Pyysin tänään esikoistani Liinaa viemään paitansa yläkerran kaappiin. Liina sanoi ettei jaksa koko ajan rampata ylös ja alas. Minä siinä vastaamaan (samalla kun avustin Leeviä vessatouhuissa) että kyllähän minäkin joudun ramppaamaan koko ajan yläkerrassa vaikka olen näinkin iso ja raskas elementti. Selitys kelpasi ja Liina hoiti tehtävänsä. Leevi sen sijaan otti uudesta käsitteestä opikseen ja rupesi tekemään omaa suhteellisuusteoriaansa: Leevi on pieni elomöntti. Isä on iso elomöntti. Ja niin edelleen.

Eli elomönttejä olemme onneksi vielä, vaikka tuntuu että kohta nämä taudit kaluavat Sorvarin sakin sukupuuttoon. Tänään olisi ollut kummipojan synttärit, Kempeleessä omat myyjäiset ja Oulussa Kouvolalaisten myyjäiset ja sukulaiset. Huomiseksi kävi kutsu kummitytön synttärikahveille. Mihinkään ei pääse, kun ollaan niin tautista populaa.

Onneksi virsikirjasta ja muista hengellisistä laulukirjoista löytyy etenkin näihin elomÄnttitunnelmiin runsaasti laulu- ja virikeaineistoa. Joskus voi olla työssä hankala löytää johonkin tilaisuuteen sopivia virsiä tarpeeksi monta, mutta tällaisiin päiviin ei koskaan. Otapa mikä virsi vain, niin aina sieltä, viimeistään rivien välistä, voi tavoittaa sen tosiasian et’ usein ompi raskas tää, elon mönttini mun…da diida diidi dii-ii-i…

Pääsiäisloma tuli todella tarpeeseen. Vastahan sitä kyllä oltiin hiihtolomalla, mutta mikä lie kevätväsymys, kun ei kovaa arkea ja työtä jaksaisi millään. Sairasteltukin on, pöpöt ja virukset pomppii siellä sun täällä, lampolaa unohtamatta.
Onneksi pääsiäisen aika oltiin kuitenkin terveinä. Saimme vieraita kylään ja kävimme viulut syömässä mummulassa. Oli tosi mukavaa istua mummulassa varsinkin kahvipöydän ääressä, kun kantaäitimme Vuokko annosteli Vienan (lue: Tuovin ja Sinin) tekemää herkullista Tiramisu á la chocolatea lastensa, miniöidensä sekä vävyjensä lautasille. Suurimmat palaset  (yli 20 neliösenttimetriä) äidin alitajuisella logiikalla osui Mirkulle ja Samulille, pienimpien (n. 2 neliöcm) palojen nimeltämainitsemattomat saajat saivat lohduttautua Vienan kyhäämillä pashakeksivuorilla. Yhdessä oli hauska olla.

Lampaiden lähestyvät (mahdolliset) karitsoinnit vievät paljon ajatuksia. Toivottavasti karitsoivat ennen kuin työt alkavat toukokuussa. No turha toivo, ne karitsoivat juuri jumalanpalveluksen aikaan tietysti. Ja kanttori myöhästyy aamenessa kun yrittää vastata tekstiviestillä epätoivoisen miehensä kysymyksiin, että mitenkä päin nyt karitsat pannaan kun sieltä on tulossa viisi jalkaa mutta ei yhtään päätä eikä häntää. (Hienotunteisuussyistä jätän mainitsematta kysymyksiin kuuluvat “voi venäjä taas näitten sun lampaittes kanssa” ynnä muut uhittelut.) Mutta ajatus on tärkein (eli se, mikä tulee kun katsoo suloisen karitsan kuvaa vessapaperipussin kyljessä). Ja mikäs se on mukavampaa kuin tulla kotiin pyhävaatteissa ja nähdä pienten karitsoiden kirmaavan emojensa perässä. Mitä sitä turhia murehtii.

Samuli haki tänään maatalouskaupasta autollisen rehua. (Mikä mies.) Nyt täytyy lähteä jakamaan niitä näille rouvilleni. Pääseepäs samalla perheen Valokuvaaja seuraamaan mitä flickerissä tapahtuu. Hyviä kuvia on isäntä ottanut, vaikka itse sanonkin!

Oltiin eilen luistelemassa ja kun tultiin niin nähtiin myyrä. Se yritti ensin mennä piiloon mutta sitten se tottui meihin. Isä otti kuvia ja se tuli haistelemaan meijän kenkiä. Me annettiin sen nimeksi Vili…