Että aivan sama siis mitä muut ajattelevat. Itsekkäästi vain oman perheen etuja ja onnellisuutta ajatellen. Tämä elämä on elämistä varten. Ei kannata murehtia miltä milloinki kaikki näyttää.. jos on onnellinen kotona niin sehän on aivan mahtava juttu! Eli Emppu jatka vaan sen onnesi kuuluttamista. Rohkaiskoot se meitä muitakin nauttimaan elämästä siellä missä ikinä olemmekin. Ja jos emme nauti niin toivottavasti uskallamme tehdä isojakin liikkeitä omassa elämässämme. Näin siksi, että voisimme kunnioittaa elämän lahjan antajaa. (tuon nauttia sanan voi toki korvata sanalla elämä jos se jotakin häiritsee)

Ei muuta kuin kunnon asiakastyytyväisyyskysely ja tuote kohdalleen. Lasten suusta kuulet totuuden!

Miettikää:
- Jos ei ole lapsia etkä ole töissä, olet hylkiö -> Pakko olla töissä (ei vaihtoehtoa)
- Jos olet äitiyslomalla, olet “kotona” -> pakko olla kotona (ei vaihtoehtoa)
- Jos olet pienten lasten äiti, on sinulla nykyään yleensä mahdollisuus olla kotona ja töissä

Tästä viimeisen tilanteen haltijalle syntyy tarve perustella muille ratkaisujaan. (kuten varakkaalle tarve perustella, miksi ostettiin juuri X5 eikä corolla) Ja tämän vuoksi nämä perustelut herättävät kahden ensimmäisen kohdan ihmisille huonouden tunteen: en voi valita.

Sitten heitän vielä sekaan pari kovaa luuta: Kuinka moni uskoo oikeasti, että jonkin tietyn alan täsmäkoulutuksella ja työkokemuksella voi oikeasti valmistautua 20 vuoden päästä vallitsevaan työmarkkinaan? Miksi valmistautuisimme tilanteeseen, jota emme voi juurikaan ennakoida? Yhtä tyhjänpäälle voi jäädä huippukoulutettu huipputärkeä työntekijä kuin 10 vuotta kotona ollut kotiäiti. Kuka varmistaa kenenkin selustan?

Lisäksi: Toki tärkeä on rakentaa yhteiskuntaa, mutta; Yhtä tärkeää, kuin on huolehtia siitä, että joku istuu kaupan kassalla, joku painaa nappia koneen ääressä, joku vastaa puhelimeen jne. on vastata siitä, että meillä riittää tulevaisuuden kunnollisia työntekijöitä edes vähän myös omasta takaa.

ja raskaimmin ammutaan loppuun: Muualta tulevat valitettavasti sopeutuvat yhteiskuntaamme todella huonosti. Vrt Malmön mellakkaalueella asuu pääosin maahanmuuttajia, joista 15sta prosentilla oli työkokemusta. Tai että suomen etiopialaisilla 65% työttömyys.

Hyvvää Joulua!

Yhtä oikeaa ratkaisua ei olekaan, sehän täällä todettiin, mutta Eevamaijan kanssa asetun tähän penäämään vastaavaa arvostamista kotiäideillekin. Ja jopa silloinkin, jos joku siitä sattuu nauttimaan. Toisaalta, minun ratkaisuni eivät ole siitä arvostamisestakaan lopulta kiinni – toivottavasti eivät sinunkaan.

Niin, kuulepas, rakas Huono Äiti, oliko minun kirijoituksessani jotakin äitien työssäkäyntiä vastaan?

Yritin ainakin, ettei olisi. Halusin nimen omaan tuoda esille sen, että jos mainitsen jotain hyvää kotona olemisesta, niin heti joku työäiti kokee syyllisyyttä. Ja sen, että tänä paivänä tämä asia on kuuma peruna, ja on mielestäni uskomatonta, miten erilaisia arvoja ja mielipiteitä asiasta löytyy. Minua kiusaa eniten kuitenkin se, että ihmiset arvostavat keskimäärin enemmän äitien työssäkäyntiä kuin kotona olemista. Kukaan ei tätä mielellään myönnä, mutta kuitenkin suurin osa äideistä sanoo tosi mielellään kysyttäessä, että kyllä, käyn töissäkin…

Niin, kuten jo S.V. sanoi, jospa kuunneltaisiin lapsia enemmän. Ja itseäkin, sillain “oikealla korvalla”.

Muutos onkin tapahtunut ehkä meidän korvien välissä. Ei siis sinun vasemman korvan ja minun oikean tai minun vasemman ja sinun oikean, vaan kunkin ohimoiden välissä. Sitäpaitsi, koko ajan pitää olla suurempi ja tehokkaampi kuin eilen. Muuten ei pysy hengissä.

