Kirjoitukset
Kommentit
Valokuvat
Haku
Login
 
 

Jutun paikka

Eeva Maija - 26. helmikuuta 2008  klo 23:41 - Aihe: Arkista aherrusta

No nyt olisi kyllä jo jutun paikka, sanoo Samuli minulle, kun en ole vähään aikaan saanut kirjoitettua. Tällä kertaa hän ei tosin sanonut sitä, koska ei ole kotona ja niin edespäin, mutta toisen repliikkeihinhän on hyvä reagoida jo etukäteen. Näin vältetään monet turhat sanat.

Mutta koska on jutun paikka, ja koska en ole juttutuulella, niin täytyy tehdä juttu, joka ei ole mikään juttujen juttu. Sanon sen tässä vaiheessa, että et voi syyttää minua ainakaan aikasi hukkaan heittämisestä.

Sen sijaan voin käyttää nyt apunani sitä sivuseikkaa, että tämä on päiväkirja eikä mikään juttutupa. Eli rupean oitis päiväkirjamerkintöihin:

Aamulla heräsin kello 8.30. Kuulohavaintojeni perusteella hereillä olivat Liina, Leevi, Viiru ja Ronja. Liina ja Leevi tietokoneella, kuten heillä on aamulla nykyisin tapana (antavat täten äidin nukkua vähän pidempään). Mutta koska käyn omaa sotaani tietokonepelejä ja tietokoneen liiallista käyttöä vastaan, rupesin (oletusarvo on, että olen laiska ja toimin sen mukaisesti) huutamaan: Liinaaa, Leeviii, tuulkaa ääitiin kaaainaaloon! Lapset tottelivat kello 8.52, jolloin hereilläolotilastoissa olivat myös mukana Sohvi sekä Martta, jotka heräsivät vieressään makaavan äidin mölinään. Leevi tuli siis kello 8.52 viereeni, ja totesin hänen pyjamansa kuivaksi kello 8.52.04. Liina tuli perässä kylmine varpainensa ja sorminensa, niin kuin tietokoneihmisen kuuluu (tullut isäänsä) ja kaivautui kainalooni lämmittelemään. Kaikkien kolmen muun pyjamat olivat siihen mennessä todettu kuiviksi, ja se on hyvä merkki ja aina kunniaksi päivälle. (Kun on kolme yövaippalaista, on todennäköistä, että jonkun vaippa vuotaa.)

Kello 8.58 olin jo ylhäällä ja aukaisin rullaverhon. Ulkona oli mitä hurmaavin sää, pakkasta 11,4 celsiusastetta ja aurinko jo suhteellisen korkealla, kirkkaana kuten aina lumiaikaan.Kello 9.00 olin edelleen ylhäällä, lapset olivat sen sijaan laskeutuneet sängystä leikkimään edellisiltana isänsä kanssa rakentamallaan legokaupungilla. No siitä se sitten lähti, kuivitus ja pukeminen ja syöttäminen, korkeakulttuurista ja hienoa hommaa, tiedättehän te. Mutta jos päivän suurin haaste, Liinan eskariin lähettäminen, on selvitetty kunnialla, niin päivä on jo lähes plussan puolella. Sitten vain puut hellaan, tulitikku perään, niin keittiön lämpötilakin alkaa olla plussan puolella. (Muuten, eräs kolumnisti kirjoitti tässä päivänä muutamana paikallislehdessä ylistyslaulun eräästä leivästä, ja yhdyn siihen kuoroon. Mutta kolumnistille vinkkinä, seuraavaan kolumniin voisit ottaa tämän Maalahden limpun. Ei lisäaineita, ei säilöntäaineita, säilyy hyvänä useita kuukausia, sillä erotuksella, että on myös hyvää! Vaarana on kylläkin, että lihoo leivän takia, eikä niiden perinteisten pullien ja suklaiden.) Kello 9.46 söin siis muutaman siipaleen tuota herkullista limppua ja kiitin mielessäni miestäni, joka oli tuhlannut varojaan tuohon kallisarvoiseen leipään.

Valitettavasti (onneksi) palstatila on lopussa ja joudun lopettamaan päiväkirjamerkinnät tähän. (Muuten, onko se merkinnät vai merkinnöt? Tai nimenselvennös vai -selvennys?) Se pulma mielessäin’ on hyvä käydä nukkumaan.

Ps. Pakko selvittää, että meillä on uusi laiva, Titanic-Tiina nimeltään, lajinimikkeeltään lammas, lat. Ovis Aries. Ja Ronja, räyhättyään ja näykättyään Marttaa, ja pissattuaan keittiön lattialle sai lähteä hiihtoloman viettoon kotiinsa Niementielle. Eli talossa on sama lukumäärä elikoita kuin ennenkin. Ja pässiähän meillä ei ole ollut enää pariin viikkoon. Kesällä näemme, onko tästä Plättä-vainaasta ollut mihinkään…

8 kommenttia

8 Kommenttia »

  • 27.2.2008 klo 0:38
    ...nisti kommentoi:

    Blogistille vinkkinä, että sain yllättävän paljon sähköisiä kyselyjä leivästä, muutama kasvotusten tapahtunut perinteisempikin kysely mahtuu tähän leipäkyselyjen joukkoon tummaan.

