PÄIVÄKIRJA
ARKISTO
VALOKUVAT
LINKITHiihtoloma
Olemme ajaneet Nurmeksesta kotiin ja päässeet kimpsuinemme ja kampsuinemme jopa autosta sisälle. Vietimme Nurmeksen Bombassa oikean hiihtoloman, isolla Hoolla. Oli kaikenlaisia aktiviteetteja lapsille joka päivä, ja kolmesti päivässä pääsimme runsaan pitopöydän ääreen nauttimaan maukkaita karjalaisia ruokia. Ja kaiken päälle vielä illalla kylpylään. Valitsin summassa tämän lomapaikan sillä perusteella, että siellä on oltava kylpylä ja varmasti lunta. Oli onni, että satuimme menemään Nurmekseen. Tutustumisen arvoinen matkakohde.
Nurmeksessa on Suomen viidenneksi isoimmat kirkko (paikka 2300 henkilölle) ja järvi (Pielinen, joka kylläkin ulottuu kauas Joensuuhun asti). Se on koivujen kaupunki ja siellä on Porokylän kaupunginosa, joka on saanut nimensä siitä, että se on palanut joskus historiassaan lähes täysin poroksi. Siellä on myös kaunista vanhaa (suojeltua) kaupunkia jäljellä, josta pidän paljon! Nurmes on valitettavasti kuivumassa kokoon, sillä väkiluku vähenee koko ajan. Mielessä kävi, että josko voisin vähentää tätä muuttotappiota ja muuttaa perheineni Nurmekseen. Samuli voisi vaikka kysyä töitä Lehtovaaran ala-asteelta, jonka pihassa on muun muassa P. J. Hannikaisen syntymäkoti yhä kaikessa kauneudessaan.
Lapsilla oli mukavaa tekemistä lomalla lähes koko ajan. (Välillä oli tosin muutaman minuutin, jopa tunninkin taukoja, joista ei oltu varoitettu etukäteen, jolloin meinasimme joutua pulaan.) Leikkihuone, kylpylä, hiihtäminen, poroajelu ja pilkkiminen pääsivät varmasti lasten top10-listalle. Meidän aikuisten listalla sen sijaan komeilivat pitopöytä, lasten ilo ja oma ihana toimettomuus. Kerrankin palaamme reissusta kotiin niin ettei tarvitse palautua matkan vaivoista koko seuraavaa viikkoa!
Ja vaikka erään siskoni ratsastushehkutukset ovat välillä kasvaneet aika suuriin mittakaavoihin, niin täytyy taas myöntää, että on se ratsastus niin siistiä! Suomenhevosella 60-senttisessä lumihangessa, välillä 50 asteen nousua ja vielä jyrkempää laskua. Ja niin vauhdikasta laukkaa, ettei ole kentällä koskaan sellaista ehtinyt kokeilla. Jännitys kuului kuvaan ilman muuta. Kun olimme hangessa emmekä enää laukanneet liukkaalla tiellä kengättömällä hevosella (jollainen minun polleni oli), rupesivat kanssaratsastajat kehuskelemaan susi- ja karhuhavainnoilla, joita alueella oli tehty. Siinä sitä sitten oltiin ja nautittiin erämaasta täysin siemauksin.
PS. Kuvia löytyy flickeristä
9.3.2008 klo 11:33
se eräs sisko kommentoi:
Noniin. Pitkään tätä kertomusta jo odotinkin. Kuulostaa todella mukavalta! Voisin olla jopa kateellinen, mutta tyydyn vain olemaan onnellinen teidän puolestanne. Lähdetään yhdessä ratsastamaan, kunhan tulemme Suomeen…
9.3.2008 klo 13:33
Tarja Lehtola kommentoi:
Nurmes ja Bomba ovat tosi kivoja paikkoja minunkin mielestäni. Varmasti ollut mukava talviloman viettopaikka. Kirkonkylän keskustahan on erityisen kauniilla paikalla korkealla harjanteeella. Nurmeksen ABC:llä tulee pysähdyttyä useita kertoja vuodessa Vienan Karjalan matkoilla, mutta aina senverran kiire polttelee kantapäitä, että sen kummempiin vierailuihin ei ole aikaa. Paikkakunnan kauneudesta huolimatta minun pointtini Nurmekseen muutolle olisi vahvimmin se, että rajan takaiseen Karjalaan olisi huiman paljon lyhempi matka verrattuna siihen, että täältä Jyväskylän alapuolelta lähtee Kostamusta kohti liikkeelle. Tulisi varmaan laukattua siellä päntiönään.