Minä muuten tapasin viime viikolla n. 40-vuotiaan naisen, luontaishoitajan, eräänlaisen. Hän teki töitä aamukahdeksasta iltayhdeksään. Sanoi, että jaksaa, että hänellä on samanlainen energiataso kuin pienellä lapsella, joka aamulla herää, touhuaa ja illalla nukahtaa. Ja aamulla taas herää touhuamaan. Hänen salaisuutensa oli riittävä hivenainetasapaino, suoliston pakteerikannan tasapaino, elimistön peehootasapaino, riittävä uni ja ehkä joku muu asia vielä. Ja ihan totta, hänen olemuksensa oli kyllä sellainen, että tuntui jaksavan.

Kotimatkalla vain mietin, että mitäköhän tämän ihmisen 12-vuotias tytär tuumasi siitä, että äiti teki töitä kahdeksasta yhdeksään. Minusta siihen väliin mahtuu aika monta tuntia.

Tapasin pari vuotta sitten naisen, joka lähestyi eläkeikää. Ahkera oli kuin mikä, oli huolehtinut isosta huushollista koko ikänsä, elämä oli tuonut heidänkin perheelleen jos jonkinlaista koettelemusta. Hän oli töissä vanhainkodissa, teki sielläkin vyysistä työtä. Tuolloin hänen kuopuksensa oli ehkäpä 13-15 -vuotiaita. Tuumasi minulle siinä kesäyönä rantanuotiolla turinoidessamme, että hän on jättänyt työnteon vähemmälle. Oli todennut, että tarvitseehan ne hänenkin lapset vielä äitiä, ovat vasta 15 v.
Tämä on minusta hyvin sanottu. En tarkoita, että kaikkien 15-vuotiaitten lasten äitien pitää jäädä lapsiaan kotiin päivystämään, mutta arvostan tämän naisen näkemystä. Perhe ei elänyt leviällä leivällä. Vanhainkotityön raskaus lienee ollut yksi motiivi työn keventämiseen, ja minusta sekin on vallan sallittua.

En muista sanoiko joku jotain tällaista jo, mutta minusta on koomista, että tällaisesta asiasta keskustellessa moni joutuu puolustuskannalle, jos ilmoittaa olevansa kotona, tai löysäävänsä työtahtia perheen takia. Toisaalta, joku tuossa yllä koki olevansa omine ratkaisuineen ahtaalla.

Minusta yksi hyvä konsti voi olla lasten kuuleminen. Lapsilla on yllättävän hyviä ajatuksia, jo viisivuotiailla. Miksi ei sitten vaikka viisitoistavuotiailla. Jospa heiltä kysyttäisiin joskus, mitä he ajattelevat perheen käytännöistä. Jospa joskus iltasadun jälkeen lapsi saisi itsekin sanoa sanansa. (Meidän viisivuotias totesi Etelä-Suomen reissun jälkeen kotimatkalla hiljaisella äänellä, tuijotettuaan kauan kaukaisuuteen: “Musta on tullut koti-ihminen.” Mitä se tarkoittaa, kysyimme. “No musta on tullut semmonen, joka viihtyy kotona”. Eikä sitä tarvinut edes lypsää.)

Tuo Empun “Vielä sitä ehtii” -havainnollistaminen oli kyllä toimiva. Mitä ihmettä tässä elämässä muka ehtii? Kuka voi luvata, että täällä ehtii tehdä mitään? Paitsi istuttamaan sen omenapuun tietysti. Sen ehtii, sillä sen voi tehdä jo tänään. Huomenna voi jo olla sorkat kylmänä.

(Viisivuotias muuten istutti joulukukan ruukkuun paprikansiemeniä ja nauraa kihersi ajatukselle, että purkista kasvaa paprikapuu, ja että äiti on ihan ihmeissään…)

Olen vahvasti sitä mieltä, että tuohon “työssä vai kotona” -kysymykseen ei ole yhtä oikeaa ratkaisua. Työssä ollessa mietin, että saisinpa olla enemmän lasten kanssa kotona, ja kotona ollessa mietin, että voisi sitä vähän käydä töissä. Tavoitteena on, että joskus saisin tehdä töitä sopivasti ja olla sopivasti kotona. Sopivasti töitä voisi olla esim. neljänä päivänä viikossa kuusi-seitsemän tuntia. Lastenhoito pitäisi olla joustavasti järjestetty. Tuohon tavoitteeseen pyrkiessä joudun nyt tekemään paljon töitä, tilapäisesti, lasten näkökulmasta liikaa.

