Miksi siis pitäisi toimen ihminen olla?

Kyllä tällä palstalla keskustelu on käsittääkseni ihan sallittua, hyvässä hengessä tietenkin. Ai te asutte pääkaupunkiseudulla! Sehän selittää monta asiaa.

Me asumme Kemissä. Minulla on työmatkaa 4,6 km. Pyöräilen päivittäin merenrannan kautta, aikaa kuluu n. 13 minuuttia ja nautin työmatkoistani, ilman ruuhkia.

Meillä on kotona kaupungin järjestämä perhepäivähoitaja. Jos hoitaja on sairaana tai lomalla, varahoitopaikka on 500 m päässä sijaitsevassa kaupungin päiväkodissa. Hoitomaksu on täsmälleen sama kuin olisi päiväkodissa. Ainoastaan ruoat tulee itse ostaa kaupasta, hoitaja onneksi on niin reipas, että tekee ruoat mielellään ja tarvittaessa laittaa iltapäiväruoankin valmiiksi. Ryhmässä ei ole muita lapsia omien kolmen lisäksi, kun ei ollut kuulemma tarvetta täällä päin. Lähellä on seurakunnan päiväkerho, jossa käyvät 2-3 kertaa viikossa tapaamassa muita lapsia ja hoitajakin saa aikuisseuraa.

Tiedän, että kaikissa kunnissa tilanne ei ole näin hyvä. Tuos yksityisen hoitajan palkkaaminen on mielestäni liian iso riski ja liian kallista perheille verrattuna kunnan järjestämään, kun pitää itselle ottaa kokonaan vastuu sairastelusta. (Mutta eikös pääkaupunkiseudulla oo tosi hyvät yksityisen hoidon tuet?) Itsellä oli kuitenkin töihinmenon edellytys, että lapsille saadaan kotiin hoitaja. Saavat jäädä aamulla nukkumaan, tauteja ei tule niin paljon, saa tulla suoran töistä kotiin ja ehtii usein siinä käydä ruokaostoksetkin lähikaupasta. Huonona puolena tässä järjestelyssä on se, että miehelläni ei ole samalla paikkakunnalla töitä ja hän ajaa lähes päivittäin 120 km yhteen suuntaan. (Siihen menee se 1 h 20 min…)

Niin että jotain hyvää Kemissäkin.
Minustakin on mukava lukea tätä plokia!

En muuten tunne täältä ketään, jolla olisi lastenhoitaja kotona. Lastenhoitajalle pitäisi maksaa varmaan 1600 e/kk brutto enkä tiedä saisiko silläkään summalla ketään, koska päiväkodeissakin on pula väestä (ja siellä työkavereita yms. sillä tavalla hoitajalle hauskempaa varmasti). Jos tuohon lisää vielä työnantajan sosiaaliturvakulut olisivat palkkakulut melkein 2200 e. Minua stressaisi myös tuossa kuviossa se, että hoitaja soittaisi aamulla olevansa sairaana enkä voisi ottaa lapsia mukaan töihinkään. Miten olette sitten ratkaisseet nämä tilanteet, jos saa kysyä? Pähkäilimme nimittäin itsekin tuota, mutta totesimme että se tulee sekä älyttömän kalliiksi (vaikka lapsiin toki käyttääkin mielellään rahaa) että hoitajan sairaspäivät aiheuttaisivat lisää stressiä. Meidän isommalle ei myöskään oikein löytyisi päivisin puistoista tai muualta kavereita, koska hänen ikäisensä ovat yleensä jo päivähoidossa.

Tämä on kirjoitettu hirveässä kiireessä, jos sävy on kärkäs niin ei ole tarkoitus, en ehdi nyt muotoilla paremmin. Ja anteeksi, jos häiriköin palstallanne liikaa, tämä oli vaan niin mielenkiintoinen aihe. Ja minua kiinnostaa ihan oikeasti miten tuollaisen isomman perheen kanssa voi järjestellä asioita. Lisäksi tätä on kiva lukea, koska Eeva-Maija kirjoittaa hyvin ja teidän elämänne siellä lampaineen ja luontokuvineen vaikuttaa kuitenkin jotenkin tosi idylliseltä.

