PÄIVÄKIRJA
ARKISTO
VALOKUVAT
LINKITPoika
Täytyy kirjoittaa tänne, että meillä on ihana poika.
On meillä sen lisäksi kolme ihanaa tyttöäkin, mutta tuo poika on tällä kertaa tapetilla. Eilen kun isä tuli töistä, poika muisti heti, mitä isä oli illalla luvannut. “Sää isi lupasit funtsia tuota paloautoa!” Erinäisten vaiheiden jälkeen poika istui ammeessa paloauton kanssa ja myrskytti* vettä tikaspaloauton letkusta kylpyhuone-vanhuksen seinään. Pitkän ajan päästä poika istui siellä edelleen ja myrskytti. Vesi oli jo kylmää ja sitä oli vähän. Ehkä juuri veden kylmyys oli saanut pojan jähmettymään tähän leikkiin tuntikaupalla.
Aamulla, kun poika pääsee alakertaan, hän muistaa taas. “Äiti, mää meen myrskyttään paloautolla!” “Katsotaan”, vastaa äiti. “Sinne pittää laittaa vettä”, poika jatkaa silmiä räpsytellen ja päätään keikutellen (mikä tuo äidin mieleen erään nelivuotiaan kummipojan). “Joo, katsotaan aamupalan jälkeen”, mutta kummipoika ei tule mieleen seuraavasta elkeestä: Nimittäin pojallemme on erittäin tyypillistä repiminen. Siis pelihousujen. “Mää HALLUUN HEETII myrskyttääÄÄÄ!”, huutaa poika, kiepsahtaa ympäri kolme kertaa sekunnissa eri suuntaan, juoksee matalaa pelihousunrepimisjuoksua kaksi metriä ja heittäytyy hienoisella kierteellä tuvan lattialle huutamaan. Tämä kaikki tapahtuu puolessatoista sekunnissa. Sitten hän leppyy, kuten melko tavallista on ja nousee nopeasti niinkuin mitään ei olisi tapahtunutkaan ja kävelee keittiöön aamiaiselle “mullon vielä nälkä” -kommentin kera.
“Mää menennulos.” “Nulosko?” “Niin!” Poika menee ulos, aurinko paistaa ja Tintit laulavat. Hän käy katsomassa Johania ja Sohvia Vattulalla, mutta sitten hän tulee omalle pihalle ja menee kiikkumaan. Keinuu kasvot aurinkoa vasten ja keinuu vielä. Äiti menee sisään tekemään hommia, ja käy välillä verannalla, ja näkee että poika keinuu yhä. Ei tule mieleenkään, että tuo poika, joka keinuu tuntitolkulla kauniissa auringonpaisteessa, repii pelipöksynsä kaksitoista kertaa päivässä.
Vielä olisi vaikka mitä tuosta melkein kolmevuotiaasta kirjoitettavaa. Mutta en voi kirjoittaa enempää, koska poika huutaa takanani “Äiti mää haluun tulostaa! Äiti mä HALUUN tulostaa!”
* ruiskuttaa (suom. huom.)
18.3.2008 klo 13:49
venla kommentoi:
Niin ja sinäkö et osaa kirjoittaa lasten touhuista? Ihana kirjoitus, kerrassaan, ja kerrassaan ihana tuo Leevi! Tuo pelipöksyjen repiminen on tuttua myös meidän kohta-kolmivuotiaalle. Vähintään kaksitoista kertaa päivässä.
18.3.2008 klo 16:51
Samuli Sorvari kommentoi:
Tunnistan tuosta kyllä poikani. Hyvä kuvaus. Voisi vielä jatkaa: Poika istui ammeessa ja minä laitoin pyykkiä vieressä. Kysyin, että vieläkö myrskytät? Poika vastasi, että “myrskytän myrskytän, koko ajan.”
18.3.2008 klo 18:21
Anna-Maija-mummi kommentoi:
Tuleepa mieleen eräs toinen kolmevuotias tasan kaksikymmentäviisi vuotta sitten. Taidanpa tietää mistä tuo pelihousujen repiminen on peräisin… Mutta samalla lailla sekin kolmevuotias oli välillä maailman aurikoisin ja ihanin. Ihanalle Leeville ja Leevin suloisille siskoille ja Leevin maailman parhaalle äidille ja iskälle terveisiä ja voimia kaikkiin niihin kahteentoista kertaan. Kahdenkymmenen viiden vuoden päästä ei muista kuin ne aurinkoiset hetket kun myrskytettiin tai keinuttiin tai tehtiin muuta yhtä mukavaa.
18.3.2008 klo 19:27
Sini kommentoi:
mää en oikein tajunnu mitä myrskyttäminen tarkottaa!
18.3.2008 klo 21:49
Emppu kommentoi:
Sini: myrskyttäminen tarkoittaa ruiskuttamista, juontaa juurensa varmaan sanasta myrkyttää.
Anna-Maija: Kaunis kiitos terveisistä! Mielenkiintoista, ehkä se onkin jonkun verran Samulimainen tuo piirre, vaikka ei Samppa enää (ainakaan kovin usein) makaa lattialla huutamassa ja potkimassa. Mutta tietty äkkipikaisuus, joo, kyllä! (Itse olen ehkä vähän hidasliikkeisempi mutta toisaalta myös jääräpäisempi.)
18.3.2008 klo 23:40
Samuli Sorvari kommentoi:
Nyt en ymmärrä. Saamani käsityksen mukaan minä olen ollut lapsena itse rauhallisuus. Vai olenko väärässä :) Äkkipikaisuus on sitäpaitsi vain kyky reagoida nopeasti asioihin, jotka ilmiselvästi vaativat reagointia. Siinä me ollaan Leevin kanssa hyviä!
19.3.2008 klo 11:04
Anna K. kommentoi:
Pojat ne ovat äitien kultia, vaikka kuinka repisivät pelihousujaan. :) Niin meilläkin, mutta siitä minun ei tarvitse vielä syyllisyyttä kantaa, kun tyttöjä ei talossa ole. En tiedä mitä sitten jos joskus. Tytärparat (ne minun potentiaaliset, meinaan).
Kirjoitus oli kyllä taiturillinen.