11.3.2008 klo 9:29
Eltsu kommentoi:
Hei Tarja! Vinkkaa, kun olet seuraavan kerran menossa. Mulla on kova Karjala-kaipuu…
11.3.2008 klo 10:34
Emppu kommentoi:
Saanko Teiltä kysyä, millä asialla käytte Vienan Karjalassa? Tai oikeastaan: mikä se on mikä sen Karjala-kaipuun saa aikaan? Itse en ole käynyt siellä, etelässä vain matkalla Pietariin, ja mieli tekisi uudestaan. Itse en osaa oikein eritellä, mikä sinne Terijoelle tai Viipurin tienoille vetää. Onkos se joku menetetyn “oman maan” kaipuu? Se on niin erilaistakin niin monessa asiassa verrattuna näihin meidän kotioloihimme, viehättääkö siinä se.
11.3.2008 klo 12:04
matti kommentoi:
Itsekin olen tätä Karjala-kaipuuta kokenut, vaikka en ole koskaan käynyt ja kuvia vain nähnyt. Sunnuntain Kalevassa oli artikkeli Kalevalan kylästä, joka sijaitsee jotakuinkin Oulun korkeuksilla rajan toisella puolen.
Candominon Karjalaisia lauluja lievittää mukavasti poltetta. Sitä voi kuunnella ja ostaa prokarelian sivuilta.
11.3.2008 klo 16:53
Tarja Lehtola kommentoi:
Elina: Seuraava Vienaan suunniteltu reissu elokuussa 20 hengen voimin on jo täynnä ja puolikymmentä on jo varapaikoilla. Jos olet tuosta kiinnostunut, voin laittaa sinut listoille, koska reissu ei kuitenkaan sovi kaikille, kunhan ajankohta lähempänä. Voin ottaa myös yhteyttä kunhan seuraavan kerran lähden vakituisen reissukaverini Salmen kanssa reissunpäälle. Aina on tilaa yhdelle Karjalasta kiinnostuneelle naisimmeiselle…:)
Eeva-Maija, et tainnut arvata miten varomattoman kysymyksen teit, sillä tuota kysymystä on mahdotonta parilla rivillä kuitata. Voisin keskustella Karjalan asioita syömättä ja juomatta vähintään pari päivää. Mihinkään muuhun reissukohteeseen minulla ei ole syntynyt tuon tyyppistä kaipuuta, jonka yli ei pääse. En tosin ole pahemmin ensimmäisen vuonna 2001 tehdyn reissun jälkeen yrittänytkään. Nykyisellään teen reissuja Vienaan 2-4 vuodessa.
Jaa-a ja mikä Karjalassa ja nimenomaan Vienan Karjalassa vetää. On ihmisiä ja on Viena-ihmisiä. Olen vetänyt sinne muutamia suuremman porukan reissuja ja jo ennen reissua tiedän, ketkä ovat niitä jotka jäävät koukkuun ja ilmoittautuvat suurinpiirtein samantien uudelle reissulle ja kelle riittää se yksi kerta. En tiedä, onko sattumaa, että monilla niillä koukkuun jääneillä on sukujuuret tuolla rajan takana. Myös oma sukuni on joskus menneisyydessä tuolta Vienan Karjalasta rajan yli tullut ja joka kylässä on edelleen Vatasia. Uskon, että minulla on jokin muistijälki suvun perimätietona aivoissa, vaikka en ole itse koskaan tuolla elänytkään ja kun sinne menee, se tuntuu niin tutulta ja turvalliselta.
Niinpä, turvalliselta, sillä en ole koskaan osannut pelätä mitään noilla matkoilla. Hitusen verran pelkään arvaamattomia viranomaisia tullissa, sillä venäläiseen mentaliteettiin kuuluu, että ellei jonoja ole niitä tehdään. Joten syvä helpotuksen huokaus kuuluu aina kun on viimeisenkin passinnäyttöpisteen ohittanut. En ole osannut pelätä vaikka jos ajattelen kotia, jossa yleensä Kalevalassa yövyn (kylä, joka yhdessä kommentissa mainittiin ja josta kertovan Kalevan jutun isäni juuri minulle lähetti)ei se miltään turvan ja rauhan tyyssijalta sivullisen korviin varmaan tunnu. Kodin pihasta pedofiili vei muutamia vuosia sitten perheen seitsemän vuotiaan pojan, seinän takana (on paritalo) on ilotalo, jonka olen itsekin todennut luultuani ikkunan takana sisäänpyrkivän olevan tulossa omaan nukkumahuoneeseeni, kun vain yksi seinä on välissä. Muutamia vuosia sitten lähdimme tekemään tuttavuutta muutaman sadan metrin päässä olevaan taloon, jossa eräät Vataset asuvat. Vierailu jäi lyhyeksi sillä talossa oli tilanne,suvun noin nelikymmpistä miestä naarattiin läheisestä Kuittijärvestä, sillä vaimo oli maksanut kahdelle miehelle 2500 euroa siitä hyvästä, että nämä olivat upottaneet miehen järven syvyyksiin. Oikeus onneksi usein toteutuu tuollakin maassa ja niinpä sekä vaimo että palkkamurhaajat ovat nyt tiilenpäitä lukemassa… Tapauksen kuultuuan sisareni oli sitä mieltä, että ehkä ei kannata niitä sukulaisia sieltä kovin alkaa etsiä…:)
