Tässä kuussa olemme tehneet paljon kaikenlaista. Samuli on puuhannut jo neljättä viikkoa Tanen kanssa alakerrassa niin, ettei ole ehtinyt siirtää kuvia koneelle. Yhden remonttikuvan olen tähän mennessä ottanut.

Tane on tänään viimeistä päivää töissä meillä. Hän on Hirsitaito -nimisen firman leivissä ja on nimen mukaisesti taitava hirsimies. Tässä vanhan talon remontoinnissa hän on ollut kullan arvoinen apu.  Rahat ovat voineet mennä tyhmään monessakin suhteessa, mutta hukkaan Tanelle syydetyt rahat eivät ole menneet. Se onkin eri asia, mihin Tane rahansa pistää. No eivät nekään varmaan hukkaan mene, kolmen lapsen isä kun on.  Samppa on saanut paljon tietoa ja vähän taitoakin, miten vanha rossipohjainen hirsitalo remontoidaan kunnolla taloa vahingoittamatta. Keittiöremonttiin voimme ehkä jo uskaltautua yksinäänkin, jos vain aikataulu antaa myöten.

Sisustusarkkitehtitoimisto Air suunnitteli tilat ja kiintokalusteet pesu- ja kodinhoitohuoneeseen. Siis osittain, materiaalit valitsemme itse. Kiintokalusteet Samppa aikoo tehdä itse kanssa. (Rahat ovat menneet näet Taneen ja kaikkeen järkevään, ne eivät riittäneet enää keittiökalustefirman laskuun.) Onneksi Sampalla on erinomaiset puusepän työkalut käytössä. Järkevää siis, eikö vain, kun miehelläni on vielä innostusta hommaan, ja ehkä taitoa myös.

Yksi elementti tässä remontointihommassa on, joka ei ole niin järkevä. Nimeltä mainitsematon naishenkilö. Eilen kävimme ostamassa ulko-ovet. Kaupan varastossa ei ollut juuri sellaisia mitä olin kuvitellut. Oli vaikea päättää. Mutta päätettävä oli, sillä kauppa oli menossa kiinni. Kotimatkalla tulinkin siihen tulokseen, että ovet, jotka olivat peräkärryssä,  olivat väärät. Tällä hetkellä (kun kirjoitan tätä) Samuli on  vaihtamassa ovia. Onneksi hän ei mennyt vain ovien vaihdon takia turhaan, piti hänen ostaa ruuvejakin. Muuten, en ole ihan varma, onko minun syytäni myös, että pesuhuoneen yksi seinä on laatoitettu melkein kolme kertaa. Mutta minun syytäni taitaa olla se, että haluaisin vielä ottaa laatat siitä seinästä kerran pois, ja panna toiset laatat tilalle. No senhän voitte arvata (jotka minut tuntee), että syyttelyksi ja säätämiseksi tämä välillä ajautuu. Sisäovet ostimme Tanelta, mutta niissä on vähän laittamista. Ne ovat ainakin kauniit ja sopivat tähän taloon.

Liina on pikkurysällä, kaikesta huolimatta. Sohvi on saanut kasan mekkoja mummulasta ja tekee paljon suunnitelmia pukeutumisensa suhteen. “Ensin mää piän näitä vähän aikaa, sitten tätä kasaa, ja sitten kun tulee huonompi sää niin näitä. Syönnissä mää laitan tämän mekon ko se saa mennä likaseksi…” Tämä neiti on aina ollut tarkka pukeutumisestaan. Koko ajan pitää siis pukea ja riisua. Äidillänsä meinaa hermo pettää, kun pyykkivuori kasvaa ja pyykkikonetta ei ole vielä asennettu. (Isäntä lupasi asentaa koneen tänä iltana jollain kepulikonstilla, jes!) Leevi on oppinut yökuivaksi ja auttaa työmiehiä työhommissa erittäin mielellään. Yökuivuus alkoi siitä kun remppahommat alkoivat. Martta on oppinut kävelemään ja puhuu kovasti: “Katokatokato OHO! Katokato. Katokatokato oho.” Martta on meidän perheen ja erityisesti minun hengenpelastaja, koska on aina niin iloinen ja hyväntuulinen. Hän on ollut remppatyömaalla aina välillä koemaistajana. Tiedämmepä ainakin että saamme taloomme vain hyvänmakuisia materiaaleja.

