PÄIVÄKIRJA
ARKISTO
VALOKUVAT
LINKITKestämisiä
Kello on yhdeksän aamulla. Alhaalla miehet ovat iloisesti tehneet remonttia jo kaksi tuntia. Äänet ovat toimekkaita ja rakentavia. Kun viime viikko purettiin, nyt saa sitten rakentaa. Jälkeä syntyy ja työ edistyy mukavaa vauhtia, mikäs silloin on remontoidessa.
Mitä täällä ylhäällä sitten? Lapset nukkuvat ihanasti, hiljaisesti. Mukava kun ei ole mitään syytä herättää ketään vielä. Mutta tässä tietokoneen ääressä istuu yksi henkilö, jolla on huono elämänsietokyky. Hanasta ei tule lämmintä vettä. Se on pikkujuttu, vaikka se ei tarkoita oikeasti sitä ettei hanasta tule lämmintä vettä. Se tarkoittaa että hanasta tulee jäistä ja hyistä vettä, niin että kädet kohmettuvat kun yrittää pestä niitä. Ne ovat kaikki pikku juttuja erikseeen, kylmä talo (ulkona ja alakerrassa on lämpötila 6,5 astetta plussan puolella) ja ovi- ja ikkuna-aukko joissa ei ole ovea ja ikkunaa, kylmä vesi ja pyykkikoneettomuus. Remppamiehille täytyy huolehtia evästä aika ajoin. Pikku juttuja.
Mutta miten sitten suu laitetaan, kun huomaa, ettei kestä? Nuo edellä mainitut pikku jutut ovat pieni piste vain iin päällä. Mutta kun ei kestä sitä, että viisivuotias on oppinut naapurin tytöltä tosi rumia sanoja ja opettanut ne kolmevuotiaalle siinä sivussa niitä harjoitellessaan. Ja seitsemänvuotias on ilmoitettu pikkurysäleirille, mutta osoittaa käytännössä olevansa vielä liian pieni leiriläiseksi. Kysyn remonttimieheltäni: “Onkohan tuo Liina tarpeeksi kypsä menemään sinne leirille?” “Sepä se”, vastaa mieheni niin kuin joulupukki siinä Ella Lapissa -kirjassa. Sepä se, tässä elämässä on tehtävä yksin suuria päätöksiä, ja apujoukot ovat teillä tietymättömillä. Ja kun on yksivuotiaskin, jota täytyy pitää sylissä tai vaihtoehtoisesti etsiä joko ulkoa purkuvillojen seasta, likapyykkikorin alta, kissan ruokakupilta, remonttimiesten jaloista, portaista keskivaiheilta, portaista ylävaiheilta, portaista kapeasta kohdasta tai uunin alalokerosta tai matkalaukusta vaatteiden seasta. Täystuho on juuri nyt hänessä voimakkaimmillaan. Olen alkanut säilyttää kauhoja ja vispilöitä pysyvästi lattialla, estääkseni mielipahaa joka tulee kun huomaan niiden jälleen olevan väärässä paikassa. Kirjojen kiskominen, samoin kuivumassa olevien (tai viikattujen, miten vain), vaatteiden repiminen alas kuuluvat Martan arkirutiineihin. On se hyvä, että rutiinit sujuvat. Kaikilla eivät ne edes suju, huomattu on.
Homma leviää koko ajan kuin jokisen eväät. Eilen sain kyllä pestä naapurissa pyykkiä, ja se oli hieno homma. Sain pestyä kaikki likapyykit sillä aikaa kun naapurit olivat kyläreissulla! Mutta kun ulkona satoi vettä, niin täytyi laittaa tuvassa pyykkitelineelle ensimmäinen koneellinen, toinen kiikkustuolin ja sohvien selkänojille, kolmas sinne sun tänne. Otin puhelimen käteeni soittaakseni Samulille että tuo kaupasta yhden pyykkitelineen lisää. Mutta sitten en soittanutkaan, kun järkeilin että kohtahan meillä on taas kuivausrumpu ja aurinkoinen sää. Ja pyykit jäivät märkinä koriin. Tein kylläkin siihen sellaisen kauramoottorilla toimivan kuivausrummun. Martta heittää pyykit ulos, minä takaisin. Tämä kertaa kymmenen. Ja kaiken tämän jälkeen masentaa ja ei kestä. Ajatella! Vaikka pesuhuoneen alus oli uskomattoman kuiva ja hyvässä kunnossa huolimatta kylppärin reikäisestä muovimatosta. Ja vaikka työ edistyy hyvin ja talkooapuakin on tulossa. On kesä ja lampailla taas uusi aitaus käytössä.