    Yksi palautteen antanut nainen kannusti minua kannustamaan ihmisiä oman leivän tekoon. Toinen viesti johdatti minut mielenkiintoiselle sivulle, jossa on seikkaperäiset ohjeet hapanleivän tekemiseen.

    Mitä äänestämiseen tulee, käyttäisin nimenselvennöstä ja päikkärimerkintöjä :) eli -merkinnÄt -sanan monikkoa.

    Ja mitä tuohon mainitsemaasi pässiin tulee, ei kateeksi käy. Kyllä meillä eläinoikeustaistelijoilla on vielä pitkä matka kuljettavanamme. Tai sitten käy niin, että ihmissuvun itsearvostus taantuu tuolle eläinkunnan arvostamistasolle. Tämä tosin on sangen epätodennäköistä.
    Onpahan kuitenkin hupaisaa, että vasta kuukausia eläimen kuolinkamppailun jälkeen voidaan sanoa, oliko siitä mihinkään…

  • 27.2.2008 klo 12:36
    Emppu kommentoi:

    Niin se vain menee tämä elämän kiertokulku. Lähiruoka on hyvää, siksipä illalla eläin-aktiivinen mieheni ehdotti että otetaan kesäksi kanoja, laitetaan ne lampolan vintille. Minä kysyin, että mihin ne syksyllä pistetään, ja mies sanoi että pataan. Tästä kaikki te Samulin tuntevat voitte päätellä, että hän oli joko väsymyshumalassa tai muuten vain vinksahtanut hiljattain. (Minähän olen vinksahtanut jo aika päivää sitten.)

  • 27.2.2008 klo 12:40
    Emppu kommentoi:

    SelvenNÖkseksi täytyy vielä kertoa että munantuottamistarkoituksessa mielestäni kotikanala olisi oikein ihanteellinen vaihtoehto. Tai hei, viiriäiset olisivat kyllä vinkeitä, niiden munat sopivan pieniä vaikka voileipäkakun koristeeksi. (Olen Oulun työvoimatoimistossa jonottamassa työnhaun alkupalveluun, siksi minulla on aikaa täällä unelmoida.)

  • 27.2.2008 klo 15:08
    Venla kommentoi:

    Maalahden limpusta sen verran, että meillä se ei ainakaan säily useita kuukausia. Muutaman päivän ehtii korkeintaan olla pöydällä ennen loppumistaan.
    Ja toiseksi, säilöntä-aineita ei ole, mutta siirappia onkin sitten reilummalla kädellä säilyvyyttä parantamaan. Vähän liian makeaa leiväksi. Toki silloin tällöin soveltuu herkutteluun esim. Brie-juuston kanssa. Meillä on viime aikoina herkuteltu sillä aika usein, sitä saa nimittäin Helsingin lentokentältä.

    Parin tunnin päästä lähdemme kohti lentokenttää, perille Sivuseikan maisemiin saavumme aikaisintaan klo 01.30 huomisen puolella. Jättäkää vaikka se lammaskarsinan ovi auki.

    (onpas mukava tulla! pakkaushommat vain pitäisi mennä tekemään loppuun.)
    ps. minun mielestäni selvennys ja merkinnät

  • 27.2.2008 klo 16:16
    Samuli Sorvari kommentoi:

    Ehdottomasti selvennös ja merkinnät. Onhan se käytös eikä käytäs. Ja hännät, ei hännöt.

    Maalahden limppu on sitä vähän parempaa leipää.

  • 27.2.2008 klo 18:20
    Emppu kommentoi:

    Mites on, kahvileipänä maalahden limppu? Täytyy koettaa.

  • 28.2.2008 klo 0:25
    matti kommentoi:

    - selvennys
    - merkinnät
    - meriläisen ruislimppu. ihan arkena vaan. sillon ku leipää tulee syötyä.

  • 28.2.2008 klo 8:14
    Samuli V. kommentoi:

    Siis että sanon vain, että siis nimenselvennös on eri asia kuin selvennys. Asiaan voi saada selvennystä, tai jos joku yrittää oikein epäselvästi “Selventää” jotain asiaa, niin ilkeilijät voivat tätä ulosannillista kokonaisuutta (minun puolestani) kutsua selvennykseksi (tyyliin ‘Mitä toi tuossa oikeen selventää [ei siis 'selvöntää']).

    Sitäpaitsi tuon kaiman perustelut olivat rautaiset.

    Sitäpaitsi Venla, tervetuloa.

Jätä kommentti

Sivuseikka

Uusimmat kirjoitukset

Uusimmat kommentit

  • Heini kommentoi juttua
    Ekan kuun loppu
    Liina on selvästi äitiinsä tullu, muistan pienenä ku aina jos...
  • äiti itsekin kommentoi juttua
    Ekan kuun loppu
    Lennokasta tekstiä, nautinnollista luettavaa. Niin osuvaa kuvausta. Lukiessa suurimmaksi osaksi...
  • Emppu s kommentoi juttua
    Ekan kuun loppu
    Om tosi mukava jos tästä on iloa jollekin muullekin kuin...
  • Anni L kommentoi juttua
    Ekan kuun loppu
    Hyvä kuvaus lapsista! Tyttöjen savinaamiotouhut teki vaikutuksen. Ja leipääkin leipovat,...

Uusimmat kuvat

img_0443 img_0439 dsc_0059 dsc_0054 dsc_0050 dsc_0047

Aiheet