Nyt täytyy suunnistaa pihalle lampaita hoitamaan, kun armon lapset nukkuvat vielä. Yhtä aitausta täytyy tilkitäkin vielä, etteivät karkaa poissaollessamme, nimittäin viikonlopuksi aiomme suunnistaa Sieviin. (Se lampaiden karkaamisjuttu on sitten ihan oma juttunsa erikseen, jonka kerron vain tarkan harkinnan jälkeen.) Toivotan sydämeni pohjasta oikein aurinkoista ja sateetonta viikonloppua kaikille!

Kello on yhdeksän aamulla. Alhaalla miehet ovat iloisesti tehneet remonttia jo kaksi tuntia. Äänet ovat toimekkaita ja rakentavia. Kun viime viikko purettiin, nyt saa sitten rakentaa. Jälkeä syntyy ja työ edistyy mukavaa vauhtia, mikäs silloin on remontoidessa.

Mitä täällä ylhäällä sitten? Lapset nukkuvat ihanasti, hiljaisesti. Mukava kun ei ole mitään syytä herättää ketään vielä. Mutta tässä tietokoneen ääressä istuu yksi henkilö, jolla on huono elämänsietokyky. Hanasta ei tule lämmintä vettä. Se on pikkujuttu, vaikka se ei tarkoita oikeasti sitä ettei hanasta tule lämmintä vettä. Se tarkoittaa että hanasta tulee jäistä ja hyistä vettä, niin että kädet kohmettuvat kun yrittää pestä niitä. Ne ovat kaikki pikku juttuja erikseeen, kylmä talo (ulkona ja alakerrassa on lämpötila 6,5 astetta plussan puolella) ja ovi- ja ikkuna-aukko joissa ei ole ovea ja ikkunaa, kylmä vesi ja pyykkikoneettomuus. Remppamiehille täytyy huolehtia evästä aika ajoin. Pikku juttuja.

Mutta miten sitten suu laitetaan, kun huomaa, ettei kestä? Nuo edellä mainitut pikku jutut ovat pieni piste vain iin päällä. Mutta kun ei kestä sitä, että viisivuotias on oppinut naapurin tytöltä tosi rumia sanoja ja opettanut ne kolmevuotiaalle siinä sivussa niitä harjoitellessaan. Ja seitsemänvuotias on ilmoitettu pikkurysäleirille, mutta osoittaa käytännössä olevansa vielä liian pieni leiriläiseksi. Kysyn remonttimieheltäni: “Onkohan tuo Liina tarpeeksi kypsä menemään sinne leirille?” “Sepä se”, vastaa mieheni niin kuin joulupukki siinä Ella Lapissa -kirjassa. Sepä se, tässä elämässä on tehtävä yksin suuria päätöksiä, ja apujoukot ovat teillä tietymättömillä. Ja kun on yksivuotiaskin, jota täytyy pitää sylissä tai vaihtoehtoisesti etsiä joko ulkoa purkuvillojen seasta, likapyykkikorin alta, kissan ruokakupilta, remonttimiesten jaloista, portaista keskivaiheilta, portaista ylävaiheilta, portaista kapeasta kohdasta tai uunin alalokerosta tai matkalaukusta vaatteiden seasta. Täystuho on juuri nyt hänessä voimakkaimmillaan. Olen alkanut säilyttää kauhoja ja vispilöitä pysyvästi lattialla, estääkseni mielipahaa joka tulee kun huomaan niiden jälleen olevan väärässä paikassa. Kirjojen kiskominen, samoin kuivumassa olevien (tai viikattujen, miten vain), vaatteiden repiminen alas kuuluvat Martan arkirutiineihin. On se hyvä, että rutiinit sujuvat. Kaikilla eivät ne edes suju, huomattu on.

