Muistelmia.

Sain luettavakseni Petri Tammisen Muistelmat. Niitä lukiessa olo oli kevyt kuin ilmapallo jota syysmyrsky riepottelee kohti orapihlaja-aitaa. Viime hetkellä tuuli tarttuu palloon heittäen sen orapihlajan piikkien ulottumattomiin. Ja piikit jäävät janoamaan ilmapallon ilmaa.

Kotona on lennellyt argumentteja ja vasta-argumentteja niin, että niistä ei enää erota kumpi on kumpi. Ja siinä sivussa itse asia on kolhiutunut tunnistamattomaksi.

10 kommenttia artikkeliin ”Muistelmia.

  1. Tätä täytyy oikein miettiä. Mikä on se tuulenpuuska, joka olo-ilmapallon pelastaa?

    Minä olen puolestani kärsinyt liiasta argumentittomuudesta. En ole tottunut hyytävään hiljaisuuteen.

  2. Lue sinäkin, Eevamaija, se muistelmateos. Olo kevenee, jos on kevetäkseen. Se on kyllä sietämättömän paksu, enkä käsitä, miten Samuli nyt jo sen ilmoittaa lukeneensa loppuun.

    Vinkkinä vain, että tähän sivuseikan kylkeen voisi perustaa lukupiiriblogin. Luulen, että aina muutama ihminen sinne innostuisi pohdiskelemaan.

  3. Samuli Vee, luin jo sunnuntai-aamuna sen. Oli kyllä lukemisen arvoinen. Kun olin lukenut, putkahtelivat ajatukset päässäni parin tunnin ajan a la Petri Tamminen. Eilen kerroin tämän miehelleni, joka oli juuri lukenut kirjan, ja hän vastasi heti tyyliin P.T.

    Ja Samuli: oikein hyvä ehdotus! Sinä voisit aina ehdottaa hyviä kirjoja, kun niitä tiedät. Minä luen erittäin mielelläni!

  4. Onko ”Muistelmat” siis parempi kuin ”Enon opetukset” ? Siinäkin oli huippua kieltä, mutta en itse kirjaa kuitenkaan suosittelemaan…Mutta saattaa olla ikäpolvikysymys.

  5. Minäkin mielelläni ottaisin vastaan ehdotuksia, mitä kannattaa lukea. Toisaalta en ehdi lukea. Tänään sitä juuri viimeksi mietin ja harmittelin, kun kävin Kemin kirjastossa lainaamassa miehelleni taas lisää äänikirjoja pitkiä työmatkoja varten. Onpa aina lomia varten jotain, mitä odottaa: kirjojen lukeminen.
    Tosin aina pitää olla joku kirja kesken, tällä hetkellä Jari Sinkkosen lastenkasvatuskirja. Olen aivan Sinkkos-fani.
    Ja ettei tulisi valehdeltua: ehdinhän minä lukea, satukirjoja. Niitä luemme joka ilta. Itselle ne vain ovat tulleet jo kovin tutuiksi, koska lapset haluavat kuulla suosikkikirjojaan uudelleen ja uudelleen. Ehkä on parempi lukea satukirjoja (lapsille) kuin lastenkasvatuskirjoja ?

    Alkuperäisestä kirjoituksesta ja ensimmäisestä kommentista olin lukevinani rivien välistä muutakin kuin Petri Tammista. Toivottavasti se muu on kadonnut taivaan tuuliin kuin ilmapallo.

  6. Venkku, mukava kuulla sinustakin! Ja teistä! Niin, yritin Samulilta kysellä mikä se ilmapallo on mutta hän sanoi ettei yhtään mikään. Mutta vissiinkin rivien välissä on paljon asiaa. Aika näyttää…

  7. Venla, Sinkkos-rakkautta esiintyy suvussa. Eilen hän muuten puhui radiossa. Mutta pakko kysyä, mitä kirjoja lapsenne haluaa kuulla yhä uudestaan ja uudestaan? Törmäsin kerran erään tunnetun satututkijan ajatuksiin, (nimi ei nyt tule mieleen) ja hän oli sitä mieltä että kansansadut tukevat kaikkein parhaiten lasten kasvua; niiden ongelmia pohtiessaan lapsi saa tukea oman elämänsä ongelmille. Kirja myös tavallaan lyttää sellaiset nykykirjat, joissa liian alleviivaavasti puhutaan nykylasten murheista, vanhempien avioeroista tai yksinäisyydestä.

    Huomaan vain, että meillä ei näitä kansansatuja ole luettu juuri ollenkaan. Joskus olemme yrittäneet, mutta eivät ole tuota vanhempaa lasta kiinnostaneet.

  8. Bruno Bettelheim on tämä mies. Kirja on Satujen lumous. Vinkkaan sitä tässä, sillä se on uusia maailmoja avaava kirja. Tosin pitkäkin, mutta sitä voi lukea sieltä täältä.

  9. Täytyy kommentoida, että nykykäsityksen mukaan Bettelheimiä ei pidetä enää kovinkaan arvostettuna tutkijana. Siksi paljon hänellä on Freudilaissuuntaisia ajatuksia joka sadusta.

    Lukemistä käsitteleviä blogeja ja kirjastojen vinkkilistoja on netti väärällään. Ei muuta kuin googlettamaan ja katsomaan missä blogissa luetaan omantyyppisiä teoksia. Toki uudet kirjallisuudesta puhuvat blogit ovat aina teervetulleita.

    Tässä pari vinkkiä: Sallan lukupäiväkirja http://sbrunou.blogspot.com/, Kirjahyllyn kautta http://bckirjat.vuodatus.net/, Kirjasto Omenan kirjapuutarha http://vinkki.vuodatus.net/, Kirjavinkkariblogi http://vinkkarit.vuodatus.net/, Lukupaikka http://uusilukupaikka.blogspot.com/, Kirja päivässä http://www.lukuhimo.vuodatus.net

    Kiitos muuten elämänmakuisesta ja riemullisesta blogista!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.