Hetki sitten vaimoni istahti polvelleni, kun tein tässä tietokoneella (ihan oikeasti) töitä. Nelivuotias katseli polvellaistumusta, ja kerroin, että tässä on minun kaunotar. Hetken kuluttua puolisoni lähti pois, ei pannut varsinaisesti kuitenkaan hanttiin nimittelyoperaation aikana.

Minuutin kuluttua nukkumaan jo kertaalleen laitettu poika alkoi kysellä, minne se minun (yllekirjoittaneen) kaunotar meni. Arvelin, että purkutalkoisiin tuonne olohuoneen puolelle. Sitten hän totesi, että krokotiilisammakko (vuosia vanha unilelu, joka ihan oikeasti on sopivasti krokotiilin ja sammakon näköinen) on hänen kaunottarensa. Johon minä sitten, että ai, onko krokotiilisammakko naispuolinen? (olin mieltänyt itse sen johonkin neutrin ja maskuliinin turvalliseen välimaastoon.) Selitin, että jos on kyse kaunottaresta, on kyse naaraspuolisesta oliosta, naisesta tai tytöstä.

Kuten aina, kun kyseinen mies miettii, nytkin seurasi hetken hiljaisuus. Ehkäpä minuutin kuluttua sängystä alkoi kuulua rallatusta, jonka rytmi oli jotain seuraavaa: Taa-ti-taa, taa-taa-taa-taa, Taa-ti-taa, taa-taa-taa-taa… ja sanat edelliseen: Kaunotar, naarasnainen jne.
Jos joku haluaa päästä selville sävellyksen yksityiskohtiin, voin paljastaa teille melodian: c-d-e, d-h-c-g, c-d-e, d-h-c-g…

Toivon tietysti, että lapseni ilahduttaisi tällä värssyllään väkeä esim. kaupan kassajonossa tai työpaikallani tai muualla mukanani ollessaan. Näin minäkin voisin saada osan siitä ihastuksesta, jonka värssy epäilemättä herättää kaikissa kuulijoissa, ikään ja sukupuoleen katsomatta.

Hyvää kesää itse kullekin.

Hanskat lähtivät lopulta yllättävän hyvin uittamalla käsiä kiehuvassa vedessä ja rouhimalla heti sen jälkeen teräsvillalla. Näppärää…