Tällainen työssäkäyvä perheenäitihän se vasta on hylkiö: kotiäitien syyllistykset saa niskoilleen, kun ei itse huolehdi lapsistaan. Töissä taas ei voi olla mitenkään vakavasti otettava työntekijä, kun on tämän tästä äitiyslomalla, neuvolakäynnillä tai lapsen sairauden vuoksi pois.

Minun mielestäni he tekevät oikein, jotka hoitavat lapsiaan kotona ja kokevat sen oikeaksi ja tärkeäksi. Pienen lapsen paras paikka on kotona. Isossa perheessä äidin on luontevaa olla kotona.

Siitä huolimatta yhteiskunta tarvitsee myös työntekijöitä pyöriäkseen. KAIKKI eivät voi olla kotona hoitamassa omia lapsiaan. Vähintään toisen vanhemmista täytyy hankkia perheelle ruoka, näin on ollut aina. Mutta pitäisikö toinen vanhemmista velvoittaa kotivanhemmaksi?

Luulen, että kaikki pienten lasten työssäkäyvät äidit potevat huonoa omaatuntoa siitä, että eivät ole kotona. Silti uskon, että meidän perheelle tämä on nyt ihan hyvä ratkaisu. Olen työssä sillä asenteella, että jos tilanne vaatii, jään kotiin. Ja joka tapauksessa taas jään, jossain vaiheessa, joksikin aikaa… ja loppuelämäni tulee olemaan valintoja tärkeiden asioiden välillä. Raha ei ole tärkeää, tulisimme mainiosti toimen pelkästään toisen tuloilla. Perhe on tärkeämpi kuin työ, mutta ei niiden tarvitse olla toistensa poissulkevia vaihtoehtoja.

Niinkuin Piia W tuossa sanoikin, Sarkomaa ei edes jäänyt kotiin, vaan jatkaa kylla töitä (ja paljon?), siksi ihmettelinkin, mikä valinnasta teki niin vaikean??? Voiko ihminen oikeasti olla niin julkisuuden-/ tittelinkipeä? Vai oliko syy vain palkkatason lasku?

Samppa ja Emppu, oletteko tänne tulossa jouluksi, vai vietättekö joulun kotosalla?

Minusta muuten tuossa töissä käymisen ja kotona olemisen problematiikassa suurin ongelma on siinä, että jos perheen äiti syrjäytyy kokonaan työelämästä, hän on todella vaikeassa tilanteessa, jos jää jostain syystä yksin perheen ainoaksi elättäjäksi. Nuorikin mies voi joutua pysyvästi työkyvyttömäksi tai kuolla esim. tapaturmaisesti. Tästä syystä olisi mielestäni tärkeää yrittää tehdä edes vähän osa-aikatyötä, jos vain mahdollista. Satunnaisesta osa-aikatyöstäkin on paljon helpompi ponnistaa takaisin työelämään kuin ihan kymmenien vuosien kotiäitiydestä.

Koska tämä ajatus on aika epämiellyttävä, huomaan usein, että ihmiset eivät halua ollenkaan ajatella asiaa. Lisäksi ammatithan ovat kovin erilaisia sen suhteen, että miten työtä on saatavilla ja kuinka nopeasti putoaa kelkasta. Mutta ihmisenä ja äitinä ymmärrän oikein hyvin, että joku haluaa olla kotona, itsekin pohdin asiaa usein.

Eri kysymyksiä onkin sellaiset, millä ehdoilla lapsia viriketehtaissa “kasvatetaan”, onko hoitopaikkoja riittävästi, kannattaako lasten kasvaa mieluummin omassa kodissa omien vanhempien huomassa. Tai kannattaako yhteiskunnan resursseja tasata ja tuhlata siihen että kaikki aikuiset voi olla Oikeissa Töissä ja lapset Asiantuntijoiden Hoidossa.

En tiiä vielä vastauksia mut lupaan kertoa jos löydän. Näin tuntumalta tuntuu että olis mukava jos olis enemmän valinnanvapautta, silläkin uhalla (tai siunauksella?) että siitä hieman henkilö- ja perhekohtaista vastuunkantoa sekä taloudellista laskelmointia seuraisi. Nyt molemmat on onnistuttu hukuttamaan järjestelmän monimutkaisiin ja raskaisiin rattaisiin. Minun kai pitäis olla hiljaa kun tiiän taloudellisesti olevani nettoojan roolissa, kiitos lapsilisien ja lähes-ilmaisen perhepäivähoidon, mutta kun?