Tein vähän muistiinpanoja hänen luennostaan. Niissä todetaan, että ihmisyys on tullut liian kalliiksi. Ideologiat ja uskonto ovat väistyneet ja markkinamiehet ovat kaapanneet tilan, joka on jäänyt tyhjäksi. Ainoaksi arvoksi on tullut raha. Ja suorittamisesta tärkeämpää kuin ihminen itse. Hellsten puhui myös siitä miten heikkous on ihmisen arvokkain ominaisuus. Heikko voi kuitenkin olla vain siellä missä vallitsee rakkaus. Jos luotamme siihen, että elämä kantaa, elämämme voi muodostua aivan erilaiseksi.

Hellsten puhui myös työtä ja ilosta. Tässäkin bloggauksessa ja kommenteissa on puhuttu työn tekemisestä. Huippua, että Venla kertoi pitävänsä kaikesta mitä tekee, silloin kun tekee. Allekirjoittanut inhoaa yli kaiken pyykin käsittelyä, silittämistä ym. Ja AINA. Hellsten totesi, että ilo on ihmisen luonnollinen olotila ja työssä koettu ilo Jumalan lahja. Hän totesi, että tämän päivän ihminen helposti ajattelee, jos elämä on ilotonta että hänen pitää saada enemmän viihteellisiä elämyksiä ja muuta vastaavaa ulkoapäin tulevaa ärsykettä. Ilon etsiminen pinnallisista asioista johtaa kuitenkin vain pahan olon lisääntymiseen. Luovuuden seuralaisena on Hellstenin mielestä aina elämänilo. Kun meidän kylän poika Matti Nykänen on todennut että elämä on ihmisen parasta aikaa, niin Hellstenin variantti ajatuksesta oli jotenkin tähän tapaan, että milloin ihminen eläisi, jos ei silloin kun hän on hengissä.

Hyvää jatkoa sinne entisille kotikulmille! Äläkä edes leikilläsi puhu kulissien rakentamisesta! Se on kamalinta mitä tiedän… Että ilo pintaan vaikka sydän märkänis.

Niin, ja kyllä tiedän monia suurperheen (eli yli kymmenen lapsen) äitejä jotka ovat opiskelleet ja käyneet töissä, ennen kuin nuorin on päässyt vaipoistaan. Joillakin se sujuu tosi mallikkaasti, joillakin ei ehkä niin hyvin, mutta sujuu kuitenkin.

Ensinnäkin en voi olla piikittelemättä: Emppu sanoo kirjoittavansa anopin kehoituksesta, ja sieltähän ilmestyy anoppia ylistävä kirjoitus. Oliko tuo sovittu palkkio viikonlopusta ? :-) Siskoni appivanhemmat tuntevana en kuitenkaan epäile kirjoituksen todenperäisyyttä.

Tuohon toimeliaisuuteen olisi montakin ajatusta. Minä lukeudun toimeliaisiin silloin, kun ei väsytä ja huvittaa. Silloin kun väsyttää tai ei huvita, en tee mitään mikä ei ole ihan välttämätöntä. Onnekas olen siinä mielessä, että yleensä pidän siitä, mitä kulloinkin olen tekemässä. Ajattelepas nyt vaikka paitojen silittämistä, kun siihen oikein paneutuu. Samalla voi kuunnella radiota tai hyräillä ja suunnitella tulevaisuutta. Mukavaa hommaa.

S. Vähäisen kommentista pongahti mieleeni, että on se niin hyvä, että meitä on sekä uutteria että haaveilijoita. Ilman toiminnan ihmisiä asiat jäisivät tekemättä ja ilman niitä ei-niin-toimeliaita monet hauskat hetket, keskustelut, juttelut ja kohtaamiset jäisivät väliin. Molempia tarvitaan.

