Tämä päivä alkoi hienosti, kun sai nukkua pitkään.

Ja loppui vielä hienommin, kun illalla ilma oli kuin linnunmaito, jos tuulta ei oteta lukuun. Pystyimme pyöräilemään koko perhe eräälle älyttömän hyvälle makkarapaikalle. Sohvilla on uusi pyörä, ja täten myös Leevillä astetta isompi. Pääsimme määränpäähämme alle puolessa tunnissa, eikä kukaan valittanut väsymistä, ei edes Leevi, joka aiemmin on lyhyemmilläkin matkoilla moittinut spurttiensa välillä, että “mun sydän pomppii”. (Tähän ei millään viitsi lisätä, että eräällä sydämenpomppimiskerralla häntä askarrutti, miltäköhän Jeesuksesta tuntuu siellä kun se pomppii niin paljon.) Nyt kuitenkin Leevi antoi pyörän kiitää pitkin asvalttia kuin moottoripyörä ikään. Martta lauloi äidin selän takana koko matkan hämähämähäkistä ja muurahaisesta sekä muutamasta muusta kivasta jutusta. Siinä on yksi aurinkoinen luonne. Perinyt vissiin kaiken aurinkoisuuden vanhemmiltaan, heiltä kun tuota ominaisuutta ei tahdo enää löytyä. Onneksi yhdellä auringolla lämmittää ja valaisee jo aika monta mieltä. Parhaillaan noita aurinkoja voi sitä paitsi meilläkin olla jopa viisi.

Minä kiitän onneani, kun ei siis tarvinnut lepytellä pahantuulista isäntää koko päivää. Hän oli välillä hyvinkin maissa, kun ulkona satoi. Sitten vielä tällainen päivä, pitäisi tietenkin sitä ja tätä ja tuota, kun on kerran äitien päivä, vaikka ethän sinä ole edes mun äiti, vaan vaimo! Lepyttely ei paljon auttanut, mutta se auttoi, että kovasti kaikki toivottiin iskälle parempaa säätä. Sade loppui ja ilma selkeni. Jo suoreni isännänkin selkä, ja katseensa alkoi suuntautua ikkunasta pihamaalle. Suukin meinasi mennä välillä vahingossa hymyyn.

Juhlapäivän kunniaksi kaikki munintakunnossa olevat kanat olivat munineet kukin yhden munan. Yksi kana, Martan Toffee hautoo, se ei siis muni. Juhlapäivän kunniaksi sain myös asentaa hautovan kanan alle kymmenen merkittyä munaa, ja ottaa yhden sijaismunan pois, jota oli haudottu jo viisi päivää. Liinan täytyi viedä tuo muna kompostiin. Sitä ei voisi enää aukaista eikä syödä. Liinaa suretti, eikä muna millään tahtonut suostua kompostiin. Miksi sitä ei voisi yrittää hautoa sitäkin? Siksi koska kanaemo alkaa hoitaa sitä sen kuoriuduttua, ja saattaa unohtaa muut munat lopuksi aikaa kylmettymään, ja huonostihan niille käy. Tämä pieni muna sai olla uhrina nyt näiden kymmenen munan vuoksi. Raakaa on tämä siipikarjatalous tänä päivänä. Ahneus ja kovat arvot jyräävät pienet yksinäiset avuttomat munat kompostiin. Liina kuitenkin elää vielä vienossa toivossa: kompostissa on aika lämmin ja kosteakin. Jospa se sieltä vielä kuudentoista päivän jälkeen kuoriutuisi? Ei sitä voi koskaan tietää, jos ei kokeile.

Tämä äiti tässä on onnellinen miehestään ja lapsistaan. Onnellinen myös lähisukulaisista ja keväästä ja auenneista koivunlehden silmuista. Onnellinen täytekakuista, joista toista sai maistaa juhlissa ja toista kotona. Miehen täyttämä kakku on se paras kakku maultaan ja lutusin näöltään. Uskokaa pois! Kyllä sitä iloa on elämässä sentään enemmän kuin surua. Onneksi.