Lapset nukkumassa, Eeva Maija pääsiäisajan sävelhartaudessa, hyvä kirja, lasillinen limukkaa ja paketillinen filippinos-keksejä. Istun rennosti nojatuolissa, hörppään juomaa ja luen muutaman rivin kirjaa. Tartun keksipakettiin ja … MIKÄ SIELLÄ RIPISEE? Argh. Ihan kaikki lapset eivät siis vielä nukkuneet.

No pääsiäispupuhan se siellä ripisi. Se siitä. Tämä ei muuten ollut ensimmäinen kerta, kun Leevi todisti kuuloaistinsa tarkkuuden.

Muiltakaan osin pääsiäinen ei ole sujunut aivan toivotulla tavalla. Toki pääsiäislampaan piti olla suuressa roolissa, mutta ei vielä pitkänäperjantaina. Kävi nimittäin niin huonosti, että yksi lampaistamme, Lulu onneton, sairastui oudosti ja Eeva Maijan pitkäperjantaista tuli totisesti pitkä. Eläinlääkärikin kävi ja nyt näyttäisi että elukka on toipumassa.

Tänään onkin sitten ollut oikein mukava päivä. Aamulla tein vähän remonttia ja iltapäivällä käytiin lasten (+ Tuomaksen ja Saarukan) kanssa tietomaassa. (Flickeristä löytyy muutama kuva.)

Ja lopuksi vielä, ehkä jo hieman myöhässä, pääsiäisen musiikkivinkki: Heinrich Schützin säveltämä Die sieben Worte Jesu Christi am Kreuz (Jeesuksen seitsemän sanaa ristillä) on upea teos. Se ei millään muotoa kilpaile elintilasta Bachin passioiden kanssa, mutta tarjoaa niiden rinnalle ei niin järkälemäisen kuvauksen pääsiäisen tapahtumista. Candomino on laulanut teosta suomeksi, mutta mainio levytys on tehty alkuperäiskielellä, saksaksi. Suosittelen

Täytyy kirjoittaa tänne, että meillä on ihana poika.

On meillä sen lisäksi kolme ihanaa tyttöäkin, mutta tuo poika on tällä kertaa tapetilla. Eilen kun isä tuli töistä, poika muisti heti, mitä isä oli illalla luvannut. “Sää isi lupasit funtsia tuota paloautoa!” Erinäisten vaiheiden jälkeen poika istui ammeessa paloauton kanssa ja myrskytti* vettä tikaspaloauton letkusta kylpyhuone-vanhuksen seinään. Pitkän ajan päästä poika istui siellä edelleen ja myrskytti. Vesi oli jo kylmää ja sitä oli vähän. Ehkä juuri veden kylmyys oli saanut pojan jähmettymään tähän leikkiin tuntikaupalla.

Aamulla, kun poika pääsee alakertaan, hän muistaa taas. “Äiti, mää meen myrskyttään paloautolla!” “Katsotaan”, vastaa äiti. “Sinne pittää laittaa vettä”, poika jatkaa silmiä räpsytellen ja päätään keikutellen (mikä tuo äidin mieleen erään nelivuotiaan kummipojan). “Joo, katsotaan aamupalan jälkeen”, mutta kummipoika ei tule mieleen seuraavasta elkeestä: Nimittäin pojallemme on erittäin tyypillistä repiminen. Siis pelihousujen. “Mää HALLUUN HEETII myrskyttääÄÄÄ!”, huutaa poika, kiepsahtaa ympäri kolme kertaa sekunnissa eri suuntaan, juoksee matalaa pelihousunrepimisjuoksua kaksi metriä ja heittäytyy hienoisella kierteellä tuvan lattialle huutamaan. Tämä kaikki tapahtuu puolessatoista sekunnissa. Sitten hän leppyy, kuten melko tavallista on ja nousee nopeasti niinkuin mitään ei olisi tapahtunutkaan ja kävelee keittiöön aamiaiselle “mullon vielä nälkä” -kommentin kera.

“Mää menennulos.” “Nulosko?” “Niin!” Poika menee ulos, aurinko paistaa ja Tintit laulavat. Hän käy katsomassa Johania ja Sohvia Vattulalla, mutta sitten hän tulee omalle pihalle ja menee kiikkumaan. Keinuu kasvot aurinkoa vasten ja keinuu vielä. Äiti menee sisään tekemään hommia, ja käy välillä verannalla, ja näkee että poika keinuu yhä. Ei tule mieleenkään, että tuo poika, joka keinuu tuntitolkulla kauniissa auringonpaisteessa, repii pelipöksynsä kaksitoista kertaa päivässä.

Vielä olisi vaikka mitä tuosta melkein kolmevuotiaasta kirjoitettavaa. Mutta en voi kirjoittaa enempää, koska poika huutaa takanani “Äiti mää haluun tulostaa! Äiti mä HALUUN tulostaa!”

* ruiskuttaa (suom. huom.)

Jos luet tämän, niin tee kuulotesti. Tee se, vaikka kuulossasi ei olisi mitään vikaa. Saatat yllättyä tuloksista.

Kertakaikkisen nerokas idea ja upea toteutus.