Kirjoitukset
Kommentit
Valokuvat
Haku
Login
 
 

Terveisiä Pielisen jäältä

Eeva Maija - 16. helmikuuta 2009  klo 23:50 - Aihe: Sekalaiset jutut

Viikonloppuna olimme Sampan kanssa Pielisen maisemissa. En halua kehua, mutta hyvin meni, emme riidelleet yhtään kertaa. Kahtena kertana pieni väittelynpoikanen meinasi päästä käyntiin, mutta olen minä vuosien kuluessa jo jotakin oppinut. Ja Samuli varmaankin myös.

Neljä lasta, vähän useampi kotieläin ja vanha talo ja muut kuriositeetit ovat opettaneet meitä sen verran, että osasimme nauttia joka hetkestä, jotka vietimme rakkaan farmimme ulkopuolella. Nautimme, vaikka lauantaina ei paistanutkaan aurinko. Nautimme pyhänä, koska aurinko paistoi. Illalla nautimme, kun saimme rauhassa lukea kirjojamme. Nautimme rauhallisesta aamiaisesta pienen ikkunan ääressä. Ikkunasta näkyi pakkanen, aurinko, Pielisen ranta ja lahdessa nököttävä tsasouna. Ja kaikkialla valkoista lunta ja valkoisia koivuja, korkeita mäntyjä. Nurmes on koivujen kaupunki.

Erityisesti tuollaisesta edellä mainitusta aamiaisesta kiireettömyydessä ja kaikessa rauhassa olen unelmoinut satoina aamuina. Viikonloppuna unelmat toteutuivat, mikä tuntui ihanalta. Mutta tänään oli kuitenkin jälleen yksi sellainen unelmointi-aamu, kaikesta huolimatta. Tottakai unelmointi tässä tilanteessa tuntui hiukan epätoivoiselta, mutta ehkä se tänään kohdistuikin siihen, että ollapa vielä eilinen aamiainen. Aurinko tuossa, Samuli tässä ja teekupponen kädessä. Mutta ei, oli kolme nuhaista ja yskäistä tyttöä ja yksi kovaääninen poika, joka vaatii hiljaisuutta jotta saisi huutaa rauhassa. Teetä täytyi tarjoilla kaikille, jokaiselle yksilöllisin lämpötiloin ja hunajapitoisuuksin. Ja se leivän teko. Yhdelle ei ehdi ensimmäistä tehdä, kun jo toista pyytää. Toinen tykkää juustosta vain joka toinen aamu. Kolmas heittää leivän lattialle huomatessaan purkkakipon hyllyllä. Se kovaääninen pauhaa tuolilla seisten: “siellä missä kauhimmainen korppi huilailee!”. Kyllähän tehoäiti, minkä tahansa koneen vertainen, tästä selviää. Kun kerran tietää, että kun pöytä tyhjenee, niin siihen ilmestyy höyryävä teemuki ja kaksi leipää ja sen ääreen hermorasitettu nainen. Mutta eipä tieto tänään pidä paikkaansa. Siihen idylliin työntyy myös katkerasti itkevä puolitoistavuotias ja tulee syliin heilumaan niin, että vain hullu koskisi siinä höyryäviin juomiin.

Kaiken kruunaa se, että iltapuolella mies, harvinaisen pirteänä ja iloisena palaa kotiin ja huomaa surkeaa tilaansa häpeävän vaimonsa istuvan olohuoneen nurkassa. Vähän aikaa tilannetta seurattuaan hän toteaa kummalliseen opettavaiseen sävyyn: “Ne on yllättävän vahingollisia tuommoiset reissut.” Niin, niin varmaan onkin, enpä kiellä, mutta kyllä siellä reissussa oli mukavaa, oli se sitten vahingollista tai ei. Ja myönnettävä oli, opettajasmiehen se, myönnettäväpä hyvinkin.

Muuten, asiasta aiheeseen, meillä kaksi nuorinta ihmistä ovat käynnistäneet eräänlaisen “Laulun lumoihin!” -projektin. Martta opettelee tiu tau tilheä  ja laivalaulua, Leevi on (aiemmin mainitun laulun lisäksi) ihastunut kapteeni koukkuun. On veikeän kuuloista, kun hän laulaa ääntäen tietyt kohdat hieman epäselvästi, ettei kenelläkään olisi nokan koputtamista, kun ei voi tietää menikö se oikein vai sinne päin. Minä kuitenkin terästäydyin ja sain ylös seuraavan laulunpätkän: “Hän uskalsi kukkoa kivittää, ja uhmasi virkeä vikittää, oli MEERTEEN KAAUHuu…” jne.

