Kirjoitukset
Kommentit
Haku
Login
 
 

Kesäkuussa

Eeva Maija - 25. kesäkuuta 2008  klo 7:57 - Aihe: Remonttihommat, Arkista aherrusta

Tässä kuussa olemme tehneet paljon kaikenlaista. Samuli on puuhannut jo neljättä viikkoa Tanen kanssa alakerrassa niin, ettei ole ehtinyt siirtää kuvia koneelle. Yhden remonttikuvan olen tähän mennessä ottanut.

Tane on tänään viimeistä päivää töissä meillä. Hän on Hirsitaito -nimisen firman leivissä ja on nimen mukaisesti taitava hirsimies. Tässä vanhan talon remontoinnissa hän on ollut kullan arvoinen apu.  Rahat ovat voineet mennä tyhmään monessakin suhteessa, mutta hukkaan Tanelle syydetyt rahat eivät ole menneet. Se onkin eri asia, mihin Tane rahansa pistää. No eivät nekään varmaan hukkaan mene, kolmen lapsen isä kun on.  Samppa on saanut paljon tietoa ja vähän taitoakin, miten vanha rossipohjainen hirsitalo remontoidaan kunnolla taloa vahingoittamatta. Keittiöremonttiin voimme ehkä jo uskaltautua yksinäänkin, jos vain aikataulu antaa myöten.

Sisustusarkkitehtitoimisto Air suunnitteli tilat ja kiintokalusteet pesu- ja kodinhoitohuoneeseen. Siis osittain, materiaalit valitsemme itse. Kiintokalusteet Samppa aikoo tehdä itse kanssa. (Rahat ovat menneet näet Taneen ja kaikkeen järkevään, ne eivät riittäneet enää keittiökalustefirman laskuun.) Onneksi Sampalla on erinomaiset puusepän työkalut käytössä. Järkevää siis, eikö vain, kun miehelläni on vielä innostusta hommaan, ja ehkä taitoa myös.

Yksi elementti tässä remontointihommassa on, joka ei ole niin järkevä. Nimeltä mainitsematon naishenkilö. Eilen kävimme ostamassa ulko-ovet. Kaupan varastossa ei ollut juuri sellaisia mitä olin kuvitellut. Oli vaikea päättää. Mutta päätettävä oli, sillä kauppa oli menossa kiinni. Kotimatkalla tulinkin siihen tulokseen, että ovet, jotka olivat peräkärryssä,  olivat väärät. Tällä hetkellä (kun kirjoitan tätä) Samuli on  vaihtamassa ovia. Onneksi hän ei mennyt vain ovien vaihdon takia turhaan, piti hänen ostaa ruuvejakin. Muuten, en ole ihan varma, onko minun syytäni myös, että pesuhuoneen yksi seinä on laatoitettu melkein kolme kertaa. Mutta minun syytäni taitaa olla se, että haluaisin vielä ottaa laatat siitä seinästä kerran pois, ja panna toiset laatat tilalle. No senhän voitte arvata (jotka minut tuntee), että syyttelyksi ja säätämiseksi tämä välillä ajautuu. Sisäovet ostimme Tanelta, mutta niissä on vähän laittamista. Ne ovat ainakin kauniit ja sopivat tähän taloon.

Liina on pikkurysällä, kaikesta huolimatta. Sohvi on saanut kasan mekkoja mummulasta ja tekee paljon suunnitelmia pukeutumisensa suhteen. “Ensin mää piän näitä vähän aikaa, sitten tätä kasaa, ja sitten kun tulee huonompi sää niin näitä. Syönnissä mää laitan tämän mekon ko se saa mennä likaseksi…” Tämä neiti on aina ollut tarkka pukeutumisestaan. Koko ajan pitää siis pukea ja riisua. Äidillänsä meinaa hermo pettää, kun pyykkivuori kasvaa ja pyykkikonetta ei ole vielä asennettu. (Isäntä lupasi asentaa koneen tänä iltana jollain kepulikonstilla, jes!) Leevi on oppinut yökuivaksi ja auttaa työmiehiä työhommissa erittäin mielellään. Yökuivuus alkoi siitä kun remppahommat alkoivat. Martta on oppinut kävelemään ja puhuu kovasti: “Katokatokato OHO! Katokato. Katokatokato oho.” Martta on meidän perheen ja erityisesti minun hengenpelastaja, koska on aina niin iloinen ja hyväntuulinen. Hän on ollut remppatyömaalla aina välillä koemaistajana. Tiedämmepä ainakin että saamme taloomme vain hyvänmakuisia materiaaleja.

Nyt täytyy suunnistaa pihalle lampaita hoitamaan, kun armon lapset nukkuvat vielä. Yhtä aitausta täytyy tilkitäkin vielä, etteivät karkaa poissaollessamme, nimittäin viikonlopuksi aiomme suunnistaa Sieviin. (Se lampaiden karkaamisjuttu on sitten ihan oma juttunsa erikseen, jonka kerron vain tarkan harkinnan jälkeen.) Toivotan sydämeni pohjasta oikein aurinkoista ja sateetonta viikonloppua kaikille!

