Sieluni silmin tosiaan näen, miten perheenisällä kuohahtaa, kun lapsi heittää sen huomion keskipisteenä olevan munan pöytään. Ja jotenkin Sohvin profiiliin sopivaa on koheltaa tuolla tavalla, kovalla innolla ja vähän varomattomasti, hyvää tarkoittaen ;)

Mutta kuten tutussa joululaulussa lauletaan, “jokainen tsäänssi on uusi mahdollisuus”.

Mutta miettikää vielä, voisitteko jostain hankkia sellaisen korvavaikun imemiseen tarkoitetun vehkeen, joita sairaaloiden päivystyshuoneissa on aina. Jos näitä munia tipahtelee vielä jatkossakin, imurilla voi olla näppärää korjata niitä talteen.

Ps. Kerran eksyin jonkun sisustuslehden tai -kirjan ääreen, jossa näkyi pöytä, keittiön pöytä. Sen yllä oli iso lamppu, 70-luvulta peräisin oleva söpö leikkaussalin lamppu, jossa oli monta pientä aukkoa. Ajattelin, että jos tuollaiseen törmään, voisin yrittää hankkia itsellenikin.

Seuraavana aamuna menin tutustumaan töissä erääseen lääkäriasemaan, joka oli uudistanut tilojaan. Kävi ilmi, että uudistavat myös leikkaussalin lamput, ja lupasivat pohtia, voisiko käydä niin, että vanhat lamput siirtyisivät minun omistukseen. Ihmeiden aika ei vielä ole ohi.

Muna numero kaksi: Seuraavana päivänä lapset kävivät ovella raportoimassa että nyt ne munii, kukko motkottaa pesän suulla ja kana motkottaa pesässä. Leevi intoutui että muniiko minunkin kukko? Se jäi arvoitukseksi, mutta kymmenen minuutin kuluttua tyttöklaani ryntäsi sisään huutaen “Muna! Muna!”. Oli Sohvin vuoro hakea muna, ja hän juoksi olohuoneeseen ulkovaatteissa, käsi ylhäällä ja kädessä muna. Isä istui kiikkustuolissa ja Sohvi teki pikku kiepin siinä edessä ennen kuin aikoi harhauttaa ja jatkaa keittiöön. Mutta muna ei koukannutkaan mukana vaan lipesi ja lensi kauniissa kaaressa tuvan lattialle leviten kuin kokkeli. Isän riemu repesi taas, kunnes se muisti hyvissä ajoin että ai niin, nuo munat eivät olleetkaan katoava luonnonvara, huomenna olisi taas uusi mahdollisuus.

Näinhän sen kuuluu mennäkin, eikö vain?

Onnea siis! Mitä ensimmäiselle kanamunalle tehtiin/tehdään?

Toki vaimon onnellisuudesta riittää koko perheelle. Silti se into olisi varmaan kiva kokea itsekin.

Olen myös koukuttunut tähän hurjan hauskaan ja taidokkaasti kirjoitettuun blogiin, joka uskaltaa raapaista myös pintaa syvemmältä. Ei pelkkiä sivuseikkoja siis. Onnellista uutta vuotta kaikille ihmisille ja eläimille Ervastinkylän punaisessa talossa!

Vielä näyttää puhtaalta, mutta ajateltiin Sampan kanssa että valkoisissa seinissä x-tahrat tulevat näyttämään aika mojovilta… Saa nähdä, miltä kuukauden päästä näyttää. (Tietysti pesen seinät aina ennen kuvauksia) ;o)

Kävin heti lukemassa ihanan juttusi kanojen kotiutumisesta. Kivalta kuulostaa ja kuvissa näyttää niin mahtavan puhtaalta ja viihtyisältä! On varmasti Pasi Einari haareminsa kanssa tyytyväinen.