PÄIVÄKIRJA
ARKISTO
VALOKUVATLomakuulumiset
Tämä joululoma on ollut ruhtinaallinen. Yli kaksi viikkoa Samulillakin vain lomaa! Ehkä loma tuntuu tänä vuonna pitkältä sen vuoksi, että tavoistamme poiketen emme ajelleet Pernajan perukoille ollenkaan. Ja minä en ole ollut töissä.
Loma on ollut läheisyyttä perheen kanssa. Kun on jälleen kerran käyty yksi mahatauti läpi, ja olemme olleet blokattuina tänne Ervastinkylä kahdeksaan, niin läheisyys lasten kanssa on kasvanut suhteettomiin mittoihin. Martan vatsan toiminta on esimerkiksi ollut ikään kuin suuren valonheittimen alla. Ja Martta muutenkin on valokeilassa, hän nimittäin oppii kovasti uusia sanoja, jotka kuulostavat hyviltä Martan suussa, kuin pieniltä makeilta herkkupaloilta. Martta on nyt puolitoistavuotias, voimakastemperamenttinen ja aurinkoinen lapsi. Ja osaa sanoa ässät ja ärrät aivan oikeaoppisesti.
Elämämme on siis yhtiä lapsia, ja Marttaa erityisesti, näin voisi asian kiteyttää. Aamulla kun heräämme, tai siis kun Martta herää, hän ryhtyy monilla taidokkailla keinoilla kampeamaan äitiään ja isäänsä ylös sängystä. Kahden sanan jatkumot ovat olleet näiden päivien uutuus. Martta herää välistämme, jonne on aamuyön tunteina päässyt jonkun väsyneen ja laiskan ihmisen avulla. Hän vääntäytyy paikalla poikittain ja heiluttaa käsiään toiselle puolelle ja potkii toiselle. “Isä äiti isä äiti isä äiti.” Isä kääntää selkänsä. Äiti vetää tyynynsä reunaan ja hautautuu siihen niin syvälle kuin sängyn jouset antavat myöten. “Eenkeelii taaii” -laulunpätkä on seuraavana vuorossa hartaana ja pontevana. Isältä katoaa rypyt otsalta hetkeksi mutta äkkiä hän nukahtaa uudestaan. Perheemme toinen aamuvirkku (Liina) kömpii väliimme tässä vaiheessa. Hän nukahtaa vielä hetkeksi, mutta silloin äskeinen herättäjä lähtee äidin hetken helpotukseksi leikkimään jollain lelulla varmaan, toivon. Sitten sänkymme nukkujaimisto lisääntyy vielä yhdellä tai kahdella puoliksi heränneellä lapsukaisella. Äidillä ja isällä uni siltikin vielä riittää. (Tämä on joka vapaapäiväinen aamukilpailu: kumpi ilikiää esittää nukkuvaa pidempään, niin että toisen on noustava. Molemmat ovat tällä lomalla ihan hyvästi ilenneet, tunnustan sen.) Kohta Martsi-Martan ääni kuuluu ja pienet askeleet lähestyvät sänkyämme. “Pierettää. Pierettää!”, komentaa pieni pellavapää. “Kuka sille on tuon opettanu”, kysyn minä hymyillen suivaantuneesti. Nousen istumaan ja tajuan heti, että kyse ei ole siitä sopimattomasta vaan piirtämisestä. Martalla on vakuutuslasku toisessa kädessä ja toisessa sininen permanent kalvotussi.
Näin ne päivät sujuvat, kunnes illalla on saatava pienet myöhään heränneet iltavirkut nukkumaan. Silloin jomman kumman vanhemman suusta voi vielä edelleenkin lipsahtaa uhkaus siitä, että joulupukki voi tulla. Sehän ei tietenkään pidä paikkaansa eikä tee minkäänlaista vaikutusta muihin kuin Marttaan, joka tekeytyy pelokkaan ja salaperäisen näköiseksi ja vetää hartiat korviin ja silmät selälleen ja pistää sormen suunsa eteen ja kuistaa nopeasti: “Kuppi, hui, kuppi!”
No nyt tämä kirjoittaminen ei oikein suju, joten jatkan ensi numerossa. Kuitenkin toivotan oikein hyvää alkanutta vuotta Sinulle!
4.1.2009 klo 11:01
Venla kommentoi:
Miten niin ei suju? Tämä kirjoitus sai päiväni alkamaan loistavasti. Hymyilyttää ihan, miten elävästi kuvaat pikku-Marttaa. Noilla puolitoistavuotiailla on hämmästyttävä kyky valloittaa koko maailma, tai ainakin isä ja äiti.
Joululomanne kuulosti ihan meidän joululomalta, aamuheräämisiä ja iltavillejä myöten. Meidän pitääkin tulla katselmoimaan teidän varaston sisältöä tässä joskus, ainakin omat kamppeet viedä sieltä pois. Onnellista alkanutta vuotta Sinullekin, Emppu!
5.1.2009 klo 11:17
matti m. kommentoi:
Sibelius taisi itsekritiikin kourissa heittää melkein valmiin sinfonian takkatuleen. Mulle ja parille muulle se olis takuulla kelvannu. Elä sinä tee samaa virhettä. Jatka, jatka!
6.1.2009 klo 14:17
Anna K. kommentoi:
Kiitos! Hyvää uutta vuotta teillekin.