7 kommenttia »

  • 25.6.2008 klo 22:33
    Lotta S kommentoi:

    Muutama päivä poissa kotoa tekee varmasti ihan hyvää! Vähän eri ympyrät. Ne harmaat “hanskat” ilmeisesti irtosivat käsistäsi, vai ;D Kyllä me naurettiin aivan vedet silmissä täällä teidän kommelluksille…

  • 25.6.2008 klo 23:34
    Samuli Sorvari kommentoi:

    Ei meillä kommelleta. Ainakaan noissa remonttiasioissa :)

    Hanskat lähtivät lopulta yllättävän hyvin uittamalla käsiä kiehuvassa vedessä ja rouhimalla heti sen jälkeen teräsvillalla. Näppärää…

  • 30.6.2008 klo 23:22
    Samuli V. kommentoi:

    Minä taas olen tässä kuussa opettanut jälkikasvulle uusia asioita. Tai ainakin yhden asiakokonaisuuden.

    Hetki sitten vaimoni istahti polvelleni, kun tein tässä tietokoneella (ihan oikeasti) töitä. Nelivuotias katseli polvellaistumusta, ja kerroin, että tässä on minun kaunotar. Hetken kuluttua puolisoni lähti pois, ei pannut varsinaisesti kuitenkaan hanttiin nimittelyoperaation aikana.

    Minuutin kuluttua nukkumaan jo kertaalleen laitettu poika alkoi kysellä, minne se minun (yllekirjoittaneen) kaunotar meni. Arvelin, että purkutalkoisiin tuonne olohuoneen puolelle. Sitten hän totesi, että krokotiilisammakko (vuosia vanha unilelu, joka ihan oikeasti on sopivasti krokotiilin ja sammakon näköinen) on hänen kaunottarensa. Johon minä sitten, että ai, onko krokotiilisammakko naispuolinen? (olin mieltänyt itse sen johonkin neutrin ja maskuliinin turvalliseen välimaastoon.) Selitin, että jos on kyse kaunottaresta, on kyse naaraspuolisesta oliosta, naisesta tai tytöstä.

    Kuten aina, kun kyseinen mies miettii, nytkin seurasi hetken hiljaisuus. Ehkäpä minuutin kuluttua sängystä alkoi kuulua rallatusta, jonka rytmi oli jotain seuraavaa: Taa-ti-taa, taa-taa-taa-taa, Taa-ti-taa, taa-taa-taa-taa… ja sanat edelliseen: Kaunotar, naarasnainen jne.
    Jos joku haluaa päästä selville sävellyksen yksityiskohtiin, voin paljastaa teille melodian: c-d-e, d-h-c-g, c-d-e, d-h-c-g…

    Toivon tietysti, että lapseni ilahduttaisi tällä värssyllään väkeä esim. kaupan kassajonossa tai työpaikallani tai muualla mukanani ollessaan. Näin minäkin voisin saada osan siitä ihastuksesta, jonka värssy epäilemättä herättää kaikissa kuulijoissa, ikään ja sukupuoleen katsomatta.

    Hyvää kesää itse kullekin.

  • 1.7.2008 klo 14:10
    Emppu kommentoi:

    Samuli V, minusta tuntuu että tuosta mainitsemastasi miekkosesta tulee jotain suurta. Ei sitä joka säveltäjän sävellykset ole ollenkaan niin tarttuvia, että jäisivät soimaan päähän koko yöksi. Nimittäin joka kerta kun heräsin, rupesi tämä uusi teos itsepintaisesti pyörimään aivoissani. En tiedä, kumpiko oli tarttuvuuden syynä, sävel vai sanat. Siinäpä miettimistä.

  • 7.7.2008 klo 9:17
    Heikki-pappa kommentoi:

    Jännityksellä odotellaan lisätietoa ja kuvauksia remontin edistymisestä…….

  • 7.7.2008 klo 9:29
    Samuli Sorvari kommentoi:

    Kuvia tulossa :)

  • 7.7.2008 klo 11:50
    Heikki-pappa kommentoi:

    Odotellessa kuvia ja sanallista infoa voi kuunnella mukavan pakinan, jonka eilen kuulimme autossa (menimme Virolahdelle mahtavaan paikkaan, Louvojen mökille, perinteisiin mökkiseuroihin) Radio Peilistä. Aiheena ‘Laulu’ ja kuvaa hyvin tämän päivän tilannetta lauluharrastuksessa ns. normaaliperheissä ja koulussa.
    Suora linkki ohjelmaan:
    http://www.yle.fi/java/areena/dispatcher/1352458.asx?bitrate=1000000

Kommentoi

Sivuseikka

Uusimmat kirjoitukset

Uusimmat kommentit

  • Tihrustaja taustalla kommentoi juttua
    Kuu vallottaa
    Arjessa on paljon sellaista, jota sopii lukea. Suurta kaarta ei...
  • Emppu kommentoi juttua
    Kuu vallottaa
    Valitettavasti olen surkea keksimään satuja ja tarinoita. Tai sanotaanko että...
  • Venla kommentoi juttua
    Kuu vallottaa
    minäkin mietin, voisiko Emppu kirjoittaa enemmän. Vaikkapa kirjan. Ehkä, jos...
  • matti m. kommentoi juttua
    Kuu vallottaa
    Kuusta tuli mieleen, kun kuun toiselle sivulle kuvittelee piirtävänsä pystyviivan...

Aiheet