Onko se tämä sama aine, jota Antti Heikkilä oli kuvaillut lisäaineeksi, joka hidastaa kylläisyyden tunteen saapumista? Kotlettien kohdalla se voisi pitää ainakin erittäin hyvin paikkansa. Nimittäin kolme kotlettia (150g) ei tunnu vielä missään. Eikä koskaan ole jäänyt kotletteja tähteeksikään. Vaarallinen aine!

SamppaV: Mitä mää nyt teen, luin tässä yhtenä päivänä munanetistä että kanatkaan eivät hikoile. Voi hyvä sylvi sentään, miten ne saa itsensä helteellä kylmennettyä? Onko se kylpemistarve siksi juuri suuri näillä lajeilla?

Muuten, Martta on hiljattain oppinut sanomaan “ÄITI”. Mikä ihana sana. Puoli vuotta on jo sanellut kuin lähetinpoika kaikenlaisia sanoja, mutta nyt vasta tuo tärkein. Siinäpä yksi toteutunut unelma.

Mitä oravanpyörään tulee, niin minäkin haluaisin hypätä sellaisesta pois. Vielä en vain tiedä, miten sellaisen kyytiin pääsisi. Pahintahan on tässä yhteiskunnassa, jos ei ole omaa oravanpyörää, jota pitkin juoksee. Silloin sitä vasta on hYlkiö isolla yyllä. Mauttomia, hajuttomia ja värittömiä ovat he, jotka siinä juoksevat. Kirkastettuja ovat he, jotka siitä ovat pois loikanneet, vaikka yleensä siinä vaiheessa ei näillä loikkareilla ole muuta vaihtoehtoa ollutkaan.

Hauskaa, miten assosioin, kun tämä virtuaalinen blogistivirtuoosimme kirjoitti, miten asiat ovat jo niin huonolla tolalla, että isäntä eräänä päivänä suunnitteli jotain elosuojaa autotallin päätyyn, niin tuumasin silloin, että hän harmispäissään on jo asentamassa puolisoaan sinne asumaan. Helpotukseni oli aito, kun luin, että sikoja sinne vain aiotaan laittaa.
Siathan ovat leppoisia, vaikkakin on vallalla toisaalla käsitys, että sian liha tukkii munuaiset ja hankaloittaa ihmisen aiheenvaihduntaa. Siat kas kun eivät hikoa, ja jättävät myrkyllisen hapon täten itseensä, häiriköiden näin kinkunpurijan omaa kroppaa. Mutta mene tiedä.

Ps. Hynnisen Jorma tulee lauantaina Ouluun Tuomiokirkkoon laulamaan taivaallista Brahmsin Requiemia yhdessä Ammattikorkeahkon kuoron kanssa. Hanna-Leena Haapamäki laulaa toisena solistina.

Meillä arki ja unelmat kohtasivat tänä iltana. Sain lapset nukkumaan, keittiön siivottua ja pakasteesta kaivettua huomiseksi broilerinsuikalepaketin. Suihkussa kävin jo ennakkoon, Annika osaa jo istua itse vauvanammeessa eikä pannut ollenkaan pahakseen. Kun lapset olivat iltapalalla, yritin varastaa hetken omaa aikaa. Se oli virhe. Oma aika keskeytyi alkuunsa, kun Ilari huusi: Äiti, Eelis heittelee mua karviaismarjoilla. Annika oli lopettanut syömisen ja aloittanut sotkemisen ja niitä karviaisia oli ympäriinsä, sekä niiden jättämiä punaisia jälkiä.

Juolahti mieleen, että Eelis ja Ilari söivät paistettuja munia päivälliseksi, molemmat kaksi. Maistuisi heillekin maalaismunat.
Hyvää yötä, kanaisia unia!