PÄIVÄKIRJA
ARKISTO
VALOKUVATKirjoitan kirjoitan
Kotiäitinä olen ollut jo yli kuukauden. Voisi kuvitella, että olisi aikaa ja intoa kirjoittaa enemmän nyt kuin aikaisemmin. Mutta kuvitellahan voi mitä vain, ihan vapaasti. Aikaa on ehkä ollut, mutta intoa ja voimia ei ole jostain syystä ollut. Ehkä se johtuu siitä, että kirjoitusaikani on aina illalla, mutta nykyiltaisin tietokone on varattu aika usein. Enkä ole yhtenäkään iltana jaksanut valvoa kovin myöhään, olen nukahtanut aina melkein ennen kuin olen päässyt sänkyyn. Olen myös nukkunut muutenkin reilusti.
Sitten lisäksi, mistä kirjoittaisin? Jos kirjoitan, että olen nauttinut kotona olemisesta ja rauhallisesta elämänrytmistä, niin puhun totta. Jos kirjoitan, että olen nauttinut lapsista erittäin paljon ja en ole menettänyt malttiani läheskään niin usein kuin aiemmin yleensä, niin puhun totta. Vielä kun lisään, että on ihanaa lähestyä joulua näin, ilman työkiireitä ja täyttä kalenteria, niin olen oikea totuuden torvi. Mutta kun minua vähän ujostuttaa puhua totta. Jostain syystä. Jos joku pahoittaa mielensä, ajattelee että olen itsekäs kun nautin tästä ja otan rennosti, kun muut ei saa. Siksi en uskalla.
Lohdutukseksi voisin sanoa, että on tässä ollut vastustakin. Kaksi mahatautiepidemiaa perheellä tänä aikana, sekä minun krooninen sellainen koko ajan. Väsymystä remonttisaralla ja muuallakin, miehellä suuria työpaineita. Ja karstata pitäisi kolme kiloa villaa huomiseen mennessä, olen vasta karstannut 700 grammaa. Hirveä homma!
Yksi ystävä sanoi, että kaikilla ei ole mahdollisuutta tähän. Siis että toinen on kotona vain sen takia että se tuntuu hyvältä. Niin, ajattelin minä. Sääli heitä. Onneksi sentään meillä on mahdollisuus tähän, kun ollaan valmiita elämään vähän pienemmällä liikevaihdolla. Yksi toinen sanoi kerran, että kyllä kaikkien kotiäitien pitäisi lähteä töihin rakentamaan yhteiskuntaa. No, sen sanomisen annoin jo etulahjana anteeksi. Kun hän kerran ei muistanut, että kyllä ne kotiäitienkin lapset ovat yhteiskuntaa siinä missä hoitotätien hoidokit. Mitä sitten, jos joku meneekin rakentamaan yhteiskuntaa, viemällä omat lapset hoitoon ja menemällä päiväkotiin hoitamaan toisten lapsia? No, kyllä Sinun, työssä oleva äiti, työtäsi tarvitaan ja se on tärkeää. En halua väheksyä yhtään sitä. (Luulenpa, että minäkin saatan olla vielä joskus töissä.) Eräs nuori äiti, joka on opiskellut ammatin, onkin kotona ja sanoi, että hän on nyt “rauhoittunut” kotiin ja tuntee että hänen paikkansa on siellä. “Voi, hänhän on niin nuori, kyllähän hän ehtii vielä”, sanoi ystäväni. Niin mitä ehtii? Ehtii vielä sieltä kotoaan rakentamaan sitä yhteiskuntaa? Pitäisikö välttämättä ehtiä?