Niin, ja kun illalla ennen nukkumaan menoa remonttimiehen kanssa tullaan hyvässä yhteisymmärryksessä siihen tulokseen, että minulla on huono elämänsietokyky, niin minä tunnen etten kyllä kestä sitäkään. Mutta hep, nyt on kello jo kuusi yli kymmenen ja ääniä kuuluu myös yläkerrasta. Leevi kävi rei’ittimen kanssa tuossa vieressä kymmenen minuuttia sitten kysymässä, että mihin hän voi niitata. Nyt sängyllä on läjä pieniä valkoisia paperinreikiä ja Leevi huutaa vienolla aamuäänellään: “Apua, sotku tuli. Paa äiti salasana ja tuu kerräileen!”
Täytyy siis toimia ohjeiden mukaan ja jatkaa elämää, vaikkei sitä kestäkään. Ehkäpä sitä kohta taas kestää paremmin.
10.6.2008 klo 19:45
äiti kommentoi:
Koita kestää! Sitten syksyllä uuden ihanan remontin keskellä voit ajatella, että olet TODELLINEN sankari, kun olet neljän pienen lapsen keskellä tästä selvinnyt. Ei niissä missään sankaritarinoissakaan mainita, että vaikeuksista selvinneet ihmiset olisivat niistä HYVIN selvinneet. Ja hei haloo! Teillä on mummula aika lähellä, siellä on luultavasti ylimääräisiä pyykkitelineitä, papan korjaama kuivausrumpu ja pian myös ehjä pyykkikone. Sinne voi myös tuoda lapsia, koska mummukin on nyt jo toista päivää oikeasti lomalla. Ja sitten meillä on aivan ihana pihasauna, voisitte ottaa meidän sisäsaunan vuokralle remontin ajaksi…
:)
Tsemppiä ja voimia!
10.6.2008 klo 20:47
Lotta S kommentoi:
Aivan huuli pyöreänä luin tuota sun juttuasi… tuo olisi voinut olla kuin suoraan mun kirjoittamani muutama vuosi sitten! Musta tuntui juuri tuolta. Tiesi, että kaikki on oikeasti ihan hyvin, mutta silti ei kestä… Tuntui, että kaikki kaatuu päälle ja kukaan ei ymmärrä, että mä olen tosissani enkä ihan oikeasti jaksa enää mitään!!! Kolmenkympin kriisi?! Vieläkin on ajoittain ihan samanlaisia fiiliksiä, mutta enää hetkittäin.
Voimia, Eeva-maija, sulle!
12.6.2008 klo 11:54
Anna K. kommentoi:
Mestarikirjoittaja olet. Mitä kestämiseen tulee, niin en kestä minäkään, en kertakaikkiaan, mutta syyt ovat erilaiset ja epämääräisemmät. Eikä mulla ole remonttia ja lapsiakin vain kaksi. Voimia meille!
12.6.2008 klo 13:01
matti kommentoi:
Huolestuneena oon viimeaikoina lukenu näitä kirjoituksia jaksamisesta, mutta sitten ajattelin, että eikös se ole niin. Että kun täällä blogissa kuitenkin vielä jaksaa kuulumiset kertoa, niin menee kuitenkin pohjimmiltaan ihan hyvin?
12.6.2008 klo 15:15
Emppu kommentoi:
Kiitokset kiitokset. Toistan liikaa itseäni: En kestä, en jaksa, en siedä, väsyttää jne jne. Täytyisi muuttaa kirjoituksia, siis samalla koko elämää. Sillä mitä muusta sitä voi kirjoittaa kuin omasta elämästänsä?
