Meillä on välillä aika vilkasta kotielämää. Kun on jo melkein kolme sellaista lasta, joita tullaan pyytämään ulos leikkeihin. Ja sitten on yksi kissa, jolla on myös kissakaveri joka tulee silloin tällöin hakemaan Viirua ulos. Se on auringonvärinen ja pitkäkarvainen ja tuuheahäntäinen, iso kaunis kissa. Istuu tuossa kuistilla ja odottaa hiljaa ja kiltisti, niin kauan kunnes Viiru tulee. Ei lompsi kurasaappailla sisään. Kissat ovat hiljaisia ja vaivattomia, kavereineen kaikkineen.

Kotiäidin osa ei ole tylsä, vaikka aikuisseuraa on vähemmän. (Nyt sitä tietenkin taas hehkutetaan kun tiedetään että muutaman viikon päästä alkaa työt, ajattelet sinä.) Ei mua haittaa. Nyt on hyvä oikein kunnolla nauttia, kun tällä hetkellä on tätä terveyttäkin. Ainakin fyysisesti, niinkuin eräs normimies huomautti. Kyllä me olemme nauttineetkin. Paistettiin munkkeja muun muassa. Ja lähestyvät karitsoinnit jänskättää mukavasti.

Ja kun on välillä mukavia vaihteluita elämässä, niin kyllähän se sujuu. Viikko sitten olin Pyhän Andreaan kirkossa improvisaatiokurssilla kaksi päivää. Se on jo niin järkyttävä mullistus kotiäidin elämässä, että eihän sitä saa ainakaan kahtena iltana unta kun pyörii mielessä kaikki sarabandet ja kvinttikierrot ja konsertto krossot ja muut. Sitten on ollut elämää tuolla Weljet-puolella myös, kun he lauloivat virsiä Karjasillan kirkossa tässä pyhänä muutamana. Olin onnellinen kun olin paikalla. Ja olin onnellinen Samulin puolesta kun hänellä on niin antoisa harrastus. Tällaisia elämyksiä sulatellessa sitä elää muutaman viikon vaikka päällään seisten, jos niikseen tulee. (Onneksi ei sentään tule niikseen, vaikka tuo lumi on ollut vähän ärsyttävää.)

Katsokaas kun kuitenkin kevät on tulossa.

Eilen paistoi aurinko, lumet sulivat vauhdilla ja linnut lauloivat pihapuissa. Näytti jo kovasti siltä, että kevät olisi tulossa. Vaan äläpä hätäile, tänään on pyryttänyt lunta koko päivän. Lämpötila on tukevasti pakkasen puolella ja valkoinen lumivaippa peittää taas maan. Eihän sen todellakaan näin pitänyt mennä. Nyt on huhtikuu ja kohta pitäisi koivujen olla lehdessä. Sekaisin on säät, vähintään yhtä sekaisin kuin elämä muutenkin.

Kirjoitin tähän viisi erinäköistä kuvausta nykytilanteesta. Kaikista tuli niin surkuhupaisia, että en uskalla julkaista niistä yhtää. Tyydyn toteamaan, että päivät ovat menneet kuin sumussa. Kiirettä on pitänyt ja tapahtumia riittänyt. Välillä on ollut mukavaa ja välillä ei ollenkaan. Ei kuitenkaan sellaista tavallista. Mieskuoroäänityksiä, reserviläiskuoro ja niin edelleen.

Lopuksi vielä suurkiitos mummulan väelle lastenhoidosta.

PS. Flickerissä muutamia uusia kuvia :)

Eeva Maija ei tykkää yllä olevasta kuvasta. Siksi se on hyvä laittaa siihen. (Pieni provosointi on aina paikallaan :) Kuva on tuossa myös siksi, että se todistaa remontin edenneen taas. Pitkäjänteistä touhua, eli ei siis oikein sovi minulle. Mutta aina se on mukavaa kunhan saa aloitettua. Seinät on maalattu ja kohta päästään tapetoimaan. Sitten alkaakin lastenhuoneessa olla pikkuhiljaa valmista.

Omaa elämääkin päitäisi vähän remontoida. Valokuvaus ja Flickr koukuttavat kovasti ja aikaa menee niihin ihan liikaa. Flickr on hyvä, tai paremminkin erinomainen valokuvien julkaisu- ja järjestelypalvelu. Mutta kun siihen lisää vielä sosiaalisen ja yhteisöllisen ulottuvuuden, niin kasassa on jo aivan liian vastustamaton kokonaisuus. Palveluun on rakennettu ns. interestingness-ominaisuus, joka perustuu hyvien kuvien (tottakai) lisäksi sosiaalisen verkoston laajuuteen ja myös omaan aktiivisuuteen. Se ikäänkuin pakottaa jäämään koukkuun.

Ajattelin kuitenkin rimpuilla irti koukusta.