Antakaa anteeksi kaikki, joita olen näpäyttänyt. Minut on vain saanut kananlihalle äsken lukemani Hs.fi:n uutiskeskustelu koskien Sarkomaan eroamista ministerintehtävästään. Onneksi suurin osa nosti hattua Sarkomaalle. Oikean valinnan on tehnyt, ja lapset saavat nauttia äidin läsnäolosta toivottavasti rauhallisemmissa merkeissä. Mutta ne muutamat kommentit. Että Sarkomaa olisi yksi niistä luuserinaisista, jotka perhe “tekosyynään” luovuttaa urastaan, kun eivät kestä uraäitielämän paineita. Eräskin kommentoija ylpeänä kehui, että hän kyllä kestää paineet. Minä ihan suutuin, ja meinasin kirjoittaa oikein vihaisen huutomerkkikommentin. Onneksi keskustelu vaati sähköpostiosoitteen jonka johdosta jänistin. Voi että toivoisin, että kaikki nämä paineenkestäjät ja muut kovien arvojen kannattajat ymmärtäisivät, että lapset tarvitsevat paljon vanhempiaan! Isommatkin lapset. Itse muistan, kun pyöräilin yläasteikäisenä koulusta kotiin äitini äitiysloman ensimmäisenä päivänä, ja kotitiellä muistin, että ai niin, jes, äiti on kotona! Tämän muistan nyt, ja toivottavasti muistan vielä sittenkin, kun lapseni ovat yläasteikäisiä.
Tämmöinen palopuhe tällä kertaa. Jospa seuraavalla kerralla tulisi jotain leppeämpää?
ps. Remonttimme ei ole edistynyt aikoihin. Mutta lapset ovat vaihdelleet huonejärjestystään tiuhaan tahtiin yläkerran aulassa. Ajattelin, että sitä voisi ruveta raportoimaan tänne sivuseikkaan. Onhan se vähintään yhtä tähdellistä askartelua kuin kodinhoitohuoneen kaapitkin!
12.12.2008 klo 13:43
markkis kommentoi:
terveusiä!samat sanat, mitä kotona olemiseen tulee (lammas ja remonttiasiat eivät koske minua/meitä). hyvää joulun odotusta
12.12.2008 klo 13:48
Emppu kommentoi:
Markkis!
Oikein hyvää joulun odotusta teillekin! Ihana kuulla että teilläkin on siellä mukavaa, terveisiä täältä kauniista valkeasta ja sinisestä pohjolasta! T. Emppu
12.12.2008 klo 15:10
Jeremias kommentoi:
Sarkomaasta vähän offtopiccia: itse olen ihmetellyt sitä, että miten muka työelämän vaatimukset ja vastaavat voivat jatkuvasti nousta (joidenkin puheiden mukaan), vaikka elintasohan on jatkuvasti noussut viime vuodet ja vuosikymmenet. Eli työn määrä on vähentynyt automatisoinnin, uusien keksintöjen, tehotuotannon jne myötä, mutta silti joidenkin lähteiden mukaan töissä on kokoajan entistä kovempaa jne. Taitaa olla tämä työn kovuus lähinnä uutisoijien/kyseisten työntekijöiden pään sisällä.
Toki ministerin jobi varmasti on varsin raskas ja nopeatempoinen, mutta veikkaisin että perus haalari/valkokaulustyöläisen hommat on vaan helpottunut ajan myötä…
12.12.2008 klo 16:51
mummu kommentoi:
Joo, ehkä sitä vaan vanhenee, mutta ei ainakaan minulla ole helpottanut, koska vastus on kasvanut. Ennen saatiin istuttaa tiedon taimia aavikolle, nykyään niitä villiversoja sun muita pitää karsia kauheasta rikkaruohoisesta viidakosta. Ehkä työn kuormittavuuteen vaikuttaa eniten sen vaikeus/helppous. Jos saa tehdä työtä, minkä tuntee osaavansa ja ehtivänsä kohtuuajassa tehdä, niin kyllä se työnteko on kivaa. Minulle kotiäitiys olisi ollut ihanne, mutta siinä tuli niin paljon vähemmän onnistumisen kokemuksia kuin tavallisessa työssä, että en sitten loppuun asti jaksanut edes yrittää sitä vaihtoehtoa. Ei koskaan tuntunut yhtään pätevältä. Toisaalta, on sitä tullut aika monta vuotta ihan kotiäitinäkin oltua, jos ne kuukaudet yhteen laskee. Ja se on myös totta, että kun vasta 45-vuotiaana olin ensimmäisen kokonaisen lukukauden töissä, niin tuntui ihan nuorelta ja innokkaalta ja aloittelevalta työntekijältä! Hyvin ehtii vielä vanhanakin, näköjään.