6 kommenttia

6 Kommenttia »

  • 17.2.2009 klo 22:11
    mummu kommentoi:

    Pojasta polvi paranee… viittaan siis teidän viikonlopunviettoonne.
    Toisaalta näkyy myös seuraava polvi paranevan, mutta vain ihan pikkuisen, viitaten lastenne laululumoon.

    Kun käytiin iskän kanssa eka kertaa ulkomailla, ylellisissä hotelliympyröissä ja aikuisseurassa peräti 8 vuorokautta, niin Jonttu oli kuvaillut arkeenpaluutamme naapurille:” Ihan hyvin niillä oli menny, mutta äiti ei millään meinaa tottua siihen, ettei kukaan tuo kahvia…”

  • 18.2.2009 klo 20:35
    Venla kommentoi:

    Mää oon huomannu, että joka reissusta pitää maksaa verot. Yleensä heti seuraavana päivänä. Lapset ulosmittaavat kaiken takaisin, ottavat sitten kolmensadan prosentin edestä huomiota, kun saavat vanhempansa kotiin. Mutta kyllä se siitä tasaantuu ja ensimmäinen arkipäivä unohtuu. Tulevina päivinä huomaat, että olet kuitenkin virkistynyt eikä se reissu niin vahingollinen ollut.

    Lasten pitäisi olla nukkumassa, mutta poikien huoneesta kuuluu melkoinen meteli, porausta (rrrrrrrrrrrrrr), jyskytystä seiniin, kovaäänistä riehumista. Huone on jo kertaalleen siivottu. En edes halua tietää, mitä siellä tapahtuu.

    Mainio tuo teidän Leevi, virkeä vikittää :-)

  • 21.2.2009 klo 23:00
    Jonttu kommentoi:

    Meillä tuollainen vapaavkl on luvassa viikon päästä, onneksi kaverit kauempana menevät silloin tällöin naimisiin, ja saa syyn lähteä liikenteeseen. Lomakrapulaahan ei pitäisi muistaa ollenkaan reissua suunnitellessa… joten ei siitä sen enempää, sovitaan, ettei meillä sitä ole.

    Tuo laulujuttu on meillä Eevertillä alkamassa. Tänään on soinut otsa kurtussa tulkittu (liekö isältä tuo maneeri) “Katpeeni katsoi sorihonttihin, oli myrsky alkava, oli myrsky alkava”

  • 21.2.2009 klo 23:33
    Samuli Sorvari kommentoi:

    Jonttu: Leevillä tuo samainen laulu taipui näin: “Kapteeni katsoi merisonttiihin oli myrsky pauhaava, oli myrsky pauhaava…”. Ja tässä muutama päivä sitten Leevi tapaili erästä tuttua isänmaallista veisua: “Siellä missä kauimmainen korppi huilailee…”

  • 21.2.2009 klo 23:53
    matti mäki kommentoi:

    Meillä taasen laulettiin tierna-aikoihin ilman mitään epäselvyyttä “kusta piiltti oli niin pienoinen, kusta piiltti oli niin pienoinen…”

    Suurin osa annitanni-lauluista menee kyllä ilman virheitä, siitä välittäisin tässä yhteydessä kiitokset kaikille osallisille!

  • 22.2.2009 klo 11:17
    Emppu kommentoi:

    Nuo lapset on niin ihania!

    Jonttu, mukava että pääsette reissuun, kohdistuukohan se tänne pohjoiseen päin? Sukset mukaan sitten vain!

Jätä kommentti

Sivuseikka

Uusimmat kirjoitukset

Uusimmat kommentit

  • Samuli V. kommentoi juttua
    Täytejuttu
    Mutta mitä ampiaisiin tulee, ovat niin kiukkuisia, ettei meillä muut...
  • Anni L kommentoi juttua
    Täytejuttu
    Mikä ikävä sattuma, että minullakin on vain yksi kesäkurpitsan taimi...
  • Anna K. kommentoi juttua
    Täytejuttu
    Onko mummulassa mitään kurpitsaa kasvamassa? Ota ens kerralla pensseli mukaan...
  • Emppu kommentoi juttua
    Täytejuttu
    Voi hirvitys, mulla on vain yksi kesäkurpitsa. Mistäköhän enää saisi...

Uusimmat kuvat

img_0443 img_0439 dsc_0059 dsc_0054 dsc_0050 dsc_0047

Aiheet