BWV 2 – Ach Gott, vom Himmel sieh darein

Bachin teosluettelossa numeroa 2 kantaa koraalikantaatti ”Oi Jumala, katso alas taivaasta”. Se on sävelletty virren 187 pohjalta ja sen teksti mukailee virren tekstiä, joten kantaatin tapahtumista pääsee hyvin selville lukemalla virren sanat läpi.

Kuunteluversion valinnassa ei tällä kertaa ollut vaikeuksia, kirkkonummen kirjaston nettimusiikkipalvelusta löytyi Bach Collegium Japanin levytys. Pidän varsin paljon näistä Masaaki Suzukin johtaman kuoron  tulkinnoista. Myös levyjen solistit ovat alansa parhaimmistoa, mutta rehellisyyden nimissä on tunnustettava, että joillain levyillä altto-osia laulava kontratenori ei miellytä minua. Tämä mielipiteeni ei kyllä koske vain Bach Collegium Japania, vaan yleensäkin kaikkia Bachin kantaattien esittäjiä. Mutta annetaan toki ensin tämän levyn esiintyjille mahdollisuus näyttää olenko väärässä.

Kantaatin ensimmäisessä osassa synnintuntoinen ihminen pyytää Jumalalta armahdusta. Hitaasti ja raskaahkosti etenevä kuoro-osa luo hienosti tekstin mukaisen tunnelman jota iso orkesteri puhallinsoittimineen täydentää entisestään. Raskaudestaan ja synkkyydestään huolimatta osa on käsittämättömän kaunis, aivan kuin Bach olisi halunnut kaikesta huolimatta nostaa toivon toivottomuuden yläpuolelle.

Kantaatti jatkuu resitatiivilla ja alttoaarialla. Molemmat jatkavat siitä, mihin ensimmäinen osa jäi. Sielunvihollisen juonet, maailman pahuus ja syntinen ihminen tulevat kaikki mainituksi. Synkähköstä tekstistään huolimatta varsinkin alttoaaria on Bachia parhaimmillaan, helmeilevän kaunis solistin ja viulun vuoropuhelu.

Dramaattisessa basson resitatiivissa tullaan tekstin käännekohtaan. Synkkyyden keskellä Jumala vakuuttaa: ”Minä olen kuullut rukouksenne, minun sanani on vahva.” Ja siitä onkin hyvä jatkaa ihanalla tenoriaalialla: ”Hopea puhdistuu palaessaan, Jumalan sana on ristillä todistettu oikeaksi. Siksi kristityt kaikkina kellonaikoina, olkaa kärsimyksissänne vahvat.”

Kantaatti päättyy koraaliin, jossa palataan musiikillisesti samaan teemaan jolla lähdettiin liikkeelle. Nyt kuitenkin musiikin sointumaailma on täysin eri, siinä missä alussa oli synkkyyttä loistaa nyt kirkas toivo ja luottamus: ”Jumala, vie meidät riemuun kerran”.

Lopuksi voi vain todeta, että kyseinen kantaatti on varsinainen helmi. En tiedä miten olen siltä tähän asti säästynyt, mutta nyt se kyllä päätyi suosikkeihini. Ja samalla jo yksi kantaattikatselmuksen tavoite täyttyi. Voin myös todeta, että kantaattia kuunnellessa, tekstin tuntemisella näyttäisi olevan suuri vaikutus kuunteluelämykseen 🙂 Niin ja Bach Collegium Japan ei muuten petä taaskaan, Esitys on upea, äänitys hyvä ja kokonaisuus varsin mieluisaa kuunneltavaa. Ja kontratenorista en tykännyt tälläkään kertaa.

Kantaatin voi kuunnella Pieter Jan Leusinkin ja Hollantilaisen poikakuoron tulkitsemana täältä.

4 kommenttia artikkeliin ”BWV 2 – Ach Gott, vom Himmel sieh darein

  1. Hirveän urakan on Samppa ottanut. Siis vaimoa hirvittää. No, kantaatti viikossa vois olla sopivan rankkaa.

    Minäkin jouduin kuuntelemaan tätä kantaattia, ja lempi lehahti heti. Tämä on tällaiselle synkkyyteen taipuvaiselle pohdiskelijalle omiaan. Ja niin kaunista. Tuo tenoriaaria tuossa lopussa oli aivan mahtava. Ja soittajakuntaa johtajineen en voi liikaa kehua. Siis tässä Japanilaisessa versiossa. Kuunnelkaa!

    Meillä pääsiäisajan lähestyminen on otettu koko perheen voimin huomioon musiikissa. Martta on laulanut jo yli viikon ”Teetut kuoli rittillään…” Tuon kertosäkeen lisänä saadaan kuulla aina jotain tilanteeseen sopivaa improvisointia. Ette tiedä miltä tuntuu aurinkoisena kevätpäivänä hirsiseinäisessä pirtissä kuulla pienen pikkuruisen tytön säestävän pianolla itseään. Ja laulavan tuota jo tutuksi käynyttä laulua, joka eräälläkin kerralla jatkui muistaakseni näin: ”…Leevi roikkuu puutta, Ronja ei taa puratta tormitta ei taa puratta Pilvi ja Perttuja tormittaaa”.

    Muuten, asiasta seitsemänteen, pienen lapsen pianonsoitto on kaunista. Sanoin kuvaamatonta, jäljittelemätöntä. Se ei pyri olemaan mitään muuta kuin se on. Se on siksi täydellisintä. Se on tunteiden suoraa puhetta, omaa itseään, aitoa. Miten harvoin mikään musiikki on niin täydellisen vapaata ja aitoa. Ja niin paljon antavaa.

    (No, nyt olen väsynyt. Mutta älkää unohtako musiikkia, missään tapauksessa.)

  2. Urakka hirvittää, jos tämä tahti pysyy. Mieluummin höllää niin, että ehdimme mukaan muutkin. Kuuntelen juuri tenoriaariaa Sampan tarjoaman spotify-kutsun myötä. N. Harnoncourt porukoineen mellastaa.

    Jukka Kemppinen kertoi blogissaan joskus muuten, että hänen joku kaverinsa on luterilainen ainoastaan Harnoncourtin passiolevytysten ansioista…

  3. Tällä tahdilla et saavuta minun 13 kantaattia lähivuosina! Olen kyllä kuunnellut sen jälkeenkin kantaatteja, mutta ne eivät ole olleet missään järjestyksessä. Tässä pelissä lienee samat säännöt kuin rekisterikilpien bongauksessa – vain täsmällinen numerojärjestys kelpaa!

  4. Juha: kyllä, ei mitään satunnaisotantaa vaan matemaattisen täsmällinen numerojärjestys.

    Jos tätä tahtia jatkan, niin olen valmis noin 400 vuotiaana. Mutta periaate lienee enemmän ”kun olen matkalla, olen jo perillä”. Ja ihan matkalla tässä ollaankin, ellei peräti retkellä 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.