On mahdotonta eritellä yhtä asiaa, mikä tuon kaipuun saa aikaan. Vaatimattommissa oloissa elävien ihmisten aitous, sydämellisyys ja vieraavaraisuus. Upea, lähes koskematon luonto. Vanha perimätieto mitä noilla ihmisillä vielä on. Olen itse ollut paikalla todistamassa Kalevalan loitsujen avulla tapahtunutta parantamista. Koen, että on tavallaan aivan sattumaa, kuka on syntynyt rajan tälle ja kuka tuolle puolen. Aivan yhtä hyvin voisin itse elää heidän elämäänsä noissa karuissa oloissa, ilman mukavuuksia ja lähes omavaraistaloudessa. Kun 75-vuotias Lilja käy puolipäivätyössä päiväkodissa 30 euron kuukausipalkalla, koska se on kuitenkin niin hyvä lisä eläkkeeseen, tulee tunne, että haluaa auttaa jos vain pystyy. Ruokien hinnat Karjalan kaupoissa nousevat koko ajan, maitolitra maksaa lähes euron ja lihakilo kymmenen euroa. Ei tarvitse kummoista matikkapäätä osatakseen selvittää, että Liljankaan tilillä ei monta päivää juhlita. Kerään yleensä auton täyteen täsmäapua lastenkotiin sekä perheisiin. Tavaraa ja vaatetta tulee mukavasti aina kun keräyksen järjestää. Antajan ilo on varmasti suurin kun näkee minkä riemun tuliaiset saavat aikaan.
Vaikka Karjalassa on se nurja puoli: Miehet juovat itsensä ennenaikaiseen hautaan, viisikymmenpäiväänsä harva näkee, ja elämä näyttää äkikseltään kurjalta, käyn siellä aina opintomatkalla. Karjalassa elävillä ihmisillä on vielä muistissa se miksi ihminen on tänne luotu: Olemaan toiselle ihmiselle ihminen. Täällä rajan takana kun ollaan koko ajan eristäytymässä kanssaihmisistä ja seurustellaan varmaan kohta robottien kanssa. Istutaan vain tietokoneen ääressä ja vieraannutaan oikeasta elämästä.
11.3.2008 klo 17:58
Emppu kommentoi:
Matti: Viipurin matkalla kuuntelimme kyseistä äänitettä bussissa katsellessamme samalla kauniita maisemia. Hyvin sopi musiikki tunnelmaan!
Tarja: Kiitos vaivannäöstäsi kun vaivauduit pysähdyttämään ja kertomaan reissuistasi. Nuo viimeiset lauseet kolahtivat minuun taas kerran. Asiasta voisin jatkaa pitkästikin mutta tällä hetkellä en ehdi…
11.3.2008 klo 18:51
matti kommentoi:
Kiitokset täältäkin Tarjan eloisalle ja kiinnostavalle kuvaukselle Kalevalasta. Ei ainakaan vähentänyt kiinnostustani lähteä tutustumaan! Jos nuo sinun kertomat rikokset ja ongelmat tuntuvat jostakusta siltä, ettei siellä ole turvallista, niin eipä tarvi kuin katsoa oman kaupungin rikostilastoja ja viikonlopun lehtijuttuja, niin ihan samoja löytyy. Huono tuuri voi käydä yhtä hyvin kotikaupungissa kuin vieraassakin. Ei Oulussakaan voi ihan joka paikkaan nokkaansa tunkea, varsinkaan iltapimeillä, jos haluaa pysyä kunnossa.
12.3.2008 klo 17:29
Viena kommentoi:
Itse kuulun ehdottomasti noihin Viena-ihmisiin ja koen usein Karjala-kaipuuta, erityisesti karjalanpiirakan kaipuuta aamuisin. Ensi viikonloppuna opistomyyjäisissä oulussa taitaa olla muuten teemana Karjala..Tervetuloa.
Ja minäkin haluan mukaan ratsastamaan..
12.3.2008 klo 18:55
se eräs sisko kommentoi:
Viena: ööh, tuota me olemme oikeastaan jo suunnitelleet, että lähdemme sitten Suomessa siskosten kanssa yhdessä ratsastamaan. Minä, Emppu ja Heini voimme ratsastaa ja sinä ja Tuovi hoitaa lapsia. Miltä kuulostaa? ;-D