Tänään 21. 3.

Tänään on ollut mukavaa.

Kaikki sai alkunsa auringosta. Vaikka Sampalla oli työpäivä, niin äreästä aamusta huolimatta jo ennen puoltapäivää oli aurinko saanut minut valtoihinsa. Pihailimme päivällä pitkähkösti. Lapset hiihtivät kantohangella naapurin lasten kanssa, minä kävin lisäksi Leevin ja Martan kanssa lenkillä. Pyörätie oli sulana täysin, ja kuiva asfaltti keväällä on aika mukavan oloinen asia sekin. Pulkan työnsimme kärryjen alakoriin kun jäinen tie päättyi. Ehdin siinä vähän pöyhäistä kompostiakin. Se on mielekästä hommaa! Mitä korkeampi lämpötila, sitä korkeampi fiilis. Sama kuin esiintyvällä taiteilijalla kuulijoiden määrä, kompostihullulla on lämpötila. Täytyy kylläkin tunnustaa alan harrastajille ja ammattilaisille, että hiljan oli vielä kompostini jäässä. Mutta nyt se on pääsemässä vauhtiin taas, höyryää ja lämpötilalukema on jo 25 celsiusta plussan puolella!

Iltapäivällä leivoin jotain uutta, ja se onnistui kohtalaisesti. Tytöt pyöräilivät mummulaan ja saimme nauttia laatuajasta Taikaviitan ja Mörkö Pienoisen kanssa. Taikaviitta on kohta nelivuotias, ja Mörkö pian kaksi. Olimme pitkään ulkona iltapäivälläkin, isäntä hakkasi halkoja, emäntä pällisteli vieressä, kantoi puita aina kun hoksasi, pöyhäisi välillä kompostia mistä isäntä pahentui ja kurkki kurkkimistaan eläimiä sekä lapsiaan. Naapurin lapset olivat taas tottuneesti meillä ilmaistöissä kantamassa halkoja seinänvierustalle, minkä ansiosta halonhakkaaja ylitti päivän tavoitteen. Sitten emäntä hoksasi isot oksasakset ja lähti uhkaavan näköisenä kävelemään kohti pöhöttynyttä kuusiaitaa. Isäntä harmistui tuosta näystä: kuusiaitaa varten piti vuokrata leikkuri. Mutta ei siinä auttanut miesparalla muu kuin mennä ja ottaa sakset kauniisiin käsiinsä ja ruveta trimmaamaan. Emäntä neuvoi ja tarkasteli linjoja, isäntä leikkasi, leikkasi ja leikkasi. Valmistahan siitä tuli, kaunis notkolinja ja kaikki. Ja sitten kun vuokraa sen pensasleikkurin, ei tarvitse kuin vähän tarkistella sieltä ja täältä, ihan pikkuisen vain joka paikasta. Urakan päätyttyä istuttiin syömässä keittiössä ja katsottiin ikkunasta kuusipöheikön sijaan aitaa. Isännällä oli olo kuin herra Putkelalla ikään, ja koko perhe oli sangen tyytyväinen.

Eikä mukavuudet vielä siihen loppuneet, pääsimme mummulaan vielä syömään tupituoretta Comenius-ruislimppua ja hiivaleipää, tapasimme myös iloksemme harvinaisia sukulaisia Elimäen perukoilta. Olimme kyllä niin ollaksemme että, vaihdoimme kuulumisia ja saunoimme illan päätteeksi kaikessa rauhassa ja kuumuudessa. (Edellisellä kerralla oli vähän kiire, joten kumpikin noista elementeistä puuttui.) Kotona luin lapsille iltasaduksi päätösosan kirjasta Fedja-setä ja kummitus. Liina jaksoi valvoa loppuun asti, muut olivat niin sippejä että luovuttivat heti kun Petshkinin salaisuus selvisi juuri ja juuri. Kiitos, Eduard, mainiosta kirjasta jälleen kerran!