Piia W:n ajatuksiin töissäkäynnin onnistumisesta verrattuna lapsilukumäärään en voi oikein yhtyä. Usein on niin, että monilapsisissa perheissä käytännön syistä toinen vanhemmista on kotona. Silti homma voi toimia hyvin niinkin, että kumpikin vanhemmista on töissä, lapset hyvässä hoidossa ja kotityötkin tulevat tehtyä, vaikka lapsia olisi useampi. Työhyvinvointi ja perheen hyvinvointi eivät ole ensisijaisesti riippuvaisia lapsilukumäärästä. Itse koen, että jaksan töissä hyvin perheen ansiosta ja kotona on mukava olla iltaisin, kun on vastapainona mukava työ. Lapsilla on hoitaja kotona ja siivousapua saa tarvittaessa palkattua. Kaikki ylimääräinen ja turha (netissä roikkuminen, kaupoissa kiertely) jää vähemmälle ja sehän vain lisää onnellisuutta. 70-luvulla töissäkäynti on voinut olla käytännössä hankalampaa, mutta on silloinkin joku motivaattori saanut perheenäidit jaksamaan, tuskin he ovat olleet sen uupuneempia kuin nykyajan perheenäidit. En ymmärrä sitäkään, miten auton omistaminen voisi helpottaa työssä jaksamista. Itse kuljen töissä pyörällä (no ok, minun ei tarvitse viedä aamuisin lapsia mihinkään kuin satunnaisesti) ja se vain auttaa jaksamaan paremmin.

Tulipas pitkä kommentti. Empulle vielä sen verran, että olen nyt varoitellut tomaatista säännöllisesti, kiitos vinkistä. Ja sinulta unohtui jotain mainitessasi syitä kotiinjäämiselle. Ainakin aikaisemmin puhuit unelmoivaan sävyyn siitä, että saat jäädä kotiin ja hoitaa lasten lisäksi lampaitasi, toteuttaa sisäistä eko-ihmistäsi ja neuloa villapaitaa Leeville Martan pitkien päiväunien aikana, itsekehrätystä oman lampaan villasta tietenkin. :-)

Tosin se ei ole vaivannut minua vielä, mutta voi hyvin olla että tulee vaivaamaan. Silloin meidän täytyy lopettaa sivuseikka tai laittaa salasana tms.

Joka tapauksessa luulen, että se vaikuttaa blogin luonteeseen, kirjoitetaanko anonyymisti vai ei. Mutta tämä oli vain toivomus. Jos tulee hyviä ajatuksia liittyen näihin juttuihin siis ts. liittyen ei kaikkeen, ja nimen laitto on kynnys, niin hypätkää vain sen kynnyksen yli. Mutta kyllähän me seisomme kirjoittamiemme juttujen takana silti henkilökohtaisesti?

(En voi kommentoida enempää, on katsokaas pitänyt kiirettä tällä sairauslomalla. Parhaillaan on menossa Ilkka Remeksen nuortenkirjauutuus Draculan ratsu.)

Ja kun pienten lasten äitinä saan tehdä töitä kolme päivää viikossa ehdin olla välistä myös kotona pällistelemässä lasten kanssa elämää.

Internetin ihmemaassa on monenlaista ominaisuutta ja tämä anonymiteetti on yksi puoli siitä. Minusta on kivaa kun voin kommentoida anonyymisti, tosin ymmärrän että blokistina voi jäädä vaivaamaan kuka onkaan tuo ihminen joka nuin kommentoi. (Jos nyt tunnistatte minut tuon sähköpostiosoiteen avulla, toivon että pidätte henkilöllisyyteni salassa muilta kanssa ihmisiltä.)

Minä itse pidän blokia anonyymisti, minusta on kiva kirjoitella kuulumisiani, lähimmät läheiseni tietävät blokistani että juuri se on minun blokini, mutta en pidä siitä että kuka tahansa voi lukea ajatuksiani ja tietää että se olen juuri minä joka niitä kirjoitan, minulle se lisäisi paineita siitä että mitä kirjoitan ja millä tavalla. En halua että kukatahansa kadulla vastaankävelevä tietää minusta sellaista mitä en tiedä hänen tietävän. Toki kirjoitan juttuni niin että tiedän kenentahansa voivan niitä lukea, mutta silti. Jos voitte käsittää.

Voimia teille syksyyn ja mukavia kotipäiviä! Toivottavasti kurkkusi paranee pian.