12.12.2008 klo 20:10
Lotta S kommentoi:
Mulla tuli niin kotoisa olo, kun luin tuota sun tekstiä, Eeva-maija! Mä en ole vain ikinä jaksanut potea huonoa omaatuntoa siitä, että olen “vain” kotona. Onnistumisen kokemuksia on ainakin minulla äärimmäisen vähän ja lapsetkin on välillä ihmetelleet, mikseivät koskaan pääse päiväkotiin (raukat eivät tiedä, mikä se on ;D), mutta silti olen kotona mieluummin, kuin töissä. Jokaisessa perheessä eletään tavallaan…
Olen ehkä vähän tyhmä, mutta jäin miettimään tuossa Sarkomaan uutisessa, mikähän mahtoi olla se pointti, joka teki ministerin päätöksestä hänen elämänsä vaikeimman.
12.12.2008 klo 23:12
Anna K. kommentoi:
Onko ihmiset nykyään jo nuin pöljiä, kun tuollaisia edes keskustelee. Anteeksi vain. Samat sanat kotiäitiydestä minunkin puolestani. Minultakin on moni kysynyt aionko mennä jo kohta töihin, kai ensi syksynä viimestään ainakin. Eipä ole suunnitelmia. Mukava on olla kotona kun tietää että lapset tykkää ja stressikin on vähäisempää. Leipäkin kapeampi, mutta eihän sitä lasten kanssa vietettyä aikaa rahassa lasketakaan. Luulin kyllä, että kaikki ihmiset tietävät tämän ainakin teoriassa.
Ihanaa joulunaikaa ja terveisiä tutuille!
12.12.2008 klo 23:19
Anna K. kommentoi:
Luin kommenttini, ja totesin aiheelliseksi lisätä sen, ettei keskustelun pöljyys tarkoittanut tätä keskustelua vaan noita tuossa empun kirjoituksessa mainittuja yhteiskunnan rakentamiskeskusteluja ym.
13.12.2008 klo 21:31
Elina kommentoi:
Hei.
Minulla on kaksi lasta ja olen ollut töissä lasten ollessa pieniä, tosin tein muutaman vuoden taidekoulun opettajan hommia, että sain olla päivät kotona. Lasten isä ja mummu hoitelivat tyttöja iltaisin kun olin töissä. Jotenkin jo silloin tuntui siltä, että kotiinjääminen oli vain suurperheisten ja varakkaiden etuoikeus. Suurperheen äiti sai ” anteeksi ” kotona olemisen, kun niin montaa lasta ei kannattanut viedä päivähoitoon.
Minä kuulin aina, että koulutus menee hukkaan kotona ja lapset eivät kehity sosiaalisiksi omassa pihapiirissä. Olen koulutukseltani lastentarhanopettaja, enkä ole koskaan halunnut omia lapsiani päiväkotiin, en eskariin, en muskariin, enkä muihinkaan viriketehtaisiin. Kokonaan kotiin jäin kun tyttäret lähestyivät murrosikää, enkä olisi etukäteen voinut kuvitellakaan kuinka paljon murkku tarvitsee äitiä kotona.
Nyt tyttäret ovat aikuisia ja ammateissa, kummallakaan ei vielä ole omaa perhettä, ja minä olen yhä kiitollisempi niistä vuosista ,kun sain olla kotona tyttöjeni kanssa.
En ymmärrä miksi ympäristön paineet kotona tehtävää työtä kohtaan ovat niin isot, ihan kuin pitäisi puolustella oman perheen ratkaisuja ja selitellä syitä, miksi haluaa hoitaa omia lapsiaan.
Kaikkea muuta voi ihminen katua, mutta ei omien lasten kanssa viettämäänsä aikaa.
Siunattua joulua Ervastinkylälle.