Homma leviää koko ajan kuin jokisen eväät. Eilen sain kyllä pestä naapurissa pyykkiä, ja se oli hieno homma.  Sain pestyä kaikki likapyykit sillä aikaa kun naapurit olivat kyläreissulla! Mutta kun ulkona satoi vettä, niin täytyi laittaa tuvassa pyykkitelineelle ensimmäinen koneellinen, toinen kiikkustuolin ja sohvien selkänojille, kolmas sinne sun tänne. Otin puhelimen käteeni soittaakseni Samulille että tuo kaupasta yhden pyykkitelineen lisää. Mutta sitten en soittanutkaan, kun järkeilin että kohtahan meillä on taas kuivausrumpu ja aurinkoinen sää. Ja pyykit jäivät märkinä koriin. Tein kylläkin siihen sellaisen kauramoottorilla toimivan kuivausrummun. Martta heittää pyykit ulos, minä takaisin. Tämä kertaa kymmenen. Ja kaiken tämän jälkeen masentaa ja ei kestä. Ajatella! Vaikka pesuhuoneen alus oli uskomattoman kuiva ja hyvässä kunnossa huolimatta kylppärin reikäisestä muovimatosta. Ja vaikka työ edistyy hyvin ja talkooapuakin on tulossa. On kesä ja lampailla taas uusi aitaus käytössä.

Niin, ja kun illalla ennen nukkumaan menoa remonttimiehen kanssa tullaan hyvässä yhteisymmärryksessä siihen tulokseen, että minulla on huono elämänsietokyky, niin minä tunnen etten kyllä kestä sitäkään. Mutta hep, nyt on kello jo kuusi yli kymmenen ja ääniä kuuluu myös yläkerrasta. Leevi kävi rei’ittimen kanssa tuossa vieressä kymmenen minuuttia sitten kysymässä, että mihin hän voi niitata. Nyt sängyllä on läjä pieniä valkoisia paperinreikiä ja Leevi huutaa vienolla aamuäänellään: “Apua, sotku tuli. Paa äiti salasana ja tuu kerräileen!”

Täytyy siis toimia ohjeiden mukaan ja jatkaa elämää, vaikkei sitä kestäkään. Ehkäpä sitä kohta taas kestää paremmin.

Edellisen jutun kommenttiosastolla hehkutettiin oikein tosissaan kesää, kesälomaa ja kesälomareissuja. Meidän kesälomareissut taitaa tänä kesänä jäädä aika vähiin, mutta yhdyn toisten riemuun ja onneen oikein mielelläni.

Eilen tajusin, että sunnuntai eli pyhä on loistava keksintö. Usein pyhänä on tuntunut vaikealta olla “tekemättä työtä”, mutta nyt kun on päässyt ruumiillisen työn makuun, tuntuu pyhä taivaan lahjalta. Ja sellainenhan se onkin.

Meidän perheen kesälomailu painottuu varmasti pyhäpäiviin. Eilen käytiin pikaisesti Jäälissä, ystäväperheen huvilalla.  Yllä oleva kuva on otettu siellä. Lapset leikkivät rannalla ja aikuiset keskustelivat sivistyneesti ja asiantuntevasti rossipohjaisten hirsitalojen remontoinnista. Oli mukavaa.

Niin ja meillä on muuten tänään pistetty taloa palasiksi: Tane sahasi kodinhoitohuoneeseen uuden oviaukon ja pesuhuoneeseen uuden ikkunan. Rupesi päivä paistamaan. Toistaiseksi remonttihommien suhteen näyttää hyvältä.