Pyysin tänään esikoistani Liinaa viemään paitansa yläkerran kaappiin. Liina sanoi ettei jaksa koko ajan rampata ylös ja alas. Minä siinä vastaamaan (samalla kun avustin Leeviä vessatouhuissa) että kyllähän minäkin joudun ramppaamaan koko ajan yläkerrassa vaikka olen näinkin iso ja raskas elementti. Selitys kelpasi ja Liina hoiti tehtävänsä. Leevi sen sijaan otti uudesta käsitteestä opikseen ja rupesi tekemään omaa suhteellisuusteoriaansa: Leevi on pieni elomöntti. Isä on iso elomöntti. Ja niin edelleen.

Eli elomönttejä olemme onneksi vielä, vaikka tuntuu että kohta nämä taudit kaluavat Sorvarin sakin sukupuuttoon. Tänään olisi ollut kummipojan synttärit, Kempeleessä omat myyjäiset ja Oulussa Kouvolalaisten myyjäiset ja sukulaiset. Huomiseksi kävi kutsu kummitytön synttärikahveille. Mihinkään ei pääse, kun ollaan niin tautista populaa.

Onneksi virsikirjasta ja muista hengellisistä laulukirjoista löytyy etenkin näihin elomÄnttitunnelmiin runsaasti laulu- ja virikeaineistoa. Joskus voi olla työssä hankala löytää johonkin tilaisuuteen sopivia virsiä tarpeeksi monta, mutta tällaisiin päiviin ei koskaan. Otapa mikä virsi vain, niin aina sieltä, viimeistään rivien välistä, voi tavoittaa sen tosiasian et’ usein ompi raskas tää, elon mönttini mun…da diida diidi dii-ii-i…