Aitokebab piste fi
Huhupuheiden mukaan en ole suvussa ainoa, jonka päässä kehkeytyy joskus mainioita liikeideoita. Minun päässäni niitä ei tosin kehity mitään ennätysmääriä (kuten ehkä jonkun oikein bisnesmiehen jossain pappilan pellon laitamilla), sillä olen luonteeltani pessimisti. Tuo pessimistiys näkyy silloin tällöin puhuttaessa luonnon tulevaisuudesta tai nuorison hyvinvoinnista jne., tutut tietää.
Mutta koska olen kuitenkin aika optimistinen pessimisti, niin mielessäni kehkeytyi oiva idea, kun olin Citymarketissa pakastealtaiden kohdalla etsimässä Gorv-Göranin kebabia pakastepussissa á 2,99 €. Kodin pakasteessa kehkeytyi samaan aikaan nimittäin osittain kaksittain karitsaa, Plättää ja Lakua. Fileet ja paistit ovat kolutut ihan kiitettävästi, mutta vielä oli jäljellä epämääräisempiä pusseja, jossa oli jotakin punavalkoista. Eikös kebab ole tehty alunperin lampaanlihasta ja -rasvasta? Jonakin päivänä sitä on kokeiltava, päätin, kun heitin kaksi kevyttä pussia (kuusi euroa) jäisiä kebablastuja ostoskärryyn.
Torstaina koitti sitten se päivä, että möntit olivat sulaneet ja oli voimia (aikaa ei ole koskaan) laittaa lihamylly valmiustilaan ja ruveta jauhamaan ja vaivaamaan ja paistamaan niitä kohti herkullisia kebab-annoksia. Tein ohjeiden mukaan, laitoin hirvittävän määrän pippureita ja suolaakin ja lisäksi muita mausteita. Illalla seitsemän aikaan pötkö oli maisteltavissa, ja optimisti minussa riemuitsi kun totesin että hyvää. Nam. Täytyi pyytää Topsy ja Mirkku lapsineen meille kebabille, sillä ehdolla että he toisivat venäjät. Kiusaus oli ilmeisesti liian suuri, kun venäjät saapuivat kera Topsyn ja Mirkun. Nautimme runsaasti tuosta ateriasta (1,5 kilon pötköstä meni puolet) ja illalla nukkumaan mennessäni mieleen tuli liikeidea. Aitoa lammaskebabia erilaisten venäjien kera. Samalla rahalla saisi käydä katsomassa kymmentä lammasta tarhassa. Vaan eikö olisikin muuten hyvä idea? Aitokebab Sorvarin Pajukosta.
P.S. Karitsat muuten voivat oikein hyvin kaikki, opettelevat hurjaa vauhtia uusia asioita. Esimerkiksi kiinteän ruoan syömistä, juomista, puskemista, takaa-ajoa, korkeushyppyjä emonsa selän päälle ja kaikkea muuta tärkeää mitä elämässä tarvitaan. Siinä vierähtää helposti tovi tädillä (huom! ei sukulaistädillä, vaan tädillä muuten vain vrt. kaupantäti) kun katselee niiden hulvatonta menoa. Ja kaikki pessimistin ajatukset siirtyvät kuin taikaiskusta taka-alalle, tuo kebab-ajatuskin etunenässä. (Nyt olen ihan solmussa. Olikos se sitten pessimistinen vai optimistinen tämä kebab-liikeidea?)


PÄIVÄKIRJA
ARKISTO
VALOKUVAT
LINKIT
27.4.2008 klo 22:06
Samuli Sorvari kommentoi:
Pakko myöntää, että yllä mainittu, erityisen herkullinen “self made kebab” sai minut jo miltei pettämään lupaukseni. Lupasin näet viime kesänä, pystyttäessäni lammasaitausta vesisateessa, etten enää ikinä tee yhtään lammasaitausta.
No, pitää vielä miettiä lisäisikö tuohon lupaukseen sanan “ehkä”. Lopullinen muoto olisi siis: Ehkä en enää ikinä pystytä lammasaitausta.
28.4.2008 klo 13:06
Eltsu kommentoi:
Kiva bisnesidea! Voisin pysähtyä Aitokebabiin pohjoisen reissulla, kunhan saatte sellaisen pystyyn :-))
Minä täällä en hoksaa, mikä tai mitä ovat “venäjä”/”venäjät” (siis sanan tässä merkityksessä)…
28.4.2008 klo 13:22
Venla kommentoi:
Venäjä… eikö se ollut kirjasta Elimäen tarkoitus: Lisuke, jonka tarkoitus on peittää pääruoan (tässä tapauksessa kebab) pieni määrä. Tai jotain sinnepäin.
Tunnistan kyllä suvustamme tuon ideointitaidon. Onneksi ihan kaikki ideat eivät pääse(joudu) toteutukseen asti. Kebabravintola - hyvä ajatus, mutta miettikääs nyt hyvät ihmiset vielä vähän. Mielipiteeni voisi muuttua, jos saisin maistaa tuota herkkua…
28.4.2008 klo 15:41
äde kommentoi:
Joo, ehkä sinun myynti- ja markkinointi-innostuksellasi onnistuisitte ainakin saamaan pitkäksi aikaa venäjät ruokapöytäänne. Milloin me toisimme venäjät?
28.4.2008 klo 18:15
Eltsu kommentoi:
Voihan venäjä! Miten voinkin olla näin sivistymätön… vaikka olen ko. kirjaa kyllä joskus selaillutkin.
28.4.2008 klo 21:21
Samuli V. kommentoi:
‘Eltsusta’ sanottakoon, että paitsi se tuo mieleen Elimäen, jonka diminutiivina sana tunnetaan, olen hiljattain oppinut, keneen tuo “nikki” viittaa. Ja se puolestaan tuo mieleen hänen poikansa, jonka kerrotaan kysyneen noin viisivuotiaana, että mitähän mahtaa olla ‘kakka’ venäjäksi. Ja kun sitten sen sijaan että paikalla olijat olisivat kertoneet hänelle vastauksen, kysyivät, mistä hän hoksasi moista kysyä, lapsi vastasi:
“No ku Koistisen Hanna* vaan halusi tietää”.
*Kuvitelkaa tilalle jonkun tuntemanne perheenäidin etu- ja sukunimi. Tuo Koistinen on tekaistu, sillä kuten iltapäivälehdistä saamme aina lukea, “Kuvan koistinen ei liity juttuun”.
29.4.2008 klo 11:12
Emppu kommentoi:
Huomaan, että ihmiset on kevätfiiliksissä kun näin hyväntuulisesti tänne kommentoivat. Elimäen tarkoitus, puhekielessä varmaan “Eltsun tarkoitus” (?) on mukava opus. Arvatkaa mikä on sotkamo? Kysykää meidän Leeviltä, hän kyllä tietää. “Äiti tästä tuli sotkamo, anna uusi suora teippi!”
Muuten, kebabiin tai oikeastaan kebabkastikkeeseen palataksemme. Suosittelen aitokebabin venäjäksi em. Gorv-Göran -merkkistä kastiketta, se kruunaa makunautinnon. Monet ruokapaikat (Aitokebabin lisäksi) käyttävät tätä kebabkastiketta.
10.5.2008 klo 22:34
juha h + matias l kommentoi:
voisikohan lammastarhasta valita sitten sen uhrikaritsan, josta kebabannos väännetään? ja söivätköhän israelilaiset aikanaan happamatonta leipää pääsiäiskebabin ja venäjien kanssa? t. nimim. “tuli vaan mieliimme”