Esimerkiksi näin: Tänään sain aikaiseksi kaikenlaista. Heräsin klo 7.30, join aamuteen kaikessa rauhassa mietiskellen samalla tehokkaasti päivän tulevia tehtäviä. Alkajaisiksi viikkasin ja silitin pyykit ja vein ne paikoilleen. Sitten siivosin talon, kävin tyhjäämässä kompostin ja vein veden lampaille. Kirjasin kalenteriin työhön liittyvät tehtävät ja kävin antamassa tyttökaritsoille matolääkkeet. Maksoin laskut ja sen jälkeen lapset heräsivät. Teimme aamutoimet hymyssä suin ja kaikessa rauhassa. Kun syötin maittavaa kaurapuuroa lapsille, työmiehet joivat kello yhdeksän kahviaan tuvan puolella. Pyysin Liinaa työntelemään Marttaa pihalla ja pitämään silmällä Leeviä sillä aikaa kun keritsin näppärästi kaksi viimeistä villaturria. Leikkasin ehtiessäni samalla sorkat kaikilta isoilta lampailta. Lypsin muutaman desin Lulua ja kaadoin maidot muiden maitojen joukkoon, jolloin maitoa tuli yhteensä n. 5 litraa. Laitoin lampaanmaitojuuston valmistusprosessin käyntiin. Kylvin itäneet perunat ruohikon laitamille ja peitin ne ruohonleikkuukatteella. Leikkasin nurmikon loppuun, ja kävin hakemassa naapurista luvatun raparperin kottikärryillä ja istutin sen juuri ihanteelliseen paikkaan. Samalla koko ajan pidin seuraa Liinalle, joka kiltisti viihdytti Marttaa ja antoi Leeville vauhtia kiikussa. Istutin loput orvokit kauniisti pihlajan lähettyville. Kävin jututtamassa työmiehiä ja kysyin, mitä he toivovat ruuaksi. Tein juuri heidän toivomaansa ruokaa ja kohta jo istuimmekin iloisina kauniissa siistissä pirtissä syömässä maukasta ruokaa ja sitä oli riittävästi. Lapset söivät kaiken, niiasivat ja kiittivät ruuasta ja menivät kukin sänkyihinsä pienelle ruokalevolle.
Jatkuu ensi numerossa. (Ette muuten arvaa mitä töitä minulla on rästilistallani?)
Lotta: Tämä voi hyvinkin olla sitä kolmenkympin kriisiä. Jospa se menis muutaman vuoden sisällä ohi?
12.6.2008 klo 21:38
Lotta S kommentoi:
Emppu, onhan se kyllä niinkin, että positiivisella ajttelulla pääsee jo pitkälle, mutta silloin kun oikeasti tuntuu siltä, ettei jaksa eikä kestä, niin kyllä se pitää saada sanotuksi tai näytetyksi. Musta on aika oleellista, että ympäristö tietää ajoissa missä mennään, eikä niin että sitten kun ei enää sängystä tosiaankaan pääse ylös voi valittaa, että nyt ei mene hyvin ;D Matti on kyllä oikeassa, että kun vielä jaksaa pahasta olostaan puhua, ollaan aika selvillä vesillä, mutta toivottavasti pysytäänkin siellä…
Sympatiat on kyllä täysin sun puolellasi, Emppu! Ota kaikki tarjottu apu vastaan ja jos jaksat, pyydä sitä myös itse!
14.6.2008 klo 10:37
matias l. kommentoi:
aluksi lienee paikallaan esittää pahoittelut siitä, että kutsumaton vieras tunkee toisten blogiin. mutta kun joku on tämän osoitteen joskus sanonut eikä täällä ole salasanaakaan käytössä ja jos joku noin hyvin kirjoittaa niin ei kai sitä voi olla kommentoimatta. ja koittakaa ymmärtää muakin: mulla olis todellakin sekä moraalinen että käytännöllinen pakko kirjoittaa koulujuttuja, niin pakkohan tässä jotain muuta tekemistä on keksiä.
tällainen leikkiperheellinen ei voi kuin nostaa hattua Todellisille Arjen Sankareille. jos yhden lapsen ja puolentoista opiskelijan talouden pyörittäminen tuntuu joskus raskaalta, niin täytynee vaatia melkoista superhessu-mustanaamio-tex willer-teräsmies-spiderman-äiti teresa -yhdistelmää, että selviää usean pikkulapsen, remontin ja töitten keskellä hengissä. en liene tehnyt kuukaudessa niin paljon askareita kuin emppu näyttää tehneen yhden aamupäivän aikana.
