Nuijin iltana hämäränä siskoltani saamallani lihanuijalla porsaan filehippuja. Ei ollut häävin porsaan file. Pitkä se kyllä oli, mutta muistutti lähinnä ruoskaa. Mutta kun sen leikkasi, kyllä siitä hippuja sai. Ja niitä sitten nuijimaan.
Nuijiessani se pahan(E 621:n)makuinen marinaadi tirskahteli lihasta inhasti. Miehinen kärsivällisyyteni ei kuitenkaan taipunut lihan pesemiseen tai ongelman ratkaisemiseen muulla tavoin etukäteen (taas jos osaisin, värittäisin tai jotenkin kruusailisin tuon edellisen sanan, ihan vain osoittaakseni, että se on oleellinen). Onneksi puolisoni oli minuun selin, eikä nähnyt jälkiä. Keittiö oli oikeastaan aika oranssi lopulta.

Sain lihat litteiksi ja vein ne pihamaamme keskelle pystytettyyn krillikatokseen. Siellä paistoimme niitä ja söimme. Taneli oli meillä kylässä, joten hän auttoi. Oltiin Tanelin kanssa kahdestaan siellä paviljongissa.

Itse en tainnut ehtiä syödä kuin yhden, kun puhelin jo soi. Emäntä soittaa aika vihaisena, että on kuulemma keittiö aika likainen. Ei muuta kuin siivoamaan.
Matkaa paviljongilta kotiovelle oli noin 15 metriä. Voitte kuvitella, ettei minulla ollut kauaa aikaa miettiä, mitä lohkaisen, kun tulen sisään.

Onneksi emäntä oli syöttämässä lasta, ja pääsin keittiöön hänen selkänsä taakse juuri siinä lusikan suuhunvientivaiheessa, jolloin hänen huomionsa oli täydellisesti kiinnittynyt perheen junioriosastoon. Ennen kuin hän ehti kommentoida tuloani tai tuloksiani, avasin sanaisen arkkuni.
“Sinähän olet tarkkanäköinen”.

Se oli siinä. Ensireaktio oli, että “tarkkanäköinen?”, mutta noin öön kohdalla vaimo jo tiesi napanneensa syötin. Sitten hän hörähti, ja vapaa tunnelma oli taattu. Sain siivota seinät ihan rauhassa.

Hymy väreili naamallani vielä kävellessäni takaisin lihapatojen ääreen.

Ainoa, mikä kirjoituksessa kalskahtaa korvaan, on sana “luomuvauva”. Puhu mieluummin luomusynnytyksestä, vaikka sekään ei taida olla mikään virallinen termi. Eikö luomu-tuotteista puhuta yleensä elintarvikkeiden yhteydessä?
terveisin saivartelija.