamaan hermojani yksinäisyyteen, mutta kun sekään ei ole aina mahdollista.

Minusta on lohdullista lukea rehellisiä, elämän makuisia kirjoituksiasi. Monesti kirjoitat niin osuvasti esille juuri sen mitä minä mielessäni pyörittelen ja koen, mutten niin sujuvasti osaa tuoda niitä julki kuin sinä.

Kirjoittaja: Anni L

Anni L — Mon, 27 Jul 2009 21:15:05 +0000

Aivan mahtavan oloinen tapaus tämä Salli-ihminen! Sekoittanee pakkaa vähäksi aikaa, mutta ohi se menee, ja kaikki löytävät taas oman paikkansa perheessä. Vai mitä? Dilemmaan en osaa ottaa kantaa, mutta Sallia oli pakko kommentoida. Ihana ihminen!
(Meillä puolivuotiaat kaksoset ovat ehkä löytäneet jo sopivan paikkansa perheessä, myös entisen kuopuksen mielestä. Hakemista se meillä ainakin on ollut joka kerran, jokaisella.)

Kirjoittaja: Samuli Sorvari

Samuli Sorvari — Mon, 27 Jul 2009 20:26:28 +0000

Miks tuo dilemma pitäis ratkaista? Hyvin on pärjätty tähänkin asti, pärjätään jatkossakin. Ja ei tätä remontointiaikaa loputtomiin kestä (Toivottavasti…)