mutta ajatelkaa: tämä lienee ainoa aika elämässänne, jolloin noin paljon toimitettavia asioita sattuu samaan ajankohtaan. lisäksi joidenkin tutkijoiden mukaan (tötterström ja möttönen 2009) lapsista on myös sitä enemmän apua, mitä vanhemmaksi he kasvavat. oman arvioni mukaan ainoa keino pitää elämä pitkässä juoksussa mielekkäänä on jatkuvasti laittaa asioita jonoon ja funtsia, mikä on oikeasti tärkeää.
mietin, että kannattaako tällaista soopaa julkaista, mutta menköön nyt. kaikkihan te tiedätte kuitenkin, että olen parantumaton viisastelija ja mulla on ihan älyttömästi kaikkeja “hyvejä” ajatuksia. vielä kun joku auttaisi löytämään sen viisasten kiven, että ne ajatukset kantaisivat hedelmää omassa elämässä ihan siinä arjen tasolla.
tsemppiä teille! niinhän se lauluntekijäkin kauniisti sanoo, että väliaikaista kaikki on vaan. olis kiva joskus käydä viisastelemassa ihan livenäkin. ja se kolmenkympin kriisi menee ihan varmasti ajan myötä ohi. olisihan absurdia väittää, että 35-vuotias kärsii kolmenkympin kriisistä. =)
14.6.2008 klo 12:03
Emppu kommentoi:
Kiitokset rohkaisun sanoista ja myötätunnosta. Tämä prioriteettijärjestys on aika tärkeä asia. Koko ajan yritän pudotuspeli -tyyliin pullauttaa pois vähiten tärkeitä asioita listoiltani. Nyt olen ainakin saanut listan siihen järjestykseen, että kymmenen lammasta on liikaa. Kolme on siedettävä luku. Eli syksyllä ottanen eron seitsemästä lampaasta tavalla jos toisellakin.
Tämä on ihan avoin ploki, ja saa ilman muuta kuka vain kommentoida.
Ja ilman muuta meillä saa käydä viisastelemassa livenäkin, täältä löytyy varmasti riittävästi asioita, joista voi keksiä pari valittua sanaa.
Mutta nyt menen keritsemään viimeisen lampaan (jes!), ja antamaan Martalle lisää vauhtia keinuun. (hui!)
14.6.2008 klo 19:10
Venla kommentoi:
pitääpä minunkin kommentoida. Tiedättepäs sitten, että kyllä mekin muistamme teitä ja muistamme käydä lukemassa blogistanne, miten teillä menee. Tsemppiä sinne remontin keskelle. Niin se taitaa olla, että niin kauan kuin blogiin tulee jotain tekstiä, ei tarvitse olla kovin huolissaan.
15.6.2008 klo 12:40
Maria kommentoi:
Emppu ja Samuli - Se mikä teidän blogissa meitä ventovieraita koukuttaa, on juuri teidän aitoutenne ja rehellisyytenne.
Ajatelkaapa vaikka: Milloin olette lukeneet jostain sisustuslehdestä tyyliin “Tätä upeaa maalaiskartanoa remontoidessa talon rouva ajatteli, ettei kestä elämää, eikä remonttia. Mutta kaunista jälkeä lapsikatraan keskellä tuli silti…” ?? :)
Ja kuvat kodistanne näyttävät ihanilta, lapset suloisilta ja saatte valtavasti asioita aikaan lyhyessä ajassa!
Omille lapsilleni kerroin ruokaillessa lukeneeni lähellä asuvasta perheestä, jolla on iso piha ja lampaita ja lampailla suloisia karitsoita. Viisivuotias kysyi, että kuka niitä ehtii hoitaa. -No ne lasten vanhemmat. “Et sää vaan ehtis ikinä!” tuli kommentti. –Se lasten suusta tuleva totuus—
Voimia, lämpimiä ajatuksia ja tsemppiä!