Nyt tuo mies nukkuu tuossa vierassängyllä jalat tyhjän päällä ja vaatteet yllä, eikä raukka tiedä ollenkaan, mitä minä sain juuri näillä minuuteilla tietää. Nyt kerron sen teille: hänen rakas Spotifynsä sisältää mainoskatkoja, samanlaisia kuin paikallisradioissa konsanaan. Tulevat onneksi kappaleiden välillä, ettei sentään kesken kaiken. Mielelläni kyllä vähän haukun tätä mieheni uutta ihastuksen kohdetta, kun on kerran aihetta. Eikö se  ole oikein ja kohtuullista, että joitain vikojakin löytyy? Vaikka oli tuossa mainospätkässä musiikkiakin, lauloivat siinä että ”autollasi on arvoa” tai jotain sinne päin. Mukavaahan tuo totuus on itse asiassa kuulla. Että me ei sitten ajeta millään arvottomalla rotiskolla. Ehkä se olikin tuo mainos kohdistettu nimenomaan meille, ikään kuin lohdutukseksi, vaikkapa. Kyllä Spotify sellaiseen pystyy, jos Samulilta kysytään.

5 kommenttia artikkeliin ”Tänään 21. 3.

  1. Väliin tunnen itseni aika takapajuiseksi, kun luen ja kuuntelen ihmisten juttuja facebookeista, ipodeista, skybeistä, messengereistä, chateistä ja sen sellaisista. Noin vuosi sitten lopulta ymmärsin, mikä You Tube on, ja sen jälkeen eteeni avautui ihmeellinen maailma. Että sieltä voikin löytyä kaikenlaista jännää! Olin onnesta mykkänä, kun tajusin viime kesänä, että pystyn kesken hiljaisen työpäivän kuuntelemaan netistä erilaisia versioita valitsemastamme häämarssista ja -musiikista, ja siten saatoin pysähtyä entistä paremmin haaveilemaan tulevista juhlista.

    Sittemmin You Tube on kyllä näyttänyt terävätkin kyntensä, kun on pidätellyt hiukkasen liian pitkään kotona seuroihin tai kylään lähdön aikaan tai on läväyttänyt eteen materiaalia, jota katsellessa tulee väistämättä pohdittua, että onkohan tämä nyt niin kovin hedelmällistä. Nyt on jo tullut se kyllästymisvaihe. Uutuudenviehätys ei kestä kovin pitkään.

    MPkolmosen jo tunnen noin puolentoista vuoden ajalta. Sekin oli riemuvoitto, kun tajusin, ettei se olkaan vain snobien lelu. Ipodista on hämärä aavistus. Facebookista olen vähitellen alkanut saada jotain selvää, joskaan en koskaan ole sinne kurkannut. Messengerit ja Chatit olivat ennen aitoja kunnon irkkauspaikkoja, sikäli mikäli olen nuo ensimmäiset ymmärtänyt oikein.

    Mutta töissä saan silti loistaa atk-taidoillani. Se on helppoa, kun vanhempien kollegoitteni taso lähtee ”valkoisen viivan” tunnistamisesta. Parisen vuotta sitten uuteen työpaikkaani tullessani viisikymppinen naiskollegani yritti psykologin kanssa kertoa, miten sairaanhoitopiirin kuntosivuille pääsee. Tämä kollegani kertoi innosta silmät loistaen, että sinne pääsee helposti myös oikotietä ”valkoisen viivan” kautta. Psykologin kanssa mietimme tovin tuon valkoisen viivan arvoitusta, ja lopulta se selvisi kollegani selventäessä, että viivalle voi kirjoittaa ”www.ksshp…” Muutaman hämmentyneen hetken ajan mietimme psykoloogin kanssa, miten tähän valaistukseen reagoisimme…

    Näihin ajatuksiin pääni harhaili, kun luin Eeva Maijan kertomusta Spotifysta. Aloin heti hädissäni miettiä, että kuinkahan paljon nykysivistyksestä on taas livahtanut ohitseni, ja hetken arvoin mielessäni vaihtoehtoja a) uskottele itsellesi, että todellisuudessa tämä on ihan tuttu juttu ja harva se päivä itsekin käyttelen spotifytä ja b) nöyrry ja mene Googleen. Valisin vaihtoehdon b ja sivistyin taas. Huokaisin myös helpotuksesta, kun löysin maaliskussa -09 päivätyn kirjoituksen HS:n kulttuurisivustolta. Siinä Spotifya esiteltiin ikään kuin kaikki muutkaan eivät sitä vielä tuntisi. Hesarin teksissä minua selvensi etenkin se, kun siinä kerrottiin, että Spotifysta ennustetaan vaihtoehtoa Applen iTunes Storelle. Päättelin siis, että Spotify on vähän niin kuin se Apple itu…..miten se nyt menikään…