Ja kyllä se sujui; täällä on suupielet korvissa. Aamukilpailu on tuttu tässäkin perheessä. Minä voitin tänä aamuna ja heräsin valmiille aamupuurolle. Tunnustan olevani tässä kisailussa aika hyvä, voitan usein.
7.1.2009 klo 16:49
Samuli V. kommentoi:
Satun tietämään, että edellinen kommentoija on oikeassa. Muutenhan näistä internetin keskutelupalstojen pälinöistä ei välttämättä tiedä. Kuten ei tiedä mehiläisistäkään koskaan.
Ja Teksti oli taas kyllä niin kadehdittavaa, että jos toinen korvaparini ei olisi jo aikoja sitten tippunut kateudesta, se tippuisi viimeistään nyt. Näillä nykyisillä on sitten tultava toimeen.
Kuulin tuossa hetki sitten, että eräs “Kuppi” oli lipsauttanut virallisella vierailulla, että “Tuleekos se X papan syliin”…
Hyvää kupin odotusta Martalle ja muillekin!
8.1.2009 klo 13:54
Emppu kommentoi:
Samppa tuossa sanoi että “elä lue niitä kehuja, ne ei tee hyvää kenellekään”. Olen samaa mieltä, jos ihmistä kehuu niin se vain aiheuttaa paineita vastaisuuden varalle ja ehkä nostaa liiaksi ihmisen omaa egoa.
Mutta tämä on eri juttu: tunnen nämä kehujat ja tiedän että he ovat hienotunteisia ja ystävällismielisiä ihmisiä. Ehkä he tuntevat olevansa kuin kylässä ja kehuvat kotia ja lapsia ja niitä asioita, mitkä ovat miellyttäviä. Epämiellyttävät asiat jätetään kohteliaasti mainitsematta.
Kun on kerrassaan niin kerta kaikkisen epävarma, että ei osaa ottaa aina todesta positiivista palautetta, ja uskoo negatiivisen palautteen olevan paljon rehdimpää, niin ottaa sitä kritiikkiäkin vastaan oikein mielellään.
Joka tapauksessa, kommentti kuin kommentti on jo iso positiivinen palaute, samoin se, että näitä juttuja joku jaksaa lukea. Suoranaiset kehut ja kannustukset saavat tuntemaan olon hieman jopa syylliseksi. Kiitos joka tapauksessa kaikille!
8.1.2009 klo 13:58
Emppu kommentoi:
Sohvista täytyy vielä kertoa vähäsen. Hän ei mielestään osaa lukea, vaikka lukee lehdestä sitä sun tätä aika nopeasti. Ja kirjoittaa ahkerasti, eikä ole tarvinnut paljon ohjausta, on opetellut itsekseen.
Eilen teimme pientä pakettia naapurin vauvalle, ja Sohvi teki oman korttinsa, sulki sen hopeaiseen kirjekuoreen ja kirjoitti toiselle puolelle: “TUNELMALISTA JOULUA TEITÄN PERHELE”, ja toisella puolella luki: “ONEA MYÖSKIN TEITÄLLE PIKUVAUVALE T.SOHVI”. Minua liikutti erityisesti tuo sana “tunelmalista”. Tämä tammikuu on niin tunnelmallista aikaa!
8.1.2009 klo 15:42
Anna K. kommentoi:
Ihana Sohvi! Hyvä hyvä, tuo lukemisen taito voi tulla ikään kuin huomaamatta, meidänkin perheessä se tuli ilman että lapsi itse melkein edes hoksasi.
Ne kehut, kyllä niitä tarvitaan. Toki parasta olisi, ettei eläminen olisi kehujen varassa (jollakin saattaa vaika olla) ja että osaisi ottaa muutakin rakentavaa kuin kehuja vastaan. Jälkimmäisessä olen huono, vaikkakin parempi kuin ennen, ja kehujen vastaanottaminenkin on vielä joskus vaikeahkoa. Tiedoksi kuitenkin, että näitä teidän kirjoituksia ja kuvia odotetaan täällä aina.
9.1.2009 klo 11:28
Anna-Maija-mummi kommentoi:
Olen samaa mieltä edellisen kommentoijan kanssa että aina kannattaa kehua ja antaa positiivista palautetta. Siitä ei ole kenellekään haittaa, päinvastoin. Pienikin kehu antaa innostusta ja voimia taas puurtaa arkisia askareita.
Ja minusta on myös NIIN mukava käydä näitä lukemassa, tuntuu melkein kuin olis tehnyt pikku visiitin teille. Teräviä havaintoja arkielämästä, lapsista, oivaltavia pohdintoja ja hienoa sanankäyttöä : -D.
ja kyllä on Sohvi taitava, kaikki vokaalit ja konsonantit löytyy.
Yksi asia rupesi minua taas harmittamaan: Ollin joululahja Leeville ja Emman joululahja Martalle jätettiin tänne odottamaan teidän vierailua. Sitten ne pukattiin Millan ja Tumen kyytiin, kun lähtivät Pohojammaalle, mutta eivät sitten käyneetkään Oulusa asti, joten taas ne on täällä eteisen lattialla muovikassissa. Jos tiedätte, että joku olis tulossa/menossa pk-seudulta Oulun suuntaan niin hihkaiskaapa, saatais nuo oikeille omistajille. Lapsille vois vihjaista, että Kuppi on vahingossa jättänyt paketit väärään osoitteeseen…
11.1.2009 klo 14:37
toinen mummu kommentoi:
Joo, me mennään Educa-messuille Helsinkiin 23.-24. tammikuuta, jollin voitaisiin hoidella Kupin asioita…