Paljon olette saaneet aikaan - ja mikä ihana paikka teidän lapsilla on kasvaa! :)
15.6.2008 klo 13:15
Samuli V. kommentoi:
Yksi vaihtoehto priorisointilistalla voisi olla, että kun muilta kiireiltänne joudatte, niin väsätkää näihin viestikenttiinkin mahdollisuus kirjoittaa otsikko (tai otsake, kuten jotkut hupaisasti muotoilevat). Jos sellainen olisi, käyttäisin sitä virkamiesmäisesti: ‘Priorisoinneista’.
Ihmisen luontainen touhukkuus yhdistettynä ympäristöön ja sen myötä toinen toistaan onnettomampiin sattumiin vaikuttaa siihen, miten tämä touhukkuus lopulta aktualisoituu.
On äärimmäisen mukavaa ja miehekästä aloittaa virke “Maailmassa on kahdenlaisia ihmisiä…” tietäen samalla että me seisomme kaikki janalla, ja kynnämme suurta merta, jossa ei loosheja ole (Vapaamuurareilla on jotain loosheja, mutta minä en yhtään tiedä, mitä ne oikeasti ovat).
Niinpä sanonkin, että tämän yhden janan toisessa ääripäässä ihminen voi vapautuneena luetella loputtomiin tehtäviään, joita hän päivän/tunnin/minuutin aikana on jättänyt tekemättä. Minä olen ehkä tällainen. Toisaalla joku voi saada loputtoman listan niistä töistä, joita on tehnyt. Minä en siis ole tällainen ihminen. Mutta melko lähellä minua on tällainen, tällaisia ihmisiä.
Yksi heistä huokoili kerran lasten lakanoita silittäessään, että “Voi kauheaa, joudunkohan minä tästäkin joskus luopumaan?” Ajatus sisälsi sen siis, että jos kolmilapsinen perhe tästä vielä kasvaa, jostain hommista mahdollisesti joutuu karsimaan.
Ystäväni kertoi kerran, miten hänen äitinsä heidän ollessa pieniä silitti kaikkien lasten pikkuhousutkin… En ole varma, mutta muistelen luulleeni/saaneeni sellaisen kuvan, että kun lapsia oli alun toistakymmentä, ihan kaikkia pikkuhousuja ei enää silitelty. Mutta en tietenkään ole varma.
Tämä viesti ei sisällä Sorvarin perheelle mitään ohjeistuksia liittyen pikkuhousujen silittämiseen tai mankelointiin. Ajatukset tulivat vain mieleeni Matiaksen vaatimattomuudessa kylpevää tekstiä lukiessani.
Ja mitä Marian tekstiin tulee, olen sanonut Samulille ja Eeva Maijalle (tosin siihen aikaan luulin vielä puhuvani Eeva-Maijalle), että heidän perheessään viehättää juuri sellainen rosoisuus; arkea ei yritetä tehdä yhtään hehkeämmäksi kuin mitä se on. Enkä nyt puhu blogeista vaan normikanssakäymisistämme.
15.6.2008 klo 23:08
Jonttu kommentoi:
Samanlaisia tuntemuksia on koettu täälläkin päin, tuntuu niin tutulta. Oli kyllä riemullista lukea, varsinkin, kun vielä Marjakin ehti mukaan. (kaikki nukkumassa jo 23:25). Hienoa, ettet ole Emppu vielä luovuttanut! Tänä iltana täällä “meinasi” mennä hermot kolmesti.
Onko niin, että nykyelämän yltäkylläistä mukavuutta oppii arvostamaan vasta, kun se hetken puuttuu tai sen alttarille joutuu uhraamaan?
Aikoinaan kuulin puhuttavan elämän ruuhkavuosista. Mitä se tarkoittaa? Ruuhkavuosi -sana tuli mieleeni, kun luin Emppu tuota sun juttua. Yhtäkkiä tajusin, että sehän on juuri tuo, kun asioita on jonossa niin paljon, ettei edes nykyperheen monikanavainen tasa-arvotyönjakoteknologia pysty vetämään kaikkia eteenpäin kohtuullisesti. Syntyy asiaruuhka, sumppu, pullonkaula. Asiat joutuvat odottelemaan. Asiat alkavat tööttäillä. Vihamielisyys kanssa-asioita kohtaan kasvaa. Pullonkaula, tämä ruuhkainen tienristeys, jonka valot toimivat aina samalla nopeudella, ei pysty muuttamaan rytmiä nopeammaksi. Eikä 3-vuotiaan tärkeä leikki, joka on risteyksessä poikittain, ymmärrä, että nyt olisi muutakin asiaa menossa risteyksen läpi. Ja kolmivuotias ei vielä muutenkaan liikennevaloista ymmärrä. Voi tulla kolari.