Toivottaa mummunpäivistä haaveileva elina
14.12.2008 klo 11:02
mummu kommentoi:
Tästä aiheesta käytävä keskustelu kuuluu samaan sarjaan niiden tilanteiden kanssa, kun sivistyneesti ryypätään, nostellaan laseja onnen tai muun hyvän toivotukseksi , vaikka siitä seuraa yleensä vain pahaa…
Jos ei moiseen osallistu, niin joutuu selittelemään, miksi ei juo. Onneksi ei nykyään enää juurikaan moisiin tilanteisiin joudu, tai ei kukaan enää kysele.
Mutta se on varma, kuten Elinakin mainitsi, etten koskaan ole kenenkään vanhana kuullut katuvan niitä hetkiä, jotka on viettänyt omien pienten lastensa kanssa. Toisinpäin kyllä aika usein…
15.12.2008 klo 9:13
matti m. kommentoi:
Se ei mahdu tähän sosialidemokraattiseen yhteiskuntakäsitykseen, että joku vois toisten kustannuksella laistaa töistä Laiskottelemalla Kotona Lasten kanssa. Kun kerran on yhteiskunnan (meidän) varoilla koulutettu ammattihoitajia ja järjestetty hoitopaikkoja (tosin siitä lähtökohdasta että lapsia on noin 1.5-2.9/perhe eikä 2 tai 7 tai 16.)
Eri kysymyksiä onkin sellaiset, millä ehdoilla lapsia viriketehtaissa “kasvatetaan”, onko hoitopaikkoja riittävästi, kannattaako lasten kasvaa mieluummin omassa kodissa omien vanhempien huomassa. Tai kannattaako yhteiskunnan resursseja tasata ja tuhlata siihen että kaikki aikuiset voi olla Oikeissa Töissä ja lapset Asiantuntijoiden Hoidossa.
En tiiä vielä vastauksia mut lupaan kertoa jos löydän. Näin tuntumalta tuntuu että olis mukava jos olis enemmän valinnanvapautta, silläkin uhalla (tai siunauksella?) että siitä hieman henkilö- ja perhekohtaista vastuunkantoa sekä taloudellista laskelmointia seuraisi. Nyt molemmat on onnistuttu hukuttamaan järjestelmän monimutkaisiin ja raskaisiin rattaisiin. Minun kai pitäis olla hiljaa kun tiiän taloudellisesti olevani nettoojan roolissa, kiitos lapsilisien ja lähes-ilmaisen perhepäivähoidon, mutta kun?
15.12.2008 klo 13:55
Piia W. kommentoi:
Nii-in toisaalta sitä toivoisi, että myös pienten lasten äideillä olisi mahdollisuus olla yhteiskunnassa vaikutusvaltaisissa tehtävissä. Sarkomaahan ei muuten jäänyt mitenkään kotiäidiksi, vaan jatkaa edelleen kansanedustajana.
Minusta muuten tuossa töissä käymisen ja kotona olemisen problematiikassa suurin ongelma on siinä, että jos perheen äiti syrjäytyy kokonaan työelämästä, hän on todella vaikeassa tilanteessa, jos jää jostain syystä yksin perheen ainoaksi elättäjäksi. Nuorikin mies voi joutua pysyvästi työkyvyttömäksi tai kuolla esim. tapaturmaisesti. Tästä syystä olisi mielestäni tärkeää yrittää tehdä edes vähän osa-aikatyötä, jos vain mahdollista. Satunnaisesta osa-aikatyöstäkin on paljon helpompi ponnistaa takaisin työelämään kuin ihan kymmenien vuosien kotiäitiydestä.
Koska tämä ajatus on aika epämiellyttävä, huomaan usein, että ihmiset eivät halua ollenkaan ajatella asiaa. Lisäksi ammatithan ovat kovin erilaisia sen suhteen, että miten työtä on saatavilla ja kuinka nopeasti putoaa kelkasta. Mutta ihmisenä ja äitinä ymmärrän oikein hyvin, että joku haluaa olla kotona, itsekin pohdin asiaa usein.
15.12.2008 klo 20:51
Lotta S kommentoi:
Mulla on aina ollut sellainen fiilis, että mun VELVOLLISUUS on olla kotona silloin kun lapset on pieniä. En ole siis edes ajatellut sellaista mahdollisuutta, että menisin lasten välillä töihin. Toki mielenkiinnolla ja avoimin mielin suhtaudun ja kuuntelen muita valintoja tehneiden mielipiteitä. Tässä elämässä voi tapahtua ihan mitä tahansa, sen olen tällä elämänkokemuksella huomannut, ja kaikkeen ei vain voi varautua! Sopeutua täytyy…
Niinkuin Piia W tuossa sanoikin, Sarkomaa ei edes jäänyt kotiin, vaan jatkaa kylla töitä (ja paljon?), siksi ihmettelinkin, mikä valinnasta teki niin vaikean??? Voiko ihminen oikeasti olla niin julkisuuden-/ tittelinkipeä? Vai oliko syy vain palkkatason lasku?
Samppa ja Emppu, oletteko tänne tulossa jouluksi, vai vietättekö joulun kotosalla?
15.12.2008 klo 22:52
huono-äiti kommentoi:
Täällä on jo monta päivää keskusteltu, ilman minua! Osuipas arkaan paikkaan. sydänpussi täyttyy kivistä kun luen näitä keskusteluja.. työviikon jälkeen olin puolet viikonlopustakin töissä ja sunnuntai meni nukkuessa. Syyllisyyttäni helpottaa ainoastaan se, että lasten isä oli heidän kanssaan, isähän on ihan yhtä tärkeä kuin äiti.
Olen vahvasti sitä mieltä, että tuohon “työssä vai kotona” -kysymykseen ei ole yhtä oikeaa ratkaisua. Työssä ollessa mietin, että saisinpa olla enemmän lasten kanssa kotona, ja kotona ollessa mietin, että voisi sitä vähän käydä töissä. Tavoitteena on, että joskus saisin tehdä töitä sopivasti ja olla sopivasti kotona. Sopivasti töitä voisi olla esim. neljänä päivänä viikossa kuusi-seitsemän tuntia. Lastenhoito pitäisi olla joustavasti järjestetty. Tuohon tavoitteeseen pyrkiessä joudun nyt tekemään paljon töitä, tilapäisesti, lasten näkökulmasta liikaa.
Tällainen työssäkäyvä perheenäitihän se vasta on hylkiö: kotiäitien syyllistykset saa niskoilleen, kun ei itse huolehdi lapsistaan. Töissä taas ei voi olla mitenkään vakavasti otettava työntekijä, kun on tämän tästä äitiyslomalla, neuvolakäynnillä tai lapsen sairauden vuoksi pois.
Minun mielestäni he tekevät oikein, jotka hoitavat lapsiaan kotona ja kokevat sen oikeaksi ja tärkeäksi. Pienen lapsen paras paikka on kotona. Isossa perheessä äidin on luontevaa olla kotona.
Siitä huolimatta yhteiskunta tarvitsee myös työntekijöitä pyöriäkseen. KAIKKI eivät voi olla kotona hoitamassa omia lapsiaan. Vähintään toisen vanhemmista täytyy hankkia perheelle ruoka, näin on ollut aina. Mutta pitäisikö toinen vanhemmista velvoittaa kotivanhemmaksi?
Luulen, että kaikki pienten lasten työssäkäyvät äidit potevat huonoa omaatuntoa siitä, että eivät ole kotona. Silti uskon, että meidän perheelle tämä on nyt ihan hyvä ratkaisu. Olen työssä sillä asenteella, että jos tilanne vaatii, jään kotiin. Ja joka tapauksessa taas jään, jossain vaiheessa, joksikin aikaa… ja loppuelämäni tulee olemaan valintoja tärkeiden asioiden välillä. Raha ei ole tärkeää, tulisimme mainiosti toimen pelkästään toisen tuloilla. Perhe on tärkeämpi kuin työ, mutta ei niiden tarvitse olla toistensa poissulkevia vaihtoehtoja.
15.12.2008 klo 23:45
Jeremias kommentoi:
Kannatan sitä, että miehet jäisivät koti-isiksi. Naiset voisivat mennä töihin tienaamaan perheelle elantoa. Odotan innolla esimerkkejä lähipiiristäni.
16.12.2008 klo 0:21
Samuli V. kommentoi:
Mielenkiintoisia pointteja (pisteitä, suom. huom.) Jerkku nosti ovelan jutun esiin, joka tietysti voi olla tottakin; työ voi jollakin olla helpompaa kuin ennen. Ehkä joku ei nykyään töissä väsy, vaan kokee työssäoloajan lupsakaksi. Kyllä minä sellaisia ihmisiä tapaan lähes päivittäin.
Muutos onkin tapahtunut ehkä meidän korvien välissä. Ei siis sinun vasemman korvan ja minun oikean tai minun vasemman ja sinun oikean, vaan kunkin ohimoiden välissä. Sitäpaitsi, koko ajan pitää olla suurempi ja tehokkaampi kuin eilen. Muuten ei pysy hengissä.
Minä muuten tapasin viime viikolla n. 40-vuotiaan naisen, luontaishoitajan, eräänlaisen. Hän teki töitä aamukahdeksasta iltayhdeksään. Sanoi, että jaksaa, että hänellä on samanlainen energiataso kuin pienellä lapsella, joka aamulla herää, touhuaa ja illalla nukahtaa. Ja aamulla taas herää touhuamaan. Hänen salaisuutensa oli riittävä hivenainetasapaino, suoliston pakteerikannan tasapaino, elimistön peehootasapaino, riittävä uni ja ehkä joku muu asia vielä. Ja ihan totta, hänen olemuksensa oli kyllä sellainen, että tuntui jaksavan.
Kotimatkalla vain mietin, että mitäköhän tämän ihmisen 12-vuotias tytär tuumasi siitä, että äiti teki töitä kahdeksasta yhdeksään. Minusta siihen väliin mahtuu aika monta tuntia.
Tapasin pari vuotta sitten naisen, joka lähestyi eläkeikää. Ahkera oli kuin mikä, oli huolehtinut isosta huushollista koko ikänsä, elämä oli tuonut heidänkin perheelleen jos jonkinlaista koettelemusta. Hän oli töissä vanhainkodissa, teki sielläkin vyysistä työtä. Tuolloin hänen kuopuksensa oli ehkäpä 13-15 -vuotiaita. Tuumasi minulle siinä kesäyönä rantanuotiolla turinoidessamme, että hän on jättänyt työnteon vähemmälle. Oli todennut, että tarvitseehan ne hänenkin lapset vielä äitiä, ovat vasta 15 v.
Tämä on minusta hyvin sanottu. En tarkoita, että kaikkien 15-vuotiaitten lasten äitien pitää jäädä lapsiaan kotiin päivystämään, mutta arvostan tämän naisen näkemystä. Perhe ei elänyt leviällä leivällä. Vanhainkotityön raskaus lienee ollut yksi motiivi työn keventämiseen, ja minusta sekin on vallan sallittua.
En muista sanoiko joku jotain tällaista jo, mutta minusta on koomista, että tällaisesta asiasta keskustellessa moni joutuu puolustuskannalle, jos ilmoittaa olevansa kotona, tai löysäävänsä työtahtia perheen takia. Toisaalta, joku tuossa yllä koki olevansa omine ratkaisuineen ahtaalla.
Minusta yksi hyvä konsti voi olla lasten kuuleminen. Lapsilla on yllättävän hyviä ajatuksia, jo viisivuotiailla. Miksi ei sitten vaikka viisitoistavuotiailla. Jospa heiltä kysyttäisiin joskus, mitä he ajattelevat perheen käytännöistä. Jospa joskus iltasadun jälkeen lapsi saisi itsekin sanoa sanansa. (Meidän viisivuotias totesi Etelä-Suomen reissun jälkeen kotimatkalla hiljaisella äänellä, tuijotettuaan kauan kaukaisuuteen: “Musta on tullut koti-ihminen.” Mitä se tarkoittaa, kysyimme. “No musta on tullut semmonen, joka viihtyy kotona”. Eikä sitä tarvinut edes lypsää.)
Tuo Empun “Vielä sitä ehtii” -havainnollistaminen oli kyllä toimiva. Mitä ihmettä tässä elämässä muka ehtii? Kuka voi luvata, että täällä ehtii tehdä mitään? Paitsi istuttamaan sen omenapuun tietysti. Sen ehtii, sillä sen voi tehdä jo tänään. Huomenna voi jo olla sorkat kylmänä.
(Viisivuotias muuten istutti joulukukan ruukkuun paprikansiemeniä ja nauraa kihersi ajatukselle, että purkista kasvaa paprikapuu, ja että äiti on ihan ihmeissään…)
16.12.2008 klo 9:14
Emppu kommentoi:
Mukava kun on taas rikasta keskustelua!
Niin, kuulepas, rakas Huono Äiti, oliko minun kirijoituksessani jotakin äitien työssäkäyntiä vastaan?
Yritin ainakin, ettei olisi. Halusin nimen omaan tuoda esille sen, että jos mainitsen jotain hyvää kotona olemisesta, niin heti joku työäiti kokee syyllisyyttä. Ja sen, että tänä paivänä tämä asia on kuuma peruna, ja on mielestäni uskomatonta, miten erilaisia arvoja ja mielipiteitä asiasta löytyy. Minua kiusaa eniten kuitenkin se, että ihmiset arvostavat keskimäärin enemmän äitien työssäkäyntiä kuin kotona olemista. Kukaan ei tätä mielellään myönnä, mutta kuitenkin suurin osa äideistä sanoo tosi mielellään kysyttäessä, että kyllä, käyn töissäkin…
Niin, kuten jo S.V. sanoi, jospa kuunneltaisiin lapsia enemmän. Ja itseäkin, sillain “oikealla korvalla”.
16.12.2008 klo 9:37
Venla kommentoi:
Emppu: ei, ei siinä ollut mitään työssäkäyviä äitejä vastaan. Ja aamulla, herättyäni, mietin, että ehkä minun olisi pitänyt kirjoittaa:
Käyn töissä, ja olen työhöni tyytyväinen. Meillä on kotona hyvä hoitaja, lapset saavat olla kotona, ja vaikuttavat olevan tyytyväisiä. Koen olevani työssäni tarpeellinen ja illalla jaksan paremmin touhuta lasten kanssa enkä menetä hermojani läheskään yhtä usein, kun saan päivät tehdä rauhassa omia töitäni. Ja että tämä on tilapäisratkaisu.
16.12.2008 klo 17:02
Anna K. kommentoi:
Kiitos Samuli V. tuosta omenapuu ja kylmät sorkat -ajatuksesta. Se vetosi minuun.
Yhtä oikeaa ratkaisua ei olekaan, sehän täällä todettiin, mutta Eevamaijan kanssa asetun tähän penäämään vastaavaa arvostamista kotiäideillekin. Ja jopa silloinkin, jos joku siitä sattuu nauttimaan. Toisaalta, minun ratkaisuni eivät ole siitä arvostamisestakaan lopulta kiinni – toivottavasti eivät sinunkaan.
23.12.2008 klo 23:03
Jonttu kommentoi:
S.V. muistutti konsulttien vanhoista keinoista, hienoa! Kuinka usein asiakkaan tarpeet unohdetaan, ja ruvetaan tuottamaan lisäarvoa itselle?
Ei muuta kuin kunnon asiakastyytyväisyyskysely ja tuote kohdalleen. Lasten suusta kuulet totuuden!
Miettikää:
- Jos ei ole lapsia etkä ole töissä, olet hylkiö -> Pakko olla töissä (ei vaihtoehtoa)
- Jos olet äitiyslomalla, olet “kotona” -> pakko olla kotona (ei vaihtoehtoa)
- Jos olet pienten lasten äiti, on sinulla nykyään yleensä mahdollisuus olla kotona ja töissä
Tästä viimeisen tilanteen haltijalle syntyy tarve perustella muille ratkaisujaan. (kuten varakkaalle tarve perustella, miksi ostettiin juuri X5 eikä corolla) Ja tämän vuoksi nämä perustelut herättävät kahden ensimmäisen kohdan ihmisille huonouden tunteen: en voi valita.
