Kirjoitukset
Kommentit
Valokuvat
Haku
Login
 
 

Mihinkäs koira karvoistaan pääsee…

Samuli Sorvari - 14. marraskuuta 2008  klo 22:32 - Aihe: Filosofista pohdintaa, Sekalaiset jutut

Edellisestä kirjoituksesta voisi varmaan päätellä, että idyllinen maalaiselämä lampaankasvatuksineen ja kanaunelmineen on saanut minut jotenkin pois tasapainosta. Siis sillä tavalla, että kumisaappaat tuntuisivat hyvältä jalassa ja lampaanrapsutus olisi nurmikon leikkuun jälkeen ehkä se kaikkein addiktiivisin asia elämässä.

Valitettavasti näin ei suinkaan ole päässyt käymään. Ainakaan en sitä myönnä. Tosin pakko tunnustaa, että henkinen tasapainoni oli hetken epätasapainossa, kun pitkästä aikaa söin itsetehtyä kebappia. Tai no, Eeva Maija sen kyllä teki…

Loputkin epäilykset hälventääkseni jatkan aiheilla, jotka ovat kenties enemmän omiani.

  • Päivitin sivuseikan julkaisualustana toimivan wordpressin uusimpaan versioonsa. Kaikki taitaa olla vielä vähän sekaisin, mutta korjailen kunhan kerkiän.
  • Valokuva-albumi meni ihan solmuun, pitää korjata.
  • Kodinhoitohuoneessa on jo kaappi poikineen. Vihdoinkin remontointi onnistuu “vähän kerrallaan”-periaatteella.
  • Odotan kovasti tiistaita.
8 kommenttia

8 Kommenttia »

  • 15.11.2008 klo 23:16
    matti mäki kommentoi:

    Tiistaita – sählyyn varamieheksi? :D

  • 16.11.2008 klo 9:43
    Samuli Sorvari kommentoi:

    Matti: Ei nyt sentään mitään niin mahtavaa :)

  • 18.11.2008 klo 9:25
    Anna K. kommentoi:

    Niin odotan minäkin. Kiva.

  • 18.11.2008 klo 9:34
    Eltsu kommentoi:

    Liian jännittäviä juttuja, kuten tuo tiistaiarvoitus. Mitä ihanaa tänään voi tapahtua? t. nimim. Minäkö pessimisti

  • 18.11.2008 klo 9:46
    Emppu kommentoi:

    Tänään on tiedossa kyllä mukava tapahtuma. Minun täytyy valmistautua siihen erityisen huolella, syömällä koko iltapäivän tomaattipäällysteisiä ruisleipiä, puolen tunnin välein. Meillä onkin ruisleipä kortilla tällä hetkellä, joten ei muuta kuin penkomaan pakastearkkua jos sieltä vielä jotain löytyisi.

  • 19.11.2008 klo 17:35
    topias kommentoi:

    Hmm.. Missään ei ole vieläkään paljastettu mitä tiistaina todella tapahtui :) Älkää pitäkö hullua jännityksessä…

  • 19.11.2008 klo 19:04
    Samuli Sorvari kommentoi:

    Niin, tarkoitus oli kyllä pitää tieto omana, mutta kun sitä nyt on täällä ihmetelty niin kerrottakoon. Kyseessä oli ravintolareissu erään ystäväpariskunnan kanssa. Heille iso kiitos viimeisestä.

  • 19.11.2008 klo 22:20
    Venla kommentoi:

    No MIKsi Empun piti tankata ruisleipiä?

Jätä kommentti

Sivuseikka

Uusimmat kirjoitukset

Uusimmat kommentit

  • Heini kommentoi juttua
    Ekan kuun loppu
    Liina on selvästi äitiinsä tullu, muistan pienenä ku aina jos...
  • äiti itsekin kommentoi juttua
    Ekan kuun loppu
    Lennokasta tekstiä, nautinnollista luettavaa. Niin osuvaa kuvausta. Lukiessa suurimmaksi osaksi...
  • Emppu s kommentoi juttua
    Ekan kuun loppu
    Om tosi mukava jos tästä on iloa jollekin muullekin kuin...
  • Anni L kommentoi juttua
    Ekan kuun loppu
    Hyvä kuvaus lapsista! Tyttöjen savinaamiotouhut teki vaikutuksen. Ja leipääkin leipovat,...

Uusimmat kuvat

img_0443 img_0439 dsc_0059 dsc_0054 dsc_0050 dsc_0047

Aiheet