Lohduttavaa ruuhkassa on kuitenkin se, että ajallaan sekin purkautuu. Alamme mekin nukkumaan, jos vaikka yrittäisi liikennevalot aamulla vähän aiemmin töihin.
16.6.2008 klo 8:09
matti kommentoi:
Kyllä nämä kirjoitukset ja kommenttikeskustelut on tämän blogin suola ja pippuri. Kaikkia muita kirjoituksia ja keskusteluja tarvitaan pihviksi siihen alle. Voisko sanoa, että on ollu härkää, possua, kanaa ja tofua, aina sopivasti tarpeen mukaan. Itelle kaikki on maistunu tähän mennessä.
Mut voisko tuota asiaa enää kalliimmin kirkastaa kuin Jonttu teki?
Muistan kun äiti kertoi joskus, että ne asui opiskeluaikana sellasessa talossa, jonka alakerrasta ohjattiin kaikkia Helsingin liikennevaloja. Tarkoittikohan se sittenki kuvainnollisesti, aikaa ennen suurperhettä. Sitä on mukava katsella, kun heillä on ruuhka liikennevaloissa vähenemään päin. Musta tuntuu että me ollaan vasta aamuruuhkassa, vaikka joskus jo tässäkin risteyksessä menee hermot ja töötti pohjassa painetaan oma auto läpi, oli punaset tai vihreet. Siinä voi tulla vähän peltivahinkoja, joita sitten korjaillaan otsa kurtussa. Varmaan jokainen autoa joskus kolhinut tietää, ettei pelti oikene ihan yhtä helposti kuin menee lyttyyn. Meidän (oikeassa) autossa pelti jopa painui takas lommolle kun siihen pikkusen nojasi joskus oikaisun jälkeen.
Onk se muuten kuvaannollisesti vai kuvainnollisesti?
16.6.2008 klo 10:48
Maria kommentoi:
Tämän kommentin otsake voisi sitten olla Suuri Tunnustus. :)
Tässä tulee lasten ja minun versio mää-en-kestä-enää -päivästä:
-sulje verhot, kännykät ja kaikki ylimääräiset kodinkoneet.
-älä pukeudu.
-kerää olohuoneeseen kaikki tyynyt, viltit ja pelit
-varmista, että kaapista löytyy edes mannapuuroainekset
Päivää kutsutaan pyjamapäiväksi ja se vietetään yleisen laiskottelun ja lautapelien merkeissä.
Kannattaa laittaa herätys kolmeksi iltapäivällä. Ehtii siivota, peseytyä ja pukeutua, ennenkuin mies kotiutuu töistä. Kotona odottaa virkeä ja levännyt perhe putipuhtoisena ja mies toteaa tyytyväisenä tullessaan: Onpa täällä siistiä ja rauhallista.
Tarinan opetus: Yhteisestä laiskottelusta saa kehuja ja hyvää mieltä kaikille. Seuraavana päivänä onkin sitten jo nautinto tehdä tavallisia askareita.
Ja taas jaksaa! :)
(Ja tätä ei sitten kerrota Miehelle! Kuka sitten enää kävisi leipätöissä? ;) )
16.6.2008 klo 13:57
Jeremias kommentoi:
Ei voi sanoa muuta kuin että nolottaa jonkun verran lukea näitä juttuja töiden paljoudesta. Tuli nimittäin just xbox 360 postista ja sattui päivä olemaan vapaapäivä. Ja maha senkun kasvaa.
Tsemppiä vaan sinne remontteiluun ja muihin arkiaskareihin (joiden järjestelyssäkin varmasti tarvitaan melkoisia logistisia menetelmiä). boheemi poikamiesosasto kuittaa.