Sitten heitän vielä sekaan pari kovaa luuta: Kuinka moni uskoo oikeasti, että jonkin tietyn alan täsmäkoulutuksella ja työkokemuksella voi oikeasti valmistautua 20 vuoden päästä vallitsevaan työmarkkinaan? Miksi valmistautuisimme tilanteeseen, jota emme voi juurikaan ennakoida? Yhtä tyhjänpäälle voi jäädä huippukoulutettu huipputärkeä työntekijä kuin 10 vuotta kotona ollut kotiäiti. Kuka varmistaa kenenkin selustan?
Lisäksi: Toki tärkeä on rakentaa yhteiskuntaa, mutta; Yhtä tärkeää, kuin on huolehtia siitä, että joku istuu kaupan kassalla, joku painaa nappia koneen ääressä, joku vastaa puhelimeen jne. on vastata siitä, että meillä riittää tulevaisuuden kunnollisia työntekijöitä edes vähän myös omasta takaa.
ja raskaimmin ammutaan loppuun: Muualta tulevat valitettavasti sopeutuvat yhteiskuntaamme todella huonosti. Vrt Malmön mellakkaalueella asuu pääosin maahanmuuttajia, joista 15sta prosentilla oli työkokemusta. Tai että suomen etiopialaisilla 65% työttömyys.
Hyvvää Joulua!
25.12.2008 klo 0:12
Jeremias kommentoi:
Jontun loppukappaleiden tyylisiä huomioita on viime aikoina kuulunut eri suunnilta enenevissä määrin. Oletteko kuulleet esimerkiksi sellaisesta poliittisesta suuntautumisesta kuin Halla-Aholaisuus? :D
25.12.2008 klo 22:11
Jonttu kommentoi:
Hallaiset ahot ovat täällä kuusamossa arkea, johon tottuu. Noh. Minähän vain luettelin faktoja?
25.12.2008 klo 23:41
Jeremias kommentoi:
Joo, näin teit eikä siinä mitään pahaa ole. Jännä vain huomata että asia tuntuu nostavan päätään. Itse en tietystikkään aiheesta uskalla mitään mainita, koska pelkään leimautumista.
27.12.2008 klo 12:42
Baritoni kommentoi:
Sen verran tykkäisin jatkaa monipuolista keskustelua, että mielestäni oma, puolison ja perheen tasapaino tai onnellisuus määrää mitä milloinkin olisi viisasta tehdä. Joskus varmaankin on perheessä sellainen tilanne, että esim. Äiti on onnellisempi ja jaksaa paremmin kun hän käy työssä. Väsynyt ja eloton kotiäiti tai isä voi jossain tilaanteessa olla lapselle huonompi vaihtoehto kuin hoitopaikka.
Että aivan sama siis mitä muut ajattelevat. Itsekkäästi vain oman perheen etuja ja onnellisuutta ajatellen. Tämä elämä on elämistä varten. Ei kannata murehtia miltä milloinki kaikki näyttää.. jos on onnellinen kotona niin sehän on aivan mahtava juttu! Eli Emppu jatka vaan sen onnesi kuuluttamista. Rohkaiskoot se meitä muitakin nauttimaan elämästä siellä missä ikinä olemmekin. Ja jos emme nauti niin toivottavasti uskallamme tehdä isojakin liikkeitä omassa elämässämme. Näin siksi, että voisimme kunnioittaa elämän lahjan antajaa. (tuon nauttia sanan voi toki korvata sanalla elämä jos se jotakin häiritsee)
27.12.2008 klo 15:30
Samuli Sorvari kommentoi:
Noniin, näinhän se asia juuri on. Ihan liikaa ajatellaan mitä muut ajattelevat. Jokaisella perheellä on omat kiemuransa (toisilla vähän syheröisemmät kuin toisilla) ja jos vielä koko ajan joutuu ajattelemaan mitä muut ajattelee, niin vaikeaksi menee.