  2. Tuula H:
    Jaksatko kertoa Spotifyn arvoituksen? Mulla ei ole hajuakaan ja olisi kivempaa lukea vastaus täältä kuin kuuklesta.

    Meidän viisivuotias kyseli taannoin: ”Voiko muuallakin kuin veispuukissa kuuklata?” Mutta tämä vitsi on jo facebokissa esiteltykin.

  3. Spotify on ohjelma, josta löytyy uskomaton määrä musiikkia (myös klassista). Kutsun saaneet saavat kuunnella musiikkia ilmaiseksi, kunhan jaksavat kuunnella aina silloin tällöin kappaleiden väliin tulevan mainoksen (harvoin niitä tuntuu tulevan). Jos ei ole saanut kutsua, voi musiikkia päästä kuuntelemaan maksamalla 10 euron kuukausimaksun. Tällöin ei noita mainoksia ole ollenkaan.

    Tällä hetkellä ainut ongelma spotifyssä on runsaudenpula. Hyvää musiikkia ja hyviä levytyksiä on tarjolla niin paljon, ettei oikein malta kuunnella mitään kun saattaa löytyä jotain vielä parempaa…

  4. Minä se olen vasta takapajuinen, uskokaa pois.

    Samulin ansiosta tiedän uutuudet aika nopeasti, vaikka ne eivät minua erityisesti kiinnostakaan, ehkä välillä suututtavat.

    Voitteko kuvitella, että emme käytä youtubea juuri ollenkaan. Olemme sopineet, että huvikseen emme lähde katselemaan muutenkaan videotallenteita netistä. Jos joku vinkkaa jonkun jutun, tai muuten on ollut puhetta jostakin, niin olemme saattaneet katsoa, mutta äärimmäisen harvoin. Sehän nykyaikana on vasta takapajuista, eikö totta? Tämä on tällaista kulttuurikasvatus-ideologiaani tai jotain sinnepäin. Sen perusajatukset ovat vielä hajanaisia, mutta yksi iskulause voisi olla se ”hanki oma elämä”. Meillä on elämä aika nopeatempoista ja välillä uuvuttavaa ilman videoiden katseluakin. Monia asioita ei ehdi tehdä vaikka miten haluaisi. Tunnit eivät tunnu päivässä riittävän. Leikkipuistot, luistinradat aurinkoisena lauantaipäivänä, jalkapallokentät ynnä muut näyttävät olevan haikean tyhjähköjä liian usein. Puhutaan yksinäisyydestä, kiireestä, kyläilyn vähentymisestä, ajan puutteesta, lasten ja nuorten pahoinvoinnista. Kansan ylipainosta ja masennuksesta. Minä olen ajatellut hitaasti hitailla aivoillani, että voin yrittää tehdä jotain tätä kaikkea surullista virtaa vastustaakseni.

    Jos vähän jatkan kasvatuksesta, (omia kasvatukseni hedelmiä on monet nähneet, eli ymmärrätte tämän kaiken paradoksaalisuuden), niin luulen, että lapselle on hyvä antaa tilaisuus keksiä itse itselleen tekemistä, harjoitella pitkä oppimäärä sosiaalisia taitoja leikeissä, ulkoilla paljon, olla luonnon lähellä (huomioi lampaat ja kanat) kokeilla, tuntea ja elää itse. Toki yksi puolituntinen päivässä kuvaruudun ääressä ei tee mitään suuntaan ja toiseen, tiedän senkin, jos sisältö on hyvää. Ja sitä hyvää sisältöä on tarjolla, ei se siitäkään kiinni ole. Arvatkaapa mistä se on kiinni? Meillä se on kiinni meidän aikuisten laiskuudesta. Kyllähän me osataan olla topakkana, kun sille päälle satutaan, mutta mitä tapahtuu niinä päivinä, kun olemme aivan lopussa, puhki, rättiväsyneinä, hermot riekaleina? Armahdamme itseämme, ja unohdamme puolituntiset ja oikeastaan kellon kokonaan. Ja yllättäen meille tulee noita armonpullapäiviä aika usein. Ja sitten huomaamme kasvattajan omatunto kolkuttaen: kyllä niitä päiviä on tainnut tulla liian usein. No, oikeastaan sittenhän se toteutuisi minun kohdallani se hanki oma elämä. Saisin vähän hengähtää ja miettiä rauhassa omiani, kun lapset viihtyvät tosi hyvin jossain vähän matkan päässä, poissa pahanteosta.

    Hoo, nämä ajatukset ovat siis hyvästikin hajanaisia. Ja uskon ja tiedän, että moni vanhempi pystyy parempaan, mihin minä en usko pystyväni. Minusta vain on niin helppoa, kun on yksi asia vähemmän huushollissa, mitä lapset mankuvat. Muuten, yhdestä toisesta asiasta puheen ollen, olimme taas tänään kirkonkylän yhdistyksellä, ja lapsemme käyttäytyivät niin loisteliaan omaperäisesti vanhimmasta nuorimpaan, että itsekin olin vähällä ruveta käyttäytymään omaperäisesti. Niin että kaikki jotka olitte paikalla: (siis toivottavasti te ette tätä lue), kas siinä oli näyte, millaisia lapsia minun kauaskantoisella kasvatusmetodillani kehittyy. Voi hyvä sylvi, sanoisi joku. Joku miettisi että ovatkohan raukat saaneet olla koko päivänä ulkona kun ovat noin reuhakkaita. (Olimme Virpiniemessä mäenlaskussa keskipäivän aikaan, noin kaksi ja puoli tuntia ulkoilua.) Toinen kauhistelisi, että on noilla varmaan rauhatonta kotona, kun eivät osaa rauhoittua ollenkaan. (Yritimme pitää parin tunnin lepotauon ennen seuroja, jolloin lapset kehittivät mahtavat kotileikit.) Onneksi todellisuus on usein lempeämpää kuin taru. Ihmiset tulivat puheen jälkeen kyllä kommentoimaan, mutta rohkaisevasti ja ymmärtäväisesti. ”Kyllä nuo teidän lapset pärjäävät elämässä, kun ovat niin pontevia ja energisiä. Älkää välittäkö, nyt se energisyys harmittaa mutta hyväksi se lopulta koituu.” Minä yritin sönkätä jotain että koituukohan, ja näytin varmaankin lyödyltä haavojaan nuolevalta lehmältä. Toivottavasti ette ole sellaista nähneet, en minäkään ole.

    Joka tapauksessa, meillä oli mahtava reissu tänään, kun kävimme Virpiniemessä. Laskimme mäkeä, ja aika kului kuin siivillä. Martta taas kerran herätti huomiota sinnikkyydellään. Ensimmäisen tunnin hän laski pyllymäkeä sinnikkäästi, vaikka ei oikein luistanut. Ja käveli tarmokkaasti ja periksi antamatta itse isohkon mäen aina ylös, vaikka luisti oikein liikaakin. Jossain vaiheessa hän oppi liukurin käytön, ja sillä sitten mentiin loppuaika. Ei halunnut pulkkaan äidin ja isän kanssa, vaan ”kisu-liukurilla ite!” Ja ite siinä kanssa mentiin, alas ja ylös, kerta toisensa jälkeen, siihen ei apua tarvittu. Onkohan tuo sisukkuus etelän mummilta perittyä, mitä luulette? Äidillänsä sitä ei niin paljoa ainakaan ole.

  5. Jäänyt soimaan tuo ”autollasi on arvo”-renkutus päähän, melko tehokasta mainontaa. Pitänee jättää spotifyn käyttö vähemmälle kun sen verran